Kirjoitin heinäkuussa talousdemokratiasta otsikolla Huonoa ei kannata korvata huonommalla. Ihan jokainen lukija ei tainnut ymmärtää, miksi pidin kyseisen väärän teorian kumoamista tärkeänä tai edes blogaamisen arvoisena. Se on tärkeää, koska talousdemokratia on ilmeisestikin kasvava populistinen liike, joka saattaa vaikuttaa ihan järkeenkäyvältä taloustieteeseen perehtymättömälle. Olisi vaarallista, jos tämä liike saisi jalansijaa ja jotkut poliitikot alkaisivat sitä ajamaan, sillä se on varma tie ojasta allikkoon.
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kirjoittaa siitä, kuinka koko liike on populistista pelleilyä, jota kaiken lisäksi leimaa lähes sairaalloinen kiiltävien metalliesineiden pelko. Tapaan nimittäin huvikseni seurata ja välillä kommentoida puuhamies Lars Östermanin ”Suomen Talousdemokraattinen Puolue” -nimistä blogia, joka on käsittääkseni kyseisen liikkeen kotimainen keskuspaikka. Eilen intouduin kommentoimaan Larsin blogausta Talousdemokratian ydin: talousvallan hajautus tarkoituksenani oikaista Larsin alkeellinen virhe väittää talousvallan eli rahavallan keskittämistä valtion käsiin sen hajauttamiseksi.
No, Lars ei tietenkään suostunut ymmärtämään, mistä kommentissani oli kyse. Ja jälleen kerran keskustelu luisui kiiltäviin metalliesineisiin, kuten Larsin kanssa on tapana. Hänellä on nimittäin kohtuullisen rasittava tapa kuitata likimain kaikki talousdemokratian kritiikki ”kultabugien” (eli kultaintoilijoiden) ahneutena. Puolustaessani kuluttajien oikeutta käydä kauppaa millä välineellä tahansa, Lars tulkitsi tämän kullaksi sekä sen himoksi.
Sain kuitenkin Larsin myöntämään, että ihmisillä on oikeus vaihtaa hyödykkeitä keskenään. Ainakin kengännauhat ja lentomailit vaikuttivat kelpaavan hänelle maksuvälineiksi, kuten myös mopot, fillarit sekä työnteko. Tästä rohkaistuneena halusin tietää, miksi toiset hyödykkeet ovat talousdemokraatin mielestä erilaisia kuin toiset. Miksi kengännauhoja voisi käyttää vaihdonvälineenä eli rahana mutta kultaa ei? Niinpä kysyinkin seuraavasti:
Miksi yhdenlaiset vaihtokaupat ovat ok ja toisenlaiset eivät? Miksi voisin käyttää maksuna kengännauhoja tai lentomaileja (jos myyjä ne kelpuuttaa), mutta en jotain muuta, sanotaanko vaikka jotain kiiltävää metallia? Miksi toiset vaihdokit ovat erilaisia kuin toiset? Jos kultaa tai hopeaa ei saa käyttää vaihtokaupassa, saako vaikkapa rautaa tai kuparia käyttää? Onko metallin muodolla väliä, saako rautanauloja käyttää vaihdossa, jos pienet, pyöreät ja litteät rautalevyt olisivatkin kiellettyjä? Entäs paperilappu, jonka haltijalle luvataan vaikkapa kolme tonnia graniittia tai sata kiloa alumiinia? Saako sellaista tarjota vaihdossa?
Tässä vaiheessa Lars ei tietysti enää pystynyt muuta ajattelemaan kuin minun oletettua kullanhimoani. Tässä oleelliset palat hänen vastauksestaan:
Minusta kaikki haiskahtaa kullanhimolta. Ahneudelta.
Minusta kaikki haiskahtaa siltä kuin että jos teidän mahdolisesti ostamanne kulta nousee arvoltaan niin ette halua maksaa tästä arvonnoususta veroa vaan katsotte ”perusoikeudeksenne” saada voitto puhtaana käteen.
Tosin tiedän että tämä on joillekin sound-money-goldbug-libertaristeille suunnilleen elämän ja kuoleman kysymys - mutta jätetään ne perustelut kuulematta tällä kertaa ,jooko…
Julistan moderaattorina tämän keskustelun päättyneeksi.
Kun populisti kohtaa epämiellyttävän kysymyksen, hän joko kiertää sen tai päättää keskustelun. Missään tapauksessa hän ei siihen vastaa, koska tällöin hän joutuisi myöntämään oman teoriansa virheellisyyden. Talousdemokratia on kuitenkin sen puuhamiehille tie, totuus ja elämä, eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Se ei ole tieteellinen teoria taloudesta vaan puhtaasti uskon asia.
Paitsi että talousdemokratia jo teoriassa vaatii lujaa uskoa, edellyttää sen käytännön toteutus myös erittäin lujaa uskoa poliitikoihin. Kuten yritin Larsille kertoa, talousdemokratia tarkoittaisi rahavallan keskittämistä poliitikoille. Rahavalta on toki nykyisinkin varsin harvoissa käsissä, mutta en näe kuinka sen keskittäminen vielä harvempiin käsiin parantaisi tilannetta. Päinvastoin, se poistaisi viimeisetkin rajoitukset poliitikkojen mielivallalta eikä heihin voisi luottaa edes sitä vähää mitä nykyisin. Tästä olikin puhetta myös aiemman kirjoitukseni kommenteissa, käytännön esimerkin kera.
Summa summarum, jos talousdemokratia vaikuttaa kiinnostavalta ja/tai mielekkäämmältä, kaivakaa syvemmälle. Kuten minkä tahansa ideologian kohdalla, vaikeiden ja epämiellyttävien kysymysten esittäminen paljastaa paljon. (Tätä voi kokeilla myös minuun.) Vaikka liikkeellä on aktiivisia puuhamiehiä ja vetoavia nettivideoita, se ei tarkoita, että siinä olisi vielä yhtään järkeä.