Omistusasumisen verottamisesta — ei ”asuntotulon” verottamiselle

Pyrkimys omistusasumisen verotuksen kiristämiseen on ilmeisen kova, sillä nyt alivaltiosihteeri Hetemäen verotyöryhmän lisäksi jo toinen taho eli Valtion taloudellinen tutkimuslaitos esittää niin sanotun asuntotulon verottamista, pitäen sitä asuntoverotuksen kehittämisen ideaalimallina. Asuntotulolla siis tarkoitetaan sitä ”säästöä”, jonka ihminen saa asuessaan omassa asunnossa vuokra-asunnon sijasta.

”Asuntotulon” verottamisen mielettömyys tulee ilmiselväksi, kun verrataan sitä sen johdonmukaisiin vastineisiin. Ihminen saa ”säästöä” esimerkiksi syömällä kotona ravintoloiden sijasta, siivoamalla itse kotinsa palkatun siivoojan sijasta, hoitamalla itse lapsiaan perhepäivähoitajan tai päiväkodin sijasta, ja niin edelleen. Pitäisikö nämä kaikki ja muut vastaavat johdonmukaisesti saattaa verolle? No ei todellakaan, eikä pidä ”asuntotuloakaan”.

Itse asiassa joskus ajattelin kirjoittaa parodian siitä, kuinka työttömyys ratkaistaisiin verottamalla kaikkea ihmisten omatoimista tekemistä. Luulin jo sen kirjoittaneenikin, mutta en ainakaan nyt löydä sellaista kirjoitusta blogistani. Ideana kuitenkin oli se, että esimerkiksi kodin siivoamisesta itse pitäisi maksaa valtiolle ne vastaavat työn sivukulut, jotka siivoojan palkkaamisesta olisi pitänyt maksaa. Nehän ovat tietyllä tavalla ajateltuna valtion täysin ansaittuja (heh heh) tuloja, joita tavallisella ihmisellä ei ole oikeutta kiertää tekemällä asioita itse työvoiman palkkaamisen sijasta.

Tällä kertaa vastaavaa ideaa ajavat siis ihan oikeat tutkijat ja virkamiehet, joten parodiahorisontti on ylitetty. Taisin tarkemmin ajatellen pitää tuota parodiaani liian vaarallisena julkisesti esitettäväksi, jokuhan saattaisi ottaa sen tosissaan. Nyt siitä ei enää ole pelkoa.

On muuten huomattava, että ”asuntotulolla” on oikeasti myös kustannuksia, nimittäin vaihtoehtoiskustannuksia: asumalla omistusasunnossaan ihminen ”menettää” ne tulot, jotka hän saisi asuntonsa antamisesta vuokralle. Yleisen tukipolitiikan ja asuntotulologiikan johdannaisena olisi varmaankin asianmukaista korvata omistusasujille nämä menetetyt tulot…

Asumisen verotuksessa on toki kehitettävää, siitä ei päästä mihinkään. Esimerkiksi edellä mainittujen tutkijoiden toinen vaihtoehtomalli heidän ideaalimallilleen sisältää asuntolainojen korkovähennyksen poiston. Tämä olisi ihan asiallinen muutos, sillä vaikka verovähennykset ovat lähtökohtaisesti hyvä juttu, korkovähennyksessä on kysymys omistusasumisen tukemisesta, joka paitsi siirtyi omistusasuntojen hintoihin hyvin nopeasti, myös vääristää markkinoita ja kannustaa omistusasumiseen niissäkin tilanteissa, joissa vuokralla asuminen olisi muuten järkevämpää. Sama tietysti koskee muitakin vastaavia tukia, mutta korkovähennyksen poistaminen olisi varmaankin helpointa ja nopeimmin toteutettavissa. Verotusta kokonaisuudessaan on toki leikattava, eli korkovähennyksen poistaminen ei saa olla keino kiristää kokonaisveroastetta.

Järkevintä verotus- ja asumispolitiikkaa ajaa Suomen poliittisista liikkeistä Liberaalit ry. Lue Liberaalien tavoiteohjelma ja täytä kannattajakortti verkossa, jotta Liberaalit voivat asettaa ehdokkaita seuraavissa eduskuntavaaleissa ja ajaa ohjelmansa mukaista edistyksellistä politiikkaa.

[Päivitys 14:34: Yllä viittaamani aiempi kirjoitukseni oli tietenkin Työllistäminen kannattavammaksi. Kiitokset sen löytäneelle Juusolle! Jokohan sitä on tullut blogattua liikaa, kun ei enää löydä omia kirjoituksiaan…]

Leave a Reply

Your email address will not be published.