Edellisessä kirjoituksessa esitin radikaalia rahauudistusta ympäristönsuojelun nimissä. Kirjoitus sai aikaan paljon hyvää keskustelua ja myös rahauudistuksen kritiikkiä. Tämä kirjoitus on vastaus kokoelmaan Tapio O. Nevan esittämiin vastaväitteisiin. Vastaukseni venyi aika pitkäksi, joten julkaisen sen näin. Toisaalta on myös hyvä ohjata tämä osa keskustelua omaan ketjuunsa. Kirjoituksen välissä olevat numerot ovat viitteitä Nevan kommentteihin.
Tapio O. Neva,
Meneminen kultahippujen kanssa lähikauppaan ei ole rahataloutta vaan vaihtotaloutta (barter).
Yksityinen raha tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa laskea liikkeelle rahaa, esimerkiksi suorakaiteen muotoisia paperilappuja, joissa lukee, että liikkeellelaskija lupaa maksaa lapun haltijalle X grammaa kultaa tai Y grammaa hopeaa, tai ihan suoraan kulta- tai hopeakolikoita, joihin on lyöty liikkeellelaskijan leima.
Yksityisen rahan salliminen tarkoittaa sitä, että tällaisten rahojen käyttöä ei mitenkään rajoiteta, esimerkiksi asettamalle niille ylimääräisiä veroja, suoraan ne kieltämällä tai antamalla valtion fiat-rahalle jonkin erityisaseman suhteessa yksityisiin rahoihin. Lain ja asetusten ei siis pitäisi vaikuttaa puoleen tai toiseen siihen, mitä rahaa yritykset ja kansalaiset haluavat käyttää. Sama tietysti koskee muitakin valuuttoja.
Toisin sanoen esimerkiksi suomalaisen yrityksen pitäisi saada vapaasti tehdä jopa kirjanpitonsakin haluamassaan rahassa, oli se sitten euroja, dollareita, kultagrammoja tai menthol-savukkeita. Pointti on se, että kaikki rahan valintaan ja käyttöön liittyvät päätökset kuuluvat ihmisille itselleen, ei valtiolle.
Mitä tulee verotukseen, ei siihenkään mitään taulukoita tarvita. Valtio voi määrätä verot prosentteina (jolloin vero maksetaan siinä rahassa, jota veronmaksaja käyttää) tai euroina (jolloin veronmaksajan tehtävä on vaihtaa markkinahintaisesti itselleen riittävä määrä euroja, vaikka käyttäisi pääsääntöisesti jotain muuta rahaa).
Muunto- tai vaihtotaulukoiden tekeminen verotukseen olisi mitä suurin virhe, sillä se käytännössä pakottaisi vaihtokurssit eri rahoille, mikä johtaisi keinotteluun ja aliarvostettujen rahojen katoamiseen kierrosta. Tätä on muuten historiassa kokeiltu, kun on ollut käytössä sekä kulta- että hopearahoja (dual standard) ja valtio on asettanut näille vaihtokurssin. Kun metallien arvot välttämättä muuttuvat eri tahdissa, valtio joutuu tukiostoihin pitääkseen vaihtokurssin voimassa ja lopulta tukiostot eivät enää riitä ja aliarvostettu raha katoaa kierrosta ihmisten alkaessa sitä hamstraamaan ja hylkimään yliarvostettua rahaa. Tämä ei muuten ole esimerkki hyödykerahoja vastaan vaan nimenomaan valtioiden sekaantumista vastaan.
Viimeisten parin sadan vuoden (tai vielä pidemmänkään ajanjakson) rahahistoria ei muuten ole osoitus vapaiden markkinoiden taipumuksesta suosia hyödykerahoja kuten kultaa ja hopeaa vaan nimenomaan valtioiden sekaantumisesta ja halusta päästä eroon hyödykerahoista ja korvata ne fiat-rahoilla. Tämä ei johdu siitä, että fiat-raha olisi kaikille parempi vaan koska se on valtioille parempi. Joku voi toki ajatella, että se mikä on valtioille hyväksi on hyväksi kaikille, mutta tällöin joudutaan olettamaan, että ihmiset ovat valtiota varten eivätkä valtiot ihmisiä varten. Tämän ajatuskulun mukaan kaikki mikä on Pohjois-Korean valtiolle (eli sen oligarkistisille johtajille) hyväksi, on hyväksi myös Pohjois-Korean kansalaisille. Ei tarvinne vääntää rautalangasta miksei näin ole.
Kultavarastoja (tai minkä tahansa rahan pohjana olevan hyödykkeen varastoja) vartioi tietysti kyseisen rahan liikkeellelaskija. Rahan arvon takaa raha itse, sehän se koko hyödykerahan pointti on. Sinun ei siis tarvitse luottaa liikkeellelaskijan lupauksiin rahan arvosta, vaan esimerkiksi siihen, että kulta on kultaa eikä yht’äkkiä maagisesti muutu vaikkapa lyijyksi. En siis pyydä sen enemmän kuin että luottaisit luonnonlakeihin, fysiikkaan ja kemiaan. Onko liian paljon pyydetty?
Korkokantaa ei pidä myöskään säädellä. Korko muodostuu markkinoilla siitä, mihin hintaan ihmiset ovat valmiita tarjoamaan ja ottamaan lainaa. Kysyntä ja tarjonta. Vanhin ja pätevin talouden laki.
Yksityisten rahojen ollessa sallittuna rahan arvo ei olisi valmistuspatentin haltijan varassa koko maailmassa vaan rahan arvon takaisi raha itse (katso yllä). Kuvailemasi tilanne vastaisi globaalia fiat-rahaa, jota esimerkiksi jotkin kiinalaiset ja amerikkalaiset taloustieteilijät ovat jo väläytelleet tulevaisuuden suuntana. Eräs kiinalainen keskuspankkiiri ehdotti jopa maailman keskuspankin perustamista, eikä se ole vieras ajatus monessa muussakaan keskuspankissa. Sellaisen syntyessä rahan arvo olisi de facto ja de jure yhden valmistuspatentin haltijan varassa koko maailmassa. Sekö kelpaisi sinulle?
En muuten missään vaiheessa ole ehdottanut, että kaiken rahan pitäisi olla kultaa. Ehdotan yksityisiä rahoja ja kilpailua rahaan. On selvää, että jos valtiot lopettavat sekaantumisensa rahaan, kulta ja muut arvometallit voittavat kilpailun, mutta varsinkin paikallisesti ja muilla erityisalueilla myös muut rahat tulisivat menestymään.
Siltikin koko maailman palvelu- ja tavaratuotanto voitaisiin arvottaa vain yhden hyödykkeen, vaikkapa kullan kautta. Vaikka kultaa on olemassa rajallisesti, sitä on silti varsin paljon. Kunhan rahahyödykettä on riittävästi, sen määrällä ei sinänsä ole enää väliä. Tärkeää on, että määrä ei muutu villisti ja ennustamattomasti.
Mutta kuten sanottua, käytännössä yksityinen raha ei kuitenkaan todennäköisesti ikinä johtaisi vain yhden rahan käyttöön. Sen sijaan arvokkaammat kaupat tehtäisiin arvokkaammalla rahalla ja pienemmät kaupat tehtäisiin vähemmän arvokkaalla rahalla. Esimerkiksi tikkareita voi olla kätevämpi ostaa kioskilta hopea- tai vaikka jopa kuparipohjaisella rahalla kuin milligrammoina kultaa. Joka tapauksessa asia kuuluu ihmisille, ei valtioille.
Eivät valtiot ole ainoita organisaatioita, jotka voivat määritellä standardeja maksujenvälitykseen. Itse asiassa yksityiset rahat eivät sinänsä aiheuttaisi mitään muutoksia nykyaikaiseen maksujenvälitykseen, kunhan yksityiset rahat tunnistetaan valuuttoina muiden joukossa. Koodeja (vrt. GLD vs. EUR) on helppo keksiä ja lisätä järjestelmiin. Tällaisten asioiden järjestäminen olisi yksityisen rahan liikkeellelaskijan vastuulla ja niiden hoitaminen kunnialla lisäisi kyseisen yksityisen rahan markkinoitavuutta eli käyttökelpoisuutta.
Siirtymäehtoja ei tarvitse etukäteen määritellä, koska niitä on mahdoton määritellä. Ainoastaan markkinaprosessit vapaasti toimiessaan voivat päästä lähelle ”oikeaa” lopputulosta. Edellä olen kuvannut keinoja rahan vapauttamiselle, minkä pohjalta markkinaprosessit voivat alkaa toimia. Voihan olla, että edellä mainittujen muutosten toteuttaminen ei edes toisi kilpailevia rahoja markkinoille, ainakaan välittömästi. Tämä olisi vain osoitus siitä, että valtiollinen raha kelpaa ihmisille eivätkä he näe siinä mitään suurta ongelmaa. Kysymys kuuluukin, että jos valtiollinen raha on kerran niin hyvää, niin miksi kilpailevien rahojen liikkeellelaskua ja tasavertaista käyttöä ei voisi sallia?