Blogi

Viisi selitystä ilmastonmuutoskeskustelun yksipuolisuudelle

Ilmastonmuutos on ollut poliittisen keskustelun asialistoilla jo neljännesvuosisadan. Sinä aikana poliitikot ja virkamiehet ovat lentäneet ilmastonmuutoskonferensseissa ympäri maailmaa, niin Riossa, Balilla ja Kiotossa kuin monessa muussakin eksoottisessa kohteessa. Kioton sopimus, päästökauppa, energiaverotus, tuulimyllyt, energiansäästölamput, biopolttoaineet, rakentamisen sääntely ja moni, moni, moni muu asia itse ilmastotutkimuksesta puhumattakaan ovat nielleet jo satoja miljardeja euroja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Siitä huolimatta ilmastokatastrofi on poliitikkojen ja aktivistien puheissa edelleen tulossa. Vieläkään ei olla tehty tarpeeksi ja edelleenkin on viimeinen hetki tehdä todellisia ratkaisuja ilmastokatastrofin estämiseksi, väitetään. Joka ikinen lyhyen aikavälin ennuste on tähän mennessä mennyt metsään, mutta silti meidän pitäisi luottaa uusiin ennusteisiin ja erityisesti niihin pitkän aikavälin ennusteisiin, joita emme voi itse mitenkään todentaa, koska vuonna 2100 olemme kaikki kuolleita – vanhuuteen siis, emme ilmastokatastrofiin.

Yhä useampi on herännyt kyseenalaistamaan ilmastonmuutokseen liittyviä väitteitä, mutta toisinajattelu tuntuu lähestyvän jo rikosta. ”Vääriä mielipiteitä” ei suvaita ja vaikka toisinajattelijoita ei joidenkin aktivistien toiveista huolimatta vielä vangita tai vaienneta, niin heidät kyllä parhaan mukaan pyritään vaikenemaan kuoliaiksi.

Sitra on yksi ilmastoaktivismin pesäkkeistä Suomessa. Se julkaisee veronmaksajien varoilla mielipidekirjoituksia, joita se nimittää tutkimuksiksi ja selvityksiksi. Yksi sellainen oli helmikuussa 2014 julkaistu ”Kymmenen selitystä ilmastonmuutoskeskustelun puuroutumiselle”, joka keskittyi panettelemaan ja vähättelemään skeptikoita. Tässä kirjoituksessa (vai pitäisikö sanoa selvityksessä?) esitän viisi selitystä ilmastonmuutoskeskustelun yksipuolisuudelle Sitran tekstiä mukaillen.

1) Tasapuolisuus ja tiedonvälityksen asiapitoisuus ymmärretään tiedotusvälineissä todellisuudessa juuri niin kuin aktivistit haluavat. Vaikka Sitra ja muut aktivistit mielellään syyttävätkin tiedotusvälineitä ”liiallisesta tasapuolisuudesta” niiden satunnaisesti julkaistessa jonkun skeptikon haastattelun tai jonkin skeptisen mielipiteen, niin käytännössä puntit ovat hyvin vahvasti aktivistien puolella. Sen lisäksi, että skeptisiä näkemyksiä julkaistaan varsinkin Suomessa äärimmäisen harvoin suhteessa aktivistisiin ja virallisiin näkemyksiin, niin toimittajat itse vaikuttavat usein enemmän aktivisteilta kuin neutraaleilta.

Avoimesti skeptisiä toimittajia on Suomessa vain pari, kun taas virheellistä ja paikoin suoranaisesti valheellista aktivistitoimittajien ”journalismia” julkaistaan kritiikittömästi jokaisesta tuutista, palkitaan valtionpalkinnoilla ja pidetään koskemattomana kaikissa valituskanavissa. Kun sitten joku satunnainen tavallinen toimittaja joskus kirjoittaa jotain vähänkin epäilyyn viittaavaa tai edes skeptikoista, on hänen sähköpostilaatikkonsa sen jälkeen sellainen aktivistien paskamyrsky, ettei hän jatkossa erehdy koskemaan aiheeseen pitkällä tikullakaan.

2) Pieni vähemmistö voi myrkyttää keskustelun ja vaientaa epäilyn. Ilmastoaktivismi on alun perin pienen piirin juttu, alkaen jostain Rooman klubista, Sierra-klubista, YK:n ympäristöohjelmasta (UNEP) ja ylipäätään syvävihreiden aktivistien päiväunista maailman mukauttamisesta omaan muottiinsa. Sittemmin samaan kelkkaan on hypännyt yksi jos toinenkin oman edun tavoittelija, joka on nähnyt ilmastoasiassa keinon saada itselleen lisää rahaa, valtaa tai mielellään molempia. Lisäksi puolueet ja poliitikot kautta linjan ovat löytäneet ilmastonmuutoksesta keppihevosen ajaa entistä paremmin samoja vanhoja tavoitteitaan läpi, liittyivät ne sitten ilmastoon tai eivät. Mutta keskustelun päälinjat eivät ole neljännesvuosisadassa muuttuneet alkuperäisen pienen piirin pähkäilyistä mihinkään.

Skeptikoista on kuitenkin alkanut tulla ongelma. Vielä parikymmentä vuotta sitten epäilijöitä oli vähän eivätkä he usein pitäneet tarpeellisena avata suutaan, kun aktivismi seurauksineen ei ollut vielä paisunut sellaisiin mittoihin kuin nykyisin. Samaan aikaan luonto on noudattanut tarkemmin skeptikoiden epäilyksiä kuin aktivistien katastrofiskenaarioita. On selvää, että skeptikoista on päästävä eroon tai saatava ainakin näkymättömiksi tai edes epäuskottaviksi.

Juuri siksi Sitra syyttää skeptikoita keskustelun puurouttamisesta ja haukkuu allekirjoittanutta pahamaineiseksi, vaikka puurouttaa sitä itse. Juuri siksi Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas kutsuu skeptikoita litteän maan puolustajiksi. Juuri siksi entinen pääministeri Matti Vanhanen aikoinaan julisti ilmastokeskustelun päättyneeksi. Juuri siksi Vanhasen hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja Oras Tynkkynen painosti ja uhkaili kulissien takana ilmastokeskustelupaneelien järjestäjiä, että nämä eivät päästäisi skeptikoita mukaan keskusteluun. Juuri siksi aktivistit syyttävän mediaa liiallisesta tasapuolisuudesta, jotta skeptikot eivät pääsisi ääneen sitäkään vähään kuin tähän asti.

Juuri siksi, että kansa saisi eteensä vain yhden näkökulman, kaikkien yksimielisesti jakaman Totuuden™, josta ei vallitsisi epäilystä, paitsi korkeintaan avohoitopotilaiden keskuudessa. Jos tässä ei haise totalitaristinen ideologia, niin ei missään.

3) Ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti aiheuttaa moraalisia ongelmia. Kuten aina Hyvällä Asialla™ olevilla, myöskään ilmastonmuutosaktivisteilla ei ole mitään vaikeuksia ylittää moraalisia esteitä, jotka olisivat tavalliselle, normaalisti tuntevalle ihmiselle normaalisti suunnattoman vaikeita varsinkin läheisten kohdalla.

Valehtelu nyt tietenkin on arkipäivää alkaen aktivistiprofessori Stephen Schneiderin ilmastoviestintää koskevasta toteamuksesta vuonna 1989: ”Meidän jokaisen on päätettävä, mikä on oikea tasapaino siinä, että on tehokas ja rehellinen.” Vaikka hän toivoikin, että voisi olla molempia, niin hänen viestinsä viittasi selvästi ilmastoviestinnän tehokkuuteen rehellisyyden kustannuksella. Rehellisyyden varjopuolena kun olisi tieteellisten epäilyksien ja epävarmuuksien esille tuominen (eli se mitä skeptikot tekevät), mikä kummasti haittaisi ilmastokatastrofilla pelottelun tehokkuutta.

Valehtelua vielä moraalittomampaa on tietenkin pakottaminen, varsinkin kun se tehdään valtion väkivaltamonopolin uhalla. Jos joku pakottaisi naapurinsa aseella uhaten ostamaan vihreää sähköä, niin eihän siitä hyvä heiluisi, jos kohta aktivismi voitaisiin tulkita lieventävänä asianhaarana. Mutta sen sijaan tuntuu olevan ihan sopivaa pakottaa kaikki tukemaan tuulimyllyjä syöttötariffeilla ja sijoittamaan verotuksen kautta cleantechiin, jota mainostetaan suurin piirtein parhaaksi investoinniksi koskaan. Oikeasti, jos se on niin hyvä investointi, niin investoikaa sitten itse ja käärikää siitä aikanaan huikeat tuotot ihan itsellenne! Se, että kaikki pitää pakottaa mukaan investointeihin, on melko vahva signaali siitä, että ei se niin hirveän hyvä sijoitus taidakaan olla, vaan ne huikeat tuotot perustuvat juuri siihen, että kaikki saadaan mukaan vaikka tai juurikin väkisin.

4) Ilmastonmuutoksesta puhuminen voi johtaa ikäviin väittelyihin. Siis johtaisi, jos keskusteluun otettaisiin mukaan epäileviä tuomaita. Mikäs siinä keskustellessa, kun voi taputella uskonasioista toisiaan selkään ja erimielisyydet koskevat lähinnä sitä, että pitäisikö tuulimyllyille antaa vielä kuinka paljon enemmän veronmaksajien ja sähkönkuluttajien rahoja, tai että pitäisikö autoihin asentaa paikannusjärjestelmä lisäverottamiseksi vai pitäisikö autot kieltää kokonaan.

Jos yksikin skeptikko pitäisi päästää samaan pöytään, hän saattaisi kysyä ikäviä kysymyksiä uppoavista atollisaarista, jotka ovat ilmeisesti myös näkymättömiä, pian jo ajokortti-iän saavuttavasta ilmakehän lämpenemättömyydestä tai niin ikään näkymättömistä ilmastopakolaisista, joita piti tulla 50 miljoonaa jo viisi vuotta sitten.

5) Ilmastonmuutos on hyvä bisnes. Ilmastoasia ei olisi koskaan ottanut tuulta niistä pienen syvävihreän piirin päiväunista sillä tavoin kuin se on nyt tehnyt, ellei siinä olisi jokaiselle jotakin. Nykypäivänä suuria salaliittoja ei edes tarvita, kun vain idealla voidaan tehdä rahaa ja kahmia valtaa. Silloin jokainen toimija liittyy ”yhteisen” agendan taakse omasta vapaasta tahdostaan tavoitella omaa etuaan. Esimerkiksi ilmastoaktivistien ”arkkivihollinen” eli monikansallinen öljyteollisuus on jo siirtynyt vuosia sitten ilmastokelkkaan, kun pakollisiksi tehdyt biopolttoaineet (eli lähinnä etanolilla lantrattu bensiini sekä osaltaan biodieselit) ovat monin verroin parempi bisnes kuin puhtaat polttoaineet. Politiikassakin ilmastokelkka tasoittaa tietä Brysseliin, kun taas epäily nostaisi kummasti muureja tielle. Suuryhtiöt kiittävät, verottaja kiittää, poliitikot kiittävät, kansalaiset ja kuluttajat kumartavat ja maksavat. Niin se maailma pyörii, Ymmiseni.

* * *

Kirjoitus on julkaistu alunperin Ilmastofoorumin blogissa täällä: http://www.ilmastofoorumi.fi/2014/05/02/viisi-selitysta-ilmastonmuutoskeskustelun-yksipuolisuudelle/

Henkilöverotuksesta luopumisesta hyötyä

Suoraan henkilöihin kohdistuva verotus ja pakolliset maksut ovat yllättävän pieni osa julkisen sektorin tuloista, mutta niistä luopumalla säästyttäisiin monelta työllistämisen ja työllistymisen esteeltä, isolta kasalta byrokratiaa ja kansalaisten vainoamiselta esimerkiksi pimeän työn suhteen.

Valtion tuloista ansio- ja pääomaverotus tuottaa tänä vuonna 8,7 miljardia euroa eli vain 16 % kaikista tuloista, nettolainanotto huomioiden. Perintö- ja lahjavero tuottaa 0,6 miljardia (n. 1 %) ja korkotulojen lähdevero 0,16 miljardia (n. 0,3 %). Kunnille kunnallisvero tuottaa noin 18 miljardia euroa eli n. 39 % kuntien tuloista. Lisäksi ansiotuloihin kohdistuu pakollisia maksuja, joista nimellisesti osan maksaa työntekijä ja osan työnantaja, mutta jotka kaikki ovat työllistämisen kuluja.

Näistä prosenttiosuuksista huolimatta lähes kaikki verotusta koskeva julkinen keskustelu koskee näitä veroja. Hyvänä kakkosena tietenkin tulee liikenteen verotus.

Jos näistä veroista ja maksuista luovuttaisiin, niin bruttopalkasta tulisi nettopalkka ja mitään työtä ei tarvitsisi yhteiskunnan taholta seurata. Kaikesta työstä tulisi pimeää eli mikään työ ei enää olisi pimeää.

Jos tarvitset apua esimerkiksi jossain hanttihommassa, voit tarjota ohikulkijalle avusta setelin, jonka hän saa pitää kokonaan eikä kummankaan tarvitse ilmoittaa asiasta mihinkään. (Siis kunhan muuta työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia noudatetaan, ja on kyllä sanottava, että niissäkin olisi rukkaamista työmarkkinoiden joustavoittamiseksi.) Sama toimisi myös suuremmassa mittakaavassa ja työllistäminen olisi kaikin puolin moninverroin yksinkertaisempaa ja kannattavampaa.

Verohallinnon "asiakkaina" olisivat enää vain yritykset ja yhteisöt eli kertaluokkaa nykyistä pienempi joukko. Sen johdosta pystyttäisiin varmaankin jonkin verran nipistämään verohallinnon 0,43 miljardin euron vuotuisista toimintamenoista, muusta byrokratiasta puhumattakaan.

Valtio pystyisi paikkaamaan henkilöverotuksen tulojen puutteen melko yksinkertaisesti muuttamalla verotuksen painopisteistä, esimerkiksi pienillä korotuksilla yhteisö- ja arvonlisäverotukseen. Toki ensisijaisesti kannattaisi säästää menoista ja säästöä syntyisi myös automaattisesti työllisyyden kohentumisen myötä. Kuntien kohdalla verotuksen painopistettä voisi siirtää reilusti kiinteistöveron puolelle, niiden sielläkin ihan aiheellisten säästöjen lisäksi. 

Pakollisten maksujen osalta rahoituksen järjestäminen eri tavalla onnistuisi varmaan sekin jotenkin. Esimerkiksi eläkejärjestelmän yksityistäminen siirtäisi vastuun eläkkeistä ja niiden maksuista ihmisille itselleen. Jonkinlainen perustulomalli sopisi myös tämän kylkeen hyvin, esimerkiksi Liberan perustili.

Siinäpä ajatuksia keskustelun pohjaksi...

Sitran ilmastoselvityksessä ei päätä eikä häntää

Tyrmäsin jo aiemmin Sitran tuoreen ilmastoselvityksen pelkän lehdistötiedotteen pohjalta (ks. Turun Sanomat) aikomuksenani palata asiaan, kunhan saan itse selvityksen käsiini. Nyt tuo, köh, "selvitys" on sitten luettu ja voi pojat, että osasikin olla masentava paperi. Masentava siksi, että tulinkin haaskanneeksi vapaa-aikaani veronmaksajille 20 tuhannen euron loven tehneen roskan tavaamiseen ilman sentinkään korvausta.

En lähde tässä toistamaan aiemman kirjoitukseni asioita, koska ne tuntuvat vieläkin pätevän. Tosin selvityksessä oli kyllä mainittu myös oletetun ilmastonmuutoksen mahdollisia myönteisiä seurauksia, joten siinä menin pelkän pressin perusteella harhaan.

Selvityksen mukaan 2080-luvulla "Suomen ilmasto on suunnilleen sellainen kuin Unkarin ilmasto oli vuosituhannen vaihteessa." Jostain syystä selvityksessä kuitenkin keksitään Suomelle ilmastollisia ja ympäristöllisiä ongelmia, joita ei vuosituhannen vaihteen tai tämän päivän Unkarissa esiinny, kuten malarian leviämisen.

Ilmeisesti Sitran ja Gaian asiantuntijoilla on aika huvennut Maailmanpankin viimevuotisen Turn Down the Heat: Why a 4°C Warmer World Must Be Avoided -selvityksen referoimisessa omaan selvitykseensä niin, etteivät he ole ehtineet perehtymään esimerkiksi äskettäiseen suomalais-kanadalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan malarian levinneisyys ei riipu ilmastollisista olosuhteista vaan kotitalouksien koosta. Mutta tokihan alarmistinen selvitys on mukavampi lähde kuin vertaisarvioitu tutkimus, kun tarkoituksena on tehdä oma alarmistinen selvitys.

Oletetun katastrofaalisen ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia vaikutuksia kuvittelevan selvityksen hämmentävin ominaisuus näyttää kuitenkin olevan se, että oletetun katastrofaalisen ilmastonmuutoksen kuvitellut yhteiskunnalliset seuraukset näyttävätkin olevan seurausta niin ikään oletetusta raaka-aineiden ja polttoaineiden ehtymisestä.

Kuvittelevatko selvittäjät, että oletettu katastrofaalinen ilmastonmuutos jotenkin haihduttaa kivihiilen, öljyn, maakaasun, uraanin ja toriumin maaperästä kadoksiin? Mene ja tiedä, mutta ainakaan selvityksestä ei löydy perusteluja luonnonvarojen ehtymiselle. Se on vain oletus ja selvityksen kannalta erittäin tärkeä sellainen, sillä ilman luonnonvarojen ehtymistä ei millään päästä villeihin fantasioihin muurien taakse suojautuvista rikkaista riistäjistä, vaikka itse oletettu katastrofaalinen ilmastonmuutos oletettaisiin kuinka katastrofaaliseksi tahansa.

Selvityksen lähtökohta on se, että mitään ilmastonmuutoksen torjuntatoimia ei tehdä, mutta silti siinä oletetaan, että energiantuotanto on paljolti uusiutuvien energianlähteiden ja biopolttoaineiden varassa, jolloin niitä ei riitä kaikille ja kaikkeen, josta suurin osa spekuloiduista yhteiskunnallisista ongelmista johdetaan. Siitä huolimatta selvitys tarjoaa lääkkeeksi ongelmien ennaltaehkäisyyn hiilidioksidipäästöjen vähentämistä eikä esimerkiksi luonnonvarojen säästämistä ja kierrättämistä.

Sitra olisi käyttänyt verovarat paljon paremmin, jos se olisi tilannut 20 tuhannen euron selvityksen vaikka siitä, kuinka korjataan vanhusten pakkomakuuttaminen laitoksissa vailla ulkoilumahdollisuuksia. Mutta sepä vaatisikin oikeisiin ongelmiin perehtymistä sen sijaan, että voi vain kirjoittaa satuja aikakausista, joita kukaan selvittäjistä ei tule olemaan henkilökohtaisesti todistamassa, satuilustaan vastaamisesta puhumattakaan.

Paljon puhuvaa on myös Sitran johtajan Jukka Noposen vastaus (Turun Sanomat, Talouselämä, Sitra) aiemmin esittämääni kritiikkiin. Noponen ei vaivaudu esiin tuomiini epäkohtiin puuttumaan, vaan toteaa tyynesti mutta virheellisesti, että "Ilmastonmuutoksen faktoihin ei liity mitään tieteellisiä ristiriitoja." ja työntää sitten sormet korviinsa huutaen "TÄMÄ ON TOTTA, KOSKA SE ON TOTTA, KOSKA ME SANOMME, ETTÄ SE ON TOTTA LÄLÄLÄLÄLÄÄ EN KUULE MITÄÄN".

Selvä.

Sitran ilmastoraportti mielikuvitusta

Sitra julkaisi tänään mielikuvituksellisen tulevaisuusraportin ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista Suomessa vuonna 2080. Raportin on kirjoittanut ilmastoalarmismista tulonsa saavan Gaia Consulting Oy:n toimitusjohtaja Juha Vanhanen ja siinä kuvitellaan, miltä Suomi näyttäisi 67 vuoden kuluttua, jos IPCC:n pahin skenaario toteutuisi.

Ensinnäkin raportista kertova tiedote spekuloi maailman keskilämpötilan nousua neljällä asteella ja Suomen kuudella asteella vuosisadan loppuun mennessä. Mutta noinkohan pahin skenaario on toteutumassa? Viimeisen 17 vuoden aikana ihmiskunta on päästänyt ilmoille neljänneksen kaikista hiilidioksidipäästöistään 1880-luvulla alkaneen teollisen vallankumouksen jälkeen. Samaan aikaan maapallon pintalämpötilat ovat tilastollisen merkittävyyden rajoissa pysyneet keskimäärin lähes muuttumattomina, jääden tällä hetkellä jopa 0,3 astetta IPCC:n neljännen arviointiraportin viileimpien skenaarioiden alapuolelle.

Ilmastotiede yrittääkin parhaillaan kuumeisesti selvittää ilmiön syytä ja arvauksia onkin useita, mutta todisteita suuntaan tai toiseen ei löydy. Osaltaan tämä vaikutti myös siihen, ettei IPCC pystynyt enää uusimmassa raportissaan antamaan arviota ilmastoherkkyyden arvolle (eli hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen aiheuttamalle lämpenemiselle), koska siitä ei enää vallitse tiedemaailmassa yhteisymmärrystä.

”Vaikka Suomen kilpailukyky olisikin muuttuvassa ilmastossa keskimääräistä parempi, ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutukset globaalien heijastusvaikutusten kautta ovat erittäin epäedullisia Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille”, kertoo Sitran Gaia Consultingilla teettämä pienimuotoinen selvitys Miten Suomi selviää yli 4 astetta lämpimämmässä maailmassa, kertoo Sitran lehdistötiedote.

Niitä oletetun muutoksen myönteisiä vaikutuksia ei kuitenkaan ilmeisesti selvitetä raportissa lainkaan? Vain muutaman esimerkin mainitakseni kasvukauden piteneminen parantaisi satoja ja talvien lauhtuminen vähentäisi merkittävästi lämmitysenergian tarvetta sekä vähentäisi merkittävästi kylmyyteen kuolemisia, joka on moninverroin suurempi tappaja kuin helteet. 

Hiilidioksidi muuten on kasvien ruokaa, joten sen lisääntyminen parantaa satoja sekä muunkin biomassan määrää riippumatta siitä tuleeko sitä ennustettua lämpenemistä vai ei. Erityisen hyödyllistä hiilidioksidin lisääntyminen on kuivilla seuduilla, koska lisääntynyt hiilidioksidi vähentää kasvien veden kulutusta ja tarvetta, jolloin kasvillisuus kukoistaa. Tästä syystä esimerkiksi Sahelin autiomaa (Saharan eteläreuna) on vihertynyt ja siten kutistunut 1970-luvulta lähtien. Vuosien 1982 ja 2010 välillä kasvillisuus on lisääntynyt hiilidioksidipitoisuuden kasvun ansiosta maailmanlaajuisesti 11%. Vaikka hiilidioksidin lisääntymisen ja ilmastonmuutoksen välisessä yhteydessä on lukuisia erisuuruisia epävarmuuksia, tämä kasvien ja sitä kautta myös eläinten ja ihmisten saama hyöty hiilidioksidin lisääntymisestä on kiistaton fakta.

Raportti jatkaa pelottelemalla merenpinnan nousulla puolella metrillä Suomenlahdella sekä tietenkin myrskyjen ja tulvien lisääntymisellä.

Itse asiassa Sitran viittaaman IPCC:n tuoreimman raportin pahimman skenaarion mukaan Suomenlahdella merenpinnan nousu olisi 20-40 senttiä vuosisadan loppuun mennessä viime vuosisadan loppuun verrattuna, eikä siis vuosien 2013-2080 välillä, ja Pohjanlahdella merenpinta itseasiassa laskisi 20-40 senttiä. Pääosin syynä tähän eroon globaalista merenpinnan noususta on maanpinnan kohoaminen, jota Sitran siteeraama puoli metriä ei ota huomioon.

Sitä paitsi, jos merenpinta nousisikin vajaassa 70 vuodessa puoli metriä, niin siinä on aika hyvin varautumisaikaa: jos menisit makaamaan Hietsun rannalle tänään siten, että korkeimmat aallot yltävät kantapäihisi, niin ehkä 8 vuoden päästä takapuolesi saattaisi kostua korkeimmista aalloista, 15 vuoden päästä aallot voisivat yltää jopa hiuksiisi ja 32-35 vuoden päästä suuhusi. Kuvittelisitko ehtiväsi tekemään jotain estääksesi (tai lavastaaksesi) oman hukkumakuolosi? Hailuodon rannalla joutuisit puolestaan hivuttautumaan alaspäin merenpinnan perässä, jotta edes ne kantapääsi kostuisivat jatkossakin.

Myrskyjen, tulvien ja muiden sään ääri-ilmiöiden, kuten niitä nykyisin kutsutaan, ja ilmastonlämpenemisen välillä ei ole IPCC:n arvioimien tutkimusten mukaan havaittu tilastollista yhteyttä. Tämä johtunee siitä, että esimerkiksi pyörremyrskyt ovat olleet vähenemään päin, vaikka yksittäiset suuret sellaisetkin saavat aikaan tuhoja ja palstamillimetrejä. Lisätietoja IPCC:n SREX-raportissa.

Seuraavaksi tulevaisuusskenaario intoilee siitä, kuinka vuonna 2080 ruoka, energia ja vesi ovat kallistuneet niin, ettei vähävaraisilla ole varaa monipuoliseen ravintoon. 

Hiilidioksidin lisääntyminen helpottaa ruoantuotantoa, joten vaikea sen on kallistua; oletettu lämpeneminen vähentää merkittävästi energiantarvetta erityisesti talvella, joten vaikea sen on kallistua; ja lisääntynyt sateisuus parantaa vedenkiertoa ja siten veden saatavuutta, joten vaikea sen on kallistua. Kännissäkö raportti on kirjoitettu? 

Sen sijaan jos käykin niin, kuten jotkut tutkijat jo epäilevät, että auringon aktiivisuuden hiipumisen myötä tulemme vaipumaan globaaliin viilenemiseen seuraaviksi kymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi, niin nämä raportissa esitetyt uhkakuvat muuttuvatkin erittäin todellisiksi ehkä jopa aiemmin kuin vuonna 2080. Harmi vain, että hiilidioksidin torjuntatoimet ja fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman kohtaama vihapuhe heikentävät ratkaisevasti kykyämme tarvittaessa selviytyä kylmemmistä olosuhteista.

Ilmastopakolaisiakin raportti lupailee, mutta niin niitä on luvattu jo moneen kertaan aiemminkin. Esimerkiksi YK:n alaiseen UNEP:iin kuuluvan tutkimuslaitoksen vuonna 2005 tekemän ennusteen mukaan ilmastopakolaisia piti tulla vuoteen 2010 mennessä 50 miljoonaa. Yhtään ilmastopakolaista ei ole vielä nähty missään päin maailmaa. Maailman matalin valtio Malediivitkään eivät ole uppoamassa, mistä osoituksena muun muassa Ilmastofoorumi ry:n kantelu Julkisen sanan neuvostolle YLE:n virheellisestä uutisoinnista Malediivien hukkumista koskien, tai se, että Malediiveille rakennetaan jatkuvasti uusia lentokenttiä ja loistohotelleja, jotka olisivat melko huono investointi, jos ne olisivat pian jäämässä veden alle.

Raportti ei unohda vanhuksiakaan, joiden se uhkaa sankoin joukoin kuolevan helteisiin. Tosiasia on kuitenkin se, että kylmyys tappaa moninverroin verrattuna helteisiin, ja se, että kuumuuteen on helpompi varautua ja mukautua kuin kylmyyteen. Kylmyyden väheneminen olisi kuolemien ja kansanterveyden valossa hyvä asia, jos niin olisi tapahtumassa. Mielenkiintoinen anekdootti: maailman lämpöennätys mitattiin vuonna 1913 ja maailman kylmyysennätys mitattiin vuonna 2010.

Tiedotteen perusteella raportti vaikuttaa kertakaikkisesti mielikuvituksen tuotteelta. Ja kuinka ollakaan, Sitran tiedotteen viimeinen lause päästää ”selvitystyön” tekijät kuin koiran veräjästä: Raportti keskittyy kirjoittajien tärkeinä pitämiin asioihin eikä pyri antamaan täydellistä kuvaa tulevaisuudesta.”

Niinpä.

* * *

Lue aiheesta myös Turun Sanomat ja Talouselämä. Päivitys: Luin selvityksen ja kirjoitin jatko-osan tähän juttuun.

Julkinen talous julkiseksi ja avoimeksi dataksi

Vaikka julkisten IT-hankkeiden historia on surullista luettavaa, ehdotan uutta julkista IT-hanketta: rakennetaan nettipalvelu, joka jakaa yhdessä paikassa avoimena datana aivan kaikki julkisen sektorin menot: tilavuokrat, matkaliput, palkat, kulukorvaukset, hankinnat, ravintolalaskut, jne. 

Avoimesta datasta kansalaisten ja lehdistön olisi sitten helppo hakea ylilyöntejä ja etsiä säästöjä, kun virkamiehet ja poliitikot eivät siihen kuitenkaan itse pysty.

Julkiseen sektoriin laskettaisiin tässä valtio, kunnat, Kela, Keva, muut valtion ja kuntien laitokset sekä niiden omistuksessa tai määräysvallassa olevat yhtiöt.

Julkisen sektorin palveluksessa olevat (kuten allekirjoittanut) eivät voi tässä asiassa nauttia tietosuojaa, vaan jokainen julkisen sektorin meno on oltava tunnistettavasti yksilöitävissä virkamieheen, poliitikkoon tai toimihenkilöön, joka kyseisen kulun on aiheuttanut. Julkisia palveluita käyttäviä kansalaisia ei palvelusta tule voida tunnistaa, mutta yksilöidä kyllä, esimerkiksi yksilöllisen kryptografisen hash-tunnisteen avulla, jota ei voi yhdistää luonnolliseen henkilöön.

Kysymys on kansalaisten varoista, joten kansalaisilla on oltava oikeus niiden käytön seuraamiseen kohtuullisen vaivattomasti. Ajatukseen voi osittain soveltaa Beyond Budgeting -periaatteita.

Ilmastojournalismi hukkasi viimeisenkin häpynsä

Ilmastopaneeli IPCC julkaisee tänään seuraavan raporttinsa ensimmäisen poliittisen yhteenvedon. Useat mediat uutisoivatkin jo heti aamusta, että "Ennakkotietojen mukaan raportissa varoitetaan, että ilman pikaisia toimia maapallon keskilämpötila voi nousta esiteollisista ajoista jopa 5,6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Kahta astetta on pidetty rajana, jonka puitteissa ilmastonmuutos voidaan rajoittaa siedettävälle tasolle." (Malliesimerkin tarjoili HS.)

IPCC:n on odotettu olevan kovan paikan edessä uuden raporttinsa kanssa, kun viimeisen 17 vuoden lämpenemättömyys samaan aikaan ainoastaan kasvaneiden hiilidioksidipäästöjen kanssa on vaikea yhtälö selitettäväksi. Varsinkin kun huipputietokoneistetut ilmastomallit ovat keskimäärin ennustaneet samassa ajassa 0,3 Celsius-asteen lämpenemistä. IPCC:n edellisen raportin (AR4) ennustekuviin lisätyt viimeisimmät havainnot ovat ennusteiden virherajojenkin alapuolella.

Siksi onkin käsittämätöntä, että ennakkouutisoinnissa lyödään se kaikista hälyyttävin paniikkivaihde päälle ja raportoidaan ainoastaan ennustehaarukan yläraja! Suurelta yleisöltä jää näin kokonaan kuulematta, että tänään IPCC:n julkaistavan yhteenvetoraportin viimeisen luonnoksen (AR5 WGI SPM final draft, PDF täällä) mukaan eri skenaarioiden todennäköinen (likely) ennuste maapallon keskilämpötilan nousu vuosisadan loppuun mennessä on 0,3 - 4,8 astetta, kun verrataan vuosien 1986-2005 keskiarvoon.

Uutisissa mainittua "jopa 5,6 astetta" ei muuten mainita IPCC:n viimeisessä luonnoksessa lainkaan, mutta todennäköisesti siihen on päästy tuolla ennustehaarukan 4,8 asteen ylärajalla, mutta muuttamalla vertailuvuosiksi jotain vuosien 1860-1880 paikkeilla, jolloin pieni jääkausi oli lopuillaan ja luonnollinen palautuminen pienestä jääkaudesta alkoi.

Huomasiko kukaan lukijoista, että IPCC:n likely-ennustehaarukan alaraja on 0,3 astetta? Uutisista ei varmasti ainakaan. Tämä siis, kun huomioidaan kaikki neljä IPCC:n skenaariota. Alhaisimman skenaarion oma haarukka on 0,3 - 1,7 astetta, kun taas kuumimman skenaarion välys on 2,6 - 4,8 astetta. Alhaisin skenaario jää kokonaan tuon maagisen eli tuulesta temmatun kahden asteen rajan alapuolelle, kuten jäävät kahden alhaisimman skenaarion keskiarvotkin (1,0 ja 1,8 astetta), eikä kolmannenkaan skenaarion keskiarvo kovin paljon yli mene ollessaan 2,2 astetta.

Vaihtoehtoiset näkemykset medialta luonnollisesti jäivät kokonaan huomiotta tuossa 5,6-hypetyksen lomassa. Eilenhän nimittäin julkaistiin suomeksi valtioista ja YK:sta riippumattoman tutkijaryhmän NIPCC:n vastaavan tieteellisen raportin yhteenveto. Varsinainen NIPCC:n raportti julkaistiin viime viikolla eli samaan aikaan yhteenvedon kanssa. YK:n alaisen IPCC:n käytäntöhän on julkaista poliittisesti muokattu yhteenveto ensin ja varsinainen raportti myöhemmin, ymmärrettävistä syistä toki, ristiriidathan näyttäisivät vähemmän kivoilta.

NIPCC:n raportti ei kuitenkaan pelottele vaan itse asiassa hälventää huolia ilmastonmuutoksesta. Ehkä siinä syy, miksei se mahdu otsikoihin. Huonot uutiset ovat hyviä ja hyvät uutiset huonoja.

Kansainvälisen ilmastopaneelin NIPCC:n laaja katsaus tieteellisestä tutkimuksesta osoittaa, että ihmiskunnan aiheuttama globaali ilmastonmuutos on vähäisempää kuin ilmaston luonnollinen vaihtelu, eikä se ole vaarallista. Globaali ilmasto on ainaisessa muutostilassa. Tällä hetkellä lämpeneminen on pysähtynyt osoittaen jopa vähäistä viilenemistä 1900-luvun keskivaiheen lievän lämpenemisen jälkeen. On varmaa, että samankaltaisia luonnollisia ilmastonvaihteluita esiintyy vastaisuudessakin.

Päättäjien pitäisi vastustaa lobbausryhmien pyrkimyksiä vaientaa sellaiset tutkijat, jotka kyseenalaistavat IPCC:n omaksuman roolin olla ilmastotieteen ainoa auktoriteetti. NIPCC:n “Ilmastonmuutos uudelleenharkittuna II: Fysikaalinen tiede” -julkaisu paljastaa, että tiedeyhteisössä esiintyy paljon epävarmuutta IPCC:n tietokonemallinnuksista, oletuksista ja aihetodisteiden tulkinnasta. Tämä kritiikki ei tule tiedeyhteisön laidalta: se todetaan selvästi ja toistetaan tuhansissa vertaisarvioidun tiedekirjallisuuden artikkeleissa.

NIPCC:n raportin suomenkielinen yhteenveto löytyy PDF:nä täältä. Rehellisyyden nimissä minun on myönnettävä, että minulla oli kohtuullisen suuri rooli suomennoksen teossa, vaikka en siitä kokonaan kunniaa voikaan ottaa. Haluankin tässä yhteydessä kiittää seitsemää vapaaehtoista suomentajaa ja oikolukijaa, sekä tietysti NIPCC:n vapaaehtoisia tiedemiehiä heidän omasta työstään.

Kansalaisaloitteista allikkoon

Aivan ensimmäiseksi haluaisin onnitella Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen puuhamiehiä ja -naisia sekä taustajärjestöjä. Viidenkymmenen tuhannen nimen kerääminen ei ole aivan mitätön saavutus, vaikka sitä nykyisin tukeekin verovaroilla rakennettu sähköinen järjestelmä. Itse en kyllä allekirjoittanut.

Samalla olen tavallaan pahoillani puolestanne, sillä tämä tulee jäämään suuren työsarkanne ainoaksi saavutukseksi eikä menestystä eduskunnassa ole luvassa. Oikeastaan ainoa aloitteenne läpimenoa puoltava asia olisi poliitikkojen tarve vankentaa teatteriesitystä hyväksymällä edes jokin kansalaisaloite, erityisesti juuri eurovaalien alla, mutta siinäkin tulette häviämään aloitteelle tasa-arvoisesta avioliittolaista, jonka läpimeno ei sekään ole kirkossa kuulutettu.

Oikeasti pahoillani olen meidän kaikkien puolesta, sillä muiden kansalaisaloitteiden tavoin myös tekijänoikeuslakialoite todellisuudessa onnistuu ainoastaan hankkimaan lisää yleisöä teatteriin ja kritiikitöntä kirjoittelua demokratiamme edistyksellisyydestä. Olette palkatonta markkinointityövoimaa ja haitallisimmillaan saatte joitakin ihmisiä uskomaan virheellisesti, että politiikkaan ainakin voi ja kannattaa yrittää vaikuttaa.

Siis miettikääpä nyt, ja tämä koskee nyt kaikkien kansalaisaloitteiden puuhailijoita sekä kannattajia, huomatessanne mielestänne jonkin epäkohdan tai suoranaisen vääryyden lainsäädännössä te menette ja anomalla anotte, että voitaisiinko lakia pikkaisen muuttaa, ja jos ja kun muutosanomus ei mene läpi, niin ehkä hiukan purnaatte siitä, mutta hyväksytte sen kuitenkin ja jatkatte väärän lain noudattamista. Voisitteko olla enää yhtään alamaisempia?

Päivi Räsänen oli oikeassa, vaikkakaan hänen raamatullisista lähtökohdistaan en ole samaa mieltä. Väärää lakia ei tule noudattaa ja kansalaistottelemattomuus on kautta historian ollut yksi tehokkaimpia keinoja muutosten ajamiseksi. Ei suinkaan se, että ensin anellaan ja sitten jatketaan alistumista. Väärä tekijänoikeuslakikin tulee murtumaan ja muuttumaan, mutta ei anelemalla, vaan teknologia-avusteisesti siitä vähät välittämällä.

Työväen asiaa nuorten kustannuksella

Aikamme merkityksellisimpiä työmarkkinaongelmia on 1990-luvun alun laman jälkeen pysyvästi korkeaksi jäänyt nuorisotyöttömyys. Se on omiaan poikimaan syrjäytyneisyyttä, muita sosiaalisia ongelmia, tottumattomuutta työelämän vaatimuksiin ja jopa pysyvää riippuvuutta sosiaalivaltiosta. Nämä nuorisotyöttömyyden ongelmat vain pahenevat ajan myötä, kun huoltosuhde muutenkin heikkenee. Nuorten työllisyyden parantamisen luulisi olevan ay-liikkeen asialistalla, mutta päinvastoin ay-liike näyttää tavoitteillaan pahentavan ongelmaa.

Vaikka 15-64-vuotiaiden työttömyys on hieman yli puolittunut lama-ajan lähes 17 prosentista vajaaseen 8 prosenttiin, 15-24-vuotiaiden työttömyys on jäänyt 20 prosentin vaiheille lama-ajan huipusta laskettuaan. Nuorten työttömyyden kehitys on siis jäänyt jälkeen yleisestä työttömyyden kehityksestä. Nuorten osuus työttömistä suhteessa nuorten osuuteen työvoimasta on jopa tasaisesti kasvanut laman jälkeen. Nykyisin nuoria on työttömänä 2,5 kertaisesti heidän osuuteensa työvoimasta nähden. (Lähde: Tilastokeskus.)

Nuorten työllistymisen vaikeuteen on lukuisia syitä, mutta voimme havaita tietyt tekijät selvästi keskeisimmiksi. Nuorillahan on tyypillisesti vähän tai ei lainkaan työkokemusta, jolloin heidän keskimääräinen tuottavuutensa on väistämättä kokeneempia työntekijöitä alhaisempi. Tällöin kaikki, mikä laskee nuorten palkkaamisen kannattavuutta, vaikuttaa heikentävästi heidän työllistymiseensä.

Laman jälkeisenä taloudellisen kasvun aikana yleissitovien työehtosopimusten vähimmäispalkat ovat nousseet yleisen palkkatason mukana. Samalla valtio on kasvattanut voimakkaasti menojaan, joita on rahoitettu muun muassa korotetuilla työllistämisen sivukuluilla. Lisäksi työmarkkinoita koskevaa sääntelyä on lisätty. Esimerkiksi yt-laki koskee nykyisin yhä pienempiä yrityksiä, mikä lisää työllistämisen riskejä ja tekee siitä kalliimpaa.

Nämä kolme tekijää ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että nuorten työllistämisen kannattavuus on merkittävästi heikentynyt ja että nuorten työttömyys ei ole pystynyt pysymään yleisen työttömyyden kehityksen tahdissa. Sen sijaan varsinkin nuorten keskuudessa ovat lisääntyneet vuokra- ja pätkätyöt sekä muut epäsovinnaiset työsuhdemuodot. Jopa korkeasti koulutettujen nuorten keskuudessa erilaiset palkattomat harjoittelut ja tukien varassa kituuttaminen ovat yleistyneet. Myös opiskeluaikojen pidentymisen voi osittain katsoa johtuvan opiskelijoiden epävarmuudesta tulevan työllistymisen suhteen. Näitä nuoria voisikin hyvällä syyllä kutsua työn orjiksi.

Ironisesti nämä tekijät eivät välttämättä ole työttömille nuorille itselleen niitä tärkeimpiä asioita. Esimerkiksi vähimmäispalkkaa pienempi alkupalkka voisi monelle olla käypä, sillä nuorena menot eivät vielä ole suuret ja saatu työkokemus auttaa myöhemmin ansioiden korottamisessa.

Mainituille kolmelle tekijälle on yhteistä myös se, että ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän ammattiyhdistysliikkeen tontilla. Nuorten työllisyyttä parantaakseen ay-liike voisi halutessaan ottaa ajettavakseen työehtosopimusten vähimmäispalkkojen joustavuuden tai poistamisen, työllistämisen sivukulujen alentamisen ja sekä yleissitovuuden, yleisen työmarkkinoiden sääntelyn että yt-menettelyiden keventämisen.

Sen sijaan ay-liike näyttää sortuvan lyhytnäköiseen ahneuteen. Vaikka pitkällä tähtäimellä on varmasti kaikille selvää, että nuorten parempi työllistyminen olisi eduksi koko yhteiskunnalle, niin lyhyellä aikavälillä voi ay-liikkeen kannalta ilmeisempää olla, että nuorten parempi pääsy työmarkkinoille lisäisi työn tarjontaa ja siten heikentäisi ay-liikkeen mahdollisuuksia vaatia parempia etuja nykyiselle jäsenistölleen. Katsaus ay-liikkeen nykyisiin tavoitteisiin vahvistaa tämän tulkinnan todennäköisyyttä.

Jos näin on, ay-liikkeestä onkin tullut konservatiivinen, olemassaolevien rakenteiden säilyttämiseen ja status quon ylläpitämiseen tähtäävä voima. Kaukana ovat ne ajat, jolloin ay-liike oli oikeasti edistyksellinen ollen vahvasti mukana luomassa monia koko työväestön asemaa parantaneita uudistuksia. Tosin niinä aikoina ay-liike olikin lähestulkoon vallankumouksellinen vastavoima tilanteessa, jossa yläluokka ja pääoma jakoivat makuuhuoneen kruunun kanssa. Nykyisinhän valtion kanssa naimisissa on nimenomaan ay-liike, jonka ylimmistä johtotehtävistä käydään pyöröoven kautta hallitukseen ministeriksi.

Kun etuoikeudet ennen vanhaan olivat yläluokalla ja heidän yrityksillään – ja jossain määrin ovat toki vieläkin, esimerkiksi pankeilla – niin nykyisin etuoikeuksista nauttii ammattiyhdistysliike. Järjestäytyneen ay-liikkeen asettamista samalla viivalle järjestäytymättömien työntekijöiden kanssa – eli käytännössä mm. yleissitovuuden ja lakko-oikeuden poistamista – ei ole nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä realistista odottaa, vaikka se olisikin tehokkain ja yksinkertaisin keino joustavoittaa työmarkkinoita ja siten parantaa myös nuorten työllisyyttä.

Jos ja kun poliittisen prosessin kautta ei ole löydettävissä ratkaisuja asiaan, voisimmeko viedä markkinatalouden suoraan sen vastustajien luokse? Ehkä ratkaisu olisikin perustaa uusi ammattiyhdistys, joka auttaisi jäseniään, mutta ei ideologisesti tavoittelisi etuoikeuksia eikä sellaisia käyttäisi, vaan päinvastoin ajaisi niiden kumoamista sekä muita työmarkkinoita oikeasti kehittäviä tavoitteita. Sitten kysymys olisikin enää uuden ja vanhan ay-liikkeen markkinaosuuksista.

* * *

Kirjoitus on alunperin julkaistu vappublogina ajatuspaja Liberan blogissa 1.5.2013.

Valtio – ihmiskunnan sosiaalisen järjestäytymisen kruununjalokivi

Ihmiskunnan historian varhaisimmista ajoista saakka (sanotaan vaikka Kainista ja Aabelista lähtien) ihmiset ovat olleet henkirikoksiin taipuvaisia sekopäitä. Silti lukemattomien aikakausien ajan jotain puuttui, jotain mikä pystyisi nostamaan heidän murhanhimoisen maniansa todella suurenmoisiin mittoihin. Vasta hyvin myöhään ihmisen historiassa - ehkä noin 10000 vuotta sitten tai sinnepäin - kauan odotettu läpimurto saavutettiin: ihmiset kehittivät lopultakin valtion. Käyttämällä sen mahdollisuuksia organisointiin, komentoon, väkivaltaan ja ryöstämiseen hallitsijat saattoivat viimeinkin paistatella siihen saakka kuvittelemattomien hirmutekojen kunniassa. Ihmisten ei enää tarvinnut arkipäiväiseen väkivaltaan ja tappoihin. Nyt heidän käsillään oli suunnattomasti hirviömäisempiä saavutuksia kuin mitä ilkeinkään pikkutyranni oli aiemmin voinut saavuttaa tai edes kuvitella.

Nyt ihmiset pystyivät ensimmäistä kertaa saavuttamaan todellista kunniaa. Nyt imperiumien nousu oli realistisen kunnianhimon tavoiteltavissa. Tappaminen yksittäin, kymmenittäin tai sadoittain ei enää määritellyt rajoja ihmisten raivolle, sillä nyt tappamisesta tuhansittain ja kymmenin tuhansittain oli tullut mahdollista, kuten myös raiskaamisesta ja ryöstelystä riittävissä määrin tyydyttämään kaikki paitsi kaikkein kieroituneimman psykopaatin. Enää ei ihmisen tarvinnut tyytyä murhaamaan veljeään, vaimoaan tai lähikylän tovereitaan. Nyt suurista määristä etäisiä vieraita tuli mahdollisia kohteita. Todellakin, kiitos valtion ällistyttävien mahdollisuuksien, nyt hallitsija saattoi kuvitella tuhoavansa kokonaan kokonaisen yhteiskunnan.

Ei siis ihme, että ihmiset ovat osoittaneet sellaista kunnioitusta valtiota kohtaan ja syytäneet sille korkeimmat ihailunsa ja syvimmät uskollisuutensa. Jokaisen ajattelevan ihmisen on havaittava, että ilman valtiota ihmisten pahantahtoisuutta kuristavat rajoitukset asettivat lähes sietämättömän paineen heidän luontaiselle himolleen teurastaa lähimmäisiään ja tuhota vihollistensa omaisuudesta ne viimeisetkin rippeet, jos niitä ei voinut varastaa tai kaapata lunnaiden toivossa.

Valtion nousun myötä valtiomiehistä tuli mahdollisia - miehistä, joiden unelmat syleilivät todella mahtavia seikkailuja ja hankkeita riistämisessä, sortamisessa, ryöstämisessä ja massasekasorrossa. Ja suurimmista valtiomiehistä saattoivat syntyä suurimmat imperiumit. Mitä murhetta meidän täytyykään tuntea kuvitellessamme tympeää vaihtoehtoista historiaa ilman mahtavaa Rooman valtakuntaa: emme voi edes ryhtyä kuvittelemaan, että valtioton yhteiskunta olisi saanut pystytettyä teiden varsille seipäiden nokkaan edes kymmenyksen niistä kaikista hakatuista ihmisten päistä tai naulattua risteille edes kymmenystä niistä kaikista miehistä kestämään pitkitettyä kärsimystä ennen kiitollista kuolemaansa.

Vastaavasti mahtavat Kiinan, Persian, Mongolian, atsteekkien, inkojen ja muiden historian sivuja täyttävät imperiumit antavat kirkasta väriä historialle, joka muuten olisi ollut yksitoikkoista ihmisten touhuilua taloudellisen, taiteellisen ja kirjallisten luovuuden ja rauhanomaisen kanssakäymisen parissa, toinen toisilleen tehtyjen merkityksettömien ja pikkumaisten kiltteyden ja myötätunnon tekojen maustamana. Ei yksilö, ei perhe eikä jengi olisi voinut saada aikaan sellaista tuhoa, johon suuret valtiot ja, a fortiori, mahtavat imperiumit pystyivät. Vain ihmiskunnan ylivertainen saavutus sosiaalisessa järjestäytymisessä - valtio - pystyi hoitamaan homman.

Joten, kun seuraavan kerran tapaat kokkarin, kepulaisen, demarin, persun, vassarin, vihreän, liberaalin, kommarin, ja mitä näitä nyt onkaan, pysähdy ja purista hänen kättään. Osoita hänelle asianmukaista kunnioitusta palveluksestaan elävänä ruumiillistumana ideologialle ja instituutiolle, jotka viimeinkin sallivat ihmislajin katkaista siteet, jotka olivat rajoittaneet sitä ammoisista ajoista lähtien ja siten lopultakin mahdollistivat hirmutekojen, kuoleman ja riistämisen suurimmat saavutukset. Kunnia sinne mihin kunnia kuuluu, ystäväni.


Artikkeli on vapaasti muokaten käännetty The Bastiat Circle -blogin julkaisemasta Robert Higgsin artikkelista "The State - Crown Jewel of Human Social Organization", *.mises.orgin CC-BY-lisenssiä kunnioittaen.

Joukkomurhien sankarit

Tuoreimman Connecticutin Newtownin kouluampumisen jälkeen olemme saaneet lukea sankariopettajista, jotka oman henkensä uhalla suojelivat lapsia ampujalta. Ei varmaan ole kovin montaa kunnioitettavampaa asiaa kuin toisten suojelu vapaaehtoisesti. Valitettavasti tällä kertaa sankarien toiminnasta huolimatta murhaajan saldo oli kerrassaan järkyttävä. Ehkäpä apuvälineiden kanssa tilanne olisi ollut toinen.

Kaikki muistanevat Columbinen kouluampumisen vuodelta 1999, jolloin kaksi oppilasta murhasi 13 ihmistä ja haavoittivat 21 muuta. Columbine oli valtava mediatapaus ja tekipä lippalakkipäinen ohjaaja siitä elokuvankin. Monien mielestä Columbine aloitti kouluampumisten trendin varsinkin mediamylläkällään, innostaen seuraajia tavoittelemaan yhtä suurta "mainetta".

Harvempi muistanee Pearl High'n kouluampumisen vuodelta 1997, puolitoista vuotta ennen Columbinea. Silloin 16-vuotias oppilas puukotti ensin äitinsä kotonaan ja meni sitten koululleen ampumaan ex-tyttöystävänsä sekä tämän ystävän kuoliaiksi, minkä lisäksi hän haavoitti seitsemää muuta. Tämän jälkeen hän aikoi mennä jatkamaan surmatöitään toiselle koululle, suunnitellen välttävänsä siten poliisit, joilla menisi aikaa selvittää ensimmäisen koulun tilanne.

Sillä välin koulun apulaisrehtori oli mennyt autolleen hakemaan siellä säilyttämänsä .45 Coltin, jota ei kouluun sisälle tietenkään saanut tuoda. Apulaisrehtorin haettua aseensa ampuja oli juuri palaamassa autolleen. Apulaisrehtori onnistui pysäyttämään hänet aseella uhaten ja pidättelemään häntä poliisin tuloon saakka. Ties kuinka monta henkeä hän niin tehdessään pelasti. Varmaa lienee ainakin se, että apulaisrehtorin sankarillisen toiminnan ansiosta Pearl High ei noussut samanlaiseen maailmanmaineeseen kuin Columbine myöhemmin.

Itse asiassa, kun tarkastellaan viime aikaisia amerikkalaisia joukkomurhia, kouluampumiset ja muut vastaavat mukaanlukien, niin aineistosta nousee esiin mielenkiintoisia seikkoja.

Ensinnäkin, noin puolet joukkomurhaajista tappaa itsensä, ja suuri osa näistä tekee niin jo ennen kuin poliisit ovat lähelläkään. Heitä ei siis poliisi olisi edes voinut pysäyttää. Loput itsensä murhaavista tekevät niin kun kuulevat poliisien sireenit tai kun ovat poliisien piirittämiä. Niin Connecticutin ampuja kuin molemmat kotimaiset kouluampujatkin kuuluvat tähän joukkoon. Näissä tapauksissa poliisin saapumisen voidaan katsoa keskeyttäneen surmatyöt.

Toisekseen, niissä tapauksissa kun siviili onnistuu pysäyttämään joukkomurhaajan, niin kuolleiden määrä on keskimäärin 2,3. Itse asiassa aineistossa on vain yksi tapaus, kun siviilin pysäyttämä joukkomurhaaja ehti tappaa enemmän kuin kolme ihmistä, nimittäin vuoden 2011 Tucsonin ampujan kuusi uhria. Edellä mainittu Pearl High'n tapaus ja 16 muuta tapausta 32 tapauksen relevantista aineistosta kuuluvat tähän joukkoon.

On muuten hyvä huomata, että kaikki joukkomurhaajan pysäyttäneistä siviileistä eivät olleet aseistautuneita, vaan sankartekoihin kyettiin aseettomanakin, vaikka vastapuolella yli yksi tai useampi tappava ase. Ase toki auttaa sankariakin, sillä aineiston mukaan aseellisten siviilien pysäyttämien joukkomurhaajien uhriluku oli keskimäärin 1,8, kun taas aseettomien siviilien pysäyttämien uhriluku oli keskimäärin 2,6. Tutkitussa aineistossa vain yksi sankari sai itse surmansa pysäyttäessään joukkomurhaajan.

Vastaavasti silloin, kun poliisin saapuminen tai toiminta pysäytti joukkomurhaajan, keskimääräinen kuolleiden määrä oli 14,3, eli yli kuusinkertainen määrä siviilien pysäyttämiin tapauksiin nähden. Edellä mainitut Columbine ja Newtown sekä 13 muuta tapausta aineistosta kuuluvat tähän joukkoon.

Siis noin puolet ampuma-aseilla Yhdysvalloissa tehdyistä joukkomurhista päättyy ampujan itsemurhaan, eikä poliisilla ole koskaan tilaisuutta pysäyttää niitä. Näissä tapauksissa vain paikalla olevilla siviileillä olisi mahdollisuus ampujan pysäyttämiseen. Tämä lienee jo sinänsä tärkeämpi havainto kuin itse tilasto. Poliisin saapumisen ja toiminnan varaan laskeminen joukkomurhan pysäyttämiseksi on parhaimmillaankin yhtä hyvä kuin kolikonheitto. Joku voisi sanoa, että meillä Suomessa ei edes sitä, ainakin jos siitä toiminnasta puhutaan.

Hämmästyttävää on kuitenkin se, että oli hän sitten aseeton tai ei, niin siviilin päätös ryhtyä leikkimään sankaria näyttää pelastavan paljon henkiä. Ja kuten näimme, siviilin aseistautuneisuudesta näyttää olevan hänelle apua tappavia aseita kantavan ja käyttävän murhaajan pysäyttämisessä, vaikka ero aseettomien ja aseellisten sankarisiviilien välillä ei olekaan lähellekään niin merkittävä kuin sankareiden ja poliisia odottelevien siviilien välillä.

Joten kun otetaan huomioon, että siviilien pysäyttämissä joukkomurhissa kuolee paljon, paljon vähemmän ihmisiä, että vain siviileillä on mahdollisuus joukkomurhaajien pysäyttämiseen noin puolessa tapauksista, ja että aseelliset siviilit pärjäävät joukkomurhaajien pysäyttämisessä hieman paremmin kuin aseettomat sankaritoverinsa, niin etkö toivoisi näillä oman henkensä riskeeraavilla sankareilla olevan kaikki mahdolliset apuvälineet saatavillaan niin halutessaan?

Michiganin osavaltio salli juuri äskettäin - itse asiassa vain päivää ennen Newtownia - aseenkantoluvan saaneiden kantaa aseitaan myös koulualueilla. Saman tempun tekee eräs koulupiiri Teksasissa, ja onpa vastaavasta muutoksesta puhetta myös Floridassa. Ottaen huomioon, että kouluampujat ovat järjestään pelkureita - sillä mitä pelkurimaisempaa on kuin mennä varmasti aseettomaksi tietämäänsä kouluun ampumaan lapsia ja ampua sitten vielä itsensä etteivät joutuisi vastaamaan teoistaan - niin lienee turvallista väittää, että Michiganissa, Teksasissa ja Floridassa ei tulla näkemään yhtään uutta Columbinea tai Newtownia, tai jos nähdäänkin, niin uhriluvut muistuttavat varmasti enemmän Pearl High'ta kuin kahta muuta mainittua.