Wincapitasta (a.k.a. Winclub) on kirjoitettu jo paljon ja vieläkin enemmän. Esimerkiksi Octaviuksen ajatukset aiheesta (1, 2) ovat lukemisen arvoisia. Kaikista aiheesta nähdyistä kannanotoista huolimatta onnistuin silti keksimään jotain omaakin sanottavaa, löysin nimittäin yhteyden lempiaiheeseeni eli ilmastonmuutokseen.
Minuakin houkuteltiin mukaan. Luvattiin jopa lainata iso summa rahaa liittymismaksua varten, jos vain lähtisin. Täytyy myöntää, että houkutuksen tunne oli olemassa, vaikka järki sanoikin, että turpaan siinä tulisi, ja jollei tulisi, niin voitetut rahat olisivat ihan oikean rikollisen huijauksen tuloksena joltain muulta pois. Kyseessä oli siis lose-lose -tilanne, voit vain hävitä. (Paitsi tietysti jos rikoksella saatu hyöty ei tuota moraalisia dilemmoja.)
Sen “entäpä jos sittenkin” -tunteen voimaa ei tule väheksyä. Ymmärrän kyllä, jos joku sen tunteen paineen alla murtuu ja lähtee mukaan johonkin, josta järki sanoo ihan muuta. Järjen ääni vain häviää tällaisessa tilanteessa yhtä herkästi kuin pieru Saharaan.
Ihmisissä on sellainen valuvika, että kun todella tahdotaan jotain, niin ollaan helposti valmiita tarttumaan hentoisiinkin oljenkorsiin sen saavuttamiseksi. Meillä ei kuitenkaan ole Lelumaan Niksun Taikatiukua kertomassa meille mikä on väärin ja mikä ei. Meidän on vain opittava yrityksen ja erehdyksen kautta. Wincapitan tapauksessa ihmisten motiivina oli raha ja sillä saatavat asiat, ja useimmille ahneus kostautui ikävällä tavalla. Motiiveja voi olla myös muita, ja tästä pääsemmekin varsinaiseen asiaan.
Jotkut ihmiset pitävät ydinvoimaa ratkaisuna energiaongelmiin ja toivovat sen lisärakentamista. Toiset ovat vuosikymmeniä haikailleet Vuotoksen ja Kollajan altaiden perään. Kolmannet haluavat tuuli- ja aurinkovoiman laajamittaista käyttöönottoa. Neljännet vihaavat citymaastureita ja haluaisivat päästä niistä eroon. Viidensien mielestä tuloerot ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka tulisi ehdottomasti ratkaista tulonsiirtoja lisäämällä. Varsin sekalainen seurakunta, eikö vain?
Kaikilla heillä on kuitenkin kaksi asiaa yhteistä. Ensimmäinen on vaikeasti saavutettavissa oleva tavoite, joka on usein verrattavissa winclubilaisen toiveeseen riskittömästä äkkirikastumisesta. Toinen on sama oljenkorsi, nimittäin ilmastonmuutos, ja vieläpä ihmisen aiheuttama sellainen. Se on täydellinen, jopa ihana tekosyy: mediaseksikkyyttä riittää enemmän kuin laki sallii, eikä vastakkaisia mielipiteitä hyväksytä. Se on kuin lahja taivaasta kaikille, joilla on mikä tahansa poliittinen agenda, jonka toteuttamiseen tarvitaan joko veronmaksajien rahoja tai valtiollista pakkokoneistoa.
Tästä syystä Suomen eduskunnasta ei löydy yhtään puoluetta, joka kyseenalaistaisi ilmastonmuutospropagandan. Jokainen puolue ottaa sen avosylin vastaan, koska se on paras saatavilla oleva keino saada omia tavoitteita läpi. Ei haittaa, vaikka muutkin puolueet voivat sen avulla ajaa omia tavoitteitaan. Tärkeintä on, että omille äänestäjille on tarjota yhä uudelleen uusia saavutuksia ja onnistumisia. Vallanpitäjille ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, oli se sitten totta tai ei, on win-win. Meille muille se on tie orjuuteen.