Kunnallisvaaleihin on enää vain vuosi aikaa. Tämän vuoksi liberaalitoimintaa olisi alettava viimeistään näillä hetkillä elvyttämään Keski-Suomessakin. Olen jo joillekin tietämilleni liberaalihenkisille keskisuomalaisille laittanut asiasta meiliä, mutta jos olen unohtanut juuri sinut tai en tunne sinua entuudestaan, mutta olet kiinnostunut asiasta, niin laitahan pikimmiten kommenttia alle tai pistä minulle sähköpostia osoitteella etunimi @ etunimi piste fi. Tänks. 🙂
Category: Vaalit’07
Jälkipuintia
Nyt ne on sitten nähty, toiset eduskuntavaalit, joissa olin itse ehdokkaana. Ääniä sain 87, mikä on ihan kohtuullinen suoritus tällä budjetilla ja näkyvyydellä. Yhteensä Keski-Suomen Liberaalit saivat 142 ääntä, mikä on hieman vähemmän kuin neljä vuotta sitten, joten siihen ei voi ihan tyytyväinen olla. Ehdokasmäärämmehän kuitenkin oli 100% enemmän kuin tuolloin. Joka tapauksessa, suuret kiitokset kaikille minua äänestäneille, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Sitten siihen otsikossa luvattuun jälkipuintiin. Kuten kaikki jo tietävät, Keski-Suomessa taisto viimeisestä eduskuntapaikasta oli äärimmäisen tiukka. Lopulta Kokoomus jäi 57 ääntä vajaaksi toisesta paikasta, joka meni Vasemmistoliitolle. Tämä oli sinänsä harmittava taka-isku siinä mielessä, että Kokoomus olisi kaikista puutteistaan huolimatta ollut liberaalimpi vaihtoehto kuin Vasemmistoliitto.
Itse en uskalla ottaa yksin täyttä vastuuta Kokoomuksen toisen paikan valumisesta vasemmistolle, sillä en usko, että 66% minua äänestäneistä olisi äänestänyt Kokoomusta minun poissa ollessani, mutta on hyvin mahdollista, että Matti Kangas (vas.) saa kiittää paikastaan meitä kahta Liberaalia, sillä 40% meitä äänestäneistä olisi hyvinkin saattanut äänestää Kokoomusta, jos Liberaalien lista olisi ollut tyhjä. Saatoimme näin jopa viedä Kokoomukselta pääministerin pestin! (No, siinä Jyrki Katainen säästyy nololta tilanteelta, kun ei tarvitse väistyä Sauli Niinistön tieltä.)
Mutta entä sitten jos veimmekin Kokoomukselta nuo 57 ääntä? Tärkein syy sille miksi itse lähdin ehdokkaaksi oli se, että Kokoomus ei ollut tarpeeksi hyvä äänestettäväksi. Erityisesti Kokoomuksen ajautuminen yhä enemmän poliittiseen keskustaan ja sen kannat mm. uskonto- ja kielikysymyksissä saivat minut hakemaan vaihtoehtoja muualta. Jos siis vaikutimme Kokoomuksen toisen paikan saamattomuuteen, taisimme ainakin jonkin verran onnistua vaihtoehdon esiintuomisessa. Se antaa hyvät lähtökohdat lähteä syömään lisää Kokoomuksen(kin) kakusta neljän vuoden päästä, tai vaihtoehtoisesti pakottaa Kokoomusta edes hieman liberaalimpaan suuntaan.
Toisaalta, Kokoomuksen hakeutuminen yhä enemmän poliittiseen keskustaan lienee hyvin tärkeä tekijä siihen, että Kokoomus voitti vaalit ja sai valtakunnallisesti kymmenen lisäpaikkaa. On valitettava fakta, että lupaamalla kaikille kaikkea ja pyrkimällä olemaan ärsyttämättä ketään pärjätään nykypolitiikassa. Tai no, ei se uusi ilmiö ole, olikohan Cicero joka jotain tuon suuntaista joskus poliitikoille suositteli strategiaksi…
Mutta se vain tarkoittaa sitä, että vaikka porvarihallitus nyt näyttääkin todennäköisimmiltä hallituspohjalta, mikä on itselleni tietenkin mieluisin vaihtoehto, niin kovin moni asia ei silti tule muuttumaan. Sama vanha, syvään urautunut politiikka jatkuu ja jatkuu vain. Joitakin muutoksia saattaa tulla, ehkä tärkeimpinä työehtosopimusten yleissitovuutta ja yt-lakia saatetaan rukata, mutta sen enempään tuskin rahkeet ja rohkeus riittävät. Ja neljän vuoden päästä vasemmisto tekee comebackin, minkä jälkeen sama politiikka jatkuu yhä vain edelleen.
No, toivotaan että olen turhan pessimistinen ja porvarihallitus oikeasti saisi jotain positiivista aikaan. Siksihän sitä porvarihallitusta on kovasti toivottu. 🙂 Onhan se kuitenkin selvästi liberaalimpi vaihtoehto kuin hallitus, jossa vasemmisto (eli demarit) on mukana.
Edit: Korjattu tarkastuslaskennan vaikutus yo. lukuihin.
Edit: Oma äänimäärä oli kasvanut tarkastuslaskennassa yhdellä, mutta yhteinen äänimäärä pysyi samana.
Ainakin nuorisosta löytyy liberaaleja
Tänään, juuri äsken julkistettiin Nuorisovaalien tulokset. Niissä Liberaalit jäivät valitettavasti valtakunnallisesti alle prosentin kannatukseen, mutta kolmessa vaalipiirissä ylitimme julkaisukynnyksen eli prosentin kannatuksen. Nämä vaalipiirit olivat Helsinki 1,8% osuudella äänistä (12 ehdokkaalla), Pirkanmaa 2,4% osuudella (16 ehdokkaalla) ja Keski-Suomi 1,1% äänipotilla (2 ehdokkaalla)!
Täytyy siis olla tyytyväinen minun ja Jonin äänisaaliiseen, vaikka se lukuna onkin vain 36 tai 37, ääniähän annettiin Keski-Suomen varjovaaleihin osallistuneissa oppilaitoksissa 3345 kappaletta. Oikeissa vaaleissa tuo osuus kuitenkin tarkoittaisi melkoisen tuntuvaa yli 1500 äänen pottia (laskettuna viime vaalien äänestysaktiivisuuden mukaan)! Tuohon olisi mukava päästä, mutta se nähdään vasta sunnuntaina.
Näin ohimennen mainiten, Irc-gallerian varjovaaleissa tilanteemme on vieläkin huikeampi, nimittäin minun 20 äänelläni ja Jonin 19 äänellä meillä on yhteensä 2,97% annetuista äänistä! Tosin galleriassa äänestäneiden voi epäillä edustavan vielä vähemmän todellista äänestäjäkuntaa kuin nuorisovaalien äänestäjien, eli virhemarginaali lienee melkoisen suuri. Mutta mukavia lukuja kuitenkin.
Vaalikysymyksiä (päivitetty 12.3.07)
Olen saanut ihan mukavasti monipuolisia kysymyksiä vaalisivuilleni ja sähköpostiin. Kokoan tähän kirjoitukseen linkit eri puolilla vaalisivuja oleviin vastauksiin, jotta ne löytyvät helpommin. Lisää kysymyksiä saa edelleenkin esittää, vastaan niihin mielelläni, vaikka minulla taitaa vielä pari kysymystä vastausjonossa ollakin. 🙂
Päivitän tätä kirjoitusta sitä mukaa kun ehdin vastaamaan uusiin kysymyksiin, uudet tulevat listaan viimeiseksi, vaikka lista ei muuten olekaan missään erityisessä järjestyksessä.
- Mitä mieltä olet alkoholituotteiden kylkeen liimattavista varoituslapuista? Lakimuutoshan saattaa pienentää Alkojen valikoimaa ja nostaa viinien hintoja.
- Tiedustelisin kantaasi kuntaliitoksiin, esim. Korpilahden ja Jyväskylän kuntaliitokseen. Kansanäänestyksen tulos Korpilahdella oli kielteinen, pitäisikö tällaisia äänestyksiä järjestää ja niiden tulos huomioida? Miten parantaisit maaseudun elämisen edellytyksiä Suomessa?
- Pitäisikö mielestänne Suomessa siirtyä toisen asteen koulutuksen osalta ns. nuorisokoulumalliin eli yhdistää lukio ja ammatillinen koulutus, kuten esimerkiksi Ruotsissa on tehty?
- Kannatat ympäristönsuojelua, mutta vastustat Greenpeacea ja autoveroa?
- Mikä on kantasi avoimiin ohjelmiin, etenkin mitä tulee kunnan/valtion laitoksiin? Ja jos olet niiden kannalla, miten innokas olet ajamaan niitä läpi? Etenkin Linux ja OpenOffice.org kiinnostavat.
- Kannatat ydinvoimaa, mutta mielestäni siihen turvautuminen on kyseenalaista ympäristön kannalta. Uraaniakin on rajoitetusti saatavilla. Tarkentaisitko kantaasi?
- Mitä olet mieltä nykyisestä ruotsin opetuksesta peruskouluissa, lukioissa, ammattikouluissa ja (ammatti)korkeakouluissa, ja muuttaisitko sitä?
- Eikö voitaisiin suoraan siirtyä valikoivaan asevelvollisuuteen?
- Mitä olisit mieltä siitä, että opiskelijoille tarjottaisiin nykyistä enemmän kesäopintojen ja töiden mahdollisuuksia, siirrytään ehdottamaasi perustuloon tai ei? Varmasti jotain voitaisiin eduskunnassa tehdä että opiskelijoita otettaisiin nykyistä enemmän töihin kesäksi, kuten myös kesäopintojen mahdollisuutta voisi kai myös lisätä, jos ei kesätöitä löydy tai jos haluaa nopeammin valmistua? Mitäs mieltä tulorajoista?
- Mikä on kantasi yrittäjyyden suhteen, mitä mieltä olet esimerkiksi alv-vapauden rajan nostamisesta?
- Kuinka paljon Suomen tulisi syventää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa esimerkiksi sodassa islamismia vastaan? Kuinka suhtaudut Yhdysvaltavastaisuuteen, joka saattaa tuhota suomalaisen hyvinvointivaltion olemassaolon taloudelliset edellytykset?
- Perustulo. Heti alkuun sanon, että ideana tuo kuulostaa erittäin hyvältä, mutta…
- Mikä on kantasi tupakkaan, huumeisiin ja alkoholiin?
- Toivon sinun tarkentavan kantaasi huumeisiin.
- Jos työnteon tarve tosiaan vähenee niin kovasti, miksi Suomessa puhutaan jatkuvasti työvoimapulasta?
- Tuo terveydenhuollon yksityistäminen hieman huolestuttaa.
- Finns det något om dig på svenska någonstans?
- Ympäristön kannalta ja kuluttajien rahojen kannalta olisi edullisempaa, jos junaliikenne olisi halvempaa, jolloin useammat voisivat käyttää sitä. Vaatiiko tilanne mielestäsi korjaamista ja miten korjaisit sen?
- Mikä on kantasi maahanmuuttajiin ja pakolaisiin?
PS. Ennakkoäänestys alkoi viime viikolla. Jos aiotte äänestää, suosittelen ennakkoa, sillä varsinaisena vaalipäivänä voi aina tulla yllättäviä esteitä, kuten kaunis kevätpäivä, jolloin on mieluummin vaikka ulkona kuin äänestysjonossa… 😉 Muista myös, että korkean teknologian saavustusten avulla on mahdollista äänestää myös toisten vaalipiirien ehdokkaita!
PPS. Numeroni on edelleen 97. 😉
Mielipidekirjoitus: Tasa-arvoa työelämään
Lähetin äsken Keskisuomalaiseen oheisen mielipidekirjoituksen vastineena Jenny Lindborgin tänään julkaistuun kirjoitukseen Feminismiä työelämään. Aiemmasta oppineena varmistin tällä kertaa mm. sen, että vastineeni on lyhyempi kuin alkuperäinen kirjoitus, tässä tapauksessa allekirjoitukset huomioiden yli sadalla kirjaimella. Ehkäpä sitä ei leikata niin paljon, jos se satuttaisiin vaikka julkaisemaan.
Viron vaalit
Olen jo pari päivää ajatellut kirjoittaa jotain Viron vaaleista ja Reformipuolueen (so. Viron liberaalipuolue) huikeasta menestyksestä. Pikkupoika kuitenkin meni ja kirjoitti sen verran hyvän jutun aiheesta, että itselläni ei ole asiaan lisättävää. Menkää ja lukekaa: Keisarin uudet vaatteet: Syvä henkinen kuilu.
Vaalimainos #5
Tällä kertaa vuorossa vaalimainos-sarjassa on minun ja Jonin yhteinen juliste, joita tulemme ripustamaan Jyväskylän mainoskehikoihin tänään ja huomenna. Allaolevaa kuvaa klikkaamalla voit ladata julisteesta täysikokoisen PDF-version, jonka koko on noin yksi megatavu. Halutessaan julisteen voi tulostaa A4-arkeille ja levittää muuallekin, esimerkiksi oman talon postiluukkuihin ja ehkä pariin naapuritaloonkin. 😉
Lisäys: Jos aiot jakaa mainosta omaan kerrostaloosi tai muualle, lähetäthän minulle sähköpostia asiasta etukäteen. Näin varmistan, ettei samoihin taloihin vahingossa jaeta kahdesti tai useammin, sillä se vain ärsyttäisi asukkaita ja olisi huonoa mainosta. Lisäksi siinä menisi paperia hukkaan.
Jakelimme muuten maanantai-iltana Jonin kanssa mainosjulisteet Jyväskylän keskustan ja lähiympäristön mainostelineisiin. Mainoksemme näyttää useimmissa telineissä olevan väärässä paikassa (mainosten pitäisi olla numerojärjestyksessä), koska Keskusta oli asettanut oman julisteensa meidän paikallemme. Meidän julisteemmehan pitäisi olla Keskustan ja SDP:n välissä, Keskustan juliste oli kuitenkin useimmiten heti SDP:n julisteen vieressä ilman tyhjää väliä. Emme viitsineet kuitenkaan alkaa siirtelemään Keskustan mainoksia, joten otimme käyttöön Kepun oikean paikan itsellemme. Mutta mistä lie moinen säännönmukainen virhe? Yrittääköhän Keskustakin vaivihkaa esiintyä ainoana liberaalipuolueena? 😉
Radion vaalitentti
Tämänpäiväinen vaalitentti on kuunneltavissa netissä Radio Keski-Suomen Vaalitentit -sivulla otsikon Pienpuolueet 03.03.2007 alla. Valitettavasti se on ainoastaan RealMedia-muodossa, joten suosittelen ilmaisen Real Alternative -soittimen lataamista, ettei tarvitse turvautua kaupalliseen ja mainoskylläiseen oikeaan Real Playeriin.
Kommentoin tenttiä osaltani itse, kunhan saan kuunneltua sen. 🙂
Muistutus: Radiohiljaisuus päättyy
Muistutuksena, osallistun tänään Radio Keski-Suomen pienpuolueiden vaalitenttiin, joka lähetetään suorana klo 15:30 alkaen. Sitä ennen on valtakunnallinen vaalitentti Radio Suomessa alkaen klo 14:00, jossa on myös Liberaalien edustus. Jyväskylässä Radio Keski-Suomen taajuus on 99,3MHz ja muualla maakunnassa 97,0MHz (Pihtiputaan lähetin).
Gallerian varjovaalit
Irc-gallerian varjovaaleissa tilanne (linkki vaatii kirjautumisen galleriaan) näyttää hyvältä! Olen Keski-Suomessa jaetulla 12. sijalla huikealla 1,84% ääniosuudella täysi-ikäisten galleristien äänistä. Kiitoksia kaikille tähän mennessä äänestäneille varjotuesta, tästä on hyvä jatkaa. Ja ei muuta kuin loputkin galtsuun äänestämään (allekirjoittanutta;)). Äänestäminen vaatii Irc-gallerian tunnuksen, mutta rekisteröityminen on helppoa ja sieltä voi hyvin lähteä vaalien jälkeen.