Vancouverin kisojen alkaessa mediassa hehkutettiin tavalliseen tapaan sitä, kuinka paljon mikäkin kunta lupaa nannaa mahdollisille oman kunnan olympiamitalisteille. Esimerkiksi Jyväskylä on laatinut mitaleille oikein hinnaston, jonka mukaan olympiakulta toisi voittajalleen bonuksena 10000 euroa. Tämän rahanjaon oikeutusta ei luonnollisesti missään kyseenalaistettu, mutta ainakin itse jyväskyläläisenä veronmaksajana olen tältä pohjalta tyytyväinen, jos Jyväskylän mitalisaldo pysyy nollana. Sama koskee toki koko Suomen mitalimenestystä.
Huippu-urheilu on suurelta osin, varsinkin vähemmän seksikkäissä eli vähemmän yksityistä, rehellistä rahaa saavissa lajeissa, joka tapauksessa verovaroin kustannettua. Tavallisilta ihmisiltä, riippumatta heidän kiinnostuksestaan huippu-urheilua tai sen saavutuksia kohtaan, otetaan väkivallalla uhkaamalla rahaa pois ja kaadetaan sitä urheilijoiden elättämiseen ja harjoituttamiseen.
Erityisen räikeää mitalistien palkitsemisesta tekee se, että sen haluamattaan kustantavat ihmiset, jotka päivittäin tekevät parhaansa työssään, joko palkansaajina tai yrittäjinä. Nämä ihmiset saattavat omalla alallaan olla jopa maailman parhaita ja ansaitusti saavat siitä suurempaa palkkaa tai kasvavia liikevoittoja. Ja kuinka suomalainen yhteiskunta palkitsee nämä arjen sankarit? Rankaisemalla heitä! Mitä paremmin teet työsi, mitä enemmän tuotat tuotteita ja palveluita eli hyötyä muille, sitä enemmän sinulta otetaan aseella uhaten pois!
Ja sitten sinulta ja kohtalotovereiltasi otetusta rahasta lohkaistaan kymppitonni vaikkapa jollekin jääkiekon olympiavoittajalle, joka päivätyössään ansaitsee — ihan ansaitusti — moninkertaisesti enemmän kuin sinä, tai jonkin muun lajin voittajalle, jota muutenkin elätetään ja harjoitutetaan sinultakin otetuilla rahoilla. Urheilijoiden työ on toki varmasti raskasta, mutta kuten kaikissa muissakin ammateissa, oikeuden saada palkkaa tai korvausta pitäisi perustua yksinomaan siihen, että joku tai jotkut sitä haluavat maksaa itse omista rahoistaan, eikä suinkaan siihen, että jotkut haluavat maksaa sitä muiden rahoista.
On toki totta, ettei se mitalirahojen jääminen jakamatta menestyksen puutteen vuoksi niitä rahoja veronmaksajille palauta. Kerätty mitä kerätty, joten johonkin ne käytetään. Jos en voisi vaikuttaa verotuksen määrään (sitähän pitäisi laskea, ihmisten rahat kuuluvat heille itselleen), niin mielestäni verovarat tulisi ainakin ohjata niiden tärkeimpien perustelujen mukaisesti, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Urheilun, kuten myös kulttuurin ja taiteen, tukeminen kuuluu kuitenkin yksiselitteisesti yksityisasioiden piiriin. Ne tukekoot ja maksakoot, joita kyseiset asiat riittävän paljon kiinnostavat, ihan oman vapaaehtoisuuden pohjalta.