Heinäluoma torjuu keskustelun

Tulen vähän jälkijunassa tähän, mutta ei ole hirveästi ehtinyt kirjoitella… Viikko sitten julkaistiin talousneuvoston globalisaatioraportti, joka sai heti tuoreeltaan tylyn tuomion. Valtiovarainministerimme Eero Heinäluoma on nimittäin sen verran kova jannu, että lukaisi yli 600-sivuisen raportin julkaisua edeltävänä päivänä ja totesi varmasti perustellusti, että “tämä ei kelpaa minkäänlaisen keskustelun pohjaksi edes.”

Jopas on hienoa parlamentarismia, kun suurimman (tai toiseksi suurimman) puolueen puheenjohtaja tempaisee keskustelulta maton alta ennenkuin se ehtii alkaakaan. Onko niin, että SDP:n pitää saada päättää, mistä tässä maassa keskustellaan ja mistä ei? Sitähän sitä itänaapurissa yritettiin – ja yritetään ilmeisesti vieläkin – ja tulokset ovat kaikkien tiedossa.

Raportin sisältöä lienee hankala kommentoida tarkkaan, kun en itsekään ole siihen vielä ehtinyt paneutua. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella siinä kuitenkin tunnutaan esitettävän samoja asioita, joita minäkin olen tässä blogissa jauhanut jo kyllästymiseen asti. Varmastikin raportti on hyvä avaus keskustelulle – mikäli sellainen lopulta sallitaan – koska kyseisiä asioita on pakko ennen pitkää alkaa ratkaisemaan, ja vieläpä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Myöhemmin voi nimittäin olla myöhäistä ja sitten sattuu.