On tunnettu tosiasia, että liberalisointi saa aikaan suurenmoista sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Suomessa suurimmat yksittäiset liberalismin voitot, kuten poliittisten vapauksien kasvaminen 1900-luvun alussa, ovat jo niin kaukana, puhumattakaan viime aikojen takapakista, että on hyvä käyttää tuoreempia esimerkkejä. Aasian tiikereiden ja muiden vastaavien maiden hurja kasvu on jo sekin tuttu juttu, mutta viimeaikaisin kehitys Afrikassa lienee toistaiseksi vähemmän tunnettua. Puhukaamme siis Norsunluurannikosta.
BBC:n uutisen mukaan Norsunluurannikon taannoisen sisällissodan entisen kapinallisosapuolen hallitsema maan pohjoisosa, keskuksenaan maan toiseksi suurin kaupunki Bouake, on kasvanut kukoistukseensa lähes täyden vapauden vallitessa. Vuoden 2002 kapinan jälkeen pohjoisosa, n. 60% maan pinta-alasta, on ollut käytännössä itsenäinen eivätkä etelää hallitsevan keskushallinnon lait ole sinne ulottuneet. Tämä koskee kaikkia rajoituksia ja myös veroja.
Keskiverto demari luonnollisesti odottaa tästä seuraavan pelkkää kaaosta, työläisten riistoa, nälänhätää, valuvan veren täyttämiä katuojia ja niin edelleen. Todellisuus on kuitenkin sosialistien keksimää tarua ihmeellisempää. Pohjois-Norsunluurannikko — tai Soromaa, kuten sitä myös kutsutaan kapinaa johtaneen Guillaume Soron mukaan — on noussut nopeasti sisällissodan jälkeisestä hetkellisestä kaaoksesta.
Pohjoisen talous kukoistaa, kun verotusta ei ole juuri lainkaan, lähes ainoina poikkeuksina ovat kaakaon ja puuvillan tuottajilta kerättävät verot. Myöskään tullimaksuja ja sähkö- ja vesilaskuja ei tunneta. Tavarat ovat halvempia kuin etelässä, mistä on hyvänä osoituksena se, että erityisesti pohjoisen ja etelän välistä rajavyöhykettä valvovat etelän sotilaat tekevät ostoksensa pohjoisessa, puhumattakaan rajan lähellä asuvista eteläosan asukkaista. Sisällissodan aikana Bouaken takaisinvaltaamiseen pyrkineet sotilaat tekevät voittoa verottomalla shoppailulla. ”Kyllä, heistä on tullut ystäviä”, sanoo Hussein Doumbia, eräs Bouaken johtavista kauppiaista.
Sisällissodan aikana pohjoisessa työskennelleet valtion virkamiehet, mukaanlukien opettajat, pakenivat etelään. Paikalliset asukkaat eivät tästä kuitenkaan lannistuneet, vaan ryhtyivät itse opettamaan lapsia vapaaehtoisina, ilman koulutusta tai kokemusta. Alku oli hankalaa levottomissa olosuhteissa, uudet opettajat esimerkiksi pelkäsivät joidenkin oppilaiden kantamia aseita, mutta oppilaiden vanhempien tuella opettajat ja ad hoc koulut alkoivat pärjätä. Muutamassa vuodessa pohjoisen oppilaat pärjäsivät kansallisissa kokeissa jo paremmin kuin etelän oppilaat.
Muut vapaaehtoiset alkoivat täyttää muita karkuun lähteneen valtionhallinnon jättämiä aukkoja. Ihmiset perustivat postipalveluita, televisioasemia ja jopa vaatimattomia poliisipalveluja.
Vapaus — siis liberalismi, vaikka se ei varsinaisen poliittisen toiminnan seurausta olekaan — on sallinut Soromaan asukkaiden itse tehdä elämästään parempaa ja kukoistavampaa. Se on loistava esimerkki spontaanista organisoitumisesta. Jos ihmisten toimintaa ei väkivalloin estetä tai haitata, he organisoituvat luonnollisesti, vapaaehtoisesti ja tehokkaasti poistaakseen kokemansa epämukavuudet. Siihen ei tarvita väkivaltaista pakkoa. Lisäksi entisistä vihollisista on tullut ystäviä, kapitalismi on siis luonut myös rauhaa.
Huolia kuitenkin on, sillä pohjoinen ja etelä ovat jälleen yhdentymässä. Entinen kapinallisjohtaja on yhteishallituksen pääministeri. Pohjoisen asukkaat eivät kuitenkaan halua yhdentymistä, sillä he pelkäävät menettävänsä vapautensa. Esimerkiksi etelän lakien mukaan laittomien mopotaksien kuljettajat ovat perustaneet ammattiliiton puolustaakseen oikeuksiaan maan mahdollisesti yhdistyessä.
Kuten BBC:n artikkelikin päättyy, seitsemän vuotta ilman liikennevaloja, veroja ja sähkölaskuja synnyttävät tapoja, joista ei mielellään luovuta. Toivottavasti soromaalaisten ei tarvitsekaan, vaan saavat jatkaa elämäänsä vapaina valtion ikeestä.
(Kiitokset linkistä ja vinkistä Kultarahalle!)