Poliitikkoja on monenmoisia, mutta heistä on selkeästi löydettävissä ainakin kahta erilaista arkkityyppiä: hyväntekijät ja heimopäälliköt. On joitakin poliitikkoja, jotka eivät täysin sovi kumpaankaan näistä kategorioista, mutta he ovat harvassa. Tässä kirjoituksessa käsittelen hyväntekijäpoliitikkojen piirteitä, heimopäälliköt tulevat käsittelyyn toisessa osassa ja lopuksi kolmannessa osassa käyn läpi näiden ominaisuuksien käytännön seurauksia.
Hyväntekijät ovat selvästi poliitikkojen suurin ryhmä, sillä sen lisäksi, että valtaosa poliitikoista oikeasti haluaa tehdä hyvää, lähes kaikki lopuistakin haluavat esiintyä hyväntekijöinä. Periaatteessa tarkoitus kai onkin, että jokainen poliitikko olisi hyväntekijä, uhraamassa omaa aikaa ja vaivaa yhteiskunnan ja muiden ihmisten hyvinvoinnin edestä, tietenkin sopivaa korvausta vastaan.
Hyväntekijäpoliitikoille tyypillisiä piirteitä ovat iloisuus, myönteinen suhtautuminen elämään, sosiaalisuus ja vahvat, ideologisetkin näkemykset siitä, millaiset asiat ovat muiden parhaaksi. Usein he auliisti jakavat omasta mielestään hyviä neuvojaan jopa vaivaksi asti, varsinkin jos näkevät läheisensä tai jonkun muun vastaantulijan tekevän asioita hyväntekijäpoliitikon mielestä väärällä tai haitallisella tavalla.
Hyväntekijöiden kohteiksi joutuneet ja sivustaseuraajat saattavat joskus kokea heidän suhtautumisensa autettaviinsa ylimieliseksi. Ylimielisyys kuitenkin kuuluu varsinaisesti vain harvoin hyväntekijäpoliitikon luonteenpiirteisiin. Todellisuudessa kysymys on useimmiten täysin vilpittömästä halusta auttaa ja tehdä hyvää, tarvittaessa jopa vastoin autettavan tahtoa. Hyväntekijäpoliitikolle on nimittäin luonnollista ajatella, että muut ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan, sillä hehän näyttävät jatkuvasti tekevän lähes kaiken väärin, jos hyväntekijä ei ole opastamassa tai säätämässä tarvittavia lakeja.
Niin ikään hyväntekijöille tyypillistä on Robin Hood -tyyppinen utilitarismi. Koska heidän tavoitteenaan on mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman usealle, mitään keinoja ja välineitä ei kaihdeta tavoitteeseen pääsemiseksi. Yksilön tai pienen ryhmän etu voidaan silmää räpäyttämättä uhrata suuremman joukon tai suuremman edun vuoksi. Päämäärä siis oikeuttaa keinot.
Hieman harvinaisempi, mutta ei lainkaan tavaton, piirre hyväntekijäpoliitikoille on jonkin tiukkaa kurinalaisuutta edellyttävän maailmankatsomuksen omaaminen ja sen noudattamisen osoittautuminen henkilökohtaisesti haastavaksi. Tällaisesta ihmisestä saattaa tulla hyväntekijäpoliitikko, jos hän katsoo maailmankatsomuksen poliittisten johtopäätösten ajamisen helpommaksi kuin oman kurinalaisuutensa kehittämisen. Toisin sanoen, sen lisäksi että hän uskoo toimivansa muiden parhaaksi, hän yrittää saada valtion pakottamaan myös itsensä oman maailmankatsomuksensa vaatimaan muottiin, kun ei itse siinä onnistu.
Kaiken kaikkiaan hyväntekijät ovat poliitikoista vaarallisimpia. Miksi, sen kerron sarjan kolmannessa osassa.
PÄIVITYS: Sarjan toinen osa on nyt saatavilla: heimopäälliköt.
PÄIVITYS #2: Sarjan kolmas osa on nyt saatavilla: Ojasta allikkoon.