Keskisuomalaisessa 12.9. tutkija Tero Toivanen ja opiskelija Joonatan Virtanen nostivat asevelvollisuuden vaihtoehdoksi yhteiskuntapalveluksen, joka koskisi sukupuoleen katsomatta koko ikäluokkaa ja sisältäisi joko asepalveluksen, siviilikriisinhallintaa tai "yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä julkisella tai kolmannella sektorilla". Vaikka Toivasen ja Virtasen ajatus ei ole kannatettava, olen heille kiitollinen yhteiskuntapalveluksen käsitteestä, sillä se tuo ajatuksen mielettömyyden paremmin esille kuin pelkkä asevelvollisuus.
Suoraan sanottunahan yhteiskuntapalveluksessa (kuten myös rajatummassa asevelvollisuudessa) kysymys on siitä, että osa väestöstä laitetaan "palvelemaan yhteiskuntaa" tekemällä pakkotyötä lähes mitätöntä korvausta vastaan. Tämä myös oli yksi Toivasen ja Virtasen perusteluista, sillä he näkivät ajatuksen "tukevan leikkauskierteessä olevia peruspalveluita". Toisin sanoen kirjoittajat esittävät, että koska verovaroin rahoitettavia palveluita ei enää pystytä rahoittamaan riittävästi verovaroin, pakotetaan nuoret tekemään osa siitä työstä ilman palkkaa tai merkittävää valinnanvapautta.
Todellisuudessa ihmiset parhaiten "palvelevat yhteiskuntaa" yrittämällä ja tekemällä töitä eli tuottamalla muiden käyttöön sellaisia hyödykkeitä ja palveluita, joita muut arvostavat niin paljon, että ovat valmiita niistä maksamaan. Näin saadusta tuotosta ja palkasta valtio verottaa suuren osan julkisen sektorin pyörittämiseen ja julkisten palveluiden tuottamiseen.
Verotukseen verrattuna yhteiskuntapalvelua voidaan ajatella paitsi pakkotyönä, myös sadan prosentin määräaikaisena verona. Sen sijaan, että valtio takavarikoisi vain suuren osan työsi tuloksesta, se takavarikoikin koko työpanoksesi tietyksi ajaksi. Asevelvollisuudessa on lopulta kysymys samasta asiasta, joskin se koskee ainoastaan vajaata puolta ikäluokasta.
Pakkotyö on moraalitonta ja siitä pitäisi pyrkiä eroon eikä suinkaan lisätä sitä. Eikö tämä olekaan maa, joka karkoitti orjuuden? Nuorten, koski se sitten koko ikäluokkaa tai sen osaa, pakottaminen työhön ilman korvausta ja valinnanvaraa on juuri sitä sortoa, jonka alle meidän ei pitänyt taipua.
Pelkästään moraalisista syistä asevelvollisuudesta on luovuttava ja ulkoisen turvallisuuden nimellä tunnettu julkinen palvelu on tuotettava palkkatyönä. Bonuksena kansantalous saa hyötyjä varhentuneina työelämään siirtymisinä, kun entistä pienempi osa ikäluokasta viivästyttää opintojaan tuottamattomassa pakkotyössä.
Toivasta ja Virtasta tosin huolestutti sekin, että mitä harvempi asekoulutetaan, sen suurempi on mielivallan riski, varsinkin jos konflikti syntyy kansan ja armeijan välille. Tämä ongelma poistuu sallimalla sodankäynnin välineet myös yksityisille tahoille, kuten esimerkiksi suojeluskunnille. Lisähyötynä tämä kasvattaisi myös maanpuolustuskykyä ja erityisesti sissisodan pelotetta.