Tänään näin ensi kertaa libertarismia kritisoitavan siitä, että siinä uskottaisiin yhden ratkaisun voimaan. Tämä on sikäli erikoinen väite, että omasta mielestäni yksi libertarismin vahvuuksista on juuri se, että toisin kuin kaikissa kollektivistisissa ideologioissa se mahdollistaa lukemattomia ratkaisumalleja niin yksilölähtöisesti kuin organisoidustikin.
Juurikin kaikki valtiojohtoiset suunnitelmat ovat yhden ratkaisun malleja, kun taas vapaassa yhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus itse harkita 1) onko jokin asia ylipäätään ongelma, 2) kannattaako siihen puuttua vai onko kannattavampaa etsiä vaihtoehtoinen lähestymistapa tai jopa tyytyä sietämään ongelmaa ja 3) kuinka ongelman voi ja/tai haluaa ratkaista.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa alkoholin käyttö ja sen seuraukset.
Valtion näkemyksen mukaan alkoholin käyttö on ongelma, koska 1) julkiselle terveydenhuollolle tulee liiallisen alkoholin käytön seurauksista kustannuksia ja 2) vakavat loukkaantumiset ja kuolemat vähentävät lisäksi verotuloja. Toisaalta valtio myös hyötyy alkoholin käytöstä verotulojen muodossa. Valtiojohtoinen ratkaisu on alkoholiverojen asettaminen jollekin mielikuvitukselliselle optimaaliselle tasolle, jonka ajatellaan minimoivan haitat ja maksimoivan hyödyt, sekä alkoholin myynnin jatkuvasti lisääntyvät rajoitukset ja säännöt.
Vapaassa yhteiskunnassa ei ole julkista terveydenhuoltoa, joka kantaisi alkoholin haittojen kustannukset, eikä sellaista verotusta, johon alkoholin käyttö merkittävästi vaikuttaisi. Tällöin alkoholin käyttö voi olla ongelma vain käyttäjälle itselleen, hänen läheisilleen tai hänen mahdollisesti humalassa haittaamilleen sivullisille. On siis kolme eri ryhmää eli alkoholin käyttäjät, heidän läheisensä ja kaikki muut; luonnollisesti ryhmät voivat olla voimakkaasti keskenään päällekkäisiä, mutta sillä ei ole tässä väliä.
Alkoholin käyttäjille itselleen asia voi olla ongelma tai sitten ei, riippumatta käytetystä määrästä. Todennäköisesti määrän lisääntyessä myös käyttäjä pitää sitä ongelmana, esimerkiksi joko haittojen tai kustannusten vuoksi. Tällöin hän voi pyrkiä vähentämään tai lopettamaan käyttöä itse tai hankkia tarvittaessa apua siihen. Erilaisia ratkaisumalleja on useita ja useampi kuin yksi voi olla toimiva.
Käyttäjien läheisille asia voi olla ongelma tai sitten ei, usein voimakkaasti riippuen käytetystä määrästä ja sen seurauksena mahdollisesti suoritetuista teoista. Jos käyttäjä kuluttaa runsaasti alkoholia ja vaikutuksen alaisena käyttäytyy itselleen tai muille tuhoisasti, on aika todennäköistä, että läheiset pitävät sitä ongelmana. Tällöin he voivat pyrkiä vaikuttamaan asianomaisen käytökseen tai alkoholin kulutukseen useilla keinoilla, esimerkiksi suostuttelemalla, vaatimalla tai rajoittamalla pääsyä alkoholituotteisiin tai maksuvälineisiin, tilanteesta riippuen. He voivat myös hyväksyä ongelman tai äärimmillään katkaista siteet asianomaiseen. Erilaisia ratkaisumalleja on jälleen kerran useita ja edelleenkin useampi kuin yksi voi olla toimiva.
Kaikille muille asia voi olla ongelma tai sitten ei, usein voimakkaasti riippuen käytetystä määrästä ja sen seurauksena mahdollisesti suoritetuista teoista sekä erityisen paljon riippuen sattumasta eli satunnaisesta fyysisestä läheisyydestä tuhoisaan alkoholin käyttäjään juuri silloin kun tämä käyttäytyy tuhoisasti. Riski tällaiseen on hyvin pieni ja lisäksi lähes mahdoton ennakoida, tiettyjä aikoja ja paikkoja lukuunottamatta, joina tapahtuman todennäköisyys on suurempi. Tämä tekijä oikeastaan jakaa tämän ryhmän alaryhmiin, kuten yöelämää usein harrastavat ja sitä hyvin harvoin tai ei koskaan harrastavat, jne. Joka tapauksessa, vaihtoehtoisia ratkaisumalleja on jälleen kerran lukuisia: organisoidut valistuskampanjat, tiettyjen aikojen ja paikkojen välttäminen tai kulkeminen ryhmässä, piittaamattomuus, jne. Edelleenkin useampi kuin yksi malli voi olla toimiva.
Kuten esimerkki osoittaa, ongelmiin voidaan niin haluttaessa puuttua yksityisesti ja tällöin ratkaisumalleja on saatavilla lukuisia. Valtiojohtoisesti pääsääntöisesti kaikkiin ongelmiin tarjotaan yhtä ratkaisumallia, riippumatta mahdollisista alueellisista tai demografisista eroista, puhumattakaan ihmisten subjektiivisesta kokemuksesta ongelman suhteen. Valtiojohtoinen yhden mallin ratkaisu tekee asiasta ongelman niillekin, joille se ei sitä ole, ja todennäköisesti epäonnistuu ongelman ratkaisemisessa niiden kohdalla, joille se on ongelma, koska kollektiivisen ”ratkaisun” täytyy väistämättä olla kompromissi ja pyrkiä mukautumaan kaikkien ryhmien tarpeisiin.
Lisäksi vaikka valtiojohtoinen yhden ratkaisun malli ei poistakaan yksityisiä ratkaisuyrityksiä, se tekee niistä usein kalliimpia ja vaikeampia. Esimerkiksi rahoituksen kerääminen raittiuskampanjalle voi olla vaikeampaa, kun moni ihminen virheellisesti uskoo verovaroilla kustannettujen valtion toimien olevan toimivia tai ainakin pitää niitä riittävänä panostuksena. Samasta syystä moni on valmis jättämään ongelmien hoidon kokonaan valtiolle eikä yksityisesti pyri tekemään mitään niiden korjaamiseksi. Tämä vähän poikkeaa jo aiheesta, mutta valtion suuri koko rappeuttaa kansalaisten oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta siinä missä lähimmäisenrakkauttakin (lue lisää: Vastuun ulkoistaminen valtiolle on tuhonnut lähimmäisenrakkauden).
Libertarismi on valtiojohtoisen yhden ratkaisun mallin vastakohta. Se ei varsinaisesti tarjoa vastauksia ongelmien ratkaisuun, vaan vastustaessaan valtiojohtoisuutta se kannustaa ja antaa mahdollisuuden ihmisille itselleen ratkaista ongelmat heille itselleen parhaalla tavalla. On totta, että kaikilla ei ole kykyjä tai mahdollisuuksia ratkaista eteen tulevia yllättäviä ongelmia, mutta sekään ei edellytä valtiojohtoista ongelman”ratkaisua” vaan mahdollisuuden muiden ihmisten ongelmista huolestuneille tai kiinnostuneille päästä toteuttamaan itseään ja tarjota apuaan esimerkiksi hyväntekeväisyyden muodossa.
Voidaan muuten ajatella niinkin, että suuriin mittasuhteisiin kasvanut valtio on tavallaan riippuvainen ihmisten ongelmista. Jotta kymmenet ja sadat tuhannet virkamiehet ja muut yhteiskunnan elätit saavat pitää työpaikkansa, ei olisi hyvä, jos ihmisten ongelmat nopeasti vähenisivät mitenkään merkittävästi. Siksi on aivan luonnollista, että vaikka valtiolla työskentelevät yksittäiset ihmiset pyrkivätkin parhaansa mukaan auttamaan ihmisiä ja tekemään työnsä, valtio-organisaatio synnyttää jatkuvasti lisää ongelmia, esimerkiksi tekemällä nuorten elämästä niin monimutkaista ja vaativaa, että näiden mielenterveysongelmat väkisinkin kasvavat.
Toisesta suunnasta painetta ongelmien lisääntymiseen luo se, että yhä useampi haluaa elää valtion (eli kaikkien muiden) kustannuksella kun havaitsee sen mahdolliseksi ja valitettavan usein jopa kannattavammaksi kuin oman työskentelyn.
Yhteenvetona toteaisin, että päinvastoin kuin eräs kriitikko väitti, libertarismi ei ole yhden vaan lukemattomien ratkaisujen malli, ja että yksityiset ratkaisumallit ovat toimivampia ja sopivampia kuin valtiojohtoiset kollektiiviset yhden ratkaisun mallit, jotka ovat väistämättä kompromisseja ja joiden ainoa konkreettinen ”hyöty” on elättää itse valtiota.
***
Tiedoksi paikallisille, torstaina 29.4.2010 klo 18:30 pidettävän Keski-Suomen Liberaalit ry:n vuosikokouksen jälkeen jatketaan klo 19:00 Liberaalimafian merkeissä Ravintola Ali Babassa. Liberaalimafiahan on puoluepoliittisesti sitoumaton kokoontuminen, mutta kokemus on osoittanut, että osallistujissa on usein monta Liberaalia, joten se selittää näiden tapahtumien läheisen ajankohdan. Tervetuloa!