Kaikki varmaan tuntevat sanonnan, jonka mukaan rikkinäinenkin kello on kahdesti vuorokaudessa oikeassa. Nyt yksi sellainen on löytänyt sattumalta oikean vastauksen, joskin täysin väärillä perusteluilla. Usari nimittäin uutisoi Vasemmistoliiton kansanedustaja Jyrki Yrttiahon lausuneen, että ”Todellisuudessa valtio alkaa olla tässä maassa työttömyyden kasvun suurimpia syyllisiä.” Erittäin totta, varsinkin jos korvataan sanat alkaa olla sanalla on ja yliviivataan sana kasvun.
Yrttiahon mielestä valtio edesauttaa työttömyyden kasvua irtisanomalla omia työntekijöitään. No, totta sinänsä, jos se pitäisi paikkansa, mutta samalla yksityisen sektorin verorasituksen pitäisi laskea (ellei valtio käytä säästyneitä rahoja johonkin muuhun), jolloin yksityisen sektorin työllistämiskyky paranee (mikä ei välttämättä tietenkään kohdistu samoihin henkilöihin). Valtio kuitenkin aiheuttaa työttömyyttä muilla tavoin paljon enemmän ja on monessa tapauksessa ainoa syyllinen työttömyyteen. (Sivuhuomiona todettakoon, että Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa valtio työllisti 12,6% enemmän ihmisiä kuin vuosi takaperin ja kunnat 2,5% enemmän, julkinen sektori kokonaisuudessaan siis 4,8% enemmän. Yrttiaho on siis väärässä myös perusteluissaan.)
Ilmeisin tekijä on verotus. Kun verotuksella (ja veroluonteisilla maksuilla, jotka lasken mukaan verotukseen) käytännössä tehdään yrittämisestä ja työntekemisestä vähemmän kannattavaa, se väistämättä johtaa työttömyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi pienyrityksen tuotto kasvaisi lisätyöntekijän palkkaamisesta 1500 euroa kuukaudessa (eli uuden työntekijän tuottavuus olisi 1500e/kk), mutta työntekijän palkka veroineen ja sivukuluineen maksaisi 2000 euroa, niin palkkaaminen jää tapahtumatta, koska siitä aiheutuisi tappiota yritykselle.
Tämä siitä huolimatta, että uusi työntekijä itse saisi nettona käteen vain tuhat euroa, joka on vähemmän kuin hänen tuottavuutensa. Jos verotusta ja sivukuluja ei olisi tai niitä olisi vähemmän kuin 500e/kk, niin yrityksen kannattaisikin palkata uusi työntekijä. Pk-yritysten kyky työllistää on erittäin tärkeää, sillä ne edustavat suurinta osaa yrityksistä ja työllistävät yli 60% yksityisen sektorin työntekijöistä.
On myös huomattava, että tällä laskelmalla valtion on tuhottava neljä yksityisen sektorin marginaalityöpaikkaa synnyttääkseen yhden julkisen sektorin työpaikan. Todellisuudessa suhdeluku ei varmaankaan ole neljä, mutta välttämättä suurempi kuin yksi. Julkinen sektori elää yksityisen sektorin siivellä. Julkinen sektori ei itse tuota mitään, vaan ainoastaan kuluttaa, joten se ei voi työllistää enemmän tai edes yhtä paljon, kuin mitä se estää yksityisellä sektorilla työllistymästä. Itse asiassa, jos oletetaan suhdeluvuksi niinkin pieni kuin 1,3 (eli työllistäessään yhden valtio tuhoaisi vain 1,3 yksityisen sektorin työpaikkaa), koko julkinen sektorin poistaminen rasittamasta yksityistä sektoria tarkoittaisi sitä, että meillä olisi faktisesti työvoimapula, olettaen että nykyisin työvoiman ulkopuolella olevat eivät haluaisi tai voisi siirtyä työvoimaan.
Toinen tärkeä tekijä on työehtosopimusten yleissitovuus. Sen vaikutus on sama kuin verotuksella, mutta koskee eri väestöryhmää. Siinä missä verotus ehkäisee ammattitaitoisten, ehkä hyväpalkkaistenkin työllistymistä, työehtosopimusten vähimmäispalkat ja muut työehdot ehkäisevät ammatti- ja kielitaidottomien tai muuten alentuneen tuottavuuden henkilöiden palkkaamista. Jos esimerkiksi työnhakijan tuottavuus on vaikkapa 500 euroa kuukaudessa ja vähimmäispalkka on 1000 euroa kuukaudessa, niin palkkaaminen jää tapahtumatta tai tehtävään valitaan joku tuottavampi hakija. Jos taas itse työtehtävän tuottavuus on alan vähimmäispalkkaa pienempi, työhön ei edes haeta ketään, vaan se joko jätetään tekemättä tai yritetään teettää muilla työntekijöillä lisä- tai ylitöinä.
Erityisen harmillinen tämä tilanne on sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka olisivat halukkaita tekemään töitä, mutta taitoja ei ole syystä tai toisesta hankittu etukäteen. Työssäolessa taidot voisivat karttua nopeasti, mutta yrityksellä ei välttämättä ole varaa palkata ketään opettelemaan, kun oppimisesta ei ole takeita, varsinkaan, jos oppimiseen voi mennä enemmän aikaa kuin mitä koeaika kestää.
On myös huomattava, että tässäkin asiassa valtio yrittää korjata aiheuttamiaan ongelmia uusilla virityksillä. Yksi esimerkki on nk. sosiaaliset yritykset, joihin palkataan alentuneen tuottavuuden työntekijöitä verovaroilla tuettuna. Nämä kuitenkin vääristävät kilpailua ja vaarantavat muiden yritysten kannattavuutta ja työllistämiskykyä, tai jos ne toimivat aloilla, joissa ei ole kilpailua, niin ei siellä välttämättä ole kysyntääkään, jolloin työ on mukatyötä.
Kolmas, joskin selvästi edellisiä vähemmän tärkeä tekijä, on työttömyysturva. On nimittäin ihmisiä, jotka arvostavat vapaa-aikaa enemmän kuin työtä. Tai no, melkein kaikki ihmiset taitavat arvostaa enemmän vapaa-aikaa kuin työtä. 
Joka tapauksessa, jos työttömänä saa rahasumman X, joka on esimerkiksi vain joitakin satoja euroja vähemmän kuin mahdollisesta työstä saatava palkka, niin käytännössä päivärahojen ja palkan erotus on se korvaus, jonka asianomainen saa menetetystä vapaa-ajasta. Kuka haluaa tehdä töitä kahdeksan tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa, jos siitä saa vaikkapa parisataa euroa kuussa? Aika harva, jos ei osaa ajatella sitä työkokemuksen hankkimisena kohti parempia palkkoja. Puhumattakaan siitä, että muut lisätuet, kuten asumistuki, saattavat tehdä työllistymisestä täysin kannattamatonta, eli työtulot voivat olla jopa pienemmät kuin tuet.
Tällaiset ihmiset ovat työttömiä tavallaan omasta tahdostaan, mutta mikäli työttömyysturva olisi alhaisempi tai olematon, he varmasti etsisivät innokkaammin töitä. Korkea työttömyysturva siis kannustaa joutilaisuuteen.
Työttömyysturvan jäykät säännökset aiheuttavat myös työttömyysloukkuja. Syntyy tilanteita, joissa jotain työtä ei kannata ottaa vastaan, koska se aiheuttaisi tukien menettämisen ja taloudellisen riskin. Myöskin taitojen kartuttaminen eli opiskelu on tarpeettoman vaikeaa työttömänä, joskin tätä ollaan käsittääkseni jo ensi vuonna korjaamassa.
Liberaalien perustulomalli eli negatiivinen tulovero olisi huomattavasti joustavampi ratkaisu työttömyysturvaan. Satunnaisten töiden vastaanottaminen olisi helpompaa ja aina varmasti kannattavaa. Lisäksi byrokratia olisi huomattavasti vähäisempää, mikä vähentäisi julkisen sektorin menoja.
Yhteenvetona, julkisen sektorin menoja (eli sen yksityiseen sektoriin kohdistamaa rasitusta) tulisi muutenkin vähentää rajusti, mikä parantaisi yksityisen sektorin kykyä menestyä ja työllistää. Julkisen sektorin menot tuhoavat aina enemmän yksityisen sektorin työpaikkoja kuin luovat niitä julkiselle sektorille. Lisäksi työehtosopimusten säännökset estävät alemman tuottavuuden henkilöiden työllistymistä ja mahdollisuuksia kehittää taitojaan työelämässä.
Lisäksi suuri osa valtion muustakin sääntelystä aiheuttaa tavalla tai toisella työttömyyttä, mutta edellä mainitut olivat varmasti niitä tärkeimpiä tekijöitä. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että todellisuudessa valtio on tässä(kin) maassa työttömyyden suurin syyllinen.
***
Tässä yhteydessä voisin myös suositella paria muuta kirjoitusta. Jani Korhosen kirjoitus kapitalismin todellisesta luonteesta on ennakoidusti ymmärretty monelta suunnalta tieten tahtoen väärin. Hyvä kirjoitus joka tapauksessa, ja tärkeä, sillä erilaiset näkemykset termien tarkoituksesta aiheuttavat tarpeetonta turhautumista keskusteluissa. Liberaalien tuoreen puoluesihteerin Jari Metsälän kirjoitus eri poliittisten suuntausten taipumuksesta varastaa kansalaisilta ei puolestaan ole saanut ansaitsemaansa huomiota ainakaan kommenttien määrän perusteella. Sijainnilla lienee merkitystä.