Neljä, kuusi ja kahdeksan

Olen jo jonkin aikaa aikonut kirjoittaa asevelvollisuuden uudistamisesta. Nyt kun amiraali Kaskeala ilmoitti oman “radikaalin” kantansa siviilipalvelusajan lyhentämisestä 12 kuukauteen, on ehkä sopiva aika esittää jotain muuta. Minun nähdäkseni eri tasoisten asepalvelusten kestot voisivat olla neljä, kuusi ja kahdeksan kuukautta, ja sekä siviilipalveluksen että totaalikieltäytyjien vankeustuomion kesto voisi olla kuusi kuukautta.

Koska kärsimättömimmät kaipaavat heti perusteluita, aloitetaan niistä ja vasta sitten käytännön toteutuksesta. Niitä on oikeastaan pääasiassa kaksi: 1) asevelvollisuusjärjestelmä on kansantaloudellisesti erittäin raskas, ja 2) asepalvelusajan viimeinen kuukausi (tai viimeiset kuukaudet) ovat palvelusajasta riippumatta usein varsin löysiä, minkä voi vahvistaa jokainen intin käynyt.

Asevelvollisuusarmeijaa kehutaan monesti halvaksi, ja pieniähän ne varusmiesten päivärahat ja rynnäkkökiväärin patruunat ovatkin. Mutta vaikka Frédéric Bastiatin kuolemastakin on jo yli 150 vuotta, nämä(kään) kehujat eivät ole vielä sisäistäneet näkymättömien kustannusten periaatetta: myös se maksaa, että jokaisesta ikäluokasta liki puolet on puolesta vuodesta vuoteen pois tuottavammista töistä tai opiskeluista. Asevelvollisuusaikojen lyhentäminen kolmanneksella (ja sivarin yli puolella) vapauttaa siis vastaavan määrän resursseja yhteiskunnan ja yritysten käyttöön. Lisäksi se säästää veronmaksajien rahoja, eikä laske reservin laatua mainittavasti, kun otetaan huomioon loppupalvelusajan rutiininomainen sluibailu.

Käytännössä muutos voitaisiin toteuttaa esimerkiksi siten, että vuoden X alusta lähtien palvelukseen astuu vuosittain kolme saapumiserää: tammikuussa, toukokuussa ja syyskuussa. Edellisen vuoden toisen saapumiserän palvelusaikoja muutettaisiin siten, että pisin palvelusaika olisi 10kk ja toiseksi pisin 8kk, lyhimmän 6kk palvelusajan säilyessä ennallaan. Tällöin siirtymästä tulee joustava ja kivuton. Lisäksi mallissa säilyisi nykyinen järjestelmä, jossa edellisessä saapumiserässä koulutetut johtajat toimivat seuraavan saapumiserän apukouluttajina alusta lähtien.

Ja koska palvelusajat ovat lyhyemmät, voidaan palvelusta tehostaa muunmuassa vähentämällä lomien osuutta palvelusajasta ilman suurempaa haittaa varusmiehille. Olisi myös mahdollista järjestää pidempiä ja suurempia harjoituksia ilman häiritseviä lomia, kuten palvelusaikainen esimieheni, sotilasmestarista luutnantiksi väkisin “ylennetty” yksikköupseeri erään harjoituksen aikana minulle kertoi omista kehittämisideoistaan. Saapumiserät myös pienenevät, mikä auttaa koulutuksen tehostamisessa sekä muunmuassa varuskuntien ylläpidossa aina ruoka- ja varushuollosta logistiikkaan. Samalla helpottuisi varusmiesten erityistarpeiden huomioiminen.

Kun uudistetusten tiellä kerran oltaisiin, voisi samalla purkaa mm. ahvenanmaalaisten ja Jehovan todistajien erityisasemat ja saattaa kaikki kansalaiset tasavertaisiksi lain edessä tässäkin suhteessa. Tasa-arvosta huolimatta naisten asepalvelus tulisi kuitenkin säilyttää vapaaehtoisena, sillä asepalveluksen määrää ei tule ainakaan tietoisesti lisätä.

Lisäksi siviilipalvelusta voisi kehittää enemmän siviilikriisinhallinnan suuntaan, jolloin useimmissa tapauksissa varusmiehet voisi vapauttaa virka-apuosastoista, ja käyttää niihin tehtäviin (kadonneiden marjastajien etsimiseen, metsäpalojen sammuttamiseen, yms.) siviilipalvelushenkilöitä. (Niin, miksei naisetkin voisi mennä vapaaehtoisina sivariin?)

Tämä siis asevelvollisuusarmeijan kehittämiseksi. Pidemmän aikavälin tavoitteena tulisi olla sotilaallinen liittoutuminen ja ammattiarmeijaan siirtyminen.