Kunnallinen jätehuolto: sivistymätöntä!

Tämä artikkeli on suomennos Jeffrey A. Tuckerin artikkelista Municipalized Trash: It’s Uncivilized. Alkuperäisen kirjoituksen — kuten myös suomennoksen — lisenssi on CC 3.0 BY.

Ajaessani töihin tänään näin ylipursuavia roska-astioita ja täpötäysiä kaupungin roskalavoja. Ne haisevat. Se on iljettävää. Se on sivistymätöntä. Se on luultavasti jossain määrin vaarallista.

On yleinen vapaapäivä, joten näiden luotaantyöntävien jätösten korjaamiseen palkatut julkishallinnon työntekijät eivät tietenkään voi tehdä töitä, vaikka yksityisten rakennusfirmojen työntekijät käyttävät ylimääräisen työajan tehokkaasti hyväkseen.

Sama pätee kotitalousjätteisiin: jätteet haetaan kerran viikossa — aikataulun mukaisesti — etkä voi tehdä mitään saadaksesi roskasi noudetuiksi useammin. Se on suunniteltu juttu, etkös nyt tiedä, ja jos tuotat enemmän jätteitä kuin kaupungin kerran viikossa kiertävät kuljetukset voivat ottaa mukaan, se on sinun ongelmasi, ei kaupungin.

Juuri se asia, mitä ihmiset pelkäävät yksityisesti hoidetussa jätehuollossa — eli että jätteet kasautuisivat kaikkialle eikä kukaan tekisi asialle mitään — näyttää olevan normaalia toimintaa kunnallisessa jätehuollossa. Mutta siitä emme välitä. Miksi?

Ennen kuin tartumme tähän asiaan, todettakoon ensin, että jätteet ovat vakava asia. [Amerikkalainen tärkeä konservatiivivaikuttaja] William F. Buckley torui aikoinaan libertaareja siitä, että nämä vaivautuivat käsittelemään sellaisia mitättömiä asioita kuin jäteongelmaa, kun hän itse pelotteli väestöä ydinsodalla.

”Koko libertaarien mahdollisuus tuntea ylemmyyttä järjestäessään mukatärkeitä pieniä seminaarejaan mitättömistä asioista kuten kunnallisen jätehuollon yksityistämisestä, on vain konservatiivien vihollisen kestämiseksi tekemän uhrautuvuuden ansiota”, Buckley kirjoitti vuonna 1961.

Tosiaan, pieniä seminaareja. Seminaareja sellaisista asioista kuin ruton välttäminen. Ihmiskunnalla on jonkin verran kokemusta kelvottomasta jätehuollosta, ja ne kokemukset ovat olleet tappavia. Ruttoepidemiat pyyhkäisivät yli antiikin yhteiskuntien suurinpiirtein puolen vuosisadan välein, lähinnä hyvän puhtaanapidon puutteen vuoksi. Euroopan Musta Surma olisi vältetty paremmalla puhtaanapidolla ja kunnollisella jätehuollolla, sen sijaan että jätteiden annettiin kerääntyä kaduille.

Historian taistelu kehittyneen maailman ruton kanssa päättyi kapitalismin nousun aikaan myöhäisellä keskiajalla, eikä se ole mikään ihme. Pääoman muodostumisen mukana syntyi innovaatioita myös jätteiden hävittämiseen, koska eläminen hygieenisissä olosuhteissa ja elossa pysyminen tuntuu olevan jollain tapaa tärkeää ihmisille. Tämän vuoksi suurimmat kehitysaskeleet jätehuollossa otettiin teollisen vallankumouksen aikoihin.

Ja täällä me olemme vuonna 2009, kaduille kertyvien haisevien jätteiden kanssa, pussit täynnä raakoja eläinten osia (kanaa, sikaa, nautaa, kalaa), käytettyjä vaippoja, mätäneviä munia ja dippikastikkeita, kasoissa, joita torakat ja rotat möyhivät ravinnon perässä. Tämä kaupungissa, joka ylpeilee siisteydellään.

Ja me siedämme tämän samasta syystä kuin siedämme kadonneet kirjeet, katujen kuopat, kehnot peruskoulut, arvoaan menettävän valuutan ja tukkeutuneen oikeusjärjestelmän: koska nämä palvelut ovat julkishallinnon monopolisoimia.

Nyt voit esittää kaikki haluamasi julkishyödykeargumentit teistä, kaduista ja oikeusistuimista, mutta jätehuolto ei ole rakettitiedettä ja voisi olla helposti vapaiden markkinoiden hoitamaa. Kaikki haluavat jätteet hävitetyiksi, ja sen parempi, mitä nopeammin.

Se tarkoittaa, että jätehuoltopalvelulle on kysyntää. On rahaa tehtäväksi. Ainoa tapa estää vapaiden markkinoiden ratkaisu tällaiseen asiaan on tehdä se laittomaksi.

Jos markkinat olisivat vastuussa, jätteet noudettaisiin varmasti useammin kuin kerran viikossa. Meidän ei tarvitsisi raahata jätepönttöjämme tien reunaan. Itse asiassa, meille annettaisiin useita erilaisia vaihtoehtoja jätteiden keräämiseen.

Jos tuottaisimme enemmän jätettä kuin meidän ”pitäisi”, emme saisi vihaisia kirjeitä kunnalta. Yksityiset jätehuoltoyritykset olisivat innoissaan. Saattaisimme maksaa palvelusta noutotiheyden mukaan tai kenties painon mukaan. Se jäisi markkinoiden ratkaistavaksi.

Jätehuoltopalveluita saattaisi jopa kohdata — pois se minusta — innovaatio, aivan kuin 1900-luvun alkupuolella, kun jätehuoltopalvelut olivat enimmäkseen yksityisiä. Ehkä asuntomme olisivat kiinteästi yhteydessä maanalaisiin jätehuoltoputkistoihin, jotka poistaisivat jätteet silmistämme yhdessä hujauksessa. Keittiöissämme saattaisi olla tehokkaita jätekouruja, jotka vievät jätteemme pois sitä mukaa kuin tuotamme niitä.

Mutta tämän kauhistuttavan jätehuollon kunnallistamisperinteen (tai kutsuisimmeko sitä neuvostoistamiseksi) vuoksi koko toimiala on juuttunut menneisyyteen, täysin immuunina kehitykselle ja modernisaatiolle.

Saamme kaikki uutisemme optisten kuitujen kautta, kuljemme ympäriinsä pienet langattomat puhelimet mukanamme pystyen milloin tahansa ottamaan yhteyden keneen tahansa missä tahansa, voimme tehdä digitaalisesti ostoksia kenen tahansa kauppiaan kanssa ympäri maailmaa. Mutta kun puhe on roskista, luotamme edelleen kerran viikossa kulkevaan, tiukasti aikataulutettuun jätteiden noutoon, jossa verovaroilla palkatut kuljettajat ajavat suuria, vanhanaikaisia roska-autoja.

Omassa kunnassani jopa roskapöntöt ovat julkishallinnon ostamia ja omistamia, aivan kuin yksityinen sektori ei olisi vielä keksinyt astiaa, johon voi laittaa asioita.

Joten miksi tämä järjestelmä kestää ja pysyy? Kysyin muutamilta ihmisiltä mielipiteitä, ja useimmiten vastaus liittyi jonkinlaiseen rakenteelliseen korruptioon. Jäteautoja valmistavat ja kaatopaikkoja ylläpitävät ihmiset ovat merkittäviä henkilöitä ja saavat jätehuoltosopimukset suhteilla. Ehkäpä niin, mutta miksi siedämme sitä?

Tämä saattaa kuulostaa absurdissa määrin hyväksyttävältä ajatukselta: avataan järjestelmä kilpailulle ja saamme innovaatiota.

Enkä tarkoita vain jätehuollon kilpailuttamista. Tarkoitan kunnallisen jätepalvelun lopettamista kokonaan ja jätehuollon jättämistä täysin yksityisten yrittäjien huoleksi. Nykyinen kerrassaan surkea, kaikkia esteettisiä arvoja loukkaava ja terveysriskejä synnyttävä meno ei voi millään jatkua.

Mitä tulee vanhaan konservatiivien väittämään, jonka mukaan libertaarit eivät ole riittävän huolestuneita Neuvostoliiton uhasta ja ovat liiankin huolestuneita jäteongelmasta, muistakaa, että Neuvostoliitto on ollutta ja mennyttä, mutta jäteongelma on edelleen arkipäivää.

Mistä inflaatio tulee?

Lähes jokaiselta löytynee kotoa Monopoli-lautapeli. On aika kaivaa se esiin ja tehdä pieni käytännön koe. Ensinnäkin, kerää kiva peliporukka, mitä enemmän pelaajia, sen hauskempaa tietenkin. Varatkaa aikaa ainakin kahdelle pelille.

Pelatkaa ensin yksi peli Monopolin oikeilla säännöillä. Jos Monopolia tulee pelattua usein ja pelin kulku on hyvin tuttu, tämän voi jättää väliin, muutoin se kannattaa ehdottomasti pelata ensin.

Toinen peli pelataan hieman muunnelluilla säännöillä. Kun pelin alkuvalmistelut on tehty, kaikki ylijääneet rahat siirretään syrjään. Peli pelataan muuten normaalisti, mutta pankissa (jota voinee kutsua tässä yhteydessä myös valtioksi) ei ole välttämättä aina rahaa, vaan sitä kertyy vasta maksetuista veroista, tonttien hinnoista, rakentamisesta, yms. Jos pankissa ei satu olemaan rahaa, kun kuljet lähtöruudun kautta tai saat jonkun muun palkkion, et saa kyseistä palkkiota, et nyt etkä myöhemmin, eli pankki ei jää sinulle velkaa.

Tämä toinen pelimuoto simuloi tilannetta, jossa valtio ei paina lisää rahaa vaan taloudessa kiertävän rahan määrä on vakio. Sivutuotteena se simuloi erityisen tehotonta tulonsiirtojärjestelmää, mutta sillä on vähemmän merkitystä.

Kuinka toinen peli eroaa ensimmäisestä? Halutessanne voitte pitää kirjaa kummankin pelin kulusta. Sellainen varoituksen sana, että toinen peli saattaa olla hieman pidempi, joten aikaa kannattaa varata hyvin. Jos omaat hyvän mielikuvituksen, mutta et itse peliä tai peliporukkaa, voit myös pohdiskella pelien eroja pelaamatta. Vastauksia kommentteihin. :)

Elämää ilman veroja

Huhtikuinen kirjoitukseni Millainen olisi minarkistinen Suomi? on tällä hetkellä blogini kolmanneksi luetuin artikkeli yli tuhannella sivulatauksella. Kirjoituksessa ehdotin, että verotus lakkautettaisiin ja korvattaisiin pienellä kansalaismaksulla, jolla kustannettaisiin vain ja ainoastaan oikeuden, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito. Tämä kirjoitus, jossa pohdin verotonta Suomea, voidaan lukea tuon edellisen jatko-osaksi.

Mietitään ensin hetki, mitä ja miksi verotus on.

Verotus on joukko alueellisen väkivaltamonopolin eli valtion määräämiä maksuja, jotka kohdistuvat alueen asukkaisiin (kansalaisiin) ja/tai alueella toimiviin yrityksiin. Verot ovat useimmiten suhteellisia eli ne määritellään tiettynä osuutena jostakin suorituksesta kuten palkasta tai hinnasta. Määrällisiäkin veroja tosin on, kuten polttoainevero, joka on tietty summa tietystä määrästä polttoainetta, riippumatta polttoaineen myyntihinnasta.

Verotuksen tarkoitus on kattaa valtion (ja kuntien, mutta en käsittele niitä tässä erikseen) menot. Nykyisin valtio tekee paljon muutakin kuin ylläpitää oikeutta, järjestystä ja turvallisuutta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimi syö kolmanneksen valtion menoista (lisäksi tulevat kuntien valtavat sosiaali- ja terveysmenot). Tärkeää on huomata, että valtion toiminta on käytännössä täysin yksityisen sektorin (eli kansalaisten ja yritysten) toiminnan varassa, sillä ilman yksityistä sektoria ei voi olla verotuloilla rahoitettua julkista sektoria.

Tästä näemme, että valtio ei itse tuota mitään, vaan ainoastaan kuluttaa osan yksityisten sektorin tuotannosta. Koska valtio tekee kulutuspäätökset poliittisin perustein, se kuluttaa kyseiset varat väistämättä eri tavalla kuin yksityiset olisivat itse ne käyttäneet. Verotus eli valtio on siis rasite yksityiselle sektorille, ja nyt katsomme mitä se tarkoittaa käytännössä.

Oletetaan, että olet yksityisellä sektorilla palkkatyössä ja palkkasi on 2000 euroa kuukaudessa ja veroprosenttisi 18. Jos työnantajasi pääsee kaikissa kohdissa pienimpien maksuluokkien mukaan, Yrittäjien palkkalaskurin mukaan palkkasi lisäksi työnantajasi maksaa 401€/kk valtiolle erilaisia maksuja. Pahimmillaan nämä sivukulut voivat olla 658 euroa. Lisäksi saat kerran vuodessa tuhannen euron lomarahan. Itsellesi jää ennakonpidätyksen, eläkemaksun ja työttömyysvakuutusmaksun jälkeen käteen 1550 euroa.

Jos nämä kaikki verot ja maksut poistettaisiin, sinulle ja työnantajallesi jäisi yhteensä 851-1108 euroa enemmän omia rahojanne. Mahdollisuuksia jakaa tämä potti olisi useita. Neljän sadan euron palkankorotus olisi mahdollinen, joskin epätodennäköinen vaihtoehto. Itse asiassa saattaisitte sopia työnantajan kanssa jopa parin sadan palkanalennuksesta ja silti sinulle jäisi entistä enemmän käteen. Jos koko summa menisi yrityksen kehittämiseen, se voisi tarkoittaa esimerkiksi 30-50% lisäystä yrityksen työllistämiin ihmisiin!

Koko summa ei menisi omistajille voittoina, sillä omistajien ei kannata nostaa yrityksistä liikaa voittoa, jotta yrityksen tuleva voitontekokyky ei vaarantuisi. Tosin omistajien kasvavat voitot kannustavat harjoittamaan lisää liiketoimintaa, mikä toki sekin näkyisi myönteisesti työllisyydessä.

Oletetaan kuitenkin, että palkkasi säilyy ennallaan eli 2000 euron bruttotulosi muuttuvat 2000 euron nettotuloiksi ja yritys käyttää vain sivukulujen summan yrityksen kehittämiseen ja omistajien voittoihin. Nettotulosi ovat parantuneet 22,5%, mutta riittääkö se mihinkään, kun nyt pitää maksaa terveyspalvelut ja lasten koulutus itse, monista muista asioista puhumattakaan?

Muistathan toki, että myös menosi ovat yht’äkkiä pienentyneet: ei enää arvonlisäveroa, valmisteveroja, yms. Itse asiassa, koska yritysten palkkamenot ovat pienentyneet, sääntelyn kustannukset poistuneet (valtio ei voi ylläpitää sääntelyä ilman verotusta) ja muutkin menot vähentyneet, niin rajoittamattomassa eli kiristyvässä kilpailussa kaikki hinnat laskevat enemmän kuin pelkkien niihin sisältyneiden verojen verran. Esimerkiksi viinien ja väkevien alkoholituotteiden (muista uusista tuotteista puhumattakaan) ilmestyminen päivittäistavarakauppojen hyllyille tekee niistä kauppojen katetuotteita, mikä entisestään auttaa laskemaan ruoan hintaa.

Voidaan spekuloida, että kotitaloutesi välttämättömät menot laskevat kulutusverojen poistumisen ja muiden relevanttien vaikutusten vuoksi helpostikin jopa 30-40%. Jos siis ennen käytit elämiseen (asuminen, lämmitys, ruoka ja muu kulutus) koko nettopalkkasi eikä mitään jäänyt säästöön, nyt saatat saada samat asiat noin tuhannella eurolla ja toinen puolikas palkastasi jää säästöön!
Verotuksen poistaminen siis muutti juuri peruselämiseesi riittäneet kahden tonnin bruttotulosi elämisen jälkeen ylimääräiseksi tuhanneksi euroksi, jolla voit hankkia valtion aiemmin poliittisin perustein tuottamia palveluita juuri siinä suhteessa kuin itse haluat ja tarvitset. Järkevinä ihmisinä sinä ja puolisosi toki alatte säästää esimerkiksi lasten koulutusta varten jo ennen näiden kouluikää (tai jopa ennen näiden tekemistä), ja se on onneksi nyt mahdollista.

Joihinkin elämän riskeihin varaudut oman valintasi mukaan säästämällä, toisia varten saatat ottaa vakuutuksen ja jotkin riskit saatat päättää kohdata sitten, jos ne realisoituvat. Sama riskienhallintamenetelmä (esimerkiksi pakollinen sairausvakuutusmaksu) ei ole välttämättä yhtä hyvä kaikille, toisille se voi olla riittämätön ja toisille tarpeeton. Jokainen itse on paras arvioimaan omat henkilökohtaiset riskinsä.

Tämä kirjoitus on tietenkin spekulaatiota. Tällaisia asioita on mahdotonta ennustaa tarkalleen, koska ihminen on luova ja innovatiivinen eläin. Todennäköisesti olen kuitenkin tässä suuresti aliarvioinut verotuksen poistamisen hyödyt, enkä suinkaan yliarvioinut. Tarkennuksia sitten kommenttiosiossa sitä mukaa kun niitä kysytään. :)

Rahaa painamalla ei päästä eroon verotuksesta

Nimimerkki G3org3 Orw3ll/Nimi on useammin kuin kerran tämän blogin kommenteissa ehdottanut, että verotus voitaisiin lopettaa, jos valtio ottaisi itselleen (keskuspankilta) oikeuden painaa rahaa ja kustantaisi julkiset palvelut painamillaan rahoilla. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siinä, että nykyinen verotus vastaa Suomessa työväestöön kohdistuvaa noin miljoonan henkilötyövuoden orjuutta, mutta siirtyminen verotuksesta rahan painamiseen ei muuttaisi tätä asiaa ratkaisevasti.

Edelleen täytyy pitää mielessä se, mitä raha oikeasti on. Se on vain vaihdon väline, ei siis mikään itseisarvo tai päämäärä. Rahaa ei voi syödä eikä se ei pidä lämpimänä talvella. Rahalla voi kuitenkin ostaa ruokaa ja lämpöä. Tämä on kolikon yksi puoli.

Toinen puoli, vähintään yhtä tärkeä, on se, että rahaa saa tuottamalla markkinoille tuotteita ja palveluita. Toisin sanoen raha toimii vaihdonvälineenä molempiin suuntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että voit hankkia muiden tuottamia tuotteita ja palveluita vain siksi, että olet myös itse tuottanut tuotteita ja palveluita muille. Jos esimerkiksi olet automekaanikko, raha vain helpottaa autonkorjauspalveluidesi vaihtamista vaikkapa ruokaan ja lämpöön, muista asioista puhumattakaan.

Jos taas olet valtio ja otat oikeudeksesi painaa lisää rahaa ja ostaa sillä tarvitsemiasi tuotteita ja palveluita, niin et tule antaneeksi vaihdossa mitään. Painokoneita pyörittävä ja painamansa rahan käyttämiseen pakottava valtio siis ottaa (ei osta, koska ostaminen on vaihtamista) käyttöönsä tuotteita ja palveluita. Vaikka tällaisen valtion ei tarvitsisi verottaa kansalaisiaan suoraan, vaikutus olisi käytännössä sama, sillä valtio edelleen käytännössä orjuuttaisi kansalaisiaan. Vaikutus voisi toki kohdistua eri ihmisiin eri tavalla kuin suora verotus. (Tämä myös havainnollistaa tehokkaasti, kuinka valtio ei koskaan tuota mitään, vaan ainoastaan kuluttaa.)

Itse asiassa (ja tämä on varmasti sekä ensimmäinen että viimeinen kerta, kun meikäpoika puolustelee verotusta!) verotus on todennäköisesti parempi tapa hoitaa kansalaisten orjuuttaminen. Ensinnäkin se on läpinäkyvämpi kuin valtion oma setelirahoitus, jonka kohdistumisesta kansalaisiin edes valtio itse ei varmasti pysyisi kärryillä. Toisekseen setelirahoitus käytännössä välttämättä aiheuttaisi inflaatiota, jolloin sen haittavaikutukset kohdistuisivat verotustakin pahemmin juuri heikoimpaan väestönosaan eli niihin, joille uusi raha kiertäisi viimeisenä.

Verotus on kyllä lopetettava, mutta huonoa ei kannata korvata huonommalla. Sen sijaan tien verotuksen leikkaamiseen on lähdettävä julkisten menojen leikkaamisesta. Valtion on yksinkertaisesti kulutettava vähemmän, jotta kansalaiset voisivat kuluttaa ja investoida enemmän.

Vastauksia rahauudistusta koskevaan kritiikkiin

Edellisessä kirjoituksessa esitin radikaalia rahauudistusta ympäristönsuojelun nimissä. Kirjoitus sai aikaan paljon hyvää keskustelua ja myös rahauudistuksen kritiikkiä. Tämä kirjoitus on vastaus kokoelmaan Tapio O. Nevan esittämiin vastaväitteisiin. Vastaukseni venyi aika pitkäksi, joten julkaisen sen näin. Toisaalta on myös hyvä ohjata tämä osa keskustelua omaan ketjuunsa. Kirjoituksen välissä olevat numerot ovat viitteitä Nevan kommentteihin.

Tapio O. Neva,

#99

Meneminen kultahippujen kanssa lähikauppaan ei ole rahataloutta vaan vaihtotaloutta (barter).

Yksityinen raha tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa laskea liikkeelle rahaa, esimerkiksi suorakaiteen muotoisia paperilappuja, joissa lukee, että liikkeellelaskija lupaa maksaa lapun haltijalle X grammaa kultaa tai Y grammaa hopeaa, tai ihan suoraan kulta- tai hopeakolikoita, joihin on lyöty liikkeellelaskijan leima.

Yksityisen rahan salliminen tarkoittaa sitä, että tällaisten rahojen käyttöä ei mitenkään rajoiteta, esimerkiksi asettamalle niille ylimääräisiä veroja, suoraan ne kieltämällä tai antamalla valtion fiat-rahalle jonkin erityisaseman suhteessa yksityisiin rahoihin. Lain ja asetusten ei siis pitäisi vaikuttaa puoleen tai toiseen siihen, mitä rahaa yritykset ja kansalaiset haluavat käyttää. Sama tietysti koskee muitakin valuuttoja.

Toisin sanoen esimerkiksi suomalaisen yrityksen pitäisi saada vapaasti tehdä jopa kirjanpitonsakin haluamassaan rahassa, oli se sitten euroja, dollareita, kultagrammoja tai menthol-savukkeita. Pointti on se, että kaikki rahan valintaan ja käyttöön liittyvät päätökset kuuluvat ihmisille itselleen, ei valtiolle.

Mitä tulee verotukseen, ei siihenkään mitään taulukoita tarvita. Valtio voi määrätä verot prosentteina (jolloin vero maksetaan siinä rahassa, jota veronmaksaja käyttää) tai euroina (jolloin veronmaksajan tehtävä on vaihtaa markkinahintaisesti itselleen riittävä määrä euroja, vaikka käyttäisi pääsääntöisesti jotain muuta rahaa).

Muunto- tai vaihtotaulukoiden tekeminen verotukseen olisi mitä suurin virhe, sillä se käytännössä pakottaisi vaihtokurssit eri rahoille, mikä johtaisi keinotteluun ja aliarvostettujen rahojen katoamiseen kierrosta. Tätä on muuten historiassa kokeiltu, kun on ollut käytössä sekä kulta- että hopearahoja (dual standard) ja valtio on asettanut näille vaihtokurssin. Kun metallien arvot välttämättä muuttuvat eri tahdissa, valtio joutuu tukiostoihin pitääkseen vaihtokurssin voimassa ja lopulta tukiostot eivät enää riitä ja aliarvostettu raha katoaa kierrosta ihmisten alkaessa sitä hamstraamaan ja hylkimään yliarvostettua rahaa. Tämä ei muuten ole esimerkki hyödykerahoja vastaan vaan nimenomaan valtioiden sekaantumista vastaan.

Viimeisten parin sadan vuoden (tai vielä pidemmänkään ajanjakson) rahahistoria ei muuten ole osoitus vapaiden markkinoiden taipumuksesta suosia hyödykerahoja kuten kultaa ja hopeaa vaan nimenomaan valtioiden sekaantumisesta ja halusta päästä eroon hyödykerahoista ja korvata ne fiat-rahoilla. Tämä ei johdu siitä, että fiat-raha olisi kaikille parempi vaan koska se on valtioille parempi. Joku voi toki ajatella, että se mikä on valtioille hyväksi on hyväksi kaikille, mutta tällöin joudutaan olettamaan, että ihmiset ovat valtiota varten eivätkä valtiot ihmisiä varten. Tämän ajatuskulun mukaan kaikki mikä on Pohjois-Korean valtiolle (eli sen oligarkistisille johtajille) hyväksi, on hyväksi myös Pohjois-Korean kansalaisille. Ei tarvinne vääntää rautalangasta miksei näin ole.

Kultavarastoja (tai minkä tahansa rahan pohjana olevan hyödykkeen varastoja) vartioi tietysti kyseisen rahan liikkeellelaskija. Rahan arvon takaa raha itse, sehän se koko hyödykerahan pointti on. Sinun ei siis tarvitse luottaa liikkeellelaskijan lupauksiin rahan arvosta, vaan esimerkiksi siihen, että kulta on kultaa eikä yht’äkkiä maagisesti muutu vaikkapa lyijyksi. En siis pyydä sen enemmän kuin että luottaisit luonnonlakeihin, fysiikkaan ja kemiaan. Onko liian paljon pyydetty?

Korkokantaa ei pidä myöskään säädellä. Korko muodostuu markkinoilla siitä, mihin hintaan ihmiset ovat valmiita tarjoamaan ja ottamaan lainaa. Kysyntä ja tarjonta. Vanhin ja pätevin talouden laki.

#100

Yksityisten rahojen ollessa sallittuna rahan arvo ei olisi valmistuspatentin haltijan varassa koko maailmassa vaan rahan arvon takaisi raha itse (katso yllä). Kuvailemasi tilanne vastaisi globaalia fiat-rahaa, jota esimerkiksi jotkin kiinalaiset ja amerikkalaiset taloustieteilijät ovat jo väläytelleet tulevaisuuden suuntana. Eräs kiinalainen keskuspankkiiri ehdotti jopa maailman keskuspankin perustamista, eikä se ole vieras ajatus monessa muussakaan keskuspankissa. Sellaisen syntyessä rahan arvo olisi de facto ja de jure yhden valmistuspatentin haltijan varassa koko maailmassa. Sekö kelpaisi sinulle?

En muuten missään vaiheessa ole ehdottanut, että kaiken rahan pitäisi olla kultaa. Ehdotan yksityisiä rahoja ja kilpailua rahaan. On selvää, että jos valtiot lopettavat sekaantumisensa rahaan, kulta ja muut arvometallit voittavat kilpailun, mutta varsinkin paikallisesti ja muilla erityisalueilla myös muut rahat tulisivat menestymään.

Siltikin koko maailman palvelu- ja tavaratuotanto voitaisiin arvottaa vain yhden hyödykkeen, vaikkapa kullan kautta. Vaikka kultaa on olemassa rajallisesti, sitä on silti varsin paljon. Kunhan rahahyödykettä on riittävästi, sen määrällä ei sinänsä ole enää väliä. Tärkeää on, että määrä ei muutu villisti ja ennustamattomasti.

Mutta kuten sanottua, käytännössä yksityinen raha ei kuitenkaan todennäköisesti ikinä johtaisi vain yhden rahan käyttöön. Sen sijaan arvokkaammat kaupat tehtäisiin arvokkaammalla rahalla ja pienemmät kaupat tehtäisiin vähemmän arvokkaalla rahalla. Esimerkiksi tikkareita voi olla kätevämpi ostaa kioskilta hopea- tai vaikka jopa kuparipohjaisella rahalla kuin milligrammoina kultaa. Joka tapauksessa asia kuuluu ihmisille, ei valtioille.

#103

Eivät valtiot ole ainoita organisaatioita, jotka voivat määritellä standardeja maksujenvälitykseen. Itse asiassa yksityiset rahat eivät sinänsä aiheuttaisi mitään muutoksia nykyaikaiseen maksujenvälitykseen, kunhan yksityiset rahat tunnistetaan valuuttoina muiden joukossa. Koodeja (vrt. GLD vs. EUR) on helppo keksiä ja lisätä järjestelmiin. Tällaisten asioiden järjestäminen olisi yksityisen rahan liikkeellelaskijan vastuulla ja niiden hoitaminen kunnialla lisäisi kyseisen yksityisen rahan markkinoitavuutta eli käyttökelpoisuutta.

Siirtymäehtoja ei tarvitse etukäteen määritellä, koska niitä on mahdoton määritellä. Ainoastaan markkinaprosessit vapaasti toimiessaan voivat päästä lähelle ”oikeaa” lopputulosta. Edellä olen kuvannut keinoja rahan vapauttamiselle, minkä pohjalta markkinaprosessit voivat alkaa toimia. Voihan olla, että edellä mainittujen muutosten toteuttaminen ei edes toisi kilpailevia rahoja markkinoille, ainakaan välittömästi. Tämä olisi vain osoitus siitä, että valtiollinen raha kelpaa ihmisille eivätkä he näe siinä mitään suurta ongelmaa. Kysymys kuuluukin, että jos valtiollinen raha on kerran niin hyvää, niin miksi kilpailevien rahojen liikkeellelaskua ja tasavertaista käyttöä ei voisi sallia?

Ympäristön todellinen parantaminen alkaa rahasta

Vaikka hiilidioksidin suhteen olemmekin erimielisiä, kaikki lienevät kutakuinkin yhtä mieltä siitä, että liiallinen kulutus on yksi suurimmista ellei suurin ympäristöä rasittavista asioista. Liiallisella kulutuksella tarkoitan nykyisen velkavetoisen talousjärjestelmämme kannustamaa taipumusta hankkia jatkuvasti enemmän suurempia ja parempia tuotteita, vaikka vähemmällä ja nykyisilläkin pärjätään hyvin. Erityisesti liiallisena kulutuksena voidaan pitää sitä, kun hyväkuntoinen, toimiva tuote vaihdetaan uuteen vain vaihtamisen ilosta ja koska osamaksulla se on helppoa.

Perinteinen ympäristöliike yrittää ratkaista tätä ongelmaa saarnaamalla kulutuksen vähentämisen ja kierrätyksen puolesta sekä erityisesti ajamalla erilaisia verotus- ja sääntelyratkaisuja kulutuksen hillitsemiseksi. Tämä lähestymistapa on kuitenkin mitä suurimmassa määrin väärä, sillä sitä voisi verrata lähinnä sairauden oireiden hoitamiseen sen sijasta, että parannettaisiin itse sairaus.

Lisäksi sääntelyllä on taipumusta aiheuttaa uusia ongelmia, joten tilanne saattaa jopa huonontua. Ilmastoasia on tästä hyvä esimerkki, sillä siinä hyvää tarkoittavat ihmiset ovat saaneet aikaan muun muassa sademetsien laajamittaista tuhoamista biopolttoaineiden tuottamisen tieltä.

Liiallisen kulutuksen taustalla on fantasia jatkuvasta kasvusta, joka ei kuitenkaan yleisestä käsityksestä huolimatta aiheudu tavallisten ihmisten ahneudesta, vaan jo mainitsemastani velkavetoisesta talousjärjestelmästä. Se nimittäin voi toimia vain, jos talouden kokoa ja velan määrää kasvatetaan jatkuvasti, ja silloinkaan ei loputtomiin.

Talous pyrkii tietenkin jatkuvasti korjaamaan itseään, jolloin velalla rakennettu kasvu väistämättä kääntyy ennen pitkää taantumaksi ja lamaksi, kuten viimeisen parin vuoden aikana on käynyt, kunnes valtiot ja keskuspankit saavat velkamoottorin uudelleen käyntiin ja uusi kupla alkaa muodostua.

Velkavetoista kerskakulutusta ei voi korjata ympäristöystävälliseksi verottamalla ja sääntelemällä. Ainoa todellinen ratkaisu on rahauudistus, jossa painokoneiden auliisti sylkemä fiat-raha korvataan hyödykepohjaisilla vakailla rahoilla ja pankkien petoksellinen rahan moninkertaistaminen lainoiksi estetään poistamalla pankkien etuoikeudet muihin yrityksiin verrattuna.

Hyödykepohjainen raha (esimerkiksi kulta tai hopea) on määrältään suhteellisen vakaa. Koska hyödykettä on olemassa vain rajallinen määrä (toisin kuin paperille painettavia nollia), rahakäytössä olevan hyödykkeen määrä voi kasvaa vain esimerkiksi kaivostoiminnan kautta tai hyödykkeen muiden käyttöjen (esimerkiksi kullan kohdalla korut ja elektroniikka) vähentymisen myötä. Vastaavasti hyödykkeen muiden käyttöjen lisääntyminen vähentäisi sen määrää rahakäytössä. Tällöin rahamäärän olisi käytännössä niin pieni, että se voidaan olettaa nollaksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos ja kun tuottavuus parantuu jatkuvasti esimerkiksi teknologisen kehityksen avulla, niin tuotteiden hintojen on pakko laskea jatkuvasti suorassa suhteessa tuottavuuden kasvuun. Tämä maltillinen deflaatio (hintadeflaatio, ei rahadeflaatio) ei voisi olla vaikuttamatta kulutustottumuksiin.

Vakaan rahan vastustajat ja nykyjärjestelmän apologistit väittävät deflaation lopettavan kysynnän ja pysäyttävän talouden, ja pelkäävät sitä siksi enemmän kuin kuolemaa. Näin asia ei kuitenkaan ole. Totta kai ihmisten on pakko edelleen kuluttaa. Jos ihmiset vain istuisivat rahojensa päällä odottaen, että niiden ostovoima nousee deflaation myötä jatkuvasti, he kuolisivat nälkään ja muihin puutteisiin.

Ei deflaatio kulutusta poistaisi eikä taloutta pysäyttäisi, mutta se laittaisi ihmiset harkitsemaan kulutustaan. Velaksi ei missään tapauksessa kannattaisi kuluttaa, vaan säästäminen nousisi arvoonsa. Välttämättömyyshyödykkeitä kuten ruokaa hankittaisiin toki jatkuvasti, mutta säästeliäämmin, hukkaan menevä ruoka minimoiden. Miettikää jo sitä ilmastohyötyäkin, kun syntyisi vähemmän ruokajätettä metaania muodostamaan.

Muita hyödykkeitä, kuten televisioita ja autoja vaihdettaisiin harvemmin, lähinnä vain vanhan rikkoutuessa tai todellisten tarpeiden muuten muuttuessa, kuten perhekoon kasvun vaatiessa suurempaa kulkuvälinettä. Autojen polttoainettakin ostettaisiin vain tarvittava määrä ja auton käyttökin tällöin mitoitettaisiin todellisen tarpeen mukaan. Epäilemättä joukkoliikenne kasvattaisi suosiotaan.

Kaikissa teollisuuden prosesseissa tarve vähentää hukkaan menevien raaka-aineiden ja energian osuutta kasvaisi entisestään. Teknologinen innovaatio tavoittelisi yhä pontevammin kykyä tuottaa aiempaa vähemmällä saman verran tai jopa enemmän. Raaka-ainevarastot kannattaisi pitää pieninä ja kierrätystä kannattaisi suosia jo taloudellisistakin syistä. Näin myös raaka-ainetuotanto kohtaisi painetta tehostua ja tuottaa vain tarpeeseen.

Rahauudistuksen vaikutus olisi mullistava ja kokonaisvaltainen. Se olisi kestävän kehityksen lähtölaukaus. Rahauudistus ei ole helppo toteutettava, sillä talouden rakennemuutokset olisivat suuria, esimerkiksi hyvin pitkälle velkatalouden varassa oleva rakennusteollisuus kokisi erittäin suuria muutospaineita.

Ympäristön kannalta rahauudistus olisi kuitenkin suurin yksittäinen parannus ja lisäksi rahauudistuksella olisi monia muita hyötyjä, kuten ihmisten vapauden lisääntyminen. En näe mitään syytä, miksi yksikään ympäristön ja ihmisen todellinen ystävä ei kannattaisi rahauudistusta.

Östermanin kanssa käydyn talousdemokratiakeskustelun päätös :)

Pyysin eilen lukijoita kommentoimaan Lars Östermanin blogikirjoitusta Erään Pasi Matilaisen pelleilystä. Ansiokkaita kommentteja nähtiinkin. Ukkonoa kommentoi Larsin blogiin seuraavasti:

Larsin mielestä Pasi on kultaintoilija vaikka Pasi itse sanoi ettei kyse ole siitä, itse olen Pasin kanssa samaa mieltä. Kysymys ei ole kullasta ei sen mahdollisesti tuottamasta voitosta.

Kysymys on väkivaltamonopolista. Tämän monopolin Lars haluaa oman eturyhmänsä käyttöön. Itse en näe että Larssin mafia(suonette kärjistyksen)on yhtään sen suojatumpi korruptiolta kuin meidän nykyinen mafia.

Kysymys minkä Pasi esitti:

”Miksi yhdenlaiset vaihtokaupat ovat ok ja toisenlaiset eivät? ”

ja Lars vastasi:

”Mutta kertokaas nyt hyvät ihmiset kaikille että MITÄ pitäisi muuttaa että mualima kelpaisi teille?

Minusta kaikki haiskahtaa kullanhimolta. Ahneudelta.”

Vastaus oli kaikkea muuta kuin selventävä, eikä täyttänyt yhtään rakentavan keskustelun merkkiä. Lisäksi Lars esitti itse kysymyksiä jonka jälkeen kielsi kommentoinin kyseiseen keskusteluun. Vaikuttaakin ettei Lars pysty käsittelemään objektiivisesti kritiikkiä.

Larsin ja libertaristi Jan Hefeldin haastateltavien väliltä löytyy yllättävän paljon yhteläisyyksiä, he suivaantuvat kysymyksistä eivätkä suostu jatkamaan haastattelua.

http://janhelfeld.com/video/
http://www.fdrurl.com/helfeld

Mikäli talousdemokratia on toimiva järjestelmä ei sen toteuttamiseen tarvita väkivaltaa. 

Kultaraha laittoi myös hyvän kommenttinsa tähän blogiin. En tiedä laittoiko hän sitä Larsin blogiin, mutta ainakaan Lars ei sitä julkaissut, jos laittoi.

Lars kuitenkin vastasi Noalle näin:

Noa,

En ole puhunut sanallakaan väkivallasta. Joten suosittelen että pidättäydyt levittämästä epätotuuksia. Tuo on SINUN tulkintasi. Aivan ikiomasi. Vertailusi johonkin libertaristiin ontuu pahasti.

Enkä minä ole velvollinen käyttämään aikaa minusta täysin turhanpäivästen kysymysten vastaamiseen. Tuo ”miksi toiset valuutat ovat ok toiset ei”..oli lähinnä Matilaisen lonkalta heitto eikä kysymys minulle.

Matilainen voi kysyä tuollaisia vaikkapa Suomen Pankilta - kertokoon vaikka tänne mitä sai kuulla.
Lisäksi minä en ole kieltänyt mitään vaihtoehtoisia valuttoja - oudoksun lähinnä sitä että tästä minusta täysin epäolennaista kysymyksestä jankutetaan aina. Ja aina jankuttaja on se sama herra.

Käsittäkseni kukaan muu ei ole koko asiasta edes kiinnostunut.

Ja minusta jokainen voi ihan itse lukea kommenttiosiosta sen minkä haluaa - ei sinun erikseen tarvitse poimia siitä mitään.

Selitäpä minulla miksi se kulta aina nousee esiin ja miksi sama pieni piiri nostaa hirveen haloon joka kerta kun olen eri mieltä.

Kukaan ei ole vielä onnistunut selittämään miksi kultaa tarvitaan tai miksi yleensäkään tarvitaan toisia ”omia” valuuttoja.

Torniossa saa maksaa kruunuilla
Haparannassa euroilla.
K-kaupassa plussa-pisteillä.
Finnairilla lentomailella.
Nauvon kaljabaarilla vaikka tiskaamalla.
Joku vaihtaa perunoita polttopuihin.
Liikuntasetelit kelpaa uimahallissa.
Lounassetelit kelpaa baareissa.Etukortit kelpaa kaikkialla.
Tyhjillä pulloillakin maksetaan osa oluesta.

Tässähän on ”vaihtoehtoista” valuuttaa vaikka muille jakaa.
Miksi tästä jankutetaan jatkuvasti?

In english:Why is this an issue in the first place ? 

Tämä oli sellainen vastaus, johon itsekin intouduin eilen illalla kommentoimaan. Minun kommenttiani Lars ei kuitenkaan syystä tai toisesta julkaissut, mutta tämän vuorokauden puolella tulleen samansisältöisen, mutta paremman kommentin nimimerkiltä ttl hän julkaisi (kursivoinnit alkuperäiset):

Enkä minä ole velvollinen käyttämään aikaa minusta täysin turhanpäivästen kysymysten vastaamiseen.

Et tietenkään, mutta useissa blogimerkinnöissäsi olet haastanut lukijoitasi niitä esittämään. Olet sekä vartavasten pyytänyt kommentteja, että lausunut truismeja, joissa lähdet siitä, että kun kukaan ei pysty väittämääsi virheelliseksi todistamaan, on asian oltava niinkuin sinä esität.

Tuo ”miksi toiset valuutat ovat ok toiset ei”..oli lähinnä Matilaisen lonkalta heitto eikä kysymys minulle.

Ei, kyllä se oli paitsi oleellinen kysymys, kohdistettu nimenomaan sinulle. Käännät systemaattisesti kaiken blogimerkintöjäsi koskevan kritiikin puheeseen kullasta. Tämä arvatenkin hämmentää lukijoitasi, ja meitä ihan oikeasti kiinnostaisi tietää missä se hyödykkeisiin liittyvä ”pahuuden akseli” kulkee. Kun kerran perunoita saa vaihtaa polttopuihin, mutta ei kultaan, niin Pasin kysymyksenasettelu on mielestäni perusteltu.

Tarpeen olisi nimittäin ymmärtää se, että mikä tekee joistakin hyödykkeistä ongelman. (Olethan aiemmin kirjoittanut, että ”kulta ei ole ratkaisu, kulta on ongelma”.)

Lisäksi minä en ole kieltänyt mitään vaihtoehtoisia valuttoja

Kirjoituksistasi saa sen käsityksen, että haluat säilyttää kaupankäynnin (mukaanluettua työsuoritukset) verotuksen. Tämä estää kilpailevat valuutat, koska kauppa pitää kirjanpitoa varten noteerata yhteisvaluutassa. Eli tilanne on sama kuin käytettäisiin fiat-euroja alunpitäenkin.

- oudoksun lähinnä sitä että tästä minusta täysin epäolennaista kysymyksestä jankutetaan aina. Ja aina jankuttaja on se sama herra.

Vaihtovälineiden vapauden puolesta on tämän blogin kommenteissa puhunut ainakin Lasse Pitkäniemi, Pasi Matilainen, muistaakseni nimimerkki Aragon, minä sekä ainakin kaksi Anonymous-nimimerkillä kirjoittavaa kommentoijaa. Tod. näk. moni muukin, en ole seurannut niin tarkkaan.

Käsittäkseni kukaan muu ei ole koko asiasta edes kiinnostunut.

Vapaus valita vaihdon väline on omistusoikeuden jälkeen koko taloudellisen vapauden perusta. Asiasta on kiinnostunut aika moni muukin kuin vain Pasi.

Selitäpä minulla miksi se kulta aina nousee esiin …

Vain sinä voit luotettavasti vastata tähän. Me muut voimme vain spekuloida.

Kukaan ei ole vielä onnistunut selittämään miksi kultaa tarvitaan …

Ei kultaa talousjärjestelmässä mihinkään tarvitakaan. (Elektroniikkateollisuudessa sitä ilmeisesti tarvitaan, mutta se ei liity tähän.)

… tai miksi yleensäkään tarvitaan toisia ”omia” valuuttoja.

Markkinakilpailu valuutoille on tarpeen siksi, että valta rahapolitiikassa saadaan palautettua oligarkeilta takaisin kansalaisille. Pakottamalla koko maa yhteisen fiat-valuutan taakse valtio (oligarkit) voi rahaa tyhjästä painamalla (= rahan arvoa inflatoimalla) näkymättömästi verottaa kansaa. Puhumattakaan kaikesta muusta vilungista, minkä järjestelmä mahdollistaa.

K-kaupassa plussa-pisteillä. Finnairilla lentomailella. Etukortit kelpaa kaikkialla.

Nämä eivät ole rahaa (vaihdon välineitä), vaan alennuskuponkeja.

Torniossa saa maksaa kruunuilla. Haparannassa euroilla. Liikuntasetelit kelpaa uimahallissa. Lounassetelit kelpaa baareissa.

Nuo setelit ovat sitä samaa yhteisvaluuttaa, vain käyttörajoitetussa muodossa.

Nauvon kaljabaarilla vaikka tiskaamalla. Joku vaihtaa perunoita polttopuihin.

Laajamittaisemmin käytettynä laki edellyttää, että nämä noteerataan euroissa ja kaupasta raportoidaan valtiolle (sekä maksetaan veroa).

Tyhjillä pulloillakin maksetaan osa oluesta.

Lainatavaran palautus. Arvo noteerataan euroissa.

Miksi tästä jankutetaan jatkuvasti?

Koska tämä on talousjärjestelmämme kannalta se kaikkein tärkein asia. No, itse asiassa kaupankäynnin verotuksen poistaminen on se kaikkien tärkein asia, mutta siitä seuraa vaihdonvälineiden vapautuminen kilpailulle.

In english:Why is this an issue in the first place?

Vastaus: Mitä valtio on tehnyt rahallemme?

Otin oman julkaisukelvottoman kommenttini tietenkin talteen, tässä sekin jälkipolvien ihmeteltäväksi:

Tuo kysymys ei ollut mikään heitto vaan nimenomaan kysymys sinulle ja talousdemokratialle. Minua ei kiinnosta Suomen Pankin vastaus, koska tiedän tasan tarkkaan, minkä takia nykyisin ei sallita vaihtoehtoisia valuuttoja.

Oletan, joskaan en tiedä, kun et vastannut, että esimerkiksi rauta olisi talousdemokratian kannalta sallittua tavaraa vaihtokaupassa.

Rauta (lat. ferrum) on siirtymämetallien ryhmään kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Fe. Suomen kielen sana rauta tulee muinaisruotsin sanasta raud, nykyruotsiksi röd, joka tarkoittaa alun perin järvimalmin punaista väriä. Rauta on painavin tähdissä nukleosynteesin kautta syntyvä alkuaine. Näin ollen se on yleisin raskasmetalli maailmankaikkeudessa. Jaksollisessa järjestelmässä rauta on 26. alkuaine.

Kulta puolestaan, joka ei jostain syystä ole sopiva, ja jonka tälläkin kertaa esiin nostit sinä, en minä, on minun nähdäkseni yksi metalli muiden joukossa. Toistan, minä en maininnut kultaa puolikkaallakaan sanalla, vaan peräänkuulutin ihmisten oikeutta vapaaseen valintaan rahansa suhteen. Ja sitten sinä haistoit kultaa ja päätit keskustelun.

Kulta (lat. aurum) on alkuaine, joka kuuluu metallien ryhmään. Se on yksi harvoista metalleista, joka esiintyy luonnossa myös täysin puhtaassa muodossa. Jalometallina se kuuluu samaan joukkoon hopean ja platinan kanssa. Kullan kemiallinen merkki Au tulee sen latinankielisestä nimestä Aurum. Jaksollisessa järjestelmässä kulta on 79. alkuaine.

Mitä niin erikoista siinä kullassa oikein on, että sitä ei voisi käyttää vaihtokaupassa välineenä, verrattuna esimerkiksi rautaan, joka oletettavasti olisi kelvollista/sallittua? Kulta on toki harvinaisempaa ja raskaampaa kuin rauta ja sitä esiintyy luonnossa puhtaana, mutta eivät ainakaan nuo asiat tee siitä minun mielestäni mitenkään kelvotonta vaihdon välinettä.

Joten jospa vastaisit kysymykseen, johon alunperin vastaamalla olisit välttänyt tämänkin väittelyn jatkumisen: ”Miksi yhdenlaiset vaihtokaupat ovat ok ja toisenlaiset eivät? Miksi toiset vaihdokit ovat erilaisia kuin toiset?”

Mitä tulee noihin mainitsemiisi vaihtoehtoisiin vaihdonvälineisiin, niin:

- kruunu on Ruotsin valtiollinen raha, ei siis vaihtoehtoinen
- euro on useiden Euroopan maiden valtiollinen/valtiosopimuksellinen raha, ei siis vaihtoehtoinen
- plussapisteitä saa käyttämällä K-ketjun liikkeissä tietyn määrän euroja ja niillä saa tiettyä euromäärää vastaavan alennuksen, ne ovat siis vain tietyissä liikkeissä käyviä eurojen korvikkeita eivätkä mitään vaihtoehtoista
- lentomaileja ansaitsee ostamalla euroilla ja muilla valtiollisilla rahoilla tietyn määrän lentomatkoja ja niillä saa tietyn määrän maksuttomia lentoja, ne ovat siis vain tietyssä lentoyhtiössä käyviä eurojen/muiden rahojen korvikkeita eivätkä mitään vaihtoehtoista
- tiskaaminen kaljabaarissa on työtä, josta työehtosopimusten mukaisesti on maksettava rahapalkkaa eikä annettava maksutonta alkoholijuomaa, työnteko ei siis ole nykyjärjestelmässä vaihtoehto rahalle — sillä voi kyllä ansaita sitä rahaa, mutta työnantaja ja työntekijä eivät saa keskenään sopia käyttävänsä jotain vaihtoehtoista rahaa kuten vaikkapa olutta!
- perunoita voi vaihtaa polttopuihin ja se on hyvä se, mutta se onnistuu vain niin kauan, kuin toiminta on niin pienimuotoista, että valtio ja verottaja eivät siitä kiinnostu. perunat voisivat olla oikein hyvä valinta vaihtoehtoiseksi rahaksi tietynlaisissa kaupoissa, mutta nykyvaltio ei sitä tule sallimaan laajassa mittakaavassa — kysymys kuuluu, sallisiko talousdemokratia?
- liikuntasetelit eivät myöskään ole vaihtoehtoinen raha, vaan lailla luotu keino työnantajille tarjota työsuhde-etuna mahdollisuus harrastaa liikuntaa maksutta tai edullisesti. Liikuntasetelien käyttö tarkoittaa kuitenkin sitä, että eurot vaihtavat omistajaa, vaikka setelin käyttäjä ei niitä näekään. - Lounasseteleissä on sama homma, eurojen korvikkeita.
- Etukortit eivät ole vaihtoehtoista rahaa vaan kauppaketjujen keino seurata asiakkaiden ostokäyttäytymistä, mistä hyvästä ne antavat pienen alennuksen, joka on jo valmiiksi siirretty hintoihin.
- Tyhjistä pulloista saatava pantti on euromääräinen ja se on itse maksettu täyttä pulloa ostaessa. Panttipullo ei ole vaihtoehtoinen raha vaan panttipulloja vastaanottavissa liikkeissä käyvä euron korvike.

Et mahtanut olla ihan tosissasi näiden esimerkkien kanssa?

Vastaan sinulle minkä takia tästä jankutetaan jatkuvasti, kunhan olet vastannut miksi toiset asiat käyvät rahaksi ja toiset eivät.

No, Lars ei tietenkään osannut vastata ttl:n erinomaiseen viestiin, joten ttl:n väitteistä tuli ”mielipiteitä, eikä faktoja” ja ttl:stä tuli minun ”aseenkantajani ja nöyrä palvelijani”. Lisäksi Lassesta tuli ”ylipappi”. Sitten keskustelu päättyi, varmastikin viimeisen kerran. :-D Näin:

ttl,

Esität pelkkiä MIELIPITEITÄ et mitään faktoja. Oletko nykyään Matilasen aseenkantaja ja nöyrä palvelija?

Olen edelleen sitä mieltä että Matilaisen kysymys oli retoorinen.

(tyyppiä: Miksi minulle aina käy näin? Eli kysymys johon kukaan ei osaa eikä edes välitä vastata)

Enkä edelleenkään tarvitse mitään ”kilpailevia valuuttoja”. Minusta tämä haiskahtaa nyt siltä kuin että arvon herrat ovat käyneet Ylipappi Pitkäniemen sivuilla lukemassa jotain liirumlaarumia joka on perusteltu akateemisella hölynpölyn kommervenkeillä ja saatu kuulostamaan hyvältä. Tämä ”kilpailevat valuutat” ajatus on sitten nostettu joksikin pyhäksi Pitkäniemen Sanaksi.

Minä en tarvitse kilpailevia valuuttoja ja olen varma että kukaa muukaan tuntemani ei tarvitse niitä.

Koko tätä keskustelu on pelkkä distraktio, harhautus jolla viedään huomio epäolennaisuuksiin ja pois isoista tärkeistä asioista.

Olen käyttänyt tähän ihan jo liikaa aikaa enkä aio osallistua tähän enää. Enkä halua että tämän blogin lukijat joutuvat tällaista turhapäiväistä hedelmätöntä aihetta seuraamaan.

Levittäkää sitä ”kilpailvat valuutat” evankeliumia muualla.

Kokeilkaas sitä vaikka Keskustalaisten ja Kokoomuslaisten blogeilla.

Vaikka Lars ei minun kommenttiani julkaissutkaan, hän on sen moderointijonossa varmasti nähnyt, ja siitä käy aika selvästi ilmi, että kysymykseni ei ollut ”retoorinen”. Mutta onhan sen sellaiseksi väittäminen jälleen yksi tapa välttyä siihen vastaamasta.

Ja tokihan se on niin, että jos Lars ei jotain asiaa tarvitse, niin silloin ei vaan voi tarvita kukaan muukaan! Tässä Lars demonstroi esimerkillisesti sosialistista ajatusmallia, josta mm. Ludwig von Mises aikoinaan puhui:

Ihmiset hyväksyvät sosialismin heidän omien ajatustensa näkökulmasta. He ovat täysin vakuuttuneita, että sosialistinen järjestelmä tulee etenemään juuri sillä tavalla kuin he itse haluaisivat sen edetä. He ovat täysin vakuuttuneita, että kaikki ihmiset pakotettaisiin omaksumaan tämä järjestelmä, jota he tietysti itse pitävät parhaana ja ainoana mahdollisena järjestelmänä. Kun puhumme sosialismista, oletamme, jos olemme sen puolesta, että sosialistinen järjestelmä tulee toimimaan juuri niin kuin yksilöllinen sosialisti haluaa sen toimivan. Oletamme tämän järjestelmän, tämän menetelmän, aikaansaavan tarkalleen ne vaikutukset ja tilanteet, jotka tämä yksilöllinen sosialistisen ajatuksen tukija haluaa saavuttaa.

Yksittäinen sosialisti tietysti erehtyy ja pettyy kerta toisensa jälkeen. Sosialismi ei koskaan, ei koskaan toimi niin kuin hän villeissä fantasioissaan on sen kuvitellut toimivan, ei edes silloin, jos hän on se sosialisti, joka sillä kertaa pääsee päättämään asioiden kulusta. Myös Larsilla on sosialistinen fantasia, mutta sekin on niin epäjohdonmukainen ja kestämätön, ettei se toimisi, vaikka Lars saisi täysivaltaisesti ohjailla tämän maan tai koko maailman asioita fantasiansa mukaisiksi.

Muuten, Larsin syy kieltäytyä vastaamasta yksinkertaiseen kysymykseen on toki selvä: jos vaihtoehtoiset, hyödykepohjaiset rahat olisivat sallittuja ja ihmiset saisivat valita rahansa itse, hyvin pian ihmiset alkaisivat käyttää jalometalleja kuten kultaa ja hopeaa rahoina, koska valtiolliseen rahaan ei voi luottaa. Hyödykeraha säilyttää arvonsa, valtiollinen raha menettää sitä. Erityisesti talousdemokraattinen raha menettäisi huimaa vauhtia arvoaan, kun sitä painettaisiin villisti lisää.

Vaihtoehtoinen raha syrjäyttäisi tällöin valtion rahan alta aikayksikön, mikä ei luonnollisesti ole talousdemokraateille mieleen. Vaihtoehtoisesti vaihtoehtoisten hyödykepohjaisten rahojen salliminen pakottaisi valtion pitämään oman rahansa luotettavana, mikä sekään ei olisi talousdemokraateille (tai nykyisille vallanpitäjille) mieleen, koska se veisi valtion omalta rahalta siitä saatavan poliittisen hyödyn.

Täältä tähän. Ensi kerralla jotain ihan muuta sitten.

Talousdemokratia on populistista pelleilyä

Kirjoitin heinäkuussa talousdemokratiasta otsikolla Huonoa ei kannata korvata huonommalla. Ihan jokainen lukija ei tainnut ymmärtää, miksi pidin kyseisen väärän teorian kumoamista tärkeänä tai edes blogaamisen arvoisena. Se on tärkeää, koska talousdemokratia on ilmeisestikin kasvava populistinen liike, joka saattaa vaikuttaa ihan järkeenkäyvältä taloustieteeseen perehtymättömälle. Olisi vaarallista, jos tämä liike saisi jalansijaa ja jotkut poliitikot alkaisivat sitä ajamaan, sillä se on varma tie ojasta allikkoon.

Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kirjoittaa siitä, kuinka koko liike on populistista pelleilyä, jota kaiken lisäksi leimaa lähes sairaalloinen kiiltävien metalliesineiden pelko. Tapaan nimittäin huvikseni seurata ja välillä kommentoida puuhamies Lars Östermanin ”Suomen Talousdemokraattinen Puolue” -nimistä blogia, joka on käsittääkseni kyseisen liikkeen kotimainen keskuspaikka. Eilen intouduin kommentoimaan Larsin blogausta Talousdemokratian ydin: talousvallan hajautus tarkoituksenani oikaista Larsin alkeellinen virhe väittää talousvallan eli rahavallan keskittämistä valtion käsiin sen hajauttamiseksi.

No, Lars ei tietenkään suostunut ymmärtämään, mistä kommentissani oli kyse. Ja jälleen kerran keskustelu luisui kiiltäviin metalliesineisiin, kuten Larsin kanssa on tapana. Hänellä on nimittäin kohtuullisen rasittava tapa kuitata likimain kaikki talousdemokratian kritiikki ”kultabugien” (eli kultaintoilijoiden) ahneutena. Puolustaessani kuluttajien oikeutta käydä kauppaa millä välineellä tahansa, Lars tulkitsi tämän kullaksi sekä sen himoksi.

Sain kuitenkin Larsin myöntämään, että ihmisillä on oikeus vaihtaa hyödykkeitä keskenään. Ainakin kengännauhat ja lentomailit vaikuttivat kelpaavan hänelle maksuvälineiksi, kuten myös mopot, fillarit sekä työnteko. Tästä rohkaistuneena halusin tietää, miksi toiset hyödykkeet ovat talousdemokraatin mielestä erilaisia kuin toiset. Miksi kengännauhoja voisi käyttää vaihdonvälineenä eli rahana mutta kultaa ei? Niinpä kysyinkin seuraavasti:

Miksi yhdenlaiset vaihtokaupat ovat ok ja toisenlaiset eivät? Miksi voisin käyttää maksuna kengännauhoja tai lentomaileja (jos myyjä ne kelpuuttaa), mutta en jotain muuta, sanotaanko vaikka jotain kiiltävää metallia? Miksi toiset vaihdokit ovat erilaisia kuin toiset? Jos kultaa tai hopeaa ei saa käyttää vaihtokaupassa, saako vaikkapa rautaa tai kuparia käyttää? Onko metallin muodolla väliä, saako rautanauloja käyttää vaihdossa, jos pienet, pyöreät ja litteät rautalevyt olisivatkin kiellettyjä? Entäs paperilappu, jonka haltijalle luvataan vaikkapa kolme tonnia graniittia tai sata kiloa alumiinia? Saako sellaista tarjota vaihdossa?

Tässä vaiheessa Lars ei tietysti enää pystynyt muuta ajattelemaan kuin minun oletettua kullanhimoani. Tässä oleelliset palat hänen vastauksestaan:

Minusta kaikki haiskahtaa kullanhimolta. Ahneudelta.

Minusta kaikki haiskahtaa siltä kuin että jos teidän mahdolisesti ostamanne kulta nousee arvoltaan niin ette halua maksaa tästä arvonnoususta veroa vaan katsotte ”perusoikeudeksenne” saada voitto puhtaana käteen.

Tosin tiedän että tämä on joillekin sound-money-goldbug-libertaristeille suunnilleen elämän ja kuoleman kysymys - mutta jätetään ne perustelut kuulematta tällä kertaa ,jooko…

Julistan moderaattorina tämän keskustelun päättyneeksi.

Kun populisti kohtaa epämiellyttävän kysymyksen, hän joko kiertää sen tai päättää keskustelun. Missään tapauksessa hän ei siihen vastaa, koska tällöin hän joutuisi myöntämään oman teoriansa virheellisyyden. Talousdemokratia on kuitenkin sen puuhamiehille tie, totuus ja elämä, eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Se ei ole tieteellinen teoria taloudesta vaan puhtaasti uskon asia.

Paitsi että talousdemokratia jo teoriassa vaatii lujaa uskoa, edellyttää sen käytännön toteutus myös erittäin lujaa uskoa poliitikoihin. Kuten yritin Larsille kertoa, talousdemokratia tarkoittaisi rahavallan keskittämistä poliitikoille. Rahavalta on toki nykyisinkin varsin harvoissa käsissä, mutta en näe kuinka sen keskittäminen vielä harvempiin käsiin parantaisi tilannetta. Päinvastoin, se poistaisi viimeisetkin rajoitukset poliitikkojen mielivallalta eikä heihin voisi luottaa edes sitä vähää mitä nykyisin. Tästä olikin puhetta myös aiemman kirjoitukseni kommenteissa, käytännön esimerkin kera.

Summa summarum, jos talousdemokratia vaikuttaa kiinnostavalta ja/tai mielekkäämmältä, kaivakaa syvemmälle. Kuten minkä tahansa ideologian kohdalla, vaikeiden ja epämiellyttävien kysymysten esittäminen paljastaa paljon. (Tätä voi kokeilla myös minuun.) Vaikka liikkeellä on aktiivisia puuhamiehiä ja vetoavia nettivideoita, se ei tarkoita, että siinä olisi vielä yhtään järkeä.

Tärkein asia ikinä – raha!

Tärkein asia ikinä on raha. Ei, kaikkea ei voi mitata rahassa, ja ei, raha ei ole ihmisarvon mittari, ja ei, raha ei ole elämän tarkoitus. Silti se on tärkein asia ikinä. Ai miksi? No siksi, koska se on väline, jolla valtio häpäisee sinut, minut ja kaikki muut joka ainoa päivä. (Ai että olisi tehnyt mieli käyttää graafisempaa ilmaisua, mutta menköön.)

Harva taitaa edes ajatella, kuinka raha on alkujaan kehittynyt. Raha on monelle pelkkä itsestäänselvyys, joka vain on ja josta vastaa valtio tai keskuspankki. Todellisuudessa rahalla ja valtiolla ei alunperin ollut mitään tekemistä keskenään.

Rahan tiivistetty historia alkaa vaihtokaupasta. Jo ammoisina aikoina ihmiset huomasivat, että kaikkea ei kannata tehdä itse, vaan kaikkien kannalta parempaan lopputulokseen päästään vaihtamalla oman työn tuloksia keskenään. Joidenkin asioiden vaihtaminen tai niille sopivan vaihtokumppanin löytäminen on tietysti hankalampaa kuin toisten, joten ihmiset alkoivat käyttää joitakin helpommin vaihdettavia asioita välivaihdokkeina eli vaihdonvälineinä.

Niin syntyi vaihdonväline eli raha, jollaisena historian saatossa on käytetty mm. rautanauloja, suolaa, voita, oravannahkoja — joita suomen kielen sana raha alunperin tarkoitti — ja arvometalleja kuten kultaa ja hopeaa. Lopulta nimenomaan arvometallit osoittautuvat suosituimmiksi rahoiksi, sillä niiden laatu oli suhteellisen helposti todettavissa ja siten niiden paino oli verrattoman tarkka määrän mittari.

Ja vaikka arvometalleista erityisesti kulta on jopa hullaannuttanut ihmisiä haalimaan sitä, sen arvo varastoituna on varsin vähäinen, sillä rahan arvo — oli se mitä tahansa — juontuu sen kelvollisuudesta vaihdonvälineeksi. Siinä missä muiden tuotteiden ja palveluiden hinta määritellään rahassa, rahalla itsellään on lukemattomia hintoja eli kuinka paljon kutakin tuotetta, palvelua tai työtä tarvitaan tietyn rahan vastineeksi. Itse vaihdonvälineellä ei siis ole arvoa vaan siitä saatavalla palvelulla, joka on vaihdonvälineenä toimiminen.

Jossain vaiheessa kuninkaat ja ruhtinaat sitten keksivät, että rahan raiskaaminen on helppo tapa huijata ja verottaa kansalaisia. Raha otettiin valtion haltuun ja sen nimi erotettiin sen arvosta. Kun aiemmin dollari tai markka oli ollut painomitta, nyt siitä tuli rahan nimi ja sen arvon määritelmä. Hallitsijat alkoivat keventää ja laimentaa kolikoita ja lyödä yhä uusia kolikoita. Lisäämällä keinotekoisesti rahaa eli vaihdonvälinettä he pystyivät hankkimaan tuotteita ja palveluita antamatta itse mitään vaihdossa! ”Lievänä” sivuvaikutuksena kasvanut rahan määrä alkoi ajan myötä nostaa hintoja.

Näin syntyi inflaatio, tuo valtion kannalta täysin ylivertainen verotuksen muoto. Inflaation myötä kansalaiset oli helppo pitää tyytyväisinä (valtion toimintaan) alentamalla varsinaisia näkyviä veroja samalla kun valtio otti heiltä yhä enemmän ja enemmän näkymätöntä veroa rahan arvon eli ostovoiman alenemisen muodossa. Hintojen noususta syytettiin toki aina joitain muita, kuten ahneita kauppiaita tai keinottelijoita. Lisäksi inflaatio on regressiivinen verotuksen muoto eli suhteessa koskee enemmän vähävaraisia ja vähemmän varakkaita ja valtaapitäviä, mikä on omiaan pitämään suuret massat riittävän vähävaraisina, jotta nämä eivät voi uhata vallanpitäjien asemaa.

Vapailla markkinoilla käyttöön vakiintuneiden metallirahojen kanssa hallitsijoilla oli kuitenkin ongelma. Niitä ei voinut keventää tai laimentaa rajattomasti ilman että ihmiset alkoivat epäillä vilunkipeliä. Metallirahojen inflaatiolla oli siis rajansa. Mutta ei hätää, sillä pankkiirit olivat ratkaisseet ongelman.

Koska metallirahoja oli raskasta kuljettaa mukana, pankit alkoivat tarjota varastointipalveluita. Pankkiirien antamiin varastokuitteihin luotettiin niin paljon, että niitä alettiin käyttää korvaavina vaihdonvälineinä. Kun kaikki tiesivät, että varastokuittia vastaan saa pankista sovitun määrän oikeaa rahaa, varastokuiteista tuli huomattavasti käytännöllisempiä vaihdonvälineitä.

Pankkiirit kuitenkin keksivät, että kaikkea heidän varastoimaansa rahaa ei tulla koskaan lunastamaan yhtäaikaisesti pois. Tällöin he saattoivat hankkia lisätuloja lainaamalla asiakkailleen enemmän varastokuitteja kuin varastossa oli todellisuudessa rahaa. Kaikki toimi jouhevasti, kunhan riittävästi lainoja maksettiin ajallaan takaisin ja varastossa oli riittävästi rahaa suhteessa kierrossa oleviin varastokuitteihin, joita ihmiset halusivat lunastaa rahaksi. Näin syntyi seteliraha.

Seteliraha oli hallitsijoille unelmien täyttymys. Niistä nimittäin ei voinut päällepäin havaita niiden arvon hupenemista vaan entiset setelit pysyivät muuttumattomina, vaikka niitä kuinka painettiin lisää. Melko kauan seteliraha oli kuitenkin vain vaihdonvälineen korvike ja se oli periaatteessa aina vaihdettavissa Oikeaan Rahaan. Setelirahainflaatiollakin oli siis teoreettiset rajat, joita valtiot toki kiersivät mahdollisuuksien mukaan.

Lopulta, erinäisten mutkien kautta, on kuitenkin päädytty siihen, että rahalla ei enää ole mitään yhteyttä historialliseen fyysiseen rahaan. Raha on enää vain paperia ja bittejä sekä historiallisena reliikkinä lähes arvottomista metalleista tehtyjä pieniä kolikoita. Enää ei ole käytännössä mitään rajoituksia sen paremmin valtioiden kuin pankkienkaan synnyttämälle inflaatiolle. Valtiot tosin säätelevät pankkien mahdollisuutta synnyttää inflaatiota asettamalla kassavarantovelvoitteita ja manipuloimalla korkotasoa. Toisin sanoen valtiot yksin ovat ylimmäisiä rahanväärentäjiä ja inflaation alkulähteitä.

Siksi raha on tärkein asia ikinä. Sen hallinta on erittäin tärkeää valtioille, jotta ne pystyvät jatkamaan mielisairaita rituaalejaan pyrkimyksissään kaiken inhimillisen toiminnan kontrollointiin. Kääntäen se on myös erittäin tärkeää ihmisten vapaudelle. Vapaa, ihmisten itse valitsema raha olisi mitä tehokkain rajoitus valtioiden kasvulle ja mielivallalle. Jos raha olisi vapaata, aitoa ja rehellistä, valtioiden olisi hankittava tulonsa pelkästään tavanomaisella verotuksella, eivätkä äänestäjät sen kasvua katsoisi hyvällä.

Jos siis saisin toivoa yhden asian muuttuvan, niin se olisi rahan vapauttaminen valtiovallan ikeestä. Vapaa raha on kansalaisten toiseksi paras vapauden tae ja suoja valtion mielivaltaa vastaan. Parhaimman toki kaikki tietävät.

Lisää rahasta, sen historiasta ja kuinka valtiot ovat sen häpäisseet voi lukea Murray N. Rothbardin mainiosta teoksesta What Has Government Done To Our Money? tai suomeksi Petri Kajanderin käännöksenä Mitä valtio on tehnyt rahallemme? Suositeltavaa kevyempää lukemista tarjoaa tämä Irwin Schiffin kirjaan perustuva sarjakuva, How an Economy Grows and Why It Doesn’t.

(Tämän kirjoituksen myötä terveiset nimimerkki Naamalle. :) Tosin hänen kommenttinsa antoi tälle vain vauhtia, on tämä muutenkin ollut tulossa.)

Riistäjiä oomme kaikki

”Vaateapu voi haitata kehitysmaiden oman vaateteollisuuden toimintaa, arvioivat köyhien maiden kehitystä seuranneet asiantuntijat. Hyväntahtoinen toiminta voi pahimmassa tapauksessa syrjäyttää paikallisen tuotannon ja viedä toimeentulon vaatealan työntekijöiltä.” (STT-US)

Kappas kummaa, kuinkas tämä on mahdollista. Asiantuntijat alkavat pikkuhiljaa arvioida todeksi sitä, mistä vapaan markkinatalouden kannattajat ovat varoittaneet vuosikymmeniä. Eikä kysymys ole pelkästään vaateavusta vaan paljon laajemmasta ongelmasta.

Kehitysapu ylipäätään on haitallista sen saajille. Sen lisäksi riistämme kehitysmaita aktiivisesti muutenkin. Kyllä, hyvin on poliittisesti epäkorrekti lausunto, mutta tutkitaanpas. Mitähän Wikipedia sanoo?

Kehitysapu eli kehitysyhteistyö on voimavarojen siirtoa taloudellisesti kehittyneemmistä maista vähemmän kehittyneisiin kehitysmaihin jälkimmäisten taloudellisen kehityksen ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Sitä voivat antaa niin teollisuusmaat kuin vähemmän kehittyneet maat ja erilaiset organisaatiot. Erona kriisiapuun tai humanitaariseen apuun on se, että kehitysavun odotetaan parantavan avunsaajamaan olosuhteita pidemmällä aikavälillä, kun taas kriisiapu nimensä mukaisesti lievittää hetkellistä hätää.

Taloustieteellisesti kehitysavun ongelma on hyvin yksinkertainen: voimavaroja (eli pääomaa) ei voida onnistuneesti siirtää, se on vähän kuin veden kantamista kaivoon. Yhteiskunta voi hankkia voimavaroja (eli pääomaa) vain ja ainoastaan säästämällä. Siirretty pääoma puolestaan valuu hukkaan, joskin kehitysavun tapauksessa siitä tulee myrkkyä, joka saastuttaa maan ja ihmiset.

Ruoka-apu jatkuvana esimerkiksi on samalla tapaa ongelmallista kuin vaateapu: se heikentää paikallisen maatalouden kilpailukykyä, jos sellaista edes on. Ajattelepa vaikka olevasi äärimmäisen köyhä afrikkalainen, jolla on vaihtoehtoina ostaa paikallisten viljelijöiden tuotteita tai ottaa vastaan ulkomaiden lähettämää ruoka-apua ilmaiseksi. On erinomaisen selvää, että paikallinen viljelijä on ylivoimaisen tehtävän edessä: pitäisi tuottaa ylivertaista apetta mitättömällä hinnalla.

Ruokaa koskeva kehitysmaiden kyykytyksemme on kuitenkin niin massiivista, että paikallinen viljelijä harvoin pääsee kilpailemaan vain ruoka-avun kanssa. Ensinnäkin maksamme verovaroista vientitukia oman ylituotantomme myymiseksi polkuhintaan muihin maihin. Paikalliset, usein edelleen pitkälti luonnonmukaisesti toimivat viljelijät joutuvat siis kilpailemaan tehotuotetun puoli-ilmaisen ruoan kanssa. Toisekseen maataloustukemme ja tuontitullimme estävät sangen tehokkaasti kehitysmaiden maataloustuotteiden tuonnin kehittyneisiin maihin.

Käytännössä emme siis salli kehitysmaiden maanviljelyksen myydä tuotteitaan sen paremmin kotimarkkinoilleen kuin tännekään. Reilu peli. Kun kehitysmaiden maatalous on näin poljettu syvälle maanrakoon, ruoka-apu tulee tarpeelliseksi ja kehitysmaat on tehokkaasti koukutettu apuriippuvaisiksi. (Toki monien kehitysmaiden oma politiikka on myös suuri syyllinen paikallisen maatalouden kehittymättömyyteen, esimerkiksi Zimbabwen esimerkki on erinomainen argumentti omistusoikeuden turvaamisen tarpeellisuudesta.)
Paikallisen maanviljelyksen kyykyttäminen on erityisen harmillista, sillä maatalous on suuri mahdollistaja. Maatalouden kehityksen myötä yhteiskunta pystyy ensimmäistä kertaa toden teolla säästämään ja tekemään kehitystä tukevia investointeja. Ilman maataloutta ei ole (omaa) teollisuutta, koska teollistumiseen tarvittavaa pääomaa (säästöjä) ei ole päässyt kertymään.

Kuten sanottu, pääomaa ei ole mahdollista siirtää. Teollisuutta ei voida synnyttää tyhjästä pelkkien kehittyneiden maiden investointitukien tai -lainojen varassa. Teollisuutta ei voi myöskään kestävästi rakentaa viennin varaan, vaan yhteiskunnan oman talouden on kasvettava säästämisen kautta kykeneväksi ylläpitämään teollisuutta itse. (Esimerkiksi Kiina voi vaikuttaa tämän väitteen vastaiselta todisteelta, mutta odotellaan vain sitä Kiinan oman kuplan puhkeamista…)

Tästä välittämättä kehitysmaita kuitenkin yritetään kehitysavun muodossa rahoittaa ja lainoittaa myös teollisen kasvun uralle. Silti sekä suora tukeminen että lainoitus ovat niinikään haitallisia kehitysmaille, joiden talous ei ole tarpeeksi kehittynyt vastaanottamaan ulkopuolisia pääomia (ja jos olisi, kehitysapua ei tarvittaisi…).

Samalla tavoin kuin keskuspankkivetoinen rahainflaatio synnyttää kehittyneissä talouksissa kuplanousukauden ja virheinvestointien suman, myös ulkomaiden lähes tuputtama taloudellinen tuki kehitysmaille johtaa virheinvestointeihin, joiden lopulta väistämättä synnyttämä lama aiheuttaa sen vähäisenkin itsekerätyn pääoman tuhoutumisen. Kehitysmailla ei nimittäin välttämättä ole itsellään kykyä tehdä oikeita investointeja, eikä asiaa auta yhtään se, että länsimaiset tuen antajat luulevat tietävänsä paremmin, mitä kehitysmaiden talouksille tulee tehdä, jotta ne kehittyisivät. Taloudellinen kehitysapu onkin hyvin pitkälti kehitysmaiden talouksien suunnittelua kehittyneiden maiden taloudesta mitään ymmärtämättömien sosialidemokraattisten besserwissereiden toimesta.

Yhteenvetona voitaneen todeta, että siinä missä itävaltalaiset taloustieteilijät tietävät a priori, että kehitysapu on haitallista vastaanottajamaiden taloudelliselle kehitykselle, niin valtavirtataloustiede ja -politiikka näyttää tarvitsevan kymmeniä vuosia turhaa ja haitallista kehitysyhteistyökokeilua, jotta asiantuntijat voivat edes alkaa arvioida, että kehitysavusta saattaa olla jotain haittaa saajille. (Ja tässä ei nyt edes puhuttu vielä yhtään siitä, että kehitysavusta on haittaa myös sen maksajille — eli meille.)

Eivät kehittyneiden maiden ihmiset ja poliitikot tietenkään pahuuttaan kehitysmaita kyykytä, vaan lähinnä virheellisiin teorioihin pohjautuen yritetään tehdä hyvää. Parempiakin talousteorioita on kuitenkin tarjolla, joten tietämättömyys ei tee meistä yhtään vähemmän riistäjiä. Kyse ei tosin todellakaan ole riistokapitalismista, vaan riistososialismista.