Sitoutumattomana Kokoomuksen listalle

(Julkaistu alunperin vaaliblogissa 4.9.08.)

Tämän vaaliblogin ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin, etten vielä tiennyt mille listalle olen lähdössä ehdokkaaksi. Tuolloin realistisia vaihtoehtoja oli kaksi: valitsijayhdistyksen ja niiden yhteislistan muodostaminen muiden liberaalien kanssa tai Kokoomuksen listalle lähteminen sitoutumattomana, jota meille oli tarjottu pari päivää aikaisemmin.

Molempia vaihtoehtoja pohdittiin kovasti, erityisesti viime perjantaina pitämässämme kokouksessa, ja lopulta päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kuten asiasta tehty tiedotekin kertoo, minun lisäkseni sitoutumattomina Kokoomuksen listalle lähtevät Liberaaleista FM Jani Korhonen ja kasv.yo Sofia Valta.

Näillä siis mennään ja yritetään Kokoomuksen listalla olemisesta huolimatta näkyä nimenomaan Liberaaleina. Toivottavasti hyvällä vaalityöllä pääsemme onnistuneeseen lopputulokseen ja saamme yksi tai jopa kaksi valtuustopaikkaa. Siihen on nyt ainakin realistinen mahdollisuus.