Kauppalehden mukaan Paperiliiton Ahonen varovaisesti tukee AKT-laisten ahtaajien lakkoa, koska nämä tavoittelevat muutosturvaa, jollainen kelpaisi paperimiehillekin. Ahtaajille pitäisi saada vaatimattomasti vuoden palkka erorahana, ei sen enempää. Varmasti kelpaisi itse kullekin, mutta katsotaanpa silti, mitä muualla maailmalla on muutosturvasta seurannut. Yksi maailman menestyneimmistä ammattiliitoista on epäilemättä yhdysvaltalainen United Auto Workers (UAW) eli Yhtyneet autotyöläiset.
UAW sai jo vuonna 1987 sovittua muutosturvasta amerikkalaisten autonvalmistajien kanssa. Tämä siis aikana, jolloin nousukausi oli huipussaan ja Fordit, GM:t ja Chryslerit menivät helposti kaupaksi. Tämä oli epäilemättä erityisen helppo saavutus, sillä Yhdysvalloissa ammattiliitot voivat kieltää liittoon kuulumattomia työskentelemästä samoissa tehtaissa (ks. ”union shop”).
Joka tapauksessa, UAW:n saavuttama sopimus oli huippuluokkaa: jos työntekijä irtisanottiin autotehtaasta, työnantaja velvoitettiin maksamaan julkisen työttömyyskorvauksen päälle lisää niin että 48 viikon ajan irtisanottu sai 100% saman verran korvausta kuin hänen palkkansa oli ollut. Käytännössä siis sama kuin AKT:n vaatima vuoden palkan kokoinen eroraha, joskin UAW:n duunarit eivät saaneet mitään kertakorvausta. Mutta ei tässä vielä kaikki! Jos duunari ei ollut työllistynyt tuon 48 viikon aikana (ja miksi olisi…), työnantaja oli velvollinen palkkaamaan hänet takaisin ”työpankkiin”, jossa irtisanottu saattoi odotella työllistymistä vaivaisella 95% palkalla. Tästä työpankista UAW on tosin alkanut viime vuonna joustamaan liittovaltion autotehtaille maksamien miljarditukien edellyttämänä.
Mutta miksiköhän liittovaltio (eli amerikkalaiset veronmaksajat) ylipäätään joutuivatkaan maksamaan moneen otteeseen miljardeja ja taas miljardeja dollareita yhdysvaltalaisille autonvalmistajille, jotta nämä eivät kaatuisi? No, mietitäänpä. Esimerkiksi vuonna 2008 maailman kaksi suurinta autonvalmistajaa, General Motors ja Toyota myivät molemmat 9,37 miljoonaa uutta autoa. Aika huikeita määriä, joten liikevoittokin on varmaan sen mukainen, eikö vain?
No ei. Siinä missä Toyota teki 17,1 miljardia dollaria voittoa, General Motors teki 38,7 miljardia dollaria tappiota. Toyota siis nettosi noin 1800 dollaria per myyty auto ja GM otti takkiin 4100 dollaria jokaisesta myydystä autosta! Käsittämätöntä, eikö vain?
No ei. Jos vertaamme GM:n ja Toyotan Yhdysvalloissa sijaitsevia autotehtaita, huomaamme, että GM:n UAW:iin kuuluvat työntekijät saavat 28 dollarin tuntipalkkaa, kun taas Toyotan UAW:iin kuulumattomat työntekijät saavat 26 dollarin tuntipalkkaa. Palkkaero ei ole kamalan suuri, mutta etuisuuksien ero on sitäkin suurempi: erilaisten etuisuuksien kanssa GM:n duunareiden tuntiansio kohoaa 73 dollariin tunnilta, kun toyotalaisten kokonaisansio on vain 44 dollaria tunnilta.
Ansioiden ero on edelleen ”vain” 29 dollaria tunnissa, ei kai sellainen nyt mitään firmaa vielä kaada, eihän? Siinähän vain annetaan se lisäarvo tekijälleen, eikö niin? Entäpä sitten, jos irtisanotuille eli työtä tekemättömille pitää maksaa 95% tuosta ansiosta (niin, etuisuudetkin, terveydenhuoltoineen kaikkineen!) eli reilut 69 dollaria tunnilta mahdollisesti jopa vuosien ajan, jos nämä eivät satu työllistymään muualle?
Toivottavasti viimeistään tässä vaiheessa pienet rattaat alkavat raksuttaa pahimpienkin kotimaisten ay-jäärien mielissä… Jopa UAW:n pitkäaikaisen johtajan, sosialisti Walter P. Reutherin (1907-1970) tiedetään sanoneen, että ”Entistä enemmän palkkaa entistä vähemmästä työstä johtaa varmaan umpikujaan.”
Muutosturva on varma tapa tuhota suomalaisen teollisuuden viimeisetkin kilpailukyvyn rippeet, eikä se turvakaan kovin vahva ole, jos ja kun siihen velvoitetut yritykset menevät konkurssiin. Ahtaajat — kuten paperimiehetkin ja muut vastaavat usein — sahaavat lakkoilemalla vain omaa oksaansa, ja jos he vieläpä onnistuvat muutosturvatavoitteissaan, he onnistuvat jopa sahaamaan sen oksan poikki.
Ammattiliitoilla voisi olla paljon tarjottavaa sekä työntekijöille että työnantajille. Valitettavasti hyvä asia on pilattu täysin antamalla ammattiliitoille (sekä työnantajaliitoille!) erityisoikeuksia tehdä yleissitovia työehtosopimuksia. Työehtosopimusten tulisi koskea vain ja ainoastaan sopijaosapuolia, ei muita yrityksiä eikä muita työntekijöitä. Ammattiliittojen avulla olisi esimerkiksi mahdollista tehokkaasti valmistella sopimusluonnoksia ilman että jokaisen työntekijän ja työnantajan tarvitsee neuvotella aina aivan kaikesta itse.
Työehtosopimusten yleissitovuus sen sijaan on tehnyt suomalaisista työmarkkinoista työnantajien ja työntekijöiden vastakkainasettelun taistelukentän, jäykistänyt työmarkkinoita ja aiheuttanut osaltaan mittavaa työttömyyttä. Yleissitova muutosturva tulee toteutuessaan pahentamaan tätä tilannetta ja sen seuraukset tavallisille ihmisille tulevat olemaan katastrofaaliset. Ay-pamput Räty ja Ahonen mukaanlukien, poliittisesti eliitistä puhumattakaan, tosin sen kuin porskuttavat, eihän heillä henkilökohtaisesti mitään hätää ole eikä tule olemaan. Omaa etua siellä ajetaan meidän muiden kustannuksella.
Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat yleissitovien työehtosopimusten kannalla. Ns. porvaripuolue Kokoomuskin vastustaa vain yleissitovuuden laajentamista, ei yleissitovuutta sinänsä. Suomalaisista poliittisista liikkeistä Liberaalit on ainoa, joka tavoiteohjelmassaan vaatii yleissitovuuden poistamista ja puolustaa yksilöiden sopimusvapautta.
Tutustu Liberaaleihin netissä, Facebookissa, YouTubessa tai vaikkapa Irc-galleriassa. Jos et ihan vielä halua liittyä Liberaalien jäseneksi, käy ainakin täyttämässä Liberaalien kannattajakortti osoitteessa puolueeksi.liberaalit.fi. Se ei maksa mitään eikä sido sinua mihinkään, ainoastaan auttaa Liberaaleja pääsemään puoluerekisteriin ja saamaan ääntään kuuluviin.
Vapautemme — myös työvapautemme — avaimet ovat käsissämme. Onko meillä rohkeutta käyttää niitä? Nykyiset vallanpitäjät eivät sitä halua. Sinä päätät.