It’s Funny because it’s True!

Kokoomus on keksinyt tavoitteekseen/vaalisloganikseen "paremminvointivaltion". Pidän tätä käsitettä erittäin onnistuneena, sillä se on mielestäni moninkertaisesti rehellisempi ja todenmukaisempi kuin perinteisesti suosittu "hyvinvointivaltio", joka puolestaan käytännössä ilmenee lähinnä pahoinvointivaltiona.

Kokoomuksen "paremminvointivaltio" on todenmukainen siksi, että se on vertaileva käsite. Suomi on todellakin toistaiseksi paremminvoiva valtio ja yhteiskunta kuin esimerkiksi Pohjois-Korea, Libya, Tunisia, Egypti, Iran, Irak ja moni, moni muu. Voitaneen jopa suuremmin valehtelematta väittää, että Suomi on yksi maailman parhaiten voivia valtioita ja yhteiskuntia.

Näistä vertailuista olen toki kirjoittanut ennenkin (ks. Hyvä, parempi, paras - kelvottomat vertailut). Se, että Suomi on paremminvointivaltio, ei tarkoita sitä, että Suomi tai suomalaiset voivat hyvin. Myös huonostivointivaltio on paremminvointivaltio, kun verrataan johonkin toiseen huonosti- tai pahoinvointivaltioon. Suomi on paremminvoiva kuin Tunisia aivan samoin kuin Kreikka on paremminvoiva kuin Afganistan.

Kokoomukselle siis pisteet rehellisyydestä tässä asiassa. On hienoa, että tunnustetaan avoimesti, ettei tarkoituksena ole olla hyvä, vaan ainoastaan parempi kuin muut, vaikka se sitten olisikin edelleen huono. Muuten Kokoomuksen tavoitteet eivät mielestäni eroa merkittävästi, suuntaan tai toiseen, muiden puolueiden tavoitteista, vaikka pari hyvää ehdokasta siihen joukkoon mahtuukin.

Hyvä, parempi, paras – kelvottomat vertailut

Suomi pärjää perinteisesti hyvin erityisesti erilaisissa hyvinvointi- ja koulutusvertailuissa. Vertailujen keskeinen, usein kritiikkiäkin herättänyt ongelma on usein niiden arvolatautunut mittaristo, eli esimerkiksi etsittäessä "hyvinvointia" julkisen sektorin suhteellisen koon perusteella, "hyvinvointia" yllättäen löytyy enemmän niistä maista, joissa julkisen sektori on suhteellisen suuri.

Toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt, mutta ehkä jopa tärkeämpi vertailujen ongelma on se, että vertailut ovat vertailuja. Vertailu ei siis kerro mitään siitä, onko jokin maa (tai muu vertailtava kohde) oikeasti hyvä jossakin, vaan ainoastaan sen, onko se parempi kuin jokin toinen tai ehkä paras vertailluista. Paraskaan ei vaan välttämättä ole hyvä, vaikka yleisesti komparatiivi ja superlatiivi käsitetäänkin positiivia eli perusastetta "suuremmiksi", ellei muuta ole vertailukonjunktiolla (kuin) ilmaistu.

Jos vertailuasteet asetetaan akselille huonosta hyvään, ne voivat esiintyä kahdessa eri kohdassa:

  • Huono < parempi < paras < hyvä < parempi < paras

Sekä parempi että paras voivat siis yhtä hyvin olla huonoja tai hyviä. Jos kaikki muut vertailtavat kohteet ovat huonoja, ei vertailun perusteella voida mitenkään tietää, onko edes paras hyvä. Hyvyys onkin ratkaistavissa vain objektiivisilla tai moraalisilla mittareilla.

Valitettavasti varsinkin politiikassa erilaiset vertailut saavat paljon huomiota ja johtavat keskustelua harhaan. Esimerkiksi käy vaikkapa Newsweekin "Suomi on maailman paras maa" -uutinen, jota on sittemmin ahkerasti käytetty argumenttina suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntakokeilun puolesta, tai PISA-tutkimus, joka julistamalla Suomen koulutusjärjestelmän parhaaksi muka todistaa jotain koulutusmallimme hyvyydestä.

Mutta onko pelkkä paremmuus edes tavoiteltava asia? Vastaus on jyrkkä ei. Toki paremmuus on houkutteleva ajatus, mutta kuten tiedämme, huonosta ei saa hyvää tekemälläkään. Onko tavoiteltava asia olla esimerkiksi vähiten väkivaltainen eli siinä mielessä paras tai naapuria vähemmän väkivaltaisempi eli siinä mielessä parempi puolisonhakkaaja? Ei tietenkään. Huonoa ei auta parantaa, vaan se on korvattava hyvällä. Huonon "parantaminen" on paitsi ajan ja vaivan haaskaamista, myös sen huonon pitkittämistä eli asian säilyttämistä huonona!

On mieletöntä perustella poliittisia muutosehdotuksia sillä, että sen jälkeen yhteiskunta olisi parempi tai vaikkapa vapaampi. Ainoat muutokset, joihin kannattaa panostaa, ovat ne, että tehdään yhteiskunnasta hyvä ja vapaa ja kaikkea muuta objektiivisesti määriteltävää ja mitattavaa hyvää. Unohdetaan vertailut ja katsotaan olemmeko oikeasti hyviä. Hyvästä kannattaa sitten vaikka pistää paremmaksikin.

Valitettava vastaus on tietenkin se, että nykyisin emme ole hyviä. Valtio välikätenämme me varastamme toisiltamme, määräilemme ja pakotamme toisiamme, estämme toisiamme yrittämästä ja tekemästä työtä ja jopa sairastutamme toisiamme luomallamme kontrolli- ja holhousyhteiskunnalla. Ei se ole hyvää, vaan huonoa, jopa pahaa. Jokainen meistä, joka tähän osallistuu, vaikkapa vain yrittämällä tehdä siitä paremman, ei voi rehellisesti pitää itseään hyvänä.