(Julkaistu alunperin vaaliblogissa 4.10.2008.)
Rapakon takaa kuului onnettomia uutisia, kun Yhdysvallat käytännössä kansallisti suuren osan koko finanssisektoristaan roskapankkilailla. Jo aiemmin sosialisoinnin kohteeksi joutui valtaosa maan asuntokannasta. Vuosi 1776 on enää muisto vain, perustuslaki vessapaperia ja Perustajien tomut pyörinevät haudoissaan. Jos joku vielä tämän jälkeen erehtyy käyttämään “Amerikkahan on liberalismin mallimaa” -olkiukkoa, niin minulta saa vastaukseksi kovin vihaisen katseen.
Samaan aikaan tällä puolen Atlanttia jotkut jo esittävät talletussuojan nostamista. Joissakin maissa se on jo tehtykin, Irlannissa työnnettiin pää syvimmälle rööriin. Julkinen talletussuoja on kerrassaan omituinen asia. Se on viime kädessä tulonsiirto köyhiltä ja alemmalta keskiluokalta ylemmälle keskiluokalle, sillä vähävaraisilla ei ole edes kahdenkymmenen viiden tuhannen euron talletuksia, saati enemmän, mutta talletussuoja maksetaan joko veroilla tai uusrahalla (rahakannan inflaatio), joita maksavat kaikki. Silti sitä perustellaan nimenomaan tavallisten ihmisten ja heikko-osaisten omaisuuden suojaamisella. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kyseiset ryhmät itse suhtautuvat talletussuojan ylärajan nostamiseen.
Toinen, vakavampi ongelma talletussuojassa on vastuun sosialisoiminen valtiolle. Kun valtio takaa pankkitalletukset mihin tahansa rajaan asti, pankkien riskinottokynnys alenee entisestään ja pankkien talletusasiakkaat eivät itse vaadi pankeilta talletusten säilymistä. Ilman talletussuojaa pankkien oma kyky taata talletukset olisi niiden yksi kilpailukeino ja niiden riskinottokynnys olisi siten huomattavasti korkeampi. Jonkin pankin vastuuton tai muuten löysä luotonanto kantautuisi varmasti myös tallettajien korviin ja aiheuttaisi epäilemättä talletusten ainakin osittaisen siirtymisen muihin pankkeihin. Se taas johtaisi kyseisen pankin kassavarannon pienenemiseen ja pakottaisi sen irtisanomaan antamiaan luottoja.
(Mikään ei tietenkään estäisi pankkia vakuuttamasta itse talletuksia johonkin rajaan asti, mutta silloin vakuutusyhtiö todennäköisesti vaatisi pankilta vastuullista toimintaa. Lisäksi vakuutusyhtiöt saattaisivat tarjota tallettajille erilaisia talletusvakuutuksia itse kunkin omaan riskinotto- ja maksukykyynsopivasti.)
Tästä näemme, että talletussuoja suojaa nimenomaan pankkien mahdollisuutta ottaa liian suuria riskejä ja käyttäytyä vastuuttomasti. Se on mielestäni yksi keskeinen tekijä nousu- ja laskukausien kierteessä (taloussykli, business cycle) pankkien osittaiskassavarantovelvoitteen ja fiat-rahan ohella. Koska nousukaudet hyödyttävät eniten jo muutenkin hyväosaisia ja laskukaudet (lamat) sattuvat eniten juuri heikko-osaisiin ja vähävaraisiin, niin talletussuojasta muodostuu sen kannattajien väitteiden vastaisesti nimenomaan haitta heikko-osaisille ja sen hyödyt kohdistuvat hyväosaisiin ja pankkisektoriin. Kyseessä on siis puhtaasti vain tulonsiirto köyhiltä varakkaille.