Auringon aktiivisuuden ennustetaan hiipuvan – miten käy ilmastonmuutoksen?

Eilen Yhdysvaltain Tähtitieteellinen Seuran (American Astronomical Society, AAS) aurinkofyysikkojen vuosittaisessa kokoontumisessa julkaistiin eräänlainen uutispommi: kolme eri tutkimuslinjaa ennustaa auringon aktiivisuuden vaipuvan eräänlaiseen horrostilaan seuraaviksi vuosikymmeniksi. Nykyinen varsin vaisuksi jäävä aurinkosykli #24 on parhaillaan lähestymässä huippuaan, jonka ennakoidaan tapahtuvan toukokuussa 2013, minkä jälkeen se hiipuu, mutta joidenkin arvioiden mukaan auringon seuraava 11-vuotinen sykli, #25, saattaa jäädä jopa olemattomaksi auringon aktiivisuudella ja aurinkopilkuilla mitattuna. Tämä olisi jopa huolestuttava merkki Daltonin tai Maunderin minimien toisintumisesta.

Daltonin ja Maunderin minimit yhdistetään yleisesti kylmään ilmastoon. Aurinko on loppujen lopuksi maapallon ja sen ilmaston ainoa todella merkittävä energianlähde, joten asialla on merkitystä. Jos auringon aktiivisuuden lasku aiheuttaa maapallon ilmaston viilenemistä, mikään mielekäs määrä ihmisen tuottamaa hiilidioksidia tai metaania ei pysty sitä peruuttamaan.

Tästä päästään siihen, että kylmyys on ihan aikuisten oikeasti ikävämpi juttu kuin lämpimyys. Lämpöön ja lämpenemiseen voidaan sopeutua, esimerkiksi maanviljelyksessä lajikkeita vaihtamalla, mutta kylmyyteen ja kylmenemiseen sopeutuminen on huomattavasti vaikeampaa, esimerkiksi maanviljelyksessä lajikkeen kuin lajikkeen sadot pienenevät kylmenemisen myötä.

Vastaavasti siinä missä lämpeneminen yleisesti ottaen vähentää pakottavaa tarvetta energiankäytölle, kylmeneminen pääsääntöisesti lisää sitä. Lämpimämmässäkin voi asua, mutta kylmyys tappaa, joten esimerkiksi asuntojen lämmittäminen on melko oleellista ja ilmaston mahdollinen viileneminen heijastuu suoraan sen tarpeeseen ja kustannuksiin.

On huomattava, että jos tutkijoiden ennusteet auringon vaipumisesta horrokseen pitävät paikkansa, nykyinen keskustelu ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä muuttuu merkityksettömäksi ainakin seuraaviksi kolmeksi, viideksi tai jopa seitsemäksi vuosikymmeneksi. Vaikka ihminen hiilipäästöillään lämmittäisikin ilmastoa, se vaikutus pääsisi jatkumaan vasta useiden vuosikymmenien päästä - siihen asti meidän olisi siedettävä kylmempää ilmastoa.

Kysynkin siis edelleen, kuten aiemmin Ilmastofoorumi ry:n puheenjohtajana ollessani usein kysyin, että mikä on nykyisten ilmaston lämpenemistä vastaan suunnattujen poliittisten toimien poistumisstrategia siinä tilanteessa, että ilmasto ei lämpenekään tai jopa viilenee? Kysymys on oleellinen, koska ilmastotoimet aiheuttavat kustannuksia, esimerkiksi energiantuotantoa ohjataan tehottomampaan ja kalliimpaan suuntaan, mikä voi olla - ja anteeksi dramaattisuuteni, mutta se ei ole liioiteltua - elämän ja kuoleman kysymys ilmaston mahdollisesti viiletessä nopeastikin.

Jos esimerkiksi täällä Suomessa tulee oikeasti kylmä, eikä energiantuotantokapasiteetti enää riitä siihen vastaamaan, ja muualla vallitsevan saman tilanteen vuoksi tuontisähköäkään ei ole saatavilla, niin täälläkin ihmiset alkavat pitkästä aikaa kuolla kylmyyteen. Ensimmäisinä köyhät sekä yksinelävät vanhukset. Suomessakin mutta erityisesti globaalisti merkittäväksi ongelmaksi nousee myös satojen pieneneminen ja jopa osittainen tuhoutuminen (kato), minkä seuraukset ruoan hinnoille ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien ravitsemukselle lienevät ilmeiset.

Miten siis päästökauppa, tuulimyllyt, biopolttoaineet ja hehkulamppukielto torjuvat kylmyyttä ja sen vaikutuksia? Tai oikeammin, miten ne saadaan tarvittaessa purettua mahdollisimman nopeasti, jotta niiden haitat kylmyyteen sopeutumiselle jäävät mahdollisimman vähäisiksi? Onko tätä edes suunniteltu yhtään etukäteen?

Tiedän toki, että kysymyksiini ei tule vastauksia. Ilmastonlämpenemisen dogma on niin vahva, että näitä asioita ei ole riittävän korkealla tasolla edes mietitty saati tiedostettu. Tuulimyllyjä pystytetään jatkossakin syrjäyttämään luotettavampaa ja skaalautuvampaa energiaa ja sademetsiä poltetaan jatkossakin öljypalmuviljelmien tieltä. Ja köyhät jäätyvät kuoliaiksi, jos eivät ehdi nääntyä nälkään sitä ennen.

Lisää lukemista: