EU:n tukipolitiikka vaarantaa biopolttoaineiden käytön kasvun

Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen uusiutuvien energianlähteiden ja biopolttoaineiden käytön merkittävän kasvun. Näiden tavoitteiden laajemmasta asiayhteydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta totta on ainakin se, että fossiiliset polttoaineet ovat ehtyvä luonnonvara ja jollain aikavälillä niille on löydettävä korvaavia hyödykkeitä. Biopolttoaineet ovat yksi merkittävä mahdollisuus fossiilisten korvaajiksi.

Siksi onkin merkillepantavaa, että EU:n tuki- ja tullipolitiikasta on muodostumassa huomattava este biopolttoaineiden käyttöönoton laajenemiselle. Voidaankin puhua ”vihreästä protektionismista”, jolla ei ole juurikaan tekemistä ympäristönsuojelun kanssa, mutta sitäkin enemmän EU:n sisäisten taloudellisten intressien suojelemisen kanssa.

Ensinnäkin maataloustuet ovat aina olleet suuria Euroopassa ja biopolttoaineiden tuotannon myötä tilanne on jatkunut. Toisekseen biopolttoaineiden jalostusta tuetaan julkisin varoin. Kolmanneksi EU:n ulkopuolella tuotettujen biopolttoaineiden pääsyä rajoitetaan tullein ja säädöksin. Biopolttoaineiden tuotantoa tuetaankin EU:ssa kaikkiaan neljällä miljardilla eurolla vuosittain, mikä tekee 0,74 euroa per etanolilitra ja 0,50 euroa per biodiesellitra.

Tämä kaikki on klassista protektionismia, jonka seuraus on aina sama: suojeltu teollisuudenala kyllä tekee voittoa ja kasvaa jonkun verran, mutta kilpailtuun tilanteeseen nähden hinnat ovat korkeammat sekä laatu heikompi.

Protektionismin kustannukset tulevat aina kuluttajien maksettaviksi, tarkemmin ajateltuna jopa kahteen kertaan. Ensin maksetaan korkeita tukia verojen muodossa ja sitten korkeita hintoja itse tuotteista. Tämä ei voi olla myös hidastamatta alan kasvua, tässä tapauksessa biopolttoaineiden käyttöönottoa, puhumattakaan oheisteknologioista, kuten biopolttoaineille paremmin soveltuvista moottoreista.

Kaiken lisäksi vihreällä protektionismilla on merkittävä kehityspoliittinen ulottuvuus, sillä koska biopolttoaineissa on viime kädessä kysymys maataloustuotteista, niiden vapaan kaupan rajoittaminen muiden maataloustuotteiden lailla käy kalliiksi maatalousvaltaisten kehitysmaiden ihmisille, sillä nämä eivät saa tuotteitaan kaupaksi eivätkä voi siten kasvattaa talouttaan.

Olisi jo korkea aika ottaa biopolttoaineet vakavasti ja lopettaa alan haittaaminen vain pienten piirien taloudellisia etuja suojelevilla protektionistisilla toimenpiteillä.

(Kirjoitus julkaistu alunperin Helsingin Sanomien mielipideosastolla sunnuntaina 28.3.2010, mutta julkaisen sen uudelleen tässä, koska HS ei julkaissut sitä verkossa.)

Riistä maapalloa tai kuole

Riistä maapalloa tai kuole. Tämä ei ole uhkaus, vaan tosiasia. Joko ihminen ottaa maapallon luonnonvarat — kuten puut, öljyn, alumiinin ja atomit — ja muuntaa ne elämälleen välttämättömiksi asioiksi tai hän kuolee. Elääkseen ihmisen on tuotettava hyödykkeitä, joista hänen elämänsä on riippuvainen; hänen on tuotettava koteja, autoja, tietokoneita, sähköä ja niin edelleen; hänen on otettava luonto haltuunsa ja käytettävä sitä omaksi edukseen.

Tätä tosiasiaa ei voi paeta. Jopa ”jaloimpien” villi-ihmistenkin on hyödynnettävä luontoa tai tuhouduttava. Todellakin, vaikka henkilö ei itse tuottaisikaan mitään, elääkseen hänen on epäsuorasti ja loismaisesti riistettävä maapalloa saamalla elantonsa muiden ihmisten toimenpiteistä.

Lauantaina klo 20:30 - 21:30 vietetään vuosittaista Exploit the Earth -tuntia (jokainen voi mielessään kääntää sanan exploit mieltymystensä mukaan joko riistämiseksi tai hyödyntämiseksi; tässä yhteydessä se voi olla myös urotyö). Tapahtuman tarkoituksena on korostaa sitä, että maapallon ja sen luonnonvarojen hyödyntäminen on kaiken elämän edellytys.

Maapallon hyödyntämisen/riistämisen voi toki lopettaa, mutta se tarkoittaa itsemurhaa, aivan kuten itsemurha tarkoittaa käytännössä maapallon hyödyntämisen lopettamista.

Maapallon hyödyntämistä voi myös vähentää ja sitä kutsutaankin säästämiseksi. Esimerkiksi yritysten käyttämät raaka-aineet ovat niille kuluerä ja vapailla markkinoilla keskenään kilpailevat yritykset pyrkivätkin parantamaan voittojaan tuottamalla entistä vähemmällä entistä enemmän.

Erilaisten tuotantotapojen poliittinen tukeminen, sääntely ja kieltäminen rikkovat tämän terveen, luonnollisen markkinaprosessin ja aiheuttavat itse asiassa siten enemmän luonnon kulutusta kuin muuten tapahtuisi. Siksi luonnonystävän valinta on vapaa markkinatalous. Todellisia ratkaisuja ympäristöongelmiin ovatkin seuraavat:

  1. Siviilioikeusistuimien käyttäminen yksityishenkilöiden ruumiin ja omaisuuden suojaamiseksi saastuttajilta. (Saasteilla tässä yhteydessä tarkoitetaan henkilöille tai heidän omaisuudelleen aiheutettua todellista pitkäaikaista fyysistä haittaa.)
  2. Luonnonvarojen yksityistäminen, jolloin luonnonvarojen omistajilla on suuret taloudelliset kannustimet suojella kyseisiä luonnonvaroja.
  3. Vapaa markkinatalous, jossa hallitukset eivät suosi mitään teollisuudenalaa millään perusteella.
  4. Sen tunnustaminen, että ihmisellä on oikeus elää itsensä vuoksi ja käyttää luonnonvaroja elämiseensä.

Osallistu Exploit the Earth -tapahtumaan Facebookissa.

Lisäys: Toinen vastaava tapahtuma on Life Hour, mutta ainakin itse jätän sen väliin, sillä se kannustaa valaistuksen tuhlaamiseen. Tunnetumpaan Earth Hour -tapahtumaan osallistuville on kehitetty jatkotapahtumaksi Caveman Week, jolloin ei tarvitse tyytyä vain yhden tunnin mielenilmaisuun!

Täydennystä — se mitä jäi sanomatta

Käyn tässä kirjoituksessa läpi joitakin asioita, joita yritin viime viikon A-talk-ohjelmassa (videolinkki) sanoa, mutta välillä en osannut ja välillä en saanut puheenvuoroa.

Alussa Ilmatieteenlaitoksen Alestalo totesi, että nyt IPCC:n raporteista löydetyt ”muutamat lipsahdukset” ovat vaikutustutkimuksen (AR4 WG2) puolella, joka ei ole hänen mukaansa yhtä edistyksellistä kuin ”peruskova ilmakehän fysiikka-, meteorologia- ja kemiapuoli” (AR4 WG1). Ensinnäkin ”lipsahduksia”, joka on varsin vähättelevä ilmaisu varsinkin joidenkin paljastuneiden virheiden kohdalla, on huomattavasti enemmän kuin muutama. Pelkästään Greenpeacen julkaisuja on käytetty lähteenä kymmenkunta kertaa, puhumattakaan muiden järjestöjen ja yritysten julkaisuista sekä jopa graduista ja lehtiartikkeleista.

Toisekseen virheitä on osoitettu myös WG1:n puolella käytetyistä tutkimuksista ja prosesseista, mutta ne ovat sitä ”peruskovaa” tiedettä, josta ei suuria otsikoita saa revittyä kirveelläkään — esimerkiksi joidenkin tilastollisten menetelmien epäsopivuus puulustotutkimuksiin, lähdeaineistojen piilottaminen kriitikoilta tai IPCC:n raportin hyvinkin teknisten vertaisarviointikommenttien perusteeton hylkääminen eivät nyt vain kiinnosta suurta yleisöä — joten ne eivät ole saaneet tuulta alleen eikä niitä ole siten tarvinnut käsitelläkään.

Ensimmäistä kertaa ääneen päästyään ministeri Lehtomäki toisti hyvin opittua mantraa, jonka mukaan ilmastonmuutosta tapahtuu ja ihmisellä on siinä rooli. Sama mantra toistui ministerin toisessa puheenvuorossa, jossa hän salli kuitenkin pienen epäilyksen häivän, jolla sitten perusteli sitä, että kaikista ilmastonmuutoksen vastaisista toimista on joka tapauksessa hyötyä ympäristön kannalta, vaikka ilmastonmuutos ei olisikaan totta, ja että ehdoton valtaosa niistä on joka tapauksessa järkeviä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Onko järkevää polttaa Indonesian sademetsiä öljypalmuviljelmien eli biopolttoaineiden tieltä? Onko järkevää aiheuttaa ruoan hinnan nousua polttamalla ruokaa polttoaineena, jolloin maailman kaikkein köyhimmät näkevät nälkää? Onko järkevää pakottaa ihmiset siirtymään kalliimpiin, huonompiin, ympäristölle haitallisempiin elohopeaa sisältäviin ja joissain tapauksissa enemmän energiaa kuluttaviin (!!!) energiansäästölamppuihin? Onko järkevää tuhota kotimaisen ja eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä ja aiheuttaa tuotannon siirtymistä vähemmän ympäristöystävällisiin olosuhteisiin kehittyviin maihin? Onko järkevää tukea verovaroista joitakin erityisaloja ja siten aiheuttaa työttömyyttä muille aloille? Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja niin tehdessä käy selväksi, että ehdoton valtaosa tehdyistä ja suunnitelluista ilmastotoimista on haitallisia ihmisille ja/tai ympäristölle sekä hyödyttömiä ilmastolle ja kaikelle muullekin. Missä ne joka tapauksessa hyödylliset toimet viipyvät?

Luonnonvarojen ylikulutuksesta Lehtomäki hätäili pariinkin otteeseen ja piti sitä ilmastonmuutokseen läheisesti linkittyvänä asiana. Epäselväksi jäi mitä luonnonvaroja Lehtomäki ajatteli säästää ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla, sillä kyseiset toimet keskittyvät kuitenkin lähinnä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen ja lopulta lopettamiseen. Miksi esimerkiksi kivihiiltä pitäisi säästää? Ilmastonäkökulmat poislukien, mitä haittaa on kivihiilen ylikulutuksesta? Jos kivihiili on niin kamala aine, niin emmehän halua tulevienkaan sukupolvien sitä käyttävän, joten sen säästäminen tuntuu aika turhalta.

On huomattava, että kaikkien muiden luonnonvarojen kulutusta ilmastonsuojelu vähentää vain ja ainoastaan yhdellä tavoin eli aiheuttamalla haittaa ihmisten taloudelliselle toiminnalle. Mitä vähemmän ihmisillä on varaa kuluttaa, sitä vähemmän luonnonvaroja kuluu. Esimerkiksi hiilivero ei siis suoraan vähennä esimerkiksi raudan, nikkelin tai veden kulutusta. Ainoastaan ihmisten hyvinvoinnin ja elintason laskeminen vähentää. Paljastaako tämä ilmastonsuojelun todellisen tavoitteen eli YK:n ympäristöohjelman UNEP:n perustajan Maurice Strongin sanoin ”teollisten yhteiskuntien alasajon”? Mene ja tiedä, se lähentelisi jo salaliittoteoriaa, joita vahvasti epäilen, mutta joka tapauksessa, se on ainoa keino saada ilmastotoimilla vähennettyä luonnonvarojen kulutusta. Toinen keino on vähentää väestöä, mutta sitä eivät poliitikot ole ehdottaneet.

Monille aiheutti epäselvyyttä se, mitä tarkoitin suorilla ja epäsuorilla toimilla. Esimerkkinä käynee asia, jolla ainakin aiemmin usein perusteltiin ilmastotoimia, eli trooppisten tautien kuten malarian leviäminen. Sen sijaan, että toivottaisiin hiilidioksidin leikkaamisen vähentävän tai rajoittavan malariaa, on huomattavasti halvempaa puuttua malariaan suoraan, eli ostaa hyttysverkkoja sekä erityisesti kasvattaa asumisväljyyttä. Lena Huldénin väitöstutkimuksen mukaan nimenomaan asumisväljyys ja kotitalouksien koko on ratkaisevaa malarian leviämisen suhteen, ei keskilämpötila, sillä malariaa levittäviä hyttysiä esiintyy kylmissäkin maissa ja malariaepidemioita on aiemmin esiintynyt Jäämeren rannikkoa myöten. Samoin on monia muita ympäristöongelmia, joihin ilmastotoimet eivät vaikuta yhtään, kuten vesistöjen kuormittuminen maatalouden päästöistä tai Tyynenmeren jättimäinen jätelautta.

Myöhemmin kritisoituani sitä, että uusiutuvan energian alalle synnytetään verovaroin ja muiden tukitoimien avulla (esim. suunnitellut syöttötariffit) työpaikkoja, jotka kuitenkin synnytetään vain ja ainoastaan muiden kustannuksella, Lehtomäki vastasi, että ”clean tech” on kasvava ala ja että sieltä voi jotain merkittävää syntyä. Ympäristöministeri todisti tässä aika hyvin sen, ettei ymmärrä taloudesta mitään, ja karkeasti tiivistettynä vastasi väitteeseeni tuetun työllistämisen muuta työllisyyttä tuhoavasta vaikutuksesta, että tuettu työllistäminen työllistää. Duh?

Kuten sanoin, tukityöllistäminen tapahtuu vain ja ainoastaan toisten alojen kustannuksella. Kun puhtaisiin teknologioihin, oli se sitten tuulivoimaa, jätehuoltoa tai mitä vain, kaadetaan veroeuroja tai syöttötariffeja, tottahan toki ne alat kasvavat ja työllistävät lisää. Jokainen tukieuro on kuitenkin väistämättä muualta pois, joko veroina tai valtionvelkana eli tulevana verotuksena. Espanjassa kokemus ja tutkimus (PDF) on osoittanut, että jokaista luotua uusiutuvan energian (ei siis vain tuulivoiman, kuten ohjelmassa väitin) työpaikkaa kohti menetetään 2,2 työpaikkaa muualla, tai jokaista neljää luotua työpaikkaa kohti menetetään yhdeksän muuta työpaikkaa. Jokainen espanjalainen ”vihreä työpaikka” on maksanut veronmaksajille keskimäärin 571 tuhatta euroa ja jokainen tuulivoimatyöpaikka yli miljoona euroa. Valtiolla ei ole mitään taianomaista rahahanaa, josta valuu ilmaista rahaa, vaan kaikki tämä on pois tavallisten ihmisten ja yritysten toiminnasta.

Tätä on tietysti turha kertoa poliitikolle. Kaikki poliitikot ovat sairaalloisen innostuneita työllistämisestä ja kun pakkaan lisätään ilmastoinnostus, niin on ihan varmaa, että jos joku riittävän uskottava taho väittäisi, että kuoppien ja ojien kaivaminen hillitsee ilmastonmuutosta, niin poliitikot olisivat juoksujalkaa palkkaamassa työttömiä kaivuutöihin. Kaikki hekumoisivat siitä, kuinka kuoppatalkoilla ehkäistään ilmastonmuutosta ja työllistetään valtavat määrät ihmisiä, mutta kukaan ei muistaisi sitä, että jonkun täytyy niiden kaivajienkin palkat maksaa, eikä se raha edelleenkään valu mistään valtion taikahanasta ilmaiseksi. Sitten meillä olisi täystyöllisyys, kuoppia ja ojia kaikkialla ja jatkuvasti kasvava kaivamisteollisuus sekä tietenkin jatkuvasti vähemmän julkista rahoitusta kaikkeen muuhun, kuten peruspalveluihin. Ja maailma pelastuu…

Katastrofeillakin Lehtomäki muisti pelotella, kuten asiaan kuuluu. Miljoonakaupungit ja suuret väestömäärät kun ovat mahdollisesti jäämässä nousevan meriveden alle, tulvia ja myrskyjä tulee lisää ja niin edelleen. Ei havaintoakaan esimerkiksi toimittajan alussa viittaamasta tutkimuksesta, jota IPCC:n raportissa oli ennenaikaisesti siteerattu väärin, ja jonka mukaan ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen välillä ei ole havaittu yhteyttä. Ei havaintoakaan tutkimuksista, joiden mukaan ihmisten tuottaman hiilidioksidin ja luonnonkatastrofien välillä ei ole havaittu yhteyttä.

Alestalo tuki tätä näkökulmaa toisessa kohtaa vertaamalla ilmastotoimia kotivakuutukseen. Kumpikin kun maksaa rahaa ja kumpikin on epävarman tapahtuman varalle. Tämä on eräs versio varovaisuusperiaatteesta, jonka mukaan toimia tulee tehdä riippumatta ongelman epävarmuudesta, koska tuhot voivat olla niin suuret.

Kotivakuutuksen ottamisesta jokainen voi kuitenkin päättää itse ja mahdollisiin kotia ja irtaimistoa koskeviin tuhoihin voi varautua muutenkin, esimerkiksi panostamalla omaan huolellisuuteen, palovaroittimiin ja niin edelleen tai vaikkapa sopeutumalla mahdollisiin ongelmiin etu- ja jälkikäteen. Ilmastotoimissa vaihtoehtoja ei anneta, vaan jokaisen on osallistuttava ilmastonmuutoksen torjuntaan, halusi tai ei. Samalla kannustetaan sopeutumattomuuteen, vaikka ilmasto muuttuu aina, ja ehkäistään mahdollisuuksia sopeutumiseen. Esimerkiksi verottamalla köyhää tehdään hänelle vaikeammaksi muuttaa turvallisemmalle alueelle. Tai tukemalla tulva-alttiiden alueiden vakuutuksia tai tuhokorjauksia verovaroista kannustetaan ihmisiä edelleenkin asumaan alueella riskeistä huolimatta.

Samalla näitä riskejä, joita voi tapahtua ihan ilman ihmisen vaikutustakin, pidetään välittöminä uhkina ja unohdetaan pitkät aikavälit. IPCC:n parhaan arvion mukaan merenpinnat nousevat puolisen metriä vuoteen 2100 mennessä. On tutkimuksia ja ympäristölobbareita, joiden mukaan tämä arvio on liian pieni, ja monet puhuvat metristä tai useista metreistä vuoteen 2100 mennessä. Oli miten oli, 90 vuotta on pitkä aika. Merenpinnan nousu metritolkulla tuskin tapahtuu kertarytinällä vaan vähitellen ajanmittaan. Vaikkapa kaksi metriä vuoteen 2100 mennessä tarkoittaa keskimäärin 2,2 senttimetriä vuodessa. Tällainen nousuvauhti epäilemättä olisi riittävän suuri, jotta kaikki sen voisivat havaita. (Sellaista ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu.) Tällöin 90 vuotta (tai vaikka vain 50 tai 30 vuotta) riittää siihen, että kaikki maailman merenranta-asutus siirtyy muutaman sata metriä (paikallisista olosuhteista riippuen ehkä enemmänkin) sisämaahan päin. Korallisaarilla tämä ei toki riitä, mutta nepä eivät jääkään veden alle, vaan ”kelluvat” sen pinnalla niin kauan kuin korallit elävät ja kasvavat. Tämä ”ratkaisu” tapahtuisi ihan itsekseen, jos sille on tarvetta, kunhan lopetetaan verovarojen käyttö riskialueilla asumisen tukemiseen. Jännintä tässä on se, että sama homma toimii, oli ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa tai ei, ja jos sille ei ole tarvetta, niin sitä ei edes tehdä! Ajatella, paikalliset ihmiset ihan itse päättämässä omasta elämästään, onhan se aika mielikuvituksellista ja rohkeaa toki, ainakin poliitikon näkökulmasta.

Päätän tämän sekavan ja polveilevan kirjoitukseni tähän, pituuttakin sillä kun on jo liikaakin. Ohjelmassa taisi vielä jotain muutakin jäädä sanomatta, mutta tuossa olivat varmaan ne tärkeimmät. Ohjelman jälkeen asia on muuten kehittynyt edelleen, ja monet keskeiset ilmastotutkijat (kuten professori Mike Hulme) ja muut asiantuntijat (kuten professori Atte Korhola) ovat puhuneet IPCC:n hajottamisen puolesta. Ehkä Lehtomäki voisi yrittää palauttaa uskottavuutensa (saamani palautteen mukaan se koki kovia kolauksia A-talkissa) rippeitä osoittamalla aloitteellisuutta asian suhteen ja ottamalla vaatimuksen pöydälle ensimmäisenä ministeritason poliitikkona? Selvää on, että IPCC ei voi jatkaa nykyisellään, politisoituneena mukatiedekoneistona. Toivottavasti IPCC:n kaatuminen tervehdyttää ilmastotiedettä enemmänkin, eikä uusien organisaatioiden luomisen jälkeen homma jatku aivan entisellään. Poliitikkojen on pidettävä näppinsä erossa tieteestä!

Ilmaston vuosi 2009

Voi olla liian aikaista sanoa, mutta tulevaisuuden historiantutkijat saattavat pitää vuotta 2009 käänteentekevänä ilmastokeskustelun suhteen. Loppuvuoden tapahtumat, kuten climategateksi ristitty tietovuoto, Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistuminen ja sitä välittömästi seurannut kylmän ja lumisen talven alkaminen, eivät voi olla osaltaan vaikuttamatta yleisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista, puhumattakaan keskeisten ilmastovaikuttajien paljastuneista taloudellisista kytköksistä. Keskustelu ei ole kuitenkaan vielä päättynyt, eikä ihmisten rahastaminen ilmastonmuutoksella.

Ilmastopolitiikan kansainvälinen veturi on YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, joka perustettiin vuonna 1988 tutkimaan nimenomaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta eikä ilmaston muuttumista yleensä. IPCC:n puheenjohtajana on vuodesta 2002 lähtien toiminut intialainen Rajendra K. Pachauri, joka on koulutukseltaan rautatieinsinööri ja taloustieteiden tohtori. Hän on luonut itselleen vaikuttavan ja varakkaan uran öljy-, hiili- ja energiateollisuudessa viimeisenä kolmena vuosikymmenenä, myös IPCC:n puheenjohtajana ja sitä ennen varapuheenjohtajana (vuodesta 1997) ollessaan.

Esimerkiksi viimeisimmän öljy-yhtiönsä hän perusti Teksasiin vuonna 2005. Lisäksi Pachauri yrityksineen tekee bisnestä läheisessä yhteistyössä muiden keskeisten hahmojen kanssa, kuten Euroopassa EU-rahoitteista bioenergiahanketta kumppaninaan mm. Sir John Houghton, joka oli yksi avainhenkilöistä IPCC:n alkuaikoina ja on toiminut myös Ison-Britannian Ilmatieteenlaitoksen johtajana. Pachaurilla on myös suuret taloudelliset intressit päästökaupan suhteen. Pachaurin kytköksistä uutisoi maailmalla ainakin brittiläinen Telegraph, vaikka suomalaisiin tiedotusvälineisiin asti tämä pikku-uutinen ei eksynytkään.

Päästöbisneksessä on kunnostautunut myös ilmastoprofeettanakin tunnettu Yhdysvaltain entinen varapresidentti, Nobel-voittaja Al Gore, joka tunnetusti ”kumoaa” jättimäisen kartanonsa, useiden citymaastureidensa sekä yksityislentokoneensa päästöjä ostamalla hiilikrediittejä omalta yhtiöltään. Samalla on hyvä muistaa, että päästökaupan varhaisimpia ja innokkaimpia kannattajia oli muuan yhdysvaltalainen energiayritys nimeltä Enron, joka tunnetaan nyttemmin lähinnä sen lopulta kaataneesta suuresta kirjanpitohuijauksesta. Enronin johtajien mukaan päästökaupasta oli kuitenkin tulossa kannattavin bisnes koskaan - ja onhan se, kun kansalaiset ja yritykset pakotetaan maksamaan turhasta.

IPCC nojaa vahvasti brittiläisen Itä-Anglian yliopiston Ilmastontutkimusyksikköön CRU:iin. Moni IPCC:n arviointiraporttien johtavista kirjoittajista on CRU:n palkkalistoilla ja IPCC käyttää ensisijaisesti CRU:n tutkimuksia, tuloksia ja erityisesti lämpötilahistoriaa, vaikka toki se huomioi myös paljon muuallakin tehtyä tiedettä. Usein puhutaan siitä, että IPCC:n toiminnassa on mukana 2500 tiedemiestä, mutta todellisuudessa sen arviointiraportit ovat pääosin muutaman kymmenen tutkijan käsialaa ja näistä yksittäisilläkin tutkijoilla, kuten omien lukujensa pääkirjoittajilla, on huomattavan suuri henkilökohtainen vaikutusvalta raportin sisältöön. Esimerkiksi äskettäin ilmastotutkija Benjamin D. Santer (LLNL-laitoksesta Yhdysvalloista) paljasti poistaneensa IPCC:n vuoden 1995 arviointiraportin luonnoksesta viisi kohtaa, joissa keskusteltiin siitä, että ihmisen toiminta ei aiheuttaisi havaittavasti ilmastonmuutosta.

CRU:sta marraskuussa vuodetut climategate-sähköpostit ja -dokumentit osoittivat CRU:n ilmastotutkijoiden, etunenässä laitoksen johtajan Phil Jonesin, sekä muiden IPCC:n prosessissa mukana olevien tutkijoiden, kuten Ben Santerin, keskustelleen keskenään huolta herättävistä aiheista. Tutkijoiden mielestä oli esimerkiksi täysin hyväksyttävää väheksyä tieteen, jopa verovaroilla tuotetun tieteen, julkisuusperiaatetta. Sähköpostien mukaan tiedemiehet mieluummin tuhosivat todistusaineistoa ja tutkimusdataa kuin luovuttivat sitä muiden tutkijoiden käyttöön. Phil Jones vastuuasemassaan jopa kannusti kollegoitaan, niin CRU:ssa kuin muuallakin, tuhoamaan tiettyjä asioita käsitteleviä sähköposteja, jottei niitä tarvitsisi julkisuuslakien mukaisesti julkistaa pyynnöstä. Eräässä viestissä hän kertoi tuhonneensa itse suuria määriä sähköposteja, vaikka myöhemmässä lehtihaastattelussa kielsikin asian.

Climategaten tarkempi analyysi on edelleen kesken. Itä-Anglian yliopisto on määrännyt sisäisen tutkinnan, jonka ajan Phil Jones on hyllyllä. Myös Yhdysvalloissa on käynnistetty sisäisiä tutkintoja asian tiimoilta. Riippumattomat tutkijat käyvät jatkuvasti läpi vuodettuja dokumentteja ja aineistoja, joista on jo paljastunut ainakin kaikkia laatustandardeja halveksuva ohjelmistokoodien kelvoton taso. Aineistoa on paljon, noin tuhannen sähköpostiviestin lisäksi yli 3000 muuta tiedostoa, kaikkiaan yli 160 megatavua tietoa, joten sen tarkka analysointi on aikaavievää työtä ja lopullisia arviointeja saamme vielä odottaa hyvän tovin. Joka tapauksessa pelkät sähköpostit kertovat karua kieltään keskeisten tutkijoiden väheksynnästä avoimen tieteen prosesseja kohtaan. Eräs venäläinen tutkimuslaitos arvioi alustavasti ainakin Venäjän säämittaustietoja käytetyn CRU:ssa valikoidusti lämpenemistä suosien.

Poliittinen eliitti ja muut ilmastoasiaan keskittyvät piirit olivat ladanneet Kööpenhaminan ilmastokokoukseen valtavat odotukset. Kööpenhaminassa oli alunperin tarkoitus saada aikaan kaikkia maita sitova sopimus, jonka kieli viesti enemmän maailmanhallinnosta kuin ilmastonsuojelusta julkisuudessa esitetyistä tavoitteista huolimatta. Kööpenhamina onneksemme epäonnistui, mutta siitä huolimatta joitakin sitoumuksia tehtiin, kuten Suomen lupaus 110 miljoonasta eurosta kehitysmaille ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen torjuntaan. Jokaista kansalaista kohti summa on toki vain parikymppiä, maksavia kansalaisia kohti tietysti enemmän, mutta niin presidenttimme kuin pääministerimmekin kyllä lupailivat rahavirtojen kasvavan jatkossa, jopa 10-20-kertaisiksi.

Kööpenhamina ei kuitenkaan ollut tien pää. Hallitustenvälinen ilmastoprosessi jatkuu alkavana vuonna Saksan Bonnissa kesäkuussa ja Meksikossa joulukuussa, joka on uusi takaraja kaikkia sitovalle ilmastosopimukselle. Voinemme odottaa, että Kööpenhaminassa pyörähtänyt Suomen 67-henkinen valtuuskunta ei tähän vielä tärkeämpään kokoukseen riitä, vaan Meksikon lämpöön löytyy enemmänkin lähtijöitä. Ja vaikka Kööpenhaminan kokous tuottikin yhtä paljon päästöjä kuin noin 150 tuhannen asukkaan kaupunki, niin meidän veronmaksajien lienee turha toivoa videoneuvottelun läpimurtoa vuoden kuluessa, vaikka esimerkiksi yritysmaailmassa onkin jo huomattu, ettei jokaista neuvottelua ja päätöstä tarvitse tehdä kasvotusten.

Viimeistään vuosi 2009 paljasti ilmastokeskustelun olevan puhdasta politiikkaa ja bisnestä. Tieteen ylevistä periaatteista joustetaan rahan ja vallan nimissä. Vuonna 2010 meidän tavallisten ihmisten on viimein aika sanoa kiitos, mutta ei kiitos.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

(Kirjoitus julkaistu alunperin Ilmastofoorumi ry:n blogissa.)

Ilmastofoorumi ry: Avoin kirje presidentti Haloselle

Lähetin eilen Ilmastofoorumi ry:n nimissä kirjeen tasavallan presidentti Tarja Haloselle liittyen ilmastonmuutokseen ja ilmastopolitiikkaan. Kirje ilmaisee yleisellä tasolla huolta ilmastopolitiikan mahdollisista vakavista seurauksista kansalaisten ja ympäristön hyvinvoinnille sekä ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen mahdollisesta osoittautumisesta myöhemmin vääräksi hälytykseksi, mikä tekisi kaikista uhrauksista turhia.

Kirjeen tiimoilta kannattaa myös virittää radiovastaanottimet Radio Suomen / YLE Radio 1:n taajuudelle tänään klo 17:00… Koko kirje on luettavissa Ilmastofoorumi ry:n sivuilta, alla katkelmia kirjeestä. Ajankohtaisiin käänteisiin kirje ei ota kantaa, koska kirje valmisteltiin aiemmin ja toisaalta se toimii myös ilman CRU-vuodon spekulointia.

Arvoisa tasavallan presidentti,

Ensinnäkin haluan kiittää Teitä ilmastoasioita kohtaan osoittamastanne huomiosta. Lehtitietojen mukaan aiotte johtaa Suomen valtuuskuntaa joulukuussa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Siihen liittyen toivoisin Teidän huomioivan seuraavia näkökulmia ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvien poliittisten toimenpiteiden vaikutuksista ympäristönsuojeluun ja kansalaisten hyvinvointiin.

Vallitseva käsitys kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin vaarallisesta lämmittävästä vaikutuksesta perustuukin siihen oletukseen, että niiden aiheuttama lämpeneminen johtaa tärkeimmän kasvihuonekaasun, vesihöyryn määrän lisääntymiseen ilmakehässä, joka puolestaan aiheuttaa lisää lämpenemistä, synnyttäen niin kutsutun positiivisen takaisinkytkennän.

Tämä käsitys on periaatteessa vahvistettu tietokonemalleilla, jotka ennustavat hiilidioksidin kaksinkertaistumisesta 2,5 – 6,0 asteen maapallon keskilämpötilan nousua. Vahvistus pohjautuu käytännössä täysin tietokonemalleihin, eikä sitä ole vielä vahvistettu empiirisillä havainnoilla. Positiivisen takaisinkytkennän täytyisi näkyä siinä, että ilmakehän lämmetessä ulos avaruuteen karkaava lämpösäteily kasvaisi lämpenemistä vähemmän tai ei lainkaan.

Asiaa on kuitenkin pyritty selvittämään myös empiirisin havainnoin, jotka ovat päinvastoin osoittaneet, että avaruuteen karkaavan lämpösäteilyn määrä on itse asiassa kasvanut ilmakehän lämpenemistä nopeammin, mikä todistaa negatiivisen takaisinkytkennän puolesta. Toisin sanoen, ilmastojärjestelmä näyttäisi suojelevan itseään ylikuumenemiselta ja lämmetessään ilmakehä päästää entistä enemmän lämpöä pakoon. Uusimpien tulosten mukaan tämä tarkoittaisi jopa vain puolen asteen lämpenemistä hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumiselle.

Tulevaisuuden kannalta pahin ongelma on kuitenkin niin kutsuttu hiilivuoto. Jo nyt Kööpenhaminan kokous on epäonnistunut ennen alkamistaan, eikä kaikkia maita sitovia vähennystavoitteita sovita ainakaan vuoteen, jos sittenkään. Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n alueella omien vähennystavoitteiden aiheuttamien kustannusten vuoksi yhä useampi teollisuusyritys siirtää tuotantonsa kokonaan tai osittain muutenkin alhaisempien kustannusten kehittyviin maihin, joissa on myös jatkuvasti suurempi osa globaaleista markkinoista.

Tämä on ongelma, jota ei voida paikata palveluammateilla tai niin kutsutuilla vihreillä työpaikoilla. Teollisuuden ulosliputus syö tuottavia työpaikkoja, mikä puolestaan aiheuttaa työttömyyttä teollisuuden alihankkijoilla ja palvelualoilla. Vihreät työpaikat puolestaan pääsääntöisesti edellyttävät mittaviakin julkisia tukia, mikä taannoisen espanjalaisen tutkimuksen mukaan tuhoaa enemmän työpaikkoja muilla aloilla kuin synnyttää uusia vihreille aloille. Seurauksena on yleinen hyvinvoinnin lasku sekä julkisten palveluiden, eläkkeiden ja sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksen romahtaminen.

Kuten olen näyttänyt, ilmastopolitiikalla voi olla suuria kustannuksia ja vakavia seurauksia. Jos vielä on niin, että totuus ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen poikkeaa ratkaisevilta osin nykyisin vallitsevista oletuksista, kaikki ilmastonsuojelun nimissä tehdyt uhraukset muuttuvat turhiksi.

Nämä näkökulmat toivoisimme Teidän, arvoisa tasavallan presidentti, ottavan huomioon johtaessanne Suomen valtuuskuntaa Kööpenhaminassa ja osallistuessanne suunnitellun ”poliittisen ilmastosopimuksen” tekoon. Niin ikään toivoisimme Teidän huomioivan nämä näkökulmat koko kansan presidenttinä ja arvojohtajana myös muussa toiminnassanne.

Suomen tasavaltaisen valtion ja kansan tulevaisuus sekä hyvinvointi ovat ilmastokysymyksessä mitä suurimmassa määrin uhattuina, joten toivomme myös Teidän muistavan, että juuri Suomen kansan etujen valvonta ja puolustaminen on Teidän tärkein tehtävänne. Lienemme samaa mieltä siitä, että Suomen kansan etuihin kuuluvat niin puhdas, elinvoimainen luonto ja ympäristö kuin toimiva talouskin, joka pystyy työllistämään ja elättämään koko väestömme ja mahdollistamaan myös ympäristöstä ja lähimmäisistä huolehtimisen.

Ilmastofoorumi ry:n sekä muiden ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista huolestuneiden kansalaisten puolesta,

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

CRU-vuoto — ei savuava ase vaan sienipilvi?

Eilen mainitsemani CRU-laitoksen tietomurto ja sitä seurannut tietovuoto on vahvistettu tosiksi. CRU:n johtaja Phil Jones, joka esiintyy useissa vuotaneissa sähköposteissa, myönsi eilen tietojen olevan autenttisia, joskin kiperien kohtien kohdalla vetoaa muistamattomuuteen. Myös meppi Eija-Riitta Korhola (kok.) kirjoittaa blogissaan, että hänen puolisonsa, HY:n ympäristömuutoksen professori Atte Korhola, pitää aineistoa autenttisena siihen tutustuttuaan.

Kuten Eija-Riitta Korholakin blogissaan epäilee, vuotaneet sähköpostiviestit tuovat ilmastotieteen tekoon vahvan politikoinnin maun. Phil Jonesin muistamattomuus on myös tuttu taktiikka politiikasta, joskin voihan olla, ettei hän tosiaankaan muista kymmenen vuoden takaisen sähköpostiviestin kontekstia. Joka tapauksessa, ilmastoskeptikoilla, jotka vuosikausia ovat varoitelleet ilmastotieteen politisoitumisesta, on nyt kenttäpäivä (field day), jollaista nimenomaan ei eräässä vuodetussa sähköpostiviestissä haluttu skeptikoille suoda päästämällä liian helppoja tieteellisiä kohteita julkisuuteen.

Ehkä mielenkiintoisimpia yksityiskohtia vuodetussa aineistossa tulee lähiaikoina tarjoamaan salainen lähdekoodi, jolla CRU on tuottanut globaalin historiallisen lämpötilasarjansa ja jota CRU ja Phil Jones eivät ole halunneet kaikkien tieteen julkisuusperiaatteiden vastaisesti antaa muiden nähtäville edes yksityisesti, saati sitten julkisesti. Kanadalainen tilastotieteilijä Steve McIntyre, joka tunnetaan Michael Mannin et alia niin kutsuttujen lätkämailakäyrien kumoamisesta, on epäilemättä parhaillaan kuumeisesti kyseisen koodin kimpussa. Luonnollisesti sellaisen aineiston läpikäynti vie aikaa, joten odottakaamme kärsivällisesti.

Toinen mielenkiintoinen löytö on mm. Piraattiliiton uutisoima The Rules of the Game -dokumentti:

Tässä vaiheessa aineistosta on ehtinyt nousta jo esille mielenkiintoinen ilmastomuutoksen propagandaan erikoistuneen brittiläisen Futerra-nimisen viestintäyrityksen laatima The Rules of the Game -opas, joka sisältää seikkaperäiset ohjeet massojen manipuloimiseksi ilmastonmuutosopin kannalle. Propagandisteille annetaan mm. ohjeita olla luottamatta liiaksi ihmisten huoleen omian lastensa tulevaisuudesta tai ylipäänsä näiden hengissäsäilymisvaistoon. Pelkoa kehotetaan lietsomaan vain silloin kun tarjolla on sopivia toiminnan kohteita, koska muutoin pelko voi johtaa apatiaan. Ilmastonmuutosteorian kriitikoita oppaassa kehotetaan kohtelemaan kuin ilmaa, ja kysymään julkisesti vain miten tilanteessa on toimittava, ei sitä, miksi tilanteessa on toimittava.

Futerra myös valistaa propagandisteja huomauttamalla, että ’rationaalista ihmistä’ ei ole olemassakaan, ja että itsekkyys ohjaa viime kädessä ihmisten päätöksentekoa. Näiden alustavien ohjeiden jälkeen, joiden tarkoitus on sopivasti järkyttämällä ”eliminoida myytit” opetuksen vastaanottajilta, opas jatkaa antamalla ohjeet ”uuden ajattelutavan” istuttamiseksi ihmisiin. Osa uutta ajattelutapaa on se, että ajatus ilmastomuutoksesta on koko ajan ihmisten ”mielen etualalla”. Propagandan vaikutusta tulee lisäksi pyrkiä vahvistamaan sekä ”sentraalisella että periferisellä prosessoinnilla”. Ja niin edelleen. Kyseessä on selvästikin varsin ammattitaitoisesti ja huolellisesti laadittu massojen manipuloimisen opas.

Jännittävää, eikö totta? Politiikkaa ja markkinointia, siinä ilmastonmuutoskeskustelun ydin. Politiikasta puheenollen, laitoin eilen postiin ilmastoasiaa koskevan kirjeen Ilmastofoorumi ry:n nimissä, jonka aion julkistaa maanantaina, kunhan vastaanottaja sen itsekin saa. Kirje ei ota huomioon tätä CRU-pommia, koska se kirjoitettiin aiemmin, mutta toisaalta, se sopii yllättävän hyvin tähänkin kontekstiin.

Joitakin kiinnostavia katkelmia vuodetuista sähköposteista on leikkaillut ainakin Markus Jansson blogissaan, useiden asiaa käsittelevien hyvien linkkien kera. Edellä linkkaamani Piraattiliiton juttu on myös lukemisen arvoinen. Vuodetut sähköpostit löytyvät kokonaisuudessaan hakutoiminnolla varustettuna An Elegant Chaos -sivustolta.

Asiaa on käsitelty nyt myös valtamedioissa, joskin ymmärrettävästi hyvin varovaisin sanankääntein. Useimmat tiedotusvälineet, kuten US, HS ja YLE, ovat kopioineet juttunsa lähes suoraan BBC:n artikkelista, jossa mm. siteerataan tietoturva-asiantuntijaa auktoriteettina epäilemässä, että vuoto on vain osa Kööpenhaminan ilmastokokousta edeltävää informaatiosodankäyntiä. HS tosin siteeraa myös brittiläistä Guardiania.

Yhteistä kaikelle valtamedian käsittelylle on se, että viestien autenttisuutta epäillään, vaikka CRU:n johtaja on autenttisuuden myöntänyt, ja viestien sisältöä ei käsitellä muuten lainkaan, paitsi viitataan vähätellen netinkäyttäjien yrityksiin etsiä viesteistä viittauksia tieteen manipuloinnista. HS jopa väittää Guardiania siteeraten, että vuotaneet viestit eivät paljasta mitään uutta eivätkä vaikuta ilmastotieteen tilaan. Aika vahva argumentti tässä vaiheessa, kun koko aineiston analysointi on täysin alkutekijöissään! Tutkivaa journalismia odotellessa…

Muuten, tässä yhteydessä haluan suositella kaikille vallitsevan ilmastototuuden epäilijöille liittymistä jäseneksi Ilmastofoorumi ry:een, joka on Suomen ainoa järjestäytynyt ilmastokeskustelun politisoitumisesta huolestunut taho. Vain riittävän suurella joukolla voimme uskottavasti vaatia huoliemme ottamista vakavasti! Jos käytät Facebookia, liity myös siellä olevaan Ilmastofoorumi ry -ryhmään.

Tietomurto ilmastotutkimuslaitos CRU:iin — ilmastonmuutoksen uutispommi?

Brittiläisen East Anglian yliopiston yhteydessä toimivan Hadley Climatic Research Unitin (CRU) palvelimille on tehty tietomurto, jonka seurauksena tuhansia sähköposteja ja dokumentteja on julkaistu Internetissä. Asiasta uutisoi Examiner sekä Verkkouutiset, lukuisten blogien (ks. WUWT) lisäksi. CRU on ilmastotutkimuksen keskiössä, sillä se ylläpitää kenties tärkeintä globaalia lämpötilasarjaa ja sen palkkalistoilla on useita IPCC:n raporttien kirjoittajia kuten Keith Briffa, jonka joku saattaa muistaa taannoisesta MOT-lähetyksestä ”Ilmastokatastrofi peruutettu” (9.11., löytyy YouTubesta).

En ole itse käynyt vuodettuja materiaaleja läpi, mutta toistaiseksi muiden huomaamista asioista mielenkiintoisimpia ja hälyttävimpiä lienevät seuraavat sähköpostikatkelmat (suomennos minun, korostus minun).

Lähettäjä: Phil Jones (toim. huom. CRU:n johtaja)
Vastaanottajat: Ray Bradley, Michael Mann (toim. huom. lätkämailan tekijä), Malcolm Hughes

Olen juuri saanut valmiiksi Miken Nature-tempun [trick] ja lisännyt todellisia lämpötiloja jokaiseen sarjaan viimeisen 20 vuoden kohdalle (eli vuodesta 1981 eteenpäin) ja vuodesta 1961 eteenpäin Keithin sarjaan [lämpötilojen] laskun piilottamiseksi.

Lähettäjä: Phil Jones
Vastaanottaja: Michael Mann

Oudolla tavalla tämä [tieto tunnetun ilmastoskeptikon John Dalyn kuolemasta] on hurraamisen arvoinen uutinen! Toinen asia CC-paperista — löysin juuri toisen sähköpostin — on se, että [Steve] McKitrickin [toinen Mannin lätkämailan kumoajista Steve McIntyren ohella] mukaan ekonometrian tiedejulkaisuissa on tavallinen käytäntö julkaista kaikki data ja koodit !! Lakimiehen mukaan voimme välttää tämän tekijänoikeuksien avulla.

Tarvitseeko näihin nyt enää mitään lisätä? Jos tiedot ovat oikeita, eikä tällä hetkellä ole syytä niitä epäillä, kun CRU:kin on myöntänyt tietomurron, jäämme odottamaan CRU:n vastinetta, Phil Jonesin eroa ja tiedotusvälineiden havahtumista siihen, että ilmastotutkimuksesta on tietoisesti annettu väärää kuvaa julkisuuteen ja salattu tietoja. Mutta tosiaan, varovaisesti tällaisiin vuotoihin kannattaa suhtautua, kunnes asia varmistetaan tavalla tai toisella.

Asian edistymistä seurataan varmasti myös Ilmastofoorumi ry:n keskustelupalstalla ketjussa Climate Research Unit hakkeroitu-satoja tiedostoja levitetty.

Joukkotuhontaan yllyttäminen

Milloinkahan joku syrjäytynyt, luonnonsyväsuojeluun hurahtanut teini päättää ottaa onkeensa Pentti Linkolan yllytyksestä:

Linkolan mielestä tehokkaampia tapoja väen vähentämiseen olisi esimerkiksi vesijohtoveden myrkyttäminen.

Pentti Linkolalla on toki oikeus sananvapauteen siinä missä muillakin, mutta miksei hän toimi niinkuin opettaa? Muiden ihmisten aloitteellinen vahingoittaminen on aina väärin, mutta itsestään voi toki aina aloittaa. Suomessa on perinteisesti joukkojakin johdettu edestä eli omalla esimerkillä.

Kunnallinen jätehuolto: sivistymätöntä!

Tämä artikkeli on suomennos Jeffrey A. Tuckerin artikkelista Municipalized Trash: It’s Uncivilized. Alkuperäisen kirjoituksen — kuten myös suomennoksen — lisenssi on CC 3.0 BY.

Ajaessani töihin tänään näin ylipursuavia roska-astioita ja täpötäysiä kaupungin roskalavoja. Ne haisevat. Se on iljettävää. Se on sivistymätöntä. Se on luultavasti jossain määrin vaarallista.

On yleinen vapaapäivä, joten näiden luotaantyöntävien jätösten korjaamiseen palkatut julkishallinnon työntekijät eivät tietenkään voi tehdä töitä, vaikka yksityisten rakennusfirmojen työntekijät käyttävät ylimääräisen työajan tehokkaasti hyväkseen.

Sama pätee kotitalousjätteisiin: jätteet haetaan kerran viikossa — aikataulun mukaisesti — etkä voi tehdä mitään saadaksesi roskasi noudetuiksi useammin. Se on suunniteltu juttu, etkös nyt tiedä, ja jos tuotat enemmän jätteitä kuin kaupungin kerran viikossa kiertävät kuljetukset voivat ottaa mukaan, se on sinun ongelmasi, ei kaupungin.

Juuri se asia, mitä ihmiset pelkäävät yksityisesti hoidetussa jätehuollossa — eli että jätteet kasautuisivat kaikkialle eikä kukaan tekisi asialle mitään — näyttää olevan normaalia toimintaa kunnallisessa jätehuollossa. Mutta siitä emme välitä. Miksi?

Ennen kuin tartumme tähän asiaan, todettakoon ensin, että jätteet ovat vakava asia. [Amerikkalainen tärkeä konservatiivivaikuttaja] William F. Buckley torui aikoinaan libertaareja siitä, että nämä vaivautuivat käsittelemään sellaisia mitättömiä asioita kuin jäteongelmaa, kun hän itse pelotteli väestöä ydinsodalla.

”Koko libertaarien mahdollisuus tuntea ylemmyyttä järjestäessään mukatärkeitä pieniä seminaarejaan mitättömistä asioista kuten kunnallisen jätehuollon yksityistämisestä, on vain konservatiivien vihollisen kestämiseksi tekemän uhrautuvuuden ansiota”, Buckley kirjoitti vuonna 1961.

Tosiaan, pieniä seminaareja. Seminaareja sellaisista asioista kuin ruton välttäminen. Ihmiskunnalla on jonkin verran kokemusta kelvottomasta jätehuollosta, ja ne kokemukset ovat olleet tappavia. Ruttoepidemiat pyyhkäisivät yli antiikin yhteiskuntien suurinpiirtein puolen vuosisadan välein, lähinnä hyvän puhtaanapidon puutteen vuoksi. Euroopan Musta Surma olisi vältetty paremmalla puhtaanapidolla ja kunnollisella jätehuollolla, sen sijaan että jätteiden annettiin kerääntyä kaduille.

Historian taistelu kehittyneen maailman ruton kanssa päättyi kapitalismin nousun aikaan myöhäisellä keskiajalla, eikä se ole mikään ihme. Pääoman muodostumisen mukana syntyi innovaatioita myös jätteiden hävittämiseen, koska eläminen hygieenisissä olosuhteissa ja elossa pysyminen tuntuu olevan jollain tapaa tärkeää ihmisille. Tämän vuoksi suurimmat kehitysaskeleet jätehuollossa otettiin teollisen vallankumouksen aikoihin.

Ja täällä me olemme vuonna 2009, kaduille kertyvien haisevien jätteiden kanssa, pussit täynnä raakoja eläinten osia (kanaa, sikaa, nautaa, kalaa), käytettyjä vaippoja, mätäneviä munia ja dippikastikkeita, kasoissa, joita torakat ja rotat möyhivät ravinnon perässä. Tämä kaupungissa, joka ylpeilee siisteydellään.

Ja me siedämme tämän samasta syystä kuin siedämme kadonneet kirjeet, katujen kuopat, kehnot peruskoulut, arvoaan menettävän valuutan ja tukkeutuneen oikeusjärjestelmän: koska nämä palvelut ovat julkishallinnon monopolisoimia.

Nyt voit esittää kaikki haluamasi julkishyödykeargumentit teistä, kaduista ja oikeusistuimista, mutta jätehuolto ei ole rakettitiedettä ja voisi olla helposti vapaiden markkinoiden hoitamaa. Kaikki haluavat jätteet hävitetyiksi, ja sen parempi, mitä nopeammin.

Se tarkoittaa, että jätehuoltopalvelulle on kysyntää. On rahaa tehtäväksi. Ainoa tapa estää vapaiden markkinoiden ratkaisu tällaiseen asiaan on tehdä se laittomaksi.

Jos markkinat olisivat vastuussa, jätteet noudettaisiin varmasti useammin kuin kerran viikossa. Meidän ei tarvitsisi raahata jätepönttöjämme tien reunaan. Itse asiassa, meille annettaisiin useita erilaisia vaihtoehtoja jätteiden keräämiseen.

Jos tuottaisimme enemmän jätettä kuin meidän ”pitäisi”, emme saisi vihaisia kirjeitä kunnalta. Yksityiset jätehuoltoyritykset olisivat innoissaan. Saattaisimme maksaa palvelusta noutotiheyden mukaan tai kenties painon mukaan. Se jäisi markkinoiden ratkaistavaksi.

Jätehuoltopalveluita saattaisi jopa kohdata — pois se minusta — innovaatio, aivan kuin 1900-luvun alkupuolella, kun jätehuoltopalvelut olivat enimmäkseen yksityisiä. Ehkä asuntomme olisivat kiinteästi yhteydessä maanalaisiin jätehuoltoputkistoihin, jotka poistaisivat jätteet silmistämme yhdessä hujauksessa. Keittiöissämme saattaisi olla tehokkaita jätekouruja, jotka vievät jätteemme pois sitä mukaa kuin tuotamme niitä.

Mutta tämän kauhistuttavan jätehuollon kunnallistamisperinteen (tai kutsuisimmeko sitä neuvostoistamiseksi) vuoksi koko toimiala on juuttunut menneisyyteen, täysin immuunina kehitykselle ja modernisaatiolle.

Saamme kaikki uutisemme optisten kuitujen kautta, kuljemme ympäriinsä pienet langattomat puhelimet mukanamme pystyen milloin tahansa ottamaan yhteyden keneen tahansa missä tahansa, voimme tehdä digitaalisesti ostoksia kenen tahansa kauppiaan kanssa ympäri maailmaa. Mutta kun puhe on roskista, luotamme edelleen kerran viikossa kulkevaan, tiukasti aikataulutettuun jätteiden noutoon, jossa verovaroilla palkatut kuljettajat ajavat suuria, vanhanaikaisia roska-autoja.

Omassa kunnassani jopa roskapöntöt ovat julkishallinnon ostamia ja omistamia, aivan kuin yksityinen sektori ei olisi vielä keksinyt astiaa, johon voi laittaa asioita.

Joten miksi tämä järjestelmä kestää ja pysyy? Kysyin muutamilta ihmisiltä mielipiteitä, ja useimmiten vastaus liittyi jonkinlaiseen rakenteelliseen korruptioon. Jäteautoja valmistavat ja kaatopaikkoja ylläpitävät ihmiset ovat merkittäviä henkilöitä ja saavat jätehuoltosopimukset suhteilla. Ehkäpä niin, mutta miksi siedämme sitä?

Tämä saattaa kuulostaa absurdissa määrin hyväksyttävältä ajatukselta: avataan järjestelmä kilpailulle ja saamme innovaatiota.

Enkä tarkoita vain jätehuollon kilpailuttamista. Tarkoitan kunnallisen jätepalvelun lopettamista kokonaan ja jätehuollon jättämistä täysin yksityisten yrittäjien huoleksi. Nykyinen kerrassaan surkea, kaikkia esteettisiä arvoja loukkaava ja terveysriskejä synnyttävä meno ei voi millään jatkua.

Mitä tulee vanhaan konservatiivien väittämään, jonka mukaan libertaarit eivät ole riittävän huolestuneita Neuvostoliiton uhasta ja ovat liiankin huolestuneita jäteongelmasta, muistakaa, että Neuvostoliitto on ollutta ja mennyttä, mutta jäteongelma on edelleen arkipäivää.

Todistustaakka ilmastokeskustelussa

(Tämä kirjoitus on alunperin kirjoitettu Ilmastofoorumi ry:n keskustelufoorumille.)

Lorentz kirjoitti:

BorisW kirjoitti:Toistan käsikirjan sanomaa, että skeptikolla (kyseenalaistaja) ei ole todistusvelvotetta vaan vastapuolen tulee todistaa väitteidensä paikkansapitävyyden.

Täysin väärin. Tieteessä kyseenalaistajan on nimenomaisesti osoitettava kritisoimansa teoria vääräksi tai esitettävä uusi parempi teoria!

Tässä nyt menee iloisesti taas kaksi asiaa sekaisin, nimittäin tiede ja politiikka.

Kukaanhan ei vastusta sitä, että tieteen keinoin selvitetään, tutkitaan ja opitaan asioita. Tämähän on selvää pässinlihaa. Tieteessä on vaihtoehtoisia teorioita, toiset osoittautuvat aikanaan vääriksi, toiset oikeammiksi, kunnes taas uudet teoriat tulevat tilalle. Voimme varmasti luottaa siihen, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa tiede on selvittänyt hyvin luotettavalla tasolla esimerkiksi kaikki ilmastoon liittyvät oleelliset prosessit.

Mutta jos kysymys olisi vain tieteestä ja sen kehittymisestä, emme kävisi tätäkään keskustelua nyt. Keskiössä on se, että mitä tällekin asialle tehdään, jos tehdään. Tiede voi tarjota erilaisia ratkaisumalleja tai muita pohjatietoja, mutta tämä osa on silti puhdasta politiikkaa. Ja jos politiikassa esitetään jollekin asialle tehtävän jotain, ratkaisun esittäjällä on todistustaakka. Jos kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että asialle pitää tehdä jotain, niin vasta silloin ensin tarjotulle ratkaisuehdotukselle on pystyttävä tarjoamaan vaihtoehto.

Todistustaakka tarkoittaa sitä, että ratkaisuehdotuksen tekijän on osoitettava, että 1) ongelma on tosi, 2) hänen ehdotuksensa ratkaisee ongelman ja 3) hänen ehdotuksensa ei aiheuta muita ongelmia, tai jos aiheuttaa, on osoitettava, että ratkaisun haitat ovat pienemmät kuin sen hyödyt.

1) Poliitikot ja muut politiikkaan osallistuvat (eli tavalliset kansalaiset) eivät ole tiedemiehiä (paitsi se hyvin pieni osa poliitikoista ja tavallisista kansalaisista, jotka ovat tiedemiehiä), joten heillä ei ole valmiuksia arvioida, mitkä tieteen esittämistä eri vaihtoehdoista ovat parempia kuin toiset. He voivat mennä tiedemiesten määrän tai auktoriteetin mukana, mutta tieteen historia osoittaa, että pelkästään näillä perusteilla valitseminen on vain yhtä hyvä ellei jopa huonompi menetelmä kuin kolikon heittäminen.

Jos ja kun tieteessä on kiistanalaisia kysymyksiä, poliittisten ratkaisujen tekemisen niiden pohjalta täytyy ottaa tämä huomioon. Ilmastopolitiikassa näin ei tehdä, vaan politiikassa on valittu yksi tieteen näkökulma yli muiden ja muihin vaihtoehtoihin ei edes varauduta.

2) Politiikan historia puolestaan opettaa, että poliittisilla ratkaisuilla on vielä huonompi onnistumisprosentti kuin tieteellisillä teorioilla. Vaikka ongelma olisikin tosi (eli se ei olisi tieteellisesti kyseenalainen, kuten monet ilmastoon liittyvistä kysymyksistä vielä nykyisin), on vielä osoitettava, että tarjottu poliittinen ratkaisu korjaa tai lieventää ongelmaa. Tämäkään ei nykyisin toteudu, sillä kuten esimerkiksi Kioton sopimuksesta tiedämme, vaikka sen pohjana olleet tieteelliset teoriat olisivat pitäneet täysin paikkansa ja vaikka sopimusta olisi noudatettu ja noudatettaisiin täydellisesti, niin sen vaikutus ilmastonlämpenemiseen olisi silti vain asteen tuhannesosien luokkaa vuosisadassa. Tämän kyllä myöntävät käsittääkseni useimmat alarmistitkin.

3) Pitämällä silmät ja korvat auki meidän on helppo todeta, että ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla on jo nyt saatu aikaan paljon haittoja, kuten muun muassa

  • sademetsien tuhoaminen öljypalmujen tieltä,
  • ruoan käyttäminen polttoaineeksi samaan aikaan kun maailmassa nähdään nälkää,
  • luonnonsuojelun ja ympäristöpolitiikan huomion keskittyminen liikaa ilmastoasioihin, jolloin resursseja jää vähemmän todellisempiin ongelmiin,
  • energian ja hyödykkeiden hintojen nousu, mikä satuttaa vähävaraisimpia eniten ja on hyödyttänyt lähinnä energiayhtiöitä ja niiden omistajia, vaikka väitetysti varakkaimmat ovat eniten syyllisiä,
  • myrkyllisen elohopean käytön lisääntyminen hehkulamppujen kiellon myötä, mikä johtaa lisääntyvään kaatopaikkojen ja ympäristön elohopeakuormitukseen, kasvaviin ongelmajätemenoihin, luonnonvarojen tuhlaamiseen (energiansäästölamppujen valmistus on moninkertaisesti kuluttavampaa kuin hehkulamppujen, eikä niiden todellinen käyttöikä ainakaan vielä paikkaa eroa) ja valaistusmenojen osuuden kasvuun niin kotitalouksissa kuin yrityksissä ja julkisella sektorillakin.
  • jne.

Lisäksi on odotettavissa, että haittoihin lukeutuu kehitysmaiden kyykyttämistä, yksilönvapauksien kaventamista ja kaikenlaista muuta epämukavaa. Silti seuraavastakin ilmastosopimuksesta voidaan odottaa lähinnä hyödytöntä (jopa olettaen vallitsevan ilmastoteorian täysin todeksi) kompromissia, jos sitä ylipäätään syntyy.

Joten kyllä se todistustaakka on hyvin vahvasti teidän [alarmistien] puolellanne. Meidän ei tarvitse kuin sanoa, että

1) ilmastotieteessä on paljon epävarmuuksia ja jopa tuntemattomia yksityiskohtia, joten varmaa tietoa ei ole (ja tähän liittyy Ilmastoskeptikon käsikirjan tiedettä koskeva osuus),

2) ehdotetut poliittiset ratkaisut eivät ole toimivia ja koska ykköskohta ei päde, asiaa ei välttämättä tarvitse edes ratkaista, vaan on parempi varautua kaikkiin vaihtoehtoihin ja puuttua mahdollisiin seurauksiin (tähän liittyy Ilmastoskeptikon käsikirjan ydin eli: ”Todistustaakka ei ole niillä, jotka eivät usko. Skeptikot eivät vaadi itselleen rahaa tai valtaa.”), ja

3) ehdotetuista poliittisista ratkaisuista on ollut ja tulee olemaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Pasi Matilainen
Hallituksen puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry

(Edit 14:02: otsikko muutettu yleisön ehdotuksesta, oli: Miksi todistustaakka on ilmastoalarmisteilla eikä epäilijöillä.)