Vaalispekulaatio

Kristallipallossa voi käydä osoittamassa kannatustaan eduskuntavaaliehdokkaille äänestämällä näitä kerran vuorokaudessa. Tällainen galluppi on tietenkin erittäin spekulatiivinen ja mitannee lähinnä tukiryhmien viitseliäisyyttä käydä kerran päivässä klikkaamassa omaa ehdokasta ylöspäin.

Oma sijoitukseni Keski-Suomen listalla on tällä hetkellä kahdeksastoista, joten onhan se sinänsä mielenkiintoinen. Siksi kehotankin lukijoitani äänestämään allekirjoittanut top-kymppiin. 🙂 Se onnistuu helposti ylläolevasta linkistä.

Demareiden vaalimainonta

SDP - Kaktus perseessä

Demareiden piirissä vastakkainasettelun aika elää voimakkaasti. Heidän vaalimainontansa punainen lanka tuntuu olevan yksilön ja yhteisön etujen asettaminen vastakkain, ja materiaaleissa puhutaan jopa punaisesta totuudesta ja sinisestä totuudesta. On punainen “Me.” ja sininen “Minä!”

Siis oikeasti, voiko enää vanhanaikaisemmin ajatella? Onhan näitä yhteiskuntia nähty, joissa yhteinen etu asetetaan joka suhteessa yksilöiden edun edelle. Siinä vaan on aina käynyt niin, että “meidän” etumme onkin oikeasti vain valtaeliitin etu, eikä kenenkään muun.

Yhteisöt muodostuvat yksilöistä, ja kun jokainen yksilö pääsee vaikuttamaan itse siihen, että hänen oma etunsa yhteisössä otetaan huomioon, eikä tarvitse sokeasti luottaa siihen, että toverit muistavat ja osaavat ottaa kaikkien yhteisen edun huomioon, niin koko yhteisö menestyy paremmin.

Kun jokaisella on oma lehmä konkreettisesti ojassa, jokainen myös panostaa asiaan tosissaan ja tuottaa ylimääräistä etua niin itselleen kuin muillekin. Kun taas demareiden mallin mukaan kenenkään ei tarvitse ottaa omasta panoksestaan ja omasta elämästään vastuuta, koska “Me pidämme ääntä puolestasi,” niin luonnollisesti tarve tehdä asioiden eteen itse jotain vähenee.

Minua pelottaa aina, kun joku muu pitää ääntä puolestani. Hän (tai he) ei kuitenkaan tiedä mitä minä oikeasti haluan ja mitä minä oikeasti tarvitsen, vaan toimii sen mukaan mitä hän itse haluaa ja mitä hän itse tarvitsee, ja ehkä vähän myös mitä luulee minun tarvitsevan. Minä itse olen paras henkilö puhumaan omasta puolestani. Sama pätee sinuun. Siksi kansanedustajana minä en ajaisi omaa asiaani, vaan ajaisin jokaiselle enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa suoraan omaan elämäänsä itse.

PS. SDP:n vaalisivuilla on mahdollisuus tehdä omia vaalijulisteita. Oheinen kerrassaan loistava juliste on netistä löytynyt jonkun minulle tuntemattoman henkilön tekemä juliste. Tuosta on hankala pistää paremmaksi. 🙂

Vaalilain remontti

Aina silloin tällöin kuulen kritiikkiä siitä, että keskityn tässä blogissa demareista valittamiseen enkä koskaan sano heistä hyvää sanaa, saati sitten että haukkuisin välillä oikeistolaisiakin. (Terkut isille.:)) Tehdään tähän asiaan nyt ainakin pieni korjaus. Nimittäin sosialidemokraattinen oikeusministerimme Leena Luhtanen ehdottaa Hesarissa vaalilain remonttia. Ihan kuin Luhtanen olisi käynyt lukemassa vaaliteesejäni

Oikeusministeri Leena Luhtanen (sd) haluaa seuraavaan hallitusohjelmaan selkeän kirjauksen vaalilainsäädännön uudistamisesta. Hän on varma, että jolleivät puolueet avoimesti sitoudu muutokseen, se ei myöskään toteudu.

Luhtasen mielestä on täysin epädemokraattista, etteivät pienet puolueet voi pienissä vaalipiireissä saada ehdokastaan läpi ilman vaaliliittoja. Vaaliliittojen kautta taas koko järjestelmä hämärtyy, kun äänestäjä ei voi tietää, mihin hänen äänensä lopulta päätyy. Usein vaaliliittokaan ei tuo pienille puolueille edustajaa eduskuntaan.

Luhtanen vaati muutosta lainsäädäntöön esitellessään tiistaina Helsingissä hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman saavutuksia kuluneella hallituskaudella. Hän myönsi, että lainsäädännön muutos ei ole helppo tehtävä. Tunnetusti etenkin suuret puolueet eivät ole olleet järin innostuneita lainsäädännön uudistamiseen.

Tässä Luhtanen on aivan oikeassa. Vaalijärjestelmä on todellakin epädemokraattinen. Esimerkiksi täällä Keski-Suomessa viime eduskuntavaaleissa viimeinen eduskuntapaikka meni Kristillisdemokraateille noin kymmenellä tuhannella äänellä. Siinä on vaikkapa valitsijayhdistyksen ehdokkaan aika hankala lähteä kampittamaan puolueita, kun viimeksi ainoana yli kymmenen tuhatta henkilökohtaista ääntä sai Keskustan Mauri Pekkarinen (12164 ääntä). Seuraavaksi sijoittunut Susanna Huovinen (sd.) ei ollut lähelläkään rajaa 8400 äänellään.

Suhteellinen vaalitapa on tietysti parempi kuin suora henkilövaali, koska se antaa jonkin verran sijaa erilaisille näkemyksille. Jos esimerkki otetaan taas Keski-Suomesta ja viime vaaleista, niin suoralla henkilövaalilla esimerkiksi Kokoomus ja Vasemmistoliitto eivät olisi viimeksi saaneet yhtään ehdokasta läpi. Suhteellinen vaalitapa toi kuitenkin molemmille puolueille yhden paikan ja Kokoomuksella toinenkin paikka jäi vain noin 800 äänen päähän.

Molempia mainittuja malleja parempi olisi kuitenkin siirtoäänivaali. Siinä kansalaiset voivat äänestää useampaa ehdokasta mieluisuusjärjestyksessä siten, että “käyttämättömät” äänet siirtyvät järjestyksen mukaan seuraaville. Käyttämättömillä äänillä tarkoitetaan sellaisia, jotka jäävät valituilta ehdokkailta yli läpipääsyn jälkeen tai valitsematta jääneiden ehdokkaiden kaikkia ääniä. Tällöin kansalaiset voivat äänestää kätevästi yli puoluerajojen ilman pelkoa siitä, että oma ääni menee hukkaan.

Liberaalien tavoiteohjelmassa siirtoäänivaalista kerrotaan näin:

Nykyisessä vaalijärjestelmässä puolueet tekevät ehdokkaistaan vaalilistoja. Äänestäjän äänestäessä ehdokastaan ääni menee koko listan hyödyksi.

Koska äänestäjä ei voi vaikuttaa siihen, keitä muita ehdokkaita hänen suosikkiehdokkaansa listalla on, saattaa käydä niin, että hänen äänensä auttaakin epämieluisan ehdokkaan läpimenoa. Listavaalissa myös yksittäinen suosittu ehdokas voi vetää perässään eduskuntaan erittäin epäsuosittujakin ehdokkaita samalta listalta.

STV (Single Transferable Vote) eli siirtoäänivaali on vaalijärjestelmä, jossa puolueiden sijaan äänestäjä itse valitsee, kenelle hänen äänensä todella menee. STV:ssä äänestäjä voi asettaa useamman ehdokkaan paremmuusjärjestykseen. Jos ensisijainen ehdokas ei tule valituksi, ääni lasketaan listan seuraavan ehdokkaan hyväksi. Jos tämäkään ei pääse läpi, menee ääni listan seuraavalle ja niin edelleen, kunnes joku tulee valituksi tai listalta loppuvat nimet.

Näin on mahdollista äänestää myös vähemmän tunnettuja ehdokkaita ilman pelkoa siitä, että ääni menisi hukkaan. Vastaavasti, jos ehdokas saa ääniä enemmän kuin hän tarvitsee tullakseen valituksi, ylijäämäosa siirtyy äänestäjän seuraavaksi parhaana pitämälle ehdokkaalle jne. Niinpä äänestäjän ei tarvitse taktikoida, vaan hän voi asettaa ehdokkaita aidosti paremmuusjärjestykseen. Tällainen järjestelmä on jo käytössä mm. Irlannissa ja osin Australiassa.

Valitettavasti täytyy kuitenkin olla vaalitavan uudistamisen suhteen pessimisti. Elleivät pienet puolueet saa merkittävää vaalivoittoa tulevissa vaaleissa, suuret puolueet takuulla hautaavat ajatuksen ainakin seuraavaksi vaalikaudeksi omistakin riveistään tulevista rohkeista soraäänistä huolimatta. Propsit joka tapauksessa Luhtaselle asian esille nostamisesta.

Ruotsin vaalit

Ruotsissa on tulevana viikonloppuna parlamenttivaalit, ja onpa siellä jo muikeat vaaliskandaalitkin kehitetty. Syyttäisin sikäläisiä demareita kaikesta, mutta koska en nyt jaksa väsyneenä alkaa perustelemaan, niin en syytä.

Mutta laitanpa linkin kuitenkin. The Economist -lehti nimittäin summaa varsin hyvin missä Ruotsissa on viime vuosikymmeninä menty metsään ja missä ei.

Linkitetään vielä varmuuden välttämiseksi Johan Norbergin sivuille. Hän on nimittäin viime aikoina kerännyt sivuilleen mukavan kokoelman sosialidemokraattien puheenjohtajan ja istuvan pääministerin Göran Perssonin valheellisia väitteitä sekä korjauksia niihin. Perssonilla tuntuu olevan tapa heittää tilastoja luontevasti hatusta, koska toimittajat eivät kuitenkaan kyseenalaista ja vastaväittelijät eivät kuitenkaan muista tilastoja ulkoa, joten eivät voi heti korjata. Myöhemmin on tietenkin myöhäistä, koska vahinko on jo tapahtunut.

Niin, ne linkit: 1, 2, 3 ja 4

Peukut pystyyn siis Ruotsin keskusta-oikeisto-vaalikoalitiolle!

Muuten, perjantaina mainostamassani kaiken kieltämiseen tähtäävässä adressissani on jo 45 aidoilta vaikuttavaa allekirjoitusta. Jotain puolenkymmentä “joo joota” ja vastaavaa olen poistanut. Tahti on siis aivan huikea. 😉

Lyhyt katsaus blogistaniin

Maailmassa on nyt yli viisikymmentä miljoonaa blogia. Se on huikea luku. Jos blogeja olisi vain yksi per naama, joka 130:s ihminen olisi blogaaja, eli n. 0,77% maailman väestöstä. Todellisuudessa tietysti monet blogaajat pitävät yllä useampaa blogia. Itsellänikin niitä on viisi, joista tosin kahdessa ei ole ollut elämää piiiiitkään aikaan, kolmatta olen myymässä ja neljäs on vain rajatun lukijakunnan saavutettavissa.

Blogaajien joukkoon sankkaan on nyt liittynyt myös yksi vallan korkea-arvoinen henkilö, nimittäin Iranin suuri presidentti Mahmoud Ahmadinejad. Tervetuloa hänellekin blogistaniin! (Englanniksi blogia pääsee lukemaan, kun klikkaa presidentin kuvan alla olevaa pientä USA:n ja Englannin lippujen yhdistelmää etäisesti muistuttavaa pikselikasaa.) Hänen ensimmäinen blogauksensa on kohtuuttoman pitkä, mutta sitäkin enemmän täynnä sitä itseään. Jei! 🙂 (Fox Newsin mielestä koko homma on tosin vain julkisuusstuntti. Kuinka kehtaavatkin epäillä suurta presidenttiä, hyi.) [Via: Done with Mirrors]

Kotimaan kamaralla puolestaan yksi blogaaja erottautuu joukosta ylitse muiden, sillä Pinserin Riitta on julistautunut “bloggaajien omaksi ehdokkaaksi eduskuntaan.” Tämän yllättävän käänteen ennustin jo toukokuussa, mutta kyseistä röyhkeyden määrää en osannut millään tavoin arvata. Ei olisi varmaan tarvetta lisätä, että vaikka viisine blogeineni itseäni blogaajana pidänkin, Pinserin Riitta ei tule olemaan ainakaan minun ehdokkaani. Väite on sikäli todistettu vääräksi. Toivottavasti Riitan kampanjaan tulee kuulumaan joitain oikeitakin asioita (tai “tärkeitä asioita”, kuten Pinserissä sanotaan), ettei tässä nyt ihan tarvitse ryhtyä blogaajan ominaisuudessa myötähäpeämään.

Suomen poliittinen tulevaisuus

Nyt kun presidentinvaaleissa kärsitty pettymys on enimmäkseen nielty, lienee aiheellista kääntää katse tulevaisuuteen, sikäli kun meikäläisen politiikan ymmärtämyksellä niin voi edes tehdä.

Seuraavaksi meillä on kuitenkin edessä eduskuntavaalit. Niissä jokainen puolue tekee omaa kampanjaansa, satunnaisia paikallisia vaaliliittoja lukuunottamatta. Presidentinvaalit kuitenkin todistivat lopullisesti, että kepu ei petä, joten odotan toiveikkaana toivottavasti hyvät kampanjat tekevien Kokoomuksen ja Keskustan ek-vaalien jälkeistä yhteistyötä. Demareilla (tai vasemmistolla yleensä) ei ole mitään oikeutta päättää, ketkä saavat tehdä yhteistyötä ja ketkä eivät.

Sen jälkeen ennen seuraavia, vuoden 2012 presidentinvaaleja, näemme tietenkin vielä toisetkin ek-vaalit ja kunnallisvaalitkin, mutta mennään kuitenkin presidentinvaaleihin suoraan. Kuka seuraa Halosta vuodesta 2012 eteenpäin? Tietenkin kuusi vuotta on pitkä aika, mutta uskaltaisin melkein silti tehdä veikkauksen: porvareille ei ehdi kehittyä varteenotettavaa ehdokasta (siihen ei nähdäkseni ole Vanhasesta eikä Kataisesta, eikä Niinistökään enää lähde ehdolle), joten SDP tulee taas ja Eero Heinäluoma korjaa potin.

Ja jos näin käy, eikä presidentin toimikausi lyhene, niin tuskinpa nyt 50-vuotias Heinäluoma yhden toimikauden mieheksi jää, jolloin voidaan ennustaa SDP:lle vuodesta 2006 eteenpäin ainakin vielä 18 vuoden presidentinpallia. Tästä siis nähdään että näissä vaaleissa ratkaistiin loppujen lopuksi aika paljon.

Tietysti näiden vuosien aikana maailma voi muuttua niin paljon, ettei SDP:n hegemonian jatkaminen käytännön syistä käy enää mahdolliseksi. Vaikka olisikin mieluisaa, että näihin muutoksiin osattaisiin varautua ennakolta – mihin vasemmistolainen stagnaatiopolitiikka ei kykene – niin kuulunee demokratian luonteeseen, ettei ennakoivaa politiikkaa kertakaikkiaan osata ja/tai kyetä tekemään, vaan eletään aina tilanteen mukaan. Harmi.

Olet joko vasemmalla tai oikeassa.

Niin, tuo karkeahko yleistys (olet joko vasemmalla tai oikeassa) on mielestäni aika hyvä. Keksin sen jo jonkin aikaa sitten lukiessani väärin Coca-Colan etiketin takapuolta. En tietenkään tarkoita, etteikö myös ei-vasemmalla voisi olla olematta oikeassa, mutta kyllä tuo vasemmalla oleminen taitaa olla Suomen yleisin syy olla olematta oikeassa. Nyt onkin hyvä aika ottaa käyttöön tuo mietelause.

Otsikon teemoilta lainaan katkelmia Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä -blogin kommenttipalstalta. Siellä on paljon tavallisten kansalaisten suusta (tai oikeastaan sormilta) päässeitä erinomaisen hyviäkin laukauksia. Valitettavasti niitä on jopa liikaa, ei ihan yhdellä kahvitauolla kaikkia lueta. Tässä siis muutamia parhaimpia kahvitauon mittaan typistettynä. 🙂

Nakkeri:
Maarit Tastulan ohjelma pesi mennen tulle kaikki tähän mennessä nähdyt ohjelmat. Kysymykset (ja jatkokysymykset!) läpivalaisivat ehdokkaan esilläpitämien teemojen “molemmat” puolet erinomaisesti. Halonen joutui lujille, ja monissa vastauksissa ehdokkaan arvopohja tuli selvästi esiin (esim. “Tastula: jos joku rikastuu, niin eihän se ole keneltäkään pois?”, Halonen: “Aina se on joltakin pois. Se on yhteisestä kassasta pois.”).

T. Räty:
FST:n tentissä Halonen puhui, vapaasti suomennettuna, jotenkin tähän tyyliin, että maaseudulla asuvat ihmiset ovat kaupunkilaispalkansaajille taloudellinen rasitus, ja ruotsin kieliset maalaiset kaksinkertainen rasitus, mutta meidän on huolehdittävä vähemmistöistä, ja suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyttävä tämä asia.

Sakari Niemi:
Heidi Hautala on sanonut, että Suomi tarvitsee entisiä presidenttejä. […] Mitä sellaista Halosella olisi agendalla toisella presidenttikaudella, mitä hän ei voisi tuoda esille ja keskusteluun myös entisenä presidenttinä?

Jari V.:
Surkuhupaisaa huomiota herätti sananvaihto 90-luvun hallituspolitiikasta. Tarja ei suostunut myöntämään olleensa hallituksen jäsenenä omalta osaltaan vastuussa silloin tehdyistä ratkaisuista.
FST:n vaalikeskustelussa nähtiinkin sitten jo aiemmista väittelyistä tutuksi tullut Tarja, joka pyrki hölpöttämään myös Saulin vuorolla. Elein ja ääntämyksin Tarja lisäksi osoitti tyytymättömyyttään joutuessaan luovuttamaan puheen Saulille. Silti juuri Tarjalta ei saatu selkeää vastausta ainoaankaan asiaan. Saulin kysymykseen, kummastako Tarja äärimmäisessä pakkotilanteessa mieluummin säästäisi, kirjastomenoista (kirjastomaksuin) vai terveydenhuollosta, Tarja ei suostunut vastaamaan. Tuloksena oli melkein 10 minuutin pituinen monologi, jonka aikana Tarja totesi mieluiten korottavansa veroja. Vaikka olen näitä keskusteluja mielestäni seurannut hyvinkin tarkasti, niin vasta eilisen jälkeen oivalsin erään seikan: ei taitaisi löytyä niin vähäistä asiaa, että Tarja uskaltautuisi ottamaan sen ratkaisemisesta vastuun.

Jarmo:
Jos Tastula olisi halunnut takertua ehdokkaan [Halonen] esittämiin ristiriitaisuuksiin tarkemmin, niin olisimme saattaneet nähdä pyyhkeen lentävän kehään.

HAL:
Samoin Halosen ajattelutapaa kuvasi FST:n tentissä vastaus Niinistön “kirjastokortti” -heittoon. Halonen ei ota pois mistään, “lisätään vaan veroja”.

Christian van Niftrik:
Yleensäkin Haloselle näyttää tuottavan vaikeuksia:
a) ottaa vastuu ikävistä päätöksistä – ne ovat aina toisten tekemiä
b) kunnioittaa ja antaa kiitosta muille, myös tiukoille vastustajilleen näiden hyvistä suorituksista
c) olla kehumatta itse itseään
Niinistö puolestaan toimii toisin, hyvä niin. Ehkä hän voisi hieman joskus kehua itseäänkin. Hänhän kuitenkin on se näistä finalisteista, joka on saanut jotakin merkityksellistä tulosta aikaan toimissaan. Halosen uran kokokohta oli nousta ensimmäisenä naisena Suomen presidentiksi. Aikaansaannokset kansan hyväksi taas ovat jääneet muiden harteille.

Pekka Veitsi:
Halosen toteamus Tastulan ohjelmassa, että jonkun rikastuminen on aina joltakin toiselta pois, kertoo todella ehdokkaan vasemmistolaisesta ajattelutavasta, jolla ei ole reaalimaailman kanssa mitään tekemistä.

Vekseli-Mies:
Punaisessa langassa Halonen puolestaan julisti, että opiskelijoiden tulisi tinkiä omasta elintasostaan sen sijaan, että kävisivät opiskelujen ohella töissä. Näinkö Halonen aikoo seuraavan kuuden vuoden aikana vaikuttaa mielipiteillään opiskelijoiden aseman parantamiseksi?

Riku Keski-Rauska:
Presidentin täytyy omalla esimerkillään ja mielipiteillään olla suunnan näyttäjänä ja esikuvana, eikä ainoastaan myötäilijä ja perässähiihtäjä.
Presidentti, joka ei uskalla omalla nimellään ottaa kantaa kiusallisiinkin asioihin ei ole etulinjan johtaja. Tämä on asia, jota kannattaa kaikkien epävarmojen äänestäjien miettiä.

Eiköhän siinä ollut jo ihan kohtuullisesti viitteitä. Kunkin kommentoijan nimestä/nimimerkistä muuten pääsee suoraan kyseiseen tekstiin kokonaisuudessaan, niin näkyy asiayhteyskin.

Kansalaisoikeus käytetty

Kävin ennakkoon raapustamassa valitsemani numeron äänestyslipukkeeseen. Vaikka vaikuttamisen mahdollisuus on pieni, niin kyllähän se kannattaa käyttää hyväkseen silti. Lisäksi olen luvannut mennä sunnuntaina iltapäivällä auttamaan Jyväskylän Café Niinistöön. Kyseiset kahvilat ympäri Suomen ovat nimittäin auki perjantaista sunnuntai-iltaan klo 20 asti ympäri vuorokauden! Käy siis sinäkin kahvilla ;), äläkä unohda äänestää sunnuntaina.