Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen uusiutuvien energianlähteiden ja biopolttoaineiden käytön merkittävän kasvun. Näiden tavoitteiden laajemmasta asiayhteydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta totta on ainakin se, että fossiiliset polttoaineet ovat ehtyvä luonnonvara ja jollain aikavälillä niille on löydettävä korvaavia hyödykkeitä. Biopolttoaineet ovat yksi merkittävä mahdollisuus fossiilisten korvaajiksi.
Siksi onkin merkillepantavaa, että EU:n tuki- ja tullipolitiikasta on muodostumassa huomattava este biopolttoaineiden käyttöönoton laajenemiselle. Voidaankin puhua ”vihreästä protektionismista”, jolla ei ole juurikaan tekemistä ympäristönsuojelun kanssa, mutta sitäkin enemmän EU:n sisäisten taloudellisten intressien suojelemisen kanssa.
Ensinnäkin maataloustuet ovat aina olleet suuria Euroopassa ja biopolttoaineiden tuotannon myötä tilanne on jatkunut. Toisekseen biopolttoaineiden jalostusta tuetaan julkisin varoin. Kolmanneksi EU:n ulkopuolella tuotettujen biopolttoaineiden pääsyä rajoitetaan tullein ja säädöksin. Biopolttoaineiden tuotantoa tuetaankin EU:ssa kaikkiaan neljällä miljardilla eurolla vuosittain, mikä tekee 0,74 euroa per etanolilitra ja 0,50 euroa per biodiesellitra.
Tämä kaikki on klassista protektionismia, jonka seuraus on aina sama: suojeltu teollisuudenala kyllä tekee voittoa ja kasvaa jonkun verran, mutta kilpailtuun tilanteeseen nähden hinnat ovat korkeammat sekä laatu heikompi.
Protektionismin kustannukset tulevat aina kuluttajien maksettaviksi, tarkemmin ajateltuna jopa kahteen kertaan. Ensin maksetaan korkeita tukia verojen muodossa ja sitten korkeita hintoja itse tuotteista. Tämä ei voi olla myös hidastamatta alan kasvua, tässä tapauksessa biopolttoaineiden käyttöönottoa, puhumattakaan oheisteknologioista, kuten biopolttoaineille paremmin soveltuvista moottoreista.
Kaiken lisäksi vihreällä protektionismilla on merkittävä kehityspoliittinen ulottuvuus, sillä koska biopolttoaineissa on viime kädessä kysymys maataloustuotteista, niiden vapaan kaupan rajoittaminen muiden maataloustuotteiden lailla käy kalliiksi maatalousvaltaisten kehitysmaiden ihmisille, sillä nämä eivät saa tuotteitaan kaupaksi eivätkä voi siten kasvattaa talouttaan.
Olisi jo korkea aika ottaa biopolttoaineet vakavasti ja lopettaa alan haittaaminen vain pienten piirien taloudellisia etuja suojelevilla protektionistisilla toimenpiteillä.
(Kirjoitus julkaistu alunperin Helsingin Sanomien mielipideosastolla sunnuntaina 28.3.2010, mutta julkaisen sen uudelleen tässä, koska HS ei julkaissut sitä verkossa.)