Täydennystä — se mitä jäi sanomatta

Käyn tässä kirjoituksessa läpi joitakin asioita, joita yritin viime viikon A-talk-ohjelmassa (videolinkki) sanoa, mutta välillä en osannut ja välillä en saanut puheenvuoroa.

Alussa Ilmatieteenlaitoksen Alestalo totesi, että nyt IPCC:n raporteista löydetyt ”muutamat lipsahdukset” ovat vaikutustutkimuksen (AR4 WG2) puolella, joka ei ole hänen mukaansa yhtä edistyksellistä kuin ”peruskova ilmakehän fysiikka-, meteorologia- ja kemiapuoli” (AR4 WG1). Ensinnäkin ”lipsahduksia”, joka on varsin vähättelevä ilmaisu varsinkin joidenkin paljastuneiden virheiden kohdalla, on huomattavasti enemmän kuin muutama. Pelkästään Greenpeacen julkaisuja on käytetty lähteenä kymmenkunta kertaa, puhumattakaan muiden järjestöjen ja yritysten julkaisuista sekä jopa graduista ja lehtiartikkeleista.

Toisekseen virheitä on osoitettu myös WG1:n puolella käytetyistä tutkimuksista ja prosesseista, mutta ne ovat sitä ”peruskovaa” tiedettä, josta ei suuria otsikoita saa revittyä kirveelläkään — esimerkiksi joidenkin tilastollisten menetelmien epäsopivuus puulustotutkimuksiin, lähdeaineistojen piilottaminen kriitikoilta tai IPCC:n raportin hyvinkin teknisten vertaisarviointikommenttien perusteeton hylkääminen eivät nyt vain kiinnosta suurta yleisöä — joten ne eivät ole saaneet tuulta alleen eikä niitä ole siten tarvinnut käsitelläkään.

Ensimmäistä kertaa ääneen päästyään ministeri Lehtomäki toisti hyvin opittua mantraa, jonka mukaan ilmastonmuutosta tapahtuu ja ihmisellä on siinä rooli. Sama mantra toistui ministerin toisessa puheenvuorossa, jossa hän salli kuitenkin pienen epäilyksen häivän, jolla sitten perusteli sitä, että kaikista ilmastonmuutoksen vastaisista toimista on joka tapauksessa hyötyä ympäristön kannalta, vaikka ilmastonmuutos ei olisikaan totta, ja että ehdoton valtaosa niistä on joka tapauksessa järkeviä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Onko järkevää polttaa Indonesian sademetsiä öljypalmuviljelmien eli biopolttoaineiden tieltä? Onko järkevää aiheuttaa ruoan hinnan nousua polttamalla ruokaa polttoaineena, jolloin maailman kaikkein köyhimmät näkevät nälkää? Onko järkevää pakottaa ihmiset siirtymään kalliimpiin, huonompiin, ympäristölle haitallisempiin elohopeaa sisältäviin ja joissain tapauksissa enemmän energiaa kuluttaviin (!!!) energiansäästölamppuihin? Onko järkevää tuhota kotimaisen ja eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä ja aiheuttaa tuotannon siirtymistä vähemmän ympäristöystävällisiin olosuhteisiin kehittyviin maihin? Onko järkevää tukea verovaroista joitakin erityisaloja ja siten aiheuttaa työttömyyttä muille aloille? Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja niin tehdessä käy selväksi, että ehdoton valtaosa tehdyistä ja suunnitelluista ilmastotoimista on haitallisia ihmisille ja/tai ympäristölle sekä hyödyttömiä ilmastolle ja kaikelle muullekin. Missä ne joka tapauksessa hyödylliset toimet viipyvät?

Luonnonvarojen ylikulutuksesta Lehtomäki hätäili pariinkin otteeseen ja piti sitä ilmastonmuutokseen läheisesti linkittyvänä asiana. Epäselväksi jäi mitä luonnonvaroja Lehtomäki ajatteli säästää ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla, sillä kyseiset toimet keskittyvät kuitenkin lähinnä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen ja lopulta lopettamiseen. Miksi esimerkiksi kivihiiltä pitäisi säästää? Ilmastonäkökulmat poislukien, mitä haittaa on kivihiilen ylikulutuksesta? Jos kivihiili on niin kamala aine, niin emmehän halua tulevienkaan sukupolvien sitä käyttävän, joten sen säästäminen tuntuu aika turhalta.

On huomattava, että kaikkien muiden luonnonvarojen kulutusta ilmastonsuojelu vähentää vain ja ainoastaan yhdellä tavoin eli aiheuttamalla haittaa ihmisten taloudelliselle toiminnalle. Mitä vähemmän ihmisillä on varaa kuluttaa, sitä vähemmän luonnonvaroja kuluu. Esimerkiksi hiilivero ei siis suoraan vähennä esimerkiksi raudan, nikkelin tai veden kulutusta. Ainoastaan ihmisten hyvinvoinnin ja elintason laskeminen vähentää. Paljastaako tämä ilmastonsuojelun todellisen tavoitteen eli YK:n ympäristöohjelman UNEP:n perustajan Maurice Strongin sanoin ”teollisten yhteiskuntien alasajon”? Mene ja tiedä, se lähentelisi jo salaliittoteoriaa, joita vahvasti epäilen, mutta joka tapauksessa, se on ainoa keino saada ilmastotoimilla vähennettyä luonnonvarojen kulutusta. Toinen keino on vähentää väestöä, mutta sitä eivät poliitikot ole ehdottaneet.

Monille aiheutti epäselvyyttä se, mitä tarkoitin suorilla ja epäsuorilla toimilla. Esimerkkinä käynee asia, jolla ainakin aiemmin usein perusteltiin ilmastotoimia, eli trooppisten tautien kuten malarian leviäminen. Sen sijaan, että toivottaisiin hiilidioksidin leikkaamisen vähentävän tai rajoittavan malariaa, on huomattavasti halvempaa puuttua malariaan suoraan, eli ostaa hyttysverkkoja sekä erityisesti kasvattaa asumisväljyyttä. Lena Huldénin väitöstutkimuksen mukaan nimenomaan asumisväljyys ja kotitalouksien koko on ratkaisevaa malarian leviämisen suhteen, ei keskilämpötila, sillä malariaa levittäviä hyttysiä esiintyy kylmissäkin maissa ja malariaepidemioita on aiemmin esiintynyt Jäämeren rannikkoa myöten. Samoin on monia muita ympäristöongelmia, joihin ilmastotoimet eivät vaikuta yhtään, kuten vesistöjen kuormittuminen maatalouden päästöistä tai Tyynenmeren jättimäinen jätelautta.

Myöhemmin kritisoituani sitä, että uusiutuvan energian alalle synnytetään verovaroin ja muiden tukitoimien avulla (esim. suunnitellut syöttötariffit) työpaikkoja, jotka kuitenkin synnytetään vain ja ainoastaan muiden kustannuksella, Lehtomäki vastasi, että ”clean tech” on kasvava ala ja että sieltä voi jotain merkittävää syntyä. Ympäristöministeri todisti tässä aika hyvin sen, ettei ymmärrä taloudesta mitään, ja karkeasti tiivistettynä vastasi väitteeseeni tuetun työllistämisen muuta työllisyyttä tuhoavasta vaikutuksesta, että tuettu työllistäminen työllistää. Duh?

Kuten sanoin, tukityöllistäminen tapahtuu vain ja ainoastaan toisten alojen kustannuksella. Kun puhtaisiin teknologioihin, oli se sitten tuulivoimaa, jätehuoltoa tai mitä vain, kaadetaan veroeuroja tai syöttötariffeja, tottahan toki ne alat kasvavat ja työllistävät lisää. Jokainen tukieuro on kuitenkin väistämättä muualta pois, joko veroina tai valtionvelkana eli tulevana verotuksena. Espanjassa kokemus ja tutkimus (PDF) on osoittanut, että jokaista luotua uusiutuvan energian (ei siis vain tuulivoiman, kuten ohjelmassa väitin) työpaikkaa kohti menetetään 2,2 työpaikkaa muualla, tai jokaista neljää luotua työpaikkaa kohti menetetään yhdeksän muuta työpaikkaa. Jokainen espanjalainen ”vihreä työpaikka” on maksanut veronmaksajille keskimäärin 571 tuhatta euroa ja jokainen tuulivoimatyöpaikka yli miljoona euroa. Valtiolla ei ole mitään taianomaista rahahanaa, josta valuu ilmaista rahaa, vaan kaikki tämä on pois tavallisten ihmisten ja yritysten toiminnasta.

Tätä on tietysti turha kertoa poliitikolle. Kaikki poliitikot ovat sairaalloisen innostuneita työllistämisestä ja kun pakkaan lisätään ilmastoinnostus, niin on ihan varmaa, että jos joku riittävän uskottava taho väittäisi, että kuoppien ja ojien kaivaminen hillitsee ilmastonmuutosta, niin poliitikot olisivat juoksujalkaa palkkaamassa työttömiä kaivuutöihin. Kaikki hekumoisivat siitä, kuinka kuoppatalkoilla ehkäistään ilmastonmuutosta ja työllistetään valtavat määrät ihmisiä, mutta kukaan ei muistaisi sitä, että jonkun täytyy niiden kaivajienkin palkat maksaa, eikä se raha edelleenkään valu mistään valtion taikahanasta ilmaiseksi. Sitten meillä olisi täystyöllisyys, kuoppia ja ojia kaikkialla ja jatkuvasti kasvava kaivamisteollisuus sekä tietenkin jatkuvasti vähemmän julkista rahoitusta kaikkeen muuhun, kuten peruspalveluihin. Ja maailma pelastuu…

Katastrofeillakin Lehtomäki muisti pelotella, kuten asiaan kuuluu. Miljoonakaupungit ja suuret väestömäärät kun ovat mahdollisesti jäämässä nousevan meriveden alle, tulvia ja myrskyjä tulee lisää ja niin edelleen. Ei havaintoakaan esimerkiksi toimittajan alussa viittaamasta tutkimuksesta, jota IPCC:n raportissa oli ennenaikaisesti siteerattu väärin, ja jonka mukaan ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen välillä ei ole havaittu yhteyttä. Ei havaintoakaan tutkimuksista, joiden mukaan ihmisten tuottaman hiilidioksidin ja luonnonkatastrofien välillä ei ole havaittu yhteyttä.

Alestalo tuki tätä näkökulmaa toisessa kohtaa vertaamalla ilmastotoimia kotivakuutukseen. Kumpikin kun maksaa rahaa ja kumpikin on epävarman tapahtuman varalle. Tämä on eräs versio varovaisuusperiaatteesta, jonka mukaan toimia tulee tehdä riippumatta ongelman epävarmuudesta, koska tuhot voivat olla niin suuret.

Kotivakuutuksen ottamisesta jokainen voi kuitenkin päättää itse ja mahdollisiin kotia ja irtaimistoa koskeviin tuhoihin voi varautua muutenkin, esimerkiksi panostamalla omaan huolellisuuteen, palovaroittimiin ja niin edelleen tai vaikkapa sopeutumalla mahdollisiin ongelmiin etu- ja jälkikäteen. Ilmastotoimissa vaihtoehtoja ei anneta, vaan jokaisen on osallistuttava ilmastonmuutoksen torjuntaan, halusi tai ei. Samalla kannustetaan sopeutumattomuuteen, vaikka ilmasto muuttuu aina, ja ehkäistään mahdollisuuksia sopeutumiseen. Esimerkiksi verottamalla köyhää tehdään hänelle vaikeammaksi muuttaa turvallisemmalle alueelle. Tai tukemalla tulva-alttiiden alueiden vakuutuksia tai tuhokorjauksia verovaroista kannustetaan ihmisiä edelleenkin asumaan alueella riskeistä huolimatta.

Samalla näitä riskejä, joita voi tapahtua ihan ilman ihmisen vaikutustakin, pidetään välittöminä uhkina ja unohdetaan pitkät aikavälit. IPCC:n parhaan arvion mukaan merenpinnat nousevat puolisen metriä vuoteen 2100 mennessä. On tutkimuksia ja ympäristölobbareita, joiden mukaan tämä arvio on liian pieni, ja monet puhuvat metristä tai useista metreistä vuoteen 2100 mennessä. Oli miten oli, 90 vuotta on pitkä aika. Merenpinnan nousu metritolkulla tuskin tapahtuu kertarytinällä vaan vähitellen ajanmittaan. Vaikkapa kaksi metriä vuoteen 2100 mennessä tarkoittaa keskimäärin 2,2 senttimetriä vuodessa. Tällainen nousuvauhti epäilemättä olisi riittävän suuri, jotta kaikki sen voisivat havaita. (Sellaista ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu.) Tällöin 90 vuotta (tai vaikka vain 50 tai 30 vuotta) riittää siihen, että kaikki maailman merenranta-asutus siirtyy muutaman sata metriä (paikallisista olosuhteista riippuen ehkä enemmänkin) sisämaahan päin. Korallisaarilla tämä ei toki riitä, mutta nepä eivät jääkään veden alle, vaan ”kelluvat” sen pinnalla niin kauan kuin korallit elävät ja kasvavat. Tämä ”ratkaisu” tapahtuisi ihan itsekseen, jos sille on tarvetta, kunhan lopetetaan verovarojen käyttö riskialueilla asumisen tukemiseen. Jännintä tässä on se, että sama homma toimii, oli ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa tai ei, ja jos sille ei ole tarvetta, niin sitä ei edes tehdä! Ajatella, paikalliset ihmiset ihan itse päättämässä omasta elämästään, onhan se aika mielikuvituksellista ja rohkeaa toki, ainakin poliitikon näkökulmasta.

Päätän tämän sekavan ja polveilevan kirjoitukseni tähän, pituuttakin sillä kun on jo liikaakin. Ohjelmassa taisi vielä jotain muutakin jäädä sanomatta, mutta tuossa olivat varmaan ne tärkeimmät. Ohjelman jälkeen asia on muuten kehittynyt edelleen, ja monet keskeiset ilmastotutkijat (kuten professori Mike Hulme) ja muut asiantuntijat (kuten professori Atte Korhola) ovat puhuneet IPCC:n hajottamisen puolesta. Ehkä Lehtomäki voisi yrittää palauttaa uskottavuutensa (saamani palautteen mukaan se koki kovia kolauksia A-talkissa) rippeitä osoittamalla aloitteellisuutta asian suhteen ja ottamalla vaatimuksen pöydälle ensimmäisenä ministeritason poliitikkona? Selvää on, että IPCC ei voi jatkaa nykyisellään, politisoituneena mukatiedekoneistona. Toivottavasti IPCC:n kaatuminen tervehdyttää ilmastotiedettä enemmänkin, eikä uusien organisaatioiden luomisen jälkeen homma jatku aivan entisellään. Poliitikkojen on pidettävä näppinsä erossa tieteestä!

Maahanmuuttopolitiikka vs. sosiaalipolitiikka

Maahanmuuttokriitikoiden päämäärä on nähdäkseni — joskin karkeasti yksinkertaistettuna — se, että rajoitetaan tai valikoidaan maahanmuuttoa, jotta maahanmuuttajista koituvat sosiaalimenot eivät käy liian kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle. Maahanmuuttokriitikot tosin tunnistavat analyysissään maahanmuutosta aiheutuvan muitakin menoja ja vaikutuksia kuin sosiaalimenot, mutta ne lienevät kansantaloudellisesti vähemmän merkityksellisiä.

Mainittu päämäärä on kuitenkin virheellinen, koska ongelma ei ole maahanmuutossa vaan siinä sosiaaliturvassa. Vanha talouden nyrkkisääntö — vieläpä siitä harvinainen, että taloustieteen eri koulukunnat eivät siitä taida juuri riidellä — sanoo, että jos tuet jotain, saat sitä lisää. Nyrkkisääntö pätee erityisen näkyvästi sosiaaliturvassa, sillä kun tuemme taloudellisesti toimettomuutta, niin saamme lisää toimettomia. Ilmiössä on tunnistettavissa sekä suora että epäsuora vaikutus.

Yhtäältä liian laaja sosiaaliturva suoraan kannustaa pienituloisia pyrkimään sosiaaliturvan piiriin, varsinkin jos siitä seuraa vapaa-ajan lisääntyminen tulojen pysyessä lähes ennallaan. Toisaalta laajan sosiaaliturvan rahoittaminen nostaa verotuksen tarvetta, mikä puolestaan paitsi heikentää työnteon kannattavuutta varsinkin alemmissa tuloluokissa, myös heikentää työnantamisen kannattavuutta, kun pienempiä hommia ei kannata enää teettää muilla vaan tehdä itse.

Laaja sosiaaliturva yhdistettynä sinänsä hyvään rajat auki -politiikkaan tarkoittaa sitä, että sosiaalitukemme kannustaa nk. elintasopakolaisuuteen, jopa siinä määrin, että maahanmuuton järjestämisestä on jo muodostunut ammattimaista liiketoimintaa. Kaikki maahanmuuttajat eivät toki ole elintasopakolaisia, sillä on mm. paljon niitä työperäisiä (esimerkiksi omalla alallani on hyvin paljon ulkomailta tulleita työntekijöitä) sekä ihan oikeitakin pakolaisia. Kuitenkin nimenomaan elintasopakolaisten ryhmä on tukien kannustamana se nopeimmin kasvava maahantulijoiden joukko, mihin ymmärtääkseni myös maahanmuuttopolitiikan vastainen kritiikki perustuu.

Maahanmuuton rajoittaminen ei kuitenkaan korjaa ongelmaa, koska se ei ole se varsinainen ongelma. Vaikka laittaisimme rajat täysin kiinni ja ympäröisimme maamme korkealla muurilla, sosiaaliturvajärjestelmän ongelmat eivät poistu. Itse asiassa ne vain pahenevat jatkuvasti, kun turvaa yhä vain laajennetaan. Elintasopakolaisten sijasta saisimme vain lisää rakenteellista toimettomuutta omasta takaa. Elintasopakolaisten puuttuminen toki hidastaisi järjestelmän vääjäämätöntä kaatumista omaan mahdottomuuteensa, mutta ei se sitä ehkäisisi.

Rajoittamaton maahanmuutto (ja maastamuutto!) on liberaali ratkaisu ja siihen on pyrittävä. Julkinen sosiaaliturva sen sijaan on hyvin epäliberaali järjestelmä, jonka purkamisen tulisi olla realistisen maahanmuuttopolitiikankin ytimessä. Sosiaaliturva kun voidaan hoitaa yksityisestikin (lue tämä!), niin miksi sen edes pitäisi olla julkista? Julkisen sosiaaliturvan purkaminen poistaisi myös maahanmuuttokriitikoiden esiin nostamat lähinnä elintasopakolaisuudesta aiheutuvat sekä kansantaloudelliset että sosiaaliset ongelmat. Maahanmuuttopolitiikan väitetyt kustannukset ovat todellisuudessa sosiaalipolitiikan kustannuksia.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

Mutta jos vapaa maahanmuutto ei ole varsinaisesti ongelma, vaan julkinen sosiaaliturva, joka kaiken muun pahan ohella ruokkii elintasopakolaisuutta ja sen lieveilmiöitä, niin kohtaamme poliittisesti hyvin vaikean kysymyksen. Kuinka nimittäin sosiaaliturva voi sellaiseen johtaa, eikös se ole vain turvaverkko hätää kärsiville, jonka moraalisesta ihanuudesta ei voida edes keskustella? Ei se ole, ja pitäisi keskustella.

Tavalliset kansalaiset ymmärtävät kyllä hyvin, että julkiset tuet lisäävät tuettavan asian tarjontaa. He ymmärtävät myös, että tukirahojen täytyy tulla jostain muualta. Väännän silti seuraavaksi tämän rautalangasta, koska tämän blogipalvelun lukijoihin lukeutuu paljon poliitikkoja ja sellaisiksi pyrkiviä, ja usein heidän ymmärryksensä näiden asioiden suhteen tuntuu olevan huomattavasti keskimääräistä heikompi.

Oletetaan, että yhteiskunta koostuu kymmenestä henkilöstä, jotka yhtä lukuunottamatta ovat kaikki tuottavassa työssä. Yhteiskunnassa vallitsee myös sosiaaliturvajärjestelmä, joka takaa työttömille toimeentulon työssä olevilta kerättyjen verovarojen turvin. Oletetaan, että jokainen työssäoleva saa 10 kolikkoa palkkaa, josta verotetaan puoli kolikkoa yhden työttömän tukemiseksi. Tällöin työtön saa 4,5 kolikkoa tukea ja työlliset saavat pitää 9,5 kolikkoa palkastaan. Haitta työllisille ei tunnu kovin kohtuuttomalta ja työtönkin pärjää jotenkin, vaikka elintaso ei olekaan työllisiin verrattava.

Sitten yhteiskunnan väkiluku kasvaa syystä tai toisesta yhdellä. Syynä voi olla vaikkapa syntyvyys tai maahanmuutto. Yhteiskunnan uusi jäsen ei myös syystä tai toisesta työllisty, vaan jää sosiaaliturvan varaan. Tällöin on kaksi vaihtoehtoa: korotetaan veroja tai leikataan etuja. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa sekä vanha työtön että uusi työtön saisivat 2,25 kolikkoa. Alkaa kuulostamaan jo aika pieneltä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa taataan molemmille työttömille sama 4,5 kolikkoa, jolloin työllisten verot nousevat jo yhteen kolikkoon ja käteen jää yhdeksän kolikkoa. (Tietysti välimuotojakin voi olla, lisääntynyt julkinen meno voidaan kattaa esimerkiksi 50-50 veronkorotusten ja menoleikkausten välillä. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä tämän esimerkin kannalta.)

Työlliset tulevat edelleen hyvin toimeen ja työttömät jotenkin, joten järjestelmä vaikuttaa toimivan. Yhteiskunnan ulkopuolella, muissa yhteiskunnissa, on kuitenkin satoja henkilöitä, jotka ovat joko täysin tulottomia tai jotka saavat hankittua korkeintaan yhden tai kaksi kolikkoa tuloa. Kun he kuulevat, että tässä yhteiskunnassa työtönkin saa 4,5 kolikkoa tekemättä mitään, niin eikö heille vain synnykin houkutus muuttaa yhteiskuntaan? He voivat tulla hakemaan töitä, mutta niiden saannilla ei ole niin väliksi, kun joka tapauksessa tulot ja elintaso moninkertaistuvat.

Tällöin ei tarvitakaan kuin yhdeksän uutta työtöntä yhteiskuntaan, joko maahanmuuton tai väestön lisääntymisen kautta, kun työllisten ja työttömien tulot kohtaavat, olettaen että työttömien tukitasosta ei edelleenkään tingitä. Yhteiskunnassa on sitten siis 9 työllistä ja yksitoista (alkuperäinen, ensimmäinen uusi ja 9 uutta) työtöntä. Tällöin jokainen ansaitsee 4,5 kolikkoa, riippumatta siitä onko töissä vai ei. Eikö viimeistään tällöin — ellei jo silloin, kun tulot ovat pudonneet 5-7 kolikkoon — jokainen työllinen omalla tahollaan mieti, että kannattaako viettää päivät töissä, kun voisi hankkiutua työttömäksi ja saada samat (tai lähes samat) tulot sekä valtavasti vapaa-aikaa? Tällöin soppa on viimeistään valmis.

Toki on niin, että yhteiskunnan väkimäärän kasvaessa myös työt lisääntyvät. Kuitenkin jos työllisten määrä kasvaa hitaammin kuin työttömien, niin tuomiopäivän saapuminen kestää vain hieman kauemmin. Toisaalta, jos työllisten määrä kasvaa julkisella sektorilla, esimerkiksi byrokraateiksi hallinnoimaan kasvanutta väkimäärää tai opastamaan uusia työttömiä tukien hakemisessa, niin veronmaksajan ja siten koko yhteiskunnan kannalta tuomiopäivä saapuu vain nopeammin, sillä oletettavasti julkisella sektorilla maksetaan palkkaa enemmän kuin työttömälle korvauksia, jolloin tuottavaa työtä tekevien verotaakka kasvaa enemmän.

Todellisessa maailmassa kuva on tietysti paljon monimutkaisempi. Kannustinloukkuja on jo valtavasti, kaikkea työtä ei yksinkertaisesti kannata tehdä, koska tuilla pärjää paremmin tai ainakin lähes yhtä hyvin. Työehtosopimuksen omaavilla aloilla työntekijä ei voi hinnoitella työtään tessiä halvemmaksi, jolloin työllistyminen voi erityisesti kieli- ja/tai ammattitaidottoman kohdalla epäonnistua siitäkin syystä.

Hyvin pitkälle nämä asiat korjautuisivat itsestään, kun löydettäisiin rohkeus luopua julkisesta sosiaaliturvasta ja voitaisiin siten alentaa verotaakkaa merkittävästi. On edelleenkin huomattava, että julkisesta sosiaaliturvasta luopuminen ei todellakaan tarkoittaisi sosiaaliturvasta luopumista. Jokaisella ihmisellä on monia mahdollisuuksia saada apua yksityisesti vaikeissa tilanteissa.

Lähes kaikilla on perhettä ja sukulaisia, lähes kaikilla on ystäviä ja tuttavia, kaikilla on mahdollisuus säästää ja ottaa vapaaehtoisia vakuutuksia, kaikilla on mahdollisuus liittyä ammattiliittoon tai työttömyyskassaan, pankeista saa lainaa, kun hoitaa asiansa hyvin, ja viime kädessä kuka tahansa saa apua hyväntekeväisyysjärjestöiltä, seurakunnilta, pelastusarmeijalta, yms. Avun hankkiminen itse kannustaisi myös entistä kovemmin korjaamaan tilannettaan itse, sen sijaan että odottaisi vuosikausia tilanteen korjautumista itsekseen, kuten jotkut tekevät.

Suuri ongelma sosiaaliturvan rukkaamisen kannalta on lähinnä se, että jo niin valtava määrä ihmisiä on tavalla tai toisella riippuvaisia sosiaaliturvajärjestelmästä. Sosiaaliturvaa ei voida lopettaa kerralla, koska kaikki sen varassa elävät ihmiset eivät voisi samanaikaisesti löytää itse parannusta tilanteeseensa tai turvaa muualta. Tämä asia on erittäin tärkeä huomioida, sillä siinä vaiheessa kun sosiaaliturvajärjestelmä vääjäämättömästi romahtaa omaan mahdottomuuteensa, vieläkin useampi ihminen tulee olemaan siitä riippuvainen, ja silloin se romahtaa kerralla eikä hallitusti. Inhimillinen ratkaisu olisikin luopua julkisesta sosiaaliturvasta vähitellen, ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin helvetti pääsee irti.

(Kuten pitkäaikaisimmat lukijani varmasti huomasivat, tämä kirjoitus oli hieman muokattu uusinta kahdesta aiemmasta [1, 2] kirjoituksestani. Lisää maahanmuuton merkityksestä voi lukea vaikkapa CIEL:n sivuilta: Courage, Fear and Immigration:The Significance of Welcoming Newcomers in a Free Economy.)

Lasten kasvatus ja aikuisuus

Kun kasvatamme lapsiamme, opetamme heille hienoja ja tärkeitä arvoja, kuten lähimmäisistä välittämistä, rehellisyyttä, kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja niin edelleen. Emme salli heidän ottavan leluja toisilta ilman lupaa (varastavan), pakottaa tai uhkailla toisia tai odottavan saavansa kaikkea haluamaansa heti nyt. Tarkoituksemme rakastavina vanhempina, huoltajina, päivähoitajina ja opettajina on antaa lapsille mahdollisuus rakentaa itselleen hyvä elämä ja olla hyviä ihmisiä.

Kuitenkin sillä hetkellä, kun lapsistamme tulee täysi-ikäisiä, odotamme heidän nuorina aikuisina hyväksyvän varastamisen, pakottamisen ja koko joukon muita paheita. Samat pahat asiat, jotka aivan oikein kiellämme lapsiltamme, muuttuvat täysin hyväksytyiksi ja jopa hyvinä pidetyiksi aikuisten kohdalla — kunhan varastajana ja pakottajana toimii yhteiskunta kollektiivisesti. Vaikka Pekka ei saanut pienenä ottaa lelua toiselta lapselta, isona hänelle ”siirretään” rahaa muilta isoilta ihmisiltä, jos hän ei itse onnistu sitä hankkimaan.

Tästä ilmeisestä ristiriidasta olen ajatellut kirjoittaa jo pitkään, mutta nyt se palasi konkreettisesti mieleeni CIEL:n julkaiseman artikkelin Aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa holhouksen vastustamista luettuani. Artikkeli puhuu siitä syystä, minkä vuoksi sallimme aikuisina kollektiivisen varastamisen ja pakottamisen, eli holhouksen kaipuusta.

Kun olimme itse lapsia, vanhempamme järjestivät meille katon pään päälle, ruoan lautaselle, lelut leikittäväksi ja paljon muuta, usein jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Vaikka lasten huolet ovat lasten näkökulmasta joskus hyvinkin suuria, aikuisen näkökulmasta lapsen elämä on helppoa ja leppoisaa, lähes yhtä leikkiä.

Aikuisten huolet sen sijaan, tietenkin aikuisen omasta näkövinkkelistä, aivan kuin joskus lapsen huolet lapselle itselleen, voivat olla hyvinkin murskaavia. Ja jos oma elämä onkin kunnossa, niin muiden elämä se ainakin huolettaa! Mikäpä tällöin helpottaisi huolia ja elämää enemmän, kuin jokin, joka isän vahvuudella ja äidin hellyydellä lupaisi hoitaa asiat parhain päin, kuten katot päiden päälle, ruoat lautasille ja lelut leikittäviksi. Olisipa mukavaa olla itsekin vielä lapsi! Ja vastaus siihen pyrkii olemaan sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

Paitsi että meidän piti olla aikuisia. Aikuiset hoitavat huolensa ja ongelmansa itse, eivätkä lykkää niitä muiden harteille tai odota niiden ratkeavan itsekseen. Ja jos aikuiset eivät itse pärjää, he ovat jo niin isoja, etteivät kiukkuile, vaan nöyrästi pyytävät itse apua sukulaisilta, ystäviltä tai hyväntekijöiltä.

On toki helppoa luoda varastamis- ja pakottamiskoneisto, joka lupaa auttaa kaikkia, jotta kenenkään ei itse tarvitse pyytää apua, olisihan sellainen noloakin. Mutta aikuismaista käytöstä se ei ole. Se on samanlaista käytöstä kuin hiekkalaatikolla raivoavan Pekan, joka vaatii Villeltä tämän itselleen mieluisaa lelua. Sen me aikuiset tuomitsemme epäröimättä, mutta kun teemme samaa itse, siitä on tullutkin kaikista hyveistä ylevin — hyvinvointivaltion rakentaminen ja puolustaminen. Hyi. Joskus hävettää olla aikuinen. Lapset sentään oppivat olemaan hyviä ja kilttejä.

Liberalismi näyttää jälleen voimansa

On tunnettu tosiasia, että liberalisointi saa aikaan suurenmoista sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Suomessa suurimmat yksittäiset liberalismin voitot, kuten poliittisten vapauksien kasvaminen 1900-luvun alussa, ovat jo niin kaukana, puhumattakaan viime aikojen takapakista, että on hyvä käyttää tuoreempia esimerkkejä. Aasian tiikereiden ja muiden vastaavien maiden hurja kasvu on jo sekin tuttu juttu, mutta viimeaikaisin kehitys Afrikassa lienee toistaiseksi vähemmän tunnettua. Puhukaamme siis Norsunluurannikosta.

BBC:n uutisen mukaan Norsunluurannikon taannoisen sisällissodan entisen kapinallisosapuolen hallitsema maan pohjoisosa, keskuksenaan maan toiseksi suurin kaupunki Bouake, on kasvanut kukoistukseensa lähes täyden vapauden vallitessa. Vuoden 2002 kapinan jälkeen pohjoisosa, n. 60% maan pinta-alasta, on ollut käytännössä itsenäinen eivätkä etelää hallitsevan keskushallinnon lait ole sinne ulottuneet. Tämä koskee kaikkia rajoituksia ja myös veroja.

Keskiverto demari luonnollisesti odottaa tästä seuraavan pelkkää kaaosta, työläisten riistoa, nälänhätää, valuvan veren täyttämiä katuojia ja niin edelleen. Todellisuus on kuitenkin sosialistien keksimää tarua ihmeellisempää. Pohjois-Norsunluurannikko — tai Soromaa, kuten sitä myös kutsutaan kapinaa johtaneen Guillaume Soron mukaan — on noussut nopeasti sisällissodan jälkeisestä hetkellisestä kaaoksesta.

Pohjoisen talous kukoistaa, kun verotusta ei ole juuri lainkaan, lähes ainoina poikkeuksina ovat kaakaon ja puuvillan tuottajilta kerättävät verot. Myöskään tullimaksuja ja sähkö- ja vesilaskuja ei tunneta. Tavarat ovat halvempia kuin etelässä, mistä on hyvänä osoituksena se, että erityisesti pohjoisen ja etelän välistä rajavyöhykettä valvovat etelän sotilaat tekevät ostoksensa pohjoisessa, puhumattakaan rajan lähellä asuvista eteläosan asukkaista. Sisällissodan aikana Bouaken takaisinvaltaamiseen pyrkineet sotilaat tekevät voittoa verottomalla shoppailulla. ”Kyllä, heistä on tullut ystäviä”, sanoo Hussein Doumbia, eräs Bouaken johtavista kauppiaista.

Sisällissodan aikana pohjoisessa työskennelleet valtion virkamiehet, mukaanlukien opettajat, pakenivat etelään. Paikalliset asukkaat eivät tästä kuitenkaan lannistuneet, vaan ryhtyivät itse opettamaan lapsia vapaaehtoisina, ilman koulutusta tai kokemusta. Alku oli hankalaa levottomissa olosuhteissa, uudet opettajat esimerkiksi pelkäsivät joidenkin oppilaiden kantamia aseita, mutta oppilaiden vanhempien tuella opettajat ja ad hoc koulut alkoivat pärjätä. Muutamassa vuodessa pohjoisen oppilaat pärjäsivät kansallisissa kokeissa jo paremmin kuin etelän oppilaat.

Muut vapaaehtoiset alkoivat täyttää muita karkuun lähteneen valtionhallinnon jättämiä aukkoja. Ihmiset perustivat postipalveluita, televisioasemia ja jopa vaatimattomia poliisipalveluja.

Vapaus — siis liberalismi, vaikka se ei varsinaisen poliittisen toiminnan seurausta olekaan — on sallinut Soromaan asukkaiden itse tehdä elämästään parempaa ja kukoistavampaa. Se on loistava esimerkki spontaanista organisoitumisesta. Jos ihmisten toimintaa ei väkivalloin estetä tai haitata, he organisoituvat luonnollisesti, vapaaehtoisesti ja tehokkaasti poistaakseen kokemansa epämukavuudet. Siihen ei tarvita väkivaltaista pakkoa. Lisäksi entisistä vihollisista on tullut ystäviä, kapitalismi on siis luonut myös rauhaa.

Huolia kuitenkin on, sillä pohjoinen ja etelä ovat jälleen yhdentymässä. Entinen kapinallisjohtaja on yhteishallituksen pääministeri. Pohjoisen asukkaat eivät kuitenkaan halua yhdentymistä, sillä he pelkäävät menettävänsä vapautensa. Esimerkiksi etelän lakien mukaan laittomien mopotaksien kuljettajat ovat perustaneet ammattiliiton puolustaakseen oikeuksiaan maan mahdollisesti yhdistyessä.

Kuten BBC:n artikkelikin päättyy, seitsemän vuotta ilman liikennevaloja, veroja ja sähkölaskuja synnyttävät tapoja, joista ei mielellään luovuta. Toivottavasti soromaalaisten ei tarvitsekaan, vaan saavat jatkaa elämäänsä vapaina valtion ikeestä.

(Kiitokset linkistä ja vinkistä Kultarahalle!)

Mielipidekirjoitus: Kapitalismin tilalle talouspasifismi

Kapitalismin tilalle talouspasifismi

Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa (16.11.) referoitiin BBC:n kyselytutkimusta, jonka mukaan kapitalismista ei maailmalla pidetä, mutta ei pidetä sosialismistakaan, vaan nykyjärjestelmään kaivataan lisää uudistuksia ja sääntelyä tai se pitäisi korvata jopa kokonaan uudella järjestelmällä.

Kannatan täysin nykyisen talousjärjestelmän korvaamista uudella ja ehdotankin tilalle talouspasifismia. Lyhyesti talouspasifismissa on kyse samasta kuin tunnetummassa tavallisessa pasifismissakin eli väkivallan vastustamisesta. Talouspasifismi menee tosin tavallista pasifismia pidemmälle ja fyysisen väkivallan lisäksi se vastustaa myös kaikkia muita väkivallan muotoja, kuten taloudellista ja poliittista pakottamista, joskin itsepuolustuksen väkivaltaa vastaan talouspasifismi hyväksyy.

Esimerkkeinä mainittakoon, että talouspasifismi ei olisi hyväksynyt yhdysvaltalaista lakia, joka pakotti pankit antamaan asuntolainoja myös luottokelvottomille kansalaisille. Talouspasifismi ei myöskään olisi hyväksynyt amerikkalaista sääntelyä, joka pakotti pankit hajauttamaan kelvottomien asuntolainojen riskit mielikuvituksellisiin arvopapereihin. Niin ikään hyväksymättä olisi jäänyt keinotekoisen alhaisten, sairaaseen luotonottoon yllyttäneiden korkojen pakottaminen markkinoille.

On huomattava, että vaikka nykyinen globaali lama on monien muidenkin syiden summa, niin jos yksi tai useampi noista kolmesta asiasta olisi jäänyt toteutumatta, laman käynnistänyttä subprime-kriisiä ei olisi edes syntynyt. Talouspasifismi olisi jo periaatteellisista syistä torjunut kaikki kolme mainittua asiaa.

Talouspasifismi olisi mullistava uudistus. Sen ehdottoman kielteinen suhtautuminen väkivaltaan kaikissa muodoissaan olisi lähtökohta rauhanomaiselle yhteiskunnalle, jossa vauraus leviää yrittäjyyden ja työnteon kautta, ja jossa ristiriidat ratkaistaan neuvottelemalla eikä väkivalloin tai pakkovallalla.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Keski-Suomen Liberaalit ry
Jyväskylä

(Tämä kirjoitus on lähetetty Keskisuomalaisen yleisönosastolle 16.11.2009. Lue myös aiempi kyseistä BBC:n tutkimusta käsitellyt kirjoitukseni täältä. Päivitys: Ksml julkaisi kirjoitukseni tänään 17.11.2009.)

Jyrki Kataisen mielestä valtio omistaa sinut

Valtiovarainministeri, puoluejohtaja Jyrki Katainen (kok.) on ”huolestunut Suomen syntyneestä ilmapiiristä, että on normaalia jäädä ennenaikaisesti pois töistä, vaikka olisi terve.” Hän sanoo, että ”Näin ei voi jatkua.” Mistä tämä vihamielisyys ihmisten omia elämänvalintoja kohtaan? Siitä, että Jyrki Kataisen mielestä päätös olla työelämässä tai sen ulkopuolella ei kuulu ihmisille itselleen vaan valtiolle.

Miksi sitten Jyrki Katainen, jota vastaan olen itsekin mitellyt vuoden 1999 eduskuntavaaleissa samassa vaalipiirissä (hävisin varsin selvästi), paheksuu ihmisten omia valintoja ja ilmeisesti aikoo tehdä jotain estääkseen ne? Eikös Kokoomuksen pitänyt olla yrittäjien ja vapaan valinnan puolue?

Ei tietenkään. Jyrki Katainen ja Kokoomus, kuten kaikki muutkin puolueet, uskovat, että ihmisillä on tiettyjä velvollisuuksia valtiota kohtaan. Heidän mielestään valtio ei ensisijaisesti ole kansalaisia varten, vaan valtio on itseisarvo sinänsä. Heidän mielestään ihmiset ovat paitsi velvollisia toimimaan valtion hyväksi, myös jossain määrin tai kokonaan jopa valtion omaisuutta.

Ihmisen eläkkeelle siirtyminen on jokaisen ihmisen oma asia. Jos ihminen kokee tehneensä tarpeeksi, säästäneensä riittävästi vanhuutensa varalle ja haluavansa viettää hieman laatuaikaa ennen kuin iän tuomat sairaudet kyykyttävät tai kuolema korjaa, tai mistä tahansa muusta syystä haluaa jäädä eläkkeelle, niin miksi ei saisi?

Eläkkeiden sääntely on lakkautettava. Jokainen päättäköön itse kuinka kauan haluaa tehdä töitä ja kuinka haluaa elää työelämästä pois jäätyään. Kansaneläkkeen korvaaminen perustulolla negatiivisen tuloveron mallin mukaan mahdollistaisi senkin, että halutessaan työtä voisi tehdä päätoimisesti, osa-aikaisesti tai epäsäännöllisesti myös ikämiehenä tai -naisena ilman että etuudet kärsivät tai verottaja rankaisee.

Nykyinen eläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Se tarkoittaa sitä, että vain osa eläkemaksuista menee säästöön ja suuri osa niistä käytetään suoraan nykyisten eläkkeiden maksuun. Väestörakenteen edelleen muuttuessa järjestelmän kannalta kestämättömämmäksi rahastoinnin osuus tulee pienenemään ja ennen pitkää kertyneet rahastotkin alkavat kulua eläkkeiden maksuun kiihtyvää tahtia.

Lopulta nykyiselle nuorisolle ja tuleville nuorille jää luu käteen: maksut on aikanaan maksettu, mutta jaettavaa ei enää ole. Nykyjärjestelmän luoneet ja siitä hyötyneet eivät vain silloin ole enää ottamassa vastaan palautetta asiasta. Siksi nykyisen eläkejärjestelmän asteittainen (eli nykyisiä eläkkeensaajia ja aivan lähiaikoina eläkettä saavia tarpeettomasti kurmoottamatta) purku on aloitettava mahdollisimman pian.

Tämän päivän jyrkikataiset eivät tästä välitä. Poliitikkojen eläkkeet on turvattu (kuten Janina Anderssonkin [vihr.] osoitti) ja mitäpä meistä tavan tallaajista välittämään. Mehän olemme vain valtion karjaa.

Kapitalismin kriisi — eli imago-ongelma

Tänään Berliinin muurin kaatumisen 20-vuotispäivänä, jonka tulisi olla vapauden juhlaa, epäilemättä blogatuin uutinen on varmasti sekalaisten misantrooppien ja vapauden pelkääjien mieleen: Yhä useampi on kyllästynyt kapitalismiin (TalSa), Kapitalismia vastustaakin yllättävän moni (US). Uutisointi perustuu BBC:n kyselyyn (Free market flawed, says survey), joka kuitenkin menee metsään jo kättelyssä.

BBC:n sanamuoto on ”free market capitalism” eli vapaiden markkinoiden kapitalismi. Tätä nykyisin täysin kuvitteellista talousjärjestelmää kyselyn vastaajat pystyivät kuvailemaan kolmella vaihtoehdolla: ”Is fatally flawed and a different economic system is needed” (on lopullisesti pilalla ja tilalle tarvitaan erilainen talousjärjestelmä), ”Has problems that can be addressed through regulation and reform” (sisältää ongelmia, joihin voidaan puuttua sääntelyllä ja uudistuksilla) ja ”Works well and increased regulation will make it less efficient” (toimii hyvin ja lisäsääntely tekee siitä tehottomamman).

Kyselyn suurin ongelma on siinä, että vapaata kapitalismia tai vapaata markkinataloutta ei ole edes olemassa, ei edes siellä pahuuden pesässä, Yhdysvalloissa. On olemassa vain eriasteisia sääntelytalouksia eli sekatalouksia sekä kontrollitalouksia. Ei ole olemassa yhtään maata, jossa voisi harjoittaa täysin vapaata kauppaa, joko ostajana tai myyjänä tai molempina.

Kuinka siis on edes mahdollista vastata järkevästi kysymykseen, jossa implisiittisesti väitetään nykyjärjestelmää sellaiseksi, mitä se ei tietenkään ole? Koko kysely on siis yhtä tyhjän kanssa, vaikka erilaiset lobbarit saavatkin siitä vettä myllyynsä.

Kyselyn innostamana vaaditaan siis entistä enemmän sääntelyä, koska vapaaksi markkinataloudeksi väitetty sääntelytalous ei vieläkään toimi kauniiden teorioiden mukaisesti. Mutta piirretäänpäs ensin kuva markkinatalouden vapaudesta:

talous_vapaa_vs_kontrolloitu.png

Yllä talousjärjestelmä on kuvattu yhdellä akselilla. Talous on joko täysin vapaa (eli vapaa markkinatalous tai vapaa kapitalismi), täysin kontrolloitu (esim. puhdas sosialismi tai muu diktatuuri) tai jotain siltä väliltä. On täysin selvää, että nykytilanne, kaikkialla maailmassa, kuuluu kategoriaan ”jotain siltä väliltä”, lukuunottamatta eräitä maita, jotka menevät kategoriaan ”täysin kontrolloitu” tai hyvin lähelle sitä. Tämän asian jokainen voi tarkistaa halutessaan keneltä tahansa taloustieteilijältä tai vaikka satunnaiselta kansantaloustieteen opiskelijalta.

Kun nyt vaaditaan lisää sääntelyä, uudistuksia ja erilaista talousjärjestelmää, koska väitetysti vapaa markkinatalous (eli aiempi sääntelytalous) on epäonnistunut, niin tosiasiallisesti ei olla vaatimassa siirtymää ylläolevan kuvaajan vasemmasta reunasta (vapaasta markkinataloudesta) keskemmälle tai oikeaan reunaan. Se olisi mahdotonta, koska siellä vasemmassa eli vapaassa reunassa ei edes olla. Tosiasiallisten vaatimusten sisällön havainnollistamiseksi minulla on toinenkin kuva:

talous_vapaa_vs_kontrolloitu_2.png

Tässä kuvassa mukaan on otettu sääntelyn laadulliset erot. On siis olemassa erilaisia tapoja toteuttaa sääntelyä. Voidaan vaikka sanoa, että on punaista sääntelyä ja on sinistä sääntelyä. On myös lilaa sääntelyä, joka lainaa piirteitä edellämainituista. (Tässä esitetyt värit ovat vain esimerkin vuoksi eikä niillä ole yhteyttä poliittisen kartan väreihin.)

Onkin tärkeää huomata, että vaatimukset lisäsääntelylle eivät yksinomaan tarkoita siirtymistä määrällisesti lisääntyvään sääntelyyn, vaan myös ja erityisesti laadullisesti erilaiseen sääntelyyn. Punaista sääntelyä kannattavat haluavat korvata sinistä sääntelyä punaisella ja päinvastoin. Mikään sääntelyä kaipaava ryhmä ei kuitenkaan halua kyseenalaistaa sääntelyä itseään: siksi punaiset väittävät sinistä valkoiseksi ja siniset väittävät punaista valkoiseksi, siis kaikki syyttävät vapaata markkinataloutta, jotta sääntelyä sen laadusta riippumatta ei tarvitsisi myöntää vääräksi lähestymistavaksi.

Toisen kuvan vasemmassa, valkoisessa reunassa ei ole laadullisia eroja. Jos talousjärjestelmä on vapaa, se on vain vapaa. Ei ole olemassa erilaisia versioita vapaudesta. Vapaus, vapaa markkinatalous ja kapitalismi ovat kaikkien sääntelijöiden pahimpia vihollisia, sillä niiden hyväksyminen veisi sääntelijöiltä mahdollisuuden ajaa omia ideologioitaan väkivalloin toisten kustannuksella.

Siksi on vain luonnollista, että poliittisen kentän laidasta laitaan vapaasta, sääntelemättömästä taloudesta luodaan mielikuvaa pelottavana kaiken pahan alkulähteenä. Niin vasemmisto kuin oikeistokin hyväksyy toistensa sääntelytoimenpiteet (joskin joskus pitkin hampain) vain siksi, että aikanaan pääsisi itse toteuttamaan itselleen mieluisampaa, laadullisesti erilaista sääntelyä.

Todellisuudessa käytännössä kaikki talouden ongelmat ovat seurausta sääntelystä. Rahaa säännellään, luottoa säännellään, työtä ja tuotantoa säännellään… Ei ole olemassa taloudellista aktiviteettia, jota ei tavalla tai toisella säänneltäisi. Se ei kuitenkaan tunnu estävän poliitikkoja väittämästä mustaa valkoiseksi ja sääntelyä vapaudeksi. Kapitalismilla onkin erittäin paha imago-ongelma. Se on kenties maailman helpoin ja käytetyin syntipukki, eikä valtaapitävien joukosta löydy ketään, joka edes haluaisi puhdistaa sen mainetta.

Vapaa markkinatalous on reiluin ja rehellisin talousjärjestelmä. Se ei perustu väkivaltaan tai sen uhkaan, kuten nykyiset sääntelytaloudet, vaan ihmisten keskinäiseen vapaaehtoiseen, molempia osapuolia hyödyttävään kauppaan. Oikeassa kapitalismissa veronmaksajia ei pakoteta pelastamaan huonosti toimivia yrityksiä tai tukemaan erilaisia huijareita. Vapaa talous kannustaa varovaisuuteen, säästeliäisyyteen ja riskien rajaamiseen, täysin päinvastoin kuin nykyinen keinotekoisen velkavetoinen, kerskakuluttamiseen ja liialliseen riskinottoon perustuva sääntelytalous. Siksi vapaa talous tarkoittaisi käytännössä myös kestävää kehitystä ja ympäristöystävällisyyttä.

Talouskriisi ei johdu markkinaliberalismista

Tämä kirjoitus oli alunperin kommentti Jussi Saramon (vas.) kirjoitukseen Miksi me maksamme pankkiirien voitot? Kopioin sen tänne, koska sen voi aivan hyvin lukea irrallaankin alkuperäisestä yhteydestä ja sanoma on tärkeä muillekin kuin Jussille.

Jussi hei, millä ilveellä voit luonnehtia nykyjärjestelmää markkinaliberaaliksi, kun maailman jokainen markkinaliberaali vastustaa nykyjärjestelmää ja pitää sitä sääntelytaloutena? Markkinaliberaalit eivät myöskään kannata pankkien pelastamista veronmaksajien rahoilla, vaan päinvastoin kannattavat epäonnistuneiden yritysten (ml. pankkien) vapaata kaatumista, jolloin terveellä tavalla toimineet yritykset voivat vallata kaatuneilta jääneet markkinat ja kaatuneiden yritysten käyttämät resurssit vapautuvat parempaan käyttöön.

On todella sairasta, että vasemmisto (ja hyvin pitkälle muukin poliittinen kenttä) yrittää kääntää talouskriisin markkinaliberalismin (tai nk. uusliberalismin, joka ei edes ole mikään oikea ajatusrakennelma vaan pelkkä olkiukko) syyksi, kun maailman talousjärjestelmällä ei ole juuri mitään tekemistä markkinaliberalismin kanssa anglosaksisten poliitikkojen retoriikkaa lukuunottamatta. Ovatko esimerkiksi amerikkalaiset poliitikot todella niin taitavia höynäyttäjiä, että kun he väittävät sääntelytaloutta kapitalismiksi, niin suomalainen vasemmistolainenkin uskoo?

Minä voisin luetella loputtomiin syitä, miksi maailman talousjärjestelmä ei ole markkinaliberaali (tai liberaali ylipäätään), kuten maataloustuet, yritystuet, pankkituet, tullit, vapaakauppasopimukset (!), verot ja mitkä tahansa muut ihmisten, palveluiden, hyödykkeiden ja pääoman vapaan toiminnan ja vapaan liikkuvuuden esteet.

Montako perustetta sinä voit antaa sille, että nykyjärjestelmä olisi markkinaliberaali? Vastaukseksi ei kelpaa, että se on markkinaliberaali, koska se on markkinaliberaali, tai että se on markkinaliberaali, koska se ei ole täysin kommunistinen.

Mitä tulee otsikon kysymykseesi, niin todellakin, miksi ihmeessä me maksamme pankkiirien voitot? Se on sairasta, ja kuten itsekin sanoit, se on sosialismia, ei markkinaliberalismia.

Syyllisiä tilanteeseen eivät tosin ole vain kaikkien maiden kokoomuslaiset, vaan käytännössä kaikki poliitikot, poliittisesta suuntauksesta riippumatta. Kaikissa maissa valtio rientää veronmaksajien varoilla pankkien avuksi kerta toisensa perään, kulloistenkin valtapuolueiden väristä välittämättä. Pankit osaavat jo odottaa sitä ja joka kerta ottavat entistä suurempia riskejä suurten voittojen toivossa. Kierre ei katkea, ennen kuin aletaan toimia oikeasti markkinaliberaalisti ja sanotaan EI bailout-rahoja aneleville pankkiireille.

Työllistäminen kannattavammaksi

Kotitalouksille ja ylipäätään yksittäisille ihmisille ulkopuolisten työllistäminen on nykyisin varsin raskasta. Vaikka muunmuassa ansioverotuksen kotitalousvähennys ja palkka.fi-palvelu lievittävät yksityisen työllistämisen ongelmia jonkin verran, tekevät työhön liittyvät verot ja maksut edelleen siitä kannattamatonta. Moni asia kannattaa tehdä mieluummin itse, vaikka joku muu olisi siinä parempi ja ulkopuolisen palkkaaminen vapauttaisi omaa aikaa parempaan käyttöön.

Käytännössä erilaiset verot ynnä muut pakolliset maksut aiheuttavat sen, että työntekijä tai yrittäjä saa työstä paljon vähemmän käteen, kuin mitä asiakas siitä joutuu maksamaan. Ansioverotuksen lisäksi on pakollisia eläkevakuutusmaksuja, työttömyysvakuutusmaksuja, sairausvakuutusmaksuja, arvonlisäveroa ja niin edelleen. Käytännössä nämä tekevät pieni- tai keskituloisille kotitalouksille, jotka itsekin elävät vastaavan verorasituksen alla, mahdottomaksi hankkia säännöllisesti ulkopuolista työvoimaa.

Verojen ja maksujen leikkaaminen on kuitenkin hyvin epätodennäköistä nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Kun vero on kerran saatu aikaan, siitä pidetään kiinni vaikka väkisin. Kaikkihan muistavat esimerkiksi väliaikaisen autoveron, joka taannoin täytti 50 vuotta. Myös jatkuvasti lisääntyvät energia- ja ilmastoverot tulevat olemaan ikuisia, vaikka osoittautuisivatkin myöhemmin aiheettomiksi.

Tästä syystä on keksittävä toinen lähestymistapa. Voidaankin ajatella, että verot ja maksut ovat jotain, mikä kuuluu valtiolle kaikesta tehdystä työstä. Lainsäätäjiltä on kuitenkin jäänyt huomiotta, että myös yksityisten ihmisten itselleen tekemä työ on kuin onkin työtä. Looginen askel olisi siis laittaa myös ihmisten omat kotityöt ja vastaavat verolle, aina tiskaamisesta ja siivoamisesta lähtien!

Tämä lopulta hyvin yksinkertainen toimenpide paitsi asettaisi kaiken työn tasavertaiseen asemaan, myös tekisi kannattavammaksi palkata ulkopuolisia tekijöitä. Olisihan oman työn ja ulkopuolisen työn kustannusero käytännössä enää vain se, minkä ulkopuolinen tekijä saa itse käteensä. Samalla siis vähentyisi huomattavasti se vastenmielisyys, jota ihminen tuntee, kun maksaa kovaa hintaa, mutta työntekijä saa siitä vain pienen osan.

Toki ratkaisuun sisältyy pieniä teknisiä ongelmia, mutta mihinpä valtion toimenpiteeseen ei sisältyisi.

Ensinnäkin, kuinka verot ja maksut määrätään itsetehdystä työstä, ihminen kun ei siitä palkkaa itselleen maksa, niin suhteellisia veroja on hankala määritellä. Valtion mittava tilastointitoimi tulee tässä luonnollisesti apuun ja itsetehtyä työtä voidaan verottaa vastaavan työn keskimääräisen ansion mukaan. Se kannustaisi myös kilpailuttamaan ulkopuolista palvelua, koska jokainen säästäisi hankkimalla keskimääräistä halvempaa palvelua.

Toinen ongelma on hieman suurempi. Ihmisethän yrittäisivät nimittäin tehdä kotitöitä ja vastaavia pimeästi, ilmoittamatta niitä viranomaisille. Nykyisinhän sellaista työtä voidaan pitää harmaan talouden suurimpana osana, kun se on vahingossa vielä jäänyt laittamatta verolle. Silti tähänkin ongelmaan on helppo ja, mikä tärkeintä, työllistävä ratkaisu, nimittäin valvonta.

Muiden muassa pian sivutyönsä menettävät tv-maksutarkastajat ja puolustusvoimista leikatut skapparit pääsisivät suorittamaan esimerkiksi käänteisiä TKS-tarkastuksia ovelta ovelle. Jos esimerkiksi pölyä ei löydy eikä kuittia siivouspalvelusta tai suoritetusta omatyöverosta, niin kansalainen on syyllistynyt kotinsa siivoukseen maksamatta asianmukaisia valtiolle kuuluvia veroja ja maksuja sekä työttömyyden aiheuttamiseen. Tällainen rikollisuus on tuomittava mitä kovimmin ja kyseiset verot on suoritettava vähintään kaksinkertaisina, eikä toistuvasta tai vakavasta toiminnasta voida sulkea vankeustuomiotakaan pois, mikä sekin muuten työllistäisi.

Yhteenvetona, tässä kirjoituksessa olen kuvannut joitakin rakenteellisen työttömyyden syitä sekä ratkaisuehdotusta, joka olisi loogisesti linjassa valtion nykyisen ja menneen toiminnan kanssa. Kaikki työ on työtä ja kaikesta työstä kuuluu osuus valtiolle. Työllistäminen muuttuu kannattavammaksi sekä eri töiden kohtelu muuttuu demokraattisemmaksi ja työttömyysongelma siten osittain ratkeaa, kun myös kansalaisten itse itselleen tekemä työ saatetaan verotuksen piiriin, varsinkin kun jo olemassaolevia veroja ja maksuja ei ole mahdollista leikata tai poistaa. Rohkeneeko joku olla eri mieltä? Keskustelua!

Lama ei ole ohi – pahin vielä edessä

Media ja poliitikot ovat jo alkaneet hehkuttaa laman olevan ohi, elvytyksen alkavan tehota ja uuden nousun alkavan viimeistään ensi vuonna. Mikä tahansa plussalla varustettu talousluku näyttää riittävän tälle perusteluksi, esimerkiksi pörssikurssien nousun väitetään olevan jopa varma merkki laman voittamisesta. Toiveajattelua. Lama ei ole vielä ohi ja pahin on vasta edessä.

Lamaan johtaneita ongelmia, eli halvan korkopolitiikan kannustamaa ylivelkaantumista ja massiivisia virheinvestointeja, ei ole vieläkään purettu. Valtiot ovat entisestään lisänneet velkaantumista ja kuluttamista, vaikka aiemmallekaan velalle ei ole katetta todellisuudessa. Alentamalla korkoja, kehumalla kilpaa omien toimiensa toimivuutta ja vähättelemällä ongelmaa valtiot keskuspankkeineen yrittävät saada myös kansalaiset velkaantumaan ja kuluttamaan lisää.

Älkää menkö halpaan! Velkakuplan on purkauduttava ja tehdyt virheet on korjattava ennen kuin talous on uudelleen vakaalla pohjalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että varsinkin pääomavaltaisten toimialojen on supistuttava merkittävästi palautuakseen kestävälle tasolleen. Toisin sanoen esimerkiksi rakennusteollisuudessa työpaikkojen määrä tulee jatkossa olemaan huomattavasti viime vuosia alhaisempi.

Myös pääomahyödykkeiden hinnoista on päästettävä ilmat pihalle. Valtiot yrittävät kaikin keinoin estää hintojen palautumisen oikealle tasolleen, koska se tarkoittaisi muun muassa äänestäjien velkarahoilla hankkimien asuntojen arvojen romahdusta. Mutta hintojen korjausliike tulee tapahtumaan, ennemmin tai myöhemmin. Jos poliitikot ja keskuspankkiirit onnistuvatkin joksikin aikaa puhaltamaan uutta ilmaa hintoihin puskemalla kahmalokaupalla uutta virtuaalirahaa talouteen, niin se ei tule kestämään loputtomasti. Asuntojen hinnoista tulee lähtemään kymmeniä prosentteja pois, kalliimmista asunnoista enemmän. Kestääkö sinun velkainen taloutesi sen? Ovatko asuntolainasi vakuudet enää riittävät, kun asuntosi arvo laskee vaikkapa 30 tai 40 prosenttia? Ota selvää.

Onko taloudessasi liikkumavaraa? Kestääkö taloutesi sen, että ruoan, sähkön, lämmön ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden hinnat nousevat tulevina vuosina 10-20% vuosivauhdilla? Tämä nousu johtuu talouteen työnnetystä lisärahasta, jonka täytyy mennä johonkin. Asuntojen hintoihin se ei mene, koska ihmiset eivät enää uskalla ottaa velkaa alhaisista koroista huolimatta, jolloin asuntojen hintojen on pakko laskea.

Tapiola Pankin tuoreen tutkimuksen (josta uutisoi ainakin Taloussanomat) mukaan joka kolmannessa suomalaisessa taloudessa liikkumavaraa on alle 300 euroa kuukaudessa, joka kymmenennessä alle 100 euroa. Ei tule riittämään, kuten kyseisen pankin varatoimarikin sanoo. Hälyttävää on kuitenkin se, että valtioon luotetaan aivan liikaa:

”Luotan siihen, että yhteiskunta hoitaa riittävän taloudellisen turvan tulevaisuuteni varalle.” Yli puolet haastatelluista vastasi olevansa vähintään melko samaa mieltä väittämän kanssa.

Jos sinulla onkin mielestäsi riittävästi liikkumavaraa omassa taloudessasi, ylläolevan pitäisi silti soittaa hälytyskelloja. Suuri osa suomalaisista ei ole varautunut riittävästi talouden tuleviin heilahteluihin, joten he myös tulevat tarvitsemaan ja vaatimaan lisää turvaa yhteiskunnalta. Se tarkoittaa lisää veroja ja veroluonteisia maksuja, jotka jo muutenkin ovat nousemassa. Viimeistään se kolauttaa sinunkin talouttasi. Et voi luottaa siihen, että oma tilanne näyttää hyvältä, kun valtio laittaa lopulta sinutkin maksamaan muiden huolettomuudesta.

Tapiola ennustaa työttömyyden yltävän pahimmillaan neljäänsataan tuhanteen. En tiedä mitä kaikkea tuohon lukuun on sisällytetty, mutta se tarkoittaisi n. 15% työttömyysastetta. Itse uskon, että ennen kuin lama on oikeasti ohi, kaikkien työttömien, tukityöllistettyjen, työllisyyskurssitettavien ja muuten työvoimaan normaalisti kuuluvien työvoiman ulkopuolelle (kuten opiskelemaan tai kotivanhemmaksi) siirtyneiden tai siirrettyjen määrä tulee kolkuttelemaan jopa viidennestä työvoimasta, ellei enemmänkin, eli 500-600 tuhatta ihmistä. Ja kova on vauhti sinnepäin, heinäkuussa työttömiä oli 46% enemmän viime vuoden heinäkuuhun nähden.

Miten tuohon sitten voi varautua? Hanki liikkumavaraa. Vähennä menoja, hanki lisätuloja. Lykkää epäoleellisia hankintoja. Osta halvempia tuotteita. Tarkkaile jätteitäsi, meneekö esimerkiksi ruokaa hukkaan? Osta vain se, minkä tarvitset. Maksa pois kulutusluotot, luottokortit ja muut vastaavat velat. Säästä, säästä ja säästä.

Jos yhteiskunnan turvaankaan ei voi luottaa, miten ensi talveen pitää sitten varautua?

[Tapiola Pankin vtj:n] vastaus on yksinkertainen: säästämällä. Hänen mukaansa 300 euron liikkumavara taloudessa ei riitä, ja suomalaisten on syytä alkaa metsästää säästökohteita.

– On tietysti parempi säästää kuin ottaa lainaa. Jos jää työttömäksi, lainansaantikin vaikeutuu.

Jos et ole jo aloittanut säästämistä, se on joka tapauksessa edessä. Edellisenkin laman jälkeen suomalaiset joutuivat pakkosäästämään ja keventämään velkakuormaansa. Olemalla liikkeellä hyvissä ajoin pärjäät paremmin.

Myös valtio ja kunnat joutuvat lopulta säästämään ja leikkaamaan, vaikka puheet ovatkin vielä kovat palveluiden säilyttämisen puolesta. Velkaantuminen ja kiristyvä verotus eivät voi jatkua loputtomiin. Sivukirjastoja suljetaan, kyläkouluja suljetaan lisää, koulujen luokkakoot kasvavat, terveydenhuollon jonot venyvät, ihmisiltä aletaan jopa evätä hoitoa, teiden ja muun infrastruktuurin kunnossapito kärsii, jne. Jopa sosiaalietuuksia aletaan leikata ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa rajoitetaan. Yleisradio tosin todennäköisesti hankkii lisää ulkomaisia viihdesarjoja kansalle näytettäväksi.

Miksi olen niin varma tästä kaikesta? Koska ainoa toimiva talousteoria, joka myös ainoana ennusti nykyisen kriisin, kuten kaikki aiemmatkin kriisit, niin ennustaa. Koska se on välttämätön seuraus siitä politiikasta, jota valtiot ja keskuspankit, omamme mukaanlukien, harjoittavat. Koska sijoittajat tietävät paremmin ja säästävät kultaan sekä pitkäaikaisiin velkakirjoihin. Kiinassa valtio kannustaa jopa kansalaisiaan ostamaan kultaa ja hopeaa, koska jopa Kiinan valtio tietää, että vielä rytisee. Ei tarvitse olla rakettitiedemies ymmärtääkseen ainakin sen, että kaikki ei ole niin hyvin kuin meille yritetään vakuutella.