Eduskunta, eli 200 vaaleilla valittua kansanedustajaa, on kuin kansa pienoiskoossa. Noihin kahteensataan mieheen ja naiseen yksilöityvät ja tiivistyvät koko kansan kokemus, viisaus ja arvopohja. Kansanedustajat ovat edustava otos kansasta. Näin siis ainakin periaatteessa.
Mutta entä käytännössä? Päivän Ilta-Sanomat kertoo kansanedustaja Ben Zyskowiczista (kok.) tutustumassa ”oikeisiin töihin”.
Zyskowicz tarttui miehekkäin ottein hitsipilliin ja esitti viattoman kysymyksen.
- Tarvitsisin vähän työnohjausta, ja pitäisikö tämä kypärän visiiri panna alas, Zyskowicz kyseli.
…
- Hitsauskokemus oli miellyttävä, Zyskowicz summasi.
Zyskowicz on ollut ruumiillisessa työssä joskus nuorempana.
- Minulla on erittäin monipuolinen kokemus kesätöistä. Teollisuudessa en ole ollut, rakennuksella kyllä.
Zyskowicz valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan 24-vuotiaana vuonna 1979. Tätä ennen hän oli Helsingin kaupunginvaltuustossa 1977-1980 ja Kokoomuksen nuorten liiton virkailijana 1973-74. Yhdellä sanalla urapoliitikko. Jos sitten oletetaan, että Zyskowicz kansanedustajana kuuluu henkilökohtaiselta taustaltaan edustavaan otokseen Suomen väestöstä, niin se tarkoittaisi, että Suomessa olisi 26 500 urapoliitikkoa (5,3 miljoonaa * (1/200)). No, ei mitenkään mahdoton luku, jos ei edellytetä kaikilta urapoliitikoilta samaa suoritustasoa, ottaen huomioon kaikki kunnallispoliitikot ja vastaavat.
Mutta entä jos eduskunnassa olisi muitakin urapoliitikkoja? Mitenköhän saman puolueen Jyrki ”Alvin nosto on ihan järkevää pohdiskelua” Katainen? Syntynyt 1971, eduskuntaan vuonna 1999, sitä ennen ”[h]änen työuraansa [on kuulunut] opettajan [sijaisuuksia], harjoittelu Suomen Lontoon suurlähetystössä, ja hän on ollut Kokoomuksen Kansallisen sivistysliiton koulutussuunnittelijana ja kouluttajana”. ”Katainen on ollut Siilinjärven kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1993 ja Pohjois-Savon maakuntaliiton 1. varapuheenjohtaja vuodesta 2000. Hän oli Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtaja 1994–1995.” Voisin merkata urapoliitikoksi.
Vaihdetaanpas puoluetta. Miten olisi Jutta Urpilainen (sd.)? Syntynyt 1975, eduskuntaan 2003. ”Ennen eduskuntauraansa hän työskenteli puolueen nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä edustaen Suomea Euroopan Demarinuorten (ECOSY) hallituksessa. Lisäksi hän on edustanut Suomea YK:n ja Unescon yleiskokouksissa. Kokkolan kaupunginvaltuutettuna hän on toiminut vuodesta 2001.” Urapoliitikko.
Löytyisiköhän vasemmiston johdosta työläisiä? Mikä on miehiään esimerkiksi Paavo Arhinmäki (vas.)? Syntynyt 1976, eduskuntaan 2007. Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001, Helsingin opetuslautakunnassa vuodesta 1997. Ennen omaa kansanedustajan paikkaa hän toimi Esko-Juhani Tennilän (vas.) eduskunta-avustajana. Vasemmistonuorten puheenjohtaja 2001-2005. Leikannut joskus nurmea Helsingin kaupungin puistoyksikössä. (Heh, minäkin olen joskus leikannut nurmea Suonenjoen kaupungin teknisellä osastolla.:)) Pettymys, taas yksi urapoliitikko.
Nyt urautuneita poliitikkoja on jo neljä. Kansalaisiksi muunnettuna tämä tarkoittaa 106 000 ”urista”. Vähän alkaa epäilyttää, varsinkin kun minusta tuntuu, että tuossakaan ei ollut kaikki eduskunnan urapoliitikot.
Tämä jako urapoliitikkoihin ja muihin kansalaisiin on mielestäni tärkeä, sillä uriksia ei olisi, jos ei olisi valtiota ja kansanedustuslaitosta. Urikset eivät ole satunnaisia kesätöitä lukuunottamatta päivääkään tehneet mitään muuta kuin politiikkaa. He ovat siis nuoresta pitäen kokopäiväisesti työntäneet nokkaansa muiden asioihin, siinä missä tavalliset ihmiset välittävät lähinnä omista ja korkeintaan läheistensä asioista. Onko tällainen ihminen kosketuksissa ”tavalliseen elämään”? Onko tällainen kaveri oikeasti kansaa edustava kansanedustaja? Ei minun mielestäni.
Olen ennenkin esittänyt yksinkertaista keinoa valita kansanedustajiksi varmasti kansaa edustavia henkilöitä. Vieläpä siten, että valintajärjestelmä automaattisesti varmistaisi pitkällä aikavälillä kansan eri osien tasapuolisen edustuksen eduskunnassa. Kaiken lisäksi menetelmä olisi jopa järkyttävän halpa, sillä ”vaalit” voitaisiin järjestää parissa tunnissa, olettaen väestörekisterin olemassaolon.
Puhun tietenkin arvasta, josta kirjoitin tammikuussa otsikolla Arpa takaa tasa-arvon ja edustuksellisuuden demokratiassa. Arvalla valitut kansanedustajat olisivat takuuvarmasti kansan edustajia. Lisäksi vaatisi melkoista arpaonnea päästä urautumaan poliitikoksi, melkoisella varmuudella uristen lukumäärä asettuisi millä tahansa hetkellä nollan ja yhden väliin.
Toinen vanhempi kansanedustusta käsittelevä kirjoitukseni on myös lukemisen arvoinen, nimittäin kirjoitus Luovan työn tarkoitus ja miksi se ei aina toimi niin lokakuulta 2006.