Sanonko minä mitä pitäisi laittaa täysremonttiin

“Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (kesk.) kannattaa sosiaaliturvajärjestelmän kattavaa uudistusta,” kertoo YLE. Varsinaiset muutosesitykset – sikäli kun niitä on – ovat kuitenkin lähinnä kosmeettisia, kuten vähimmäisturvan indeksisuojan vahvistaminen. (Mikä tietenkin sinänsä on ihan selviö, ei sosiaaliturvan heikentymisessä vuosi vuodelta inflaation tahdissa ole järkeä.) Seuraava kohta on kuitenkin mielenkiintoisempi.

Hyssälä ihmettelee myös sitä, että sosiaaliturvajärjestelmä ei kannusta vieläkään työn vastaan ottamiseen. Kelan pääjohtajan Jorma Huuhtasen esittämä uudistus olisi Hyssälän mukaan jo paikallaan.

Hyssälä ihmettelee hyvin, tuo nimittäin on yksi nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän suurimpia epäkohtia. Tuloloukut ja muut yksityiskohdat tekevät monesti työttömyyskortissa laiskottelun kannattavammaksi ja vieläkin useammin ainakin houkuttelevammaksi kuin työnteon. Siksi meillä on pieni mutta kasvava vapaaehtoisesti syrjäytyvien joukko. Esimerkiksi moni nuori ei varmasti osaa sitä niin ajatella, mutta jos joskus haluaisikin työllistyä vuosien vapaaehtoisen lekottelun jälkeen, niin ei se sapattikausi välttämättä hirveän hyvältä ansioluettelossa näytä. Toisinsanoen, kylläpäs alkoi kiinnostamaan tämä Huuhtasen uudistusesitys. Millainenhan se mahtaa olla…

Huuhtanen ehdotti sunnuntaina sosiaaliturvajärjestelmän uudistushanketta. Uudistushankkeessa pitää Huuhtasen mielestä ottaa huomioon myös eri toimenpiteiden yhteensopivuus, verotus sekä kannustus työntekoon sen sijaan, että tarkasteltaisiin pelkästään sosiaaliturvan tasoa.

Hyvältä näyttää, kyllä järjestelmän pitäisi nykyistä paremmin kannustaa työntekoon… Vai sunnuntaina tätä on ehdotettu, siksi taisinkin sen missata, kun olin viettämässä vuodenajalle ominaisia juhlapäiviä.

Kelan pääjohtajan mukaan seuraavan hallituksen tulisi varata 500 miljoonaa euroa kiireellisimpiin muutoksiin, joita ovat työmarkkinatuen nostaminen ja toimeentuloetuuksien verotuksen keventäminen.

Tähän väliin sopisikin sitten se ääniefekti, joka tulee kun olet peliautomaatilla tuplaamassa, jännitys tiivistyy ja sitten kosahtaa. Siis Jorma hei?! Kop kop! Työmarkkinatuen nostaminen ja toimeentuloetuuksien verotuksen keventäminen eivät kannusta työntekoon vaan päinvastoin korottavat ja laajentavat tuloloukkuja sekä tekevät työttömyyden entistäkin houkuttelevammaksi ja kannattavammaksi kuin pienipalkkaisen työn!

Jos otetaan lähtökohdaksi vaikkapa tuo 500 miljoonaa euroa ja kannustaminen työntekoon, niin paljon tärkeämpi ja kiireellisempi toimenpide olisi keventää alimpien tuloluokkien tuloverotusta mokomalla puolella miljardilla. Toinen mokoma siihen tarkoitukseen saataisiin, kun leikattaisiin työmarkkinatukea ja toimeentuloetuuksia saman verran. Tuloksena pienipalkkaisista töistä jäisi (hiukan) enemmän käteen ja kortistossa hieman vähemmän. Joku voisi silläkin olla työntekoon kannustavan vaikutuksen.

Ongelmana tässä tietysti on se, että nykyisen hyvinvointivaltion rahoittavat hyvin pitkälle alimmat ja keskimmäiset tuloluokat siitä yksinkertaisesta syystä, että he muodostavat suurimman osan verotettavasta väestöstä. Tästä syystä alimpien tuloluokkien verotuksen keventäminen muuten kuin marginaalisesti on poliittisesti vaikeaa, koska sen pelätään alentavan verotuloja liikaa, jolloin palveluista jouduttaisiin karsimaan entistä kovemmalla kädellä. Kirjoitan toiste miksi tämä pelko on aiheeton.