Onko matkailu ihmisoikeus?

Euroopan Unionin mielestä matkailu on ihmisoikeus. EU on käynnistämässä vuoteen 2013 jatkuvaa pilottiohjelmaa, jossa nuorille, eläkeläisille, vammaisille sekä vähävaraisille perheille maksetaan 30% lomamatkan kustannuksista. Näin kertoo EU:n teollisuudesta ja yrittäjyydestä vastaava komissaari, italialainen Antonio Tajani Ottawa Citizen -lehdessä. Vuosittain matkailua tuettaneen sadoilla miljoonilla euroilla.

Voin kertoa, että välillä turhauttaa. Itse yritän pitää esillä näkemystä, jonka mukaan tärkeimpiä ja periaatteessa ainoita yksilön oikeuksia ovat oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen, kuten esimerkiksi Frédéric Bastiat kirjoitti jo yli puolitoista vuosisataa sitten esseessään Laki, ja sitten joku oman maansa turismista huolestunut poliitikko julistaa lomamatkailun oikeudeksi.

Samalla Bastiat’n opetus siitä, että kaikki muut ”oikeudet” ovat mahdottomia toteuttaa yksilöiden elämää, vapautta ja/tai omaisuutta loukkaamatta, kaikuu kuuroille korville. On täysin selvää, että turismituki käytännössä tarkoittaa sitä, että EU pitää toisten oikeutta lomailla tärkeämpänä kuin toisten oikeutta pitää itse työnsä tulokset eli toisten oikeutta vapauteen ja omaisuuteen. Yhtä lailla on täysin selvää, että kun eurooppalaiset poliitikot puhuvat kannattavansa vapautta tai markkinataloutta, he puhuvat ihan täyttä tuubaa.

Surullisinta on se, että niin monet uskovat näiden poliitikkojen valheellista retoriikkaa ja sitten vastustavat vapautta ja markkintaloutta, kun eivät pidä EU:n tai oman maan politiikan seurauksista. Voi voi.

No, toivottavasti saan tämän blogin pitämisellä aina joskus jonkun ymmärtämään, ettei tämä ole aivan turhaa. No, eihän se ole, kirjoittaminen on ihan mukavaa sinänsä, saa jäsenneltyä omiakin ajatuksiaan samalla. Mutta jotain tarttis kyllä tehdä noiden poliitikoiden järjettömyydelle ja mielivallalle. Mitähän se voisi olla? Jos olet samaa mieltä, tykkää tästä Facebook-sivusta. Poliitikkoa minusta ei tulisi millään, vaikka eduskuntaan jollain ihmeen kaupalla pääsisinkin, mutta olisipahan siellä sitten ainakin joku, joka pistäisi hanttiin.

PS. Bastiatin Laki julkaistiin äskettäin suomeksi osana kokoelmaa Kirjoituksia taloudesta, jossa myös kaksi muuta Bastiat-klassikkoa, Vetoomus sekä Näkyvä ja näkymätön. Suosittelen.

PPS. Ai niin, ennustus unohtui. Tämähän tulee tarkoittamaan Etelä-Euroopan lomien hintojen nousua, koska kysyntä kasvaa, mutta todennäköisesti tarjonta ei juurikaan, koska tarjonta on muutenkin vaikeuksissa. Jos siis maksat verosi ja lomasi itse, varaudu siihen, että maksat jatkossa molemmista hiukan enemmän.