Ei satojatuhansia euroja lahjoiteta syyttä, rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen jyrähtää. (IL)
Huolimatta Suomen erinomaisista sijoituksista Transparency Internationalin korruptiovertailuissa, Suomessa rehottaa korruptiokulttuuri. Pekka Viljasen mukaan erityisesti kunnallispolitiikassa esiintyy rakenteellista korruptiota. Siinä vaiheessa, kun korruptiota voidaan alkaa kutsua rakenteelliseksi, niin tilanne on mielestäni pahempi kuin yksittäisten virkamiesten lahjomisen kohdalla.
Viimeistään Viljasen haastattelu romuttaa sen harhaluulon, että Suomessa oltaisiin jotenkin hyveellisempiä tämänkin asian suhteen. Korruptiokin hoidetaan meillä vain hieman omalaatuisella tavalla. Mistä korruptio sitten oikein kumpuaa, kun lottovoittajienkaan (tännehän sitä on synnytty) maa ei ole siltä säästynyt?
Vastaus on hyvin yksinkertainen. Korruptio syntyy siitä, että se on ylipäätään mahdollista. Jos valtion ja kuntien päättäjillä tai virkamiehillä on mahdollisuus auttaa sukulaisia, ystäviä, puoluetovereita tai vaalirahoittajia, niin on sanomattakin selvää, että sitä tulee tapahtumaan. Loppujen lopuksi hekin ovat vain ihmisiä.
Korruption voi välttää vain ja ainoastaan kahdella eri keinolla. Ensimmäinen on se, että luottamustehtäviin ja virkoihin valitaan vain henkilöitä, jotka eivät mahdollisuuksistaan huolimatta tule käyttämään asemaansa väärin eli eivät ole henkilökohtaisesti alttiita korruptiolle. Toinen on se, että tavalla tai toisella poistetaan päättäjiltä mahdollisuus korruptoituneisiin toimenpiteisiin.
On varmasti olemassa ihmisiä, joiden rehellisyys ja korkea moraali eivät anna periksi korruptiolle. On kuitenkin varsin epätodennäköistä, että päättäjiksi päätyy pelkästään tai edes enimmäkseen tällaisia ihmisiä, sillä puoluehierarkiat ja vaalijärjestelmä suosivat ihmisiä, jotka ovat valmiita joustamaan periaatteista hyvä veli -järjestelmän ja erilaisten palvelusten puolesta. Itse asiassa on hyvin mahdollista, että vaikutusvaltaisimpiin asemiin päätyy suhteettoman paljon itsekkäitä, röyhkeitä ja vallanhimoisia sosiopaatteja ja muita periaatteissaan äärimmäisen joustavia, mutta miellyttävän ulosannin omaavia henkilöitä.
Ensimmäinen vaihtoehto on siis erittäin epärealistinen. Valta ei ehkä korruptoi sinänsä, mutta korruptoituneet tai sille alttiit saavat todennäköisemmin valtaa. Jäljelle jää toinen keino. Koska mitä tahansa päättäjille suotua valtaa voidaan käyttää väärin, korruption välttäminen onnistuu vain tehokkailla keinoilla estää vallan väärinkäyttö tai poistamalla valta kokonaan.
Väärinkäytösten estäminen onnistuu teoriassa parhaiten täydellisellä läpinäkyvyydellä. Läpinäkyvyyden lisääminen onkin niin Viljasen kuin monien muidenkin kommentaattoreiden suosima keino.
Täydellinen läpinäkyvyys tarkoittaisi paitsi päättäjien ja virkamiesten kaikkien kytkösten täyttä julkisuutta, myös kaikkien päätösten ja niiden valmistelun täyttä julkisuutta. Tiedot pitäisi olla myös helposti saatavilla, esimerkiksi Internetin kautta. On lukuisia syitä, kuten päättäjien yksityisyys ja joidenkin asioiden arkaluonteisuus, miksi täydellinen läpinäkyvyys ei ole käytännössä mahdollista, puhumattakaan siitä, että läpinäkyvyyden asteesta päättävät päättäjät itse. Se nyt vain ei ole heidän etujensa mukaista.
Osittainen läpinäkyvyys ei riitä, vaikka se olisi nykyistä huomattavasti parempaa. Ihminen on luova eläin, eivätkä päättäjätkään tyhmiä ole, vaikka siltä usein voi vaikuttaa. He kyllä keksivät aina keinot kiertää säännöksiä ja pitää touhunsa mahdollisimman pimennossa. Siitä tämä vaalirahakohukin on loistava esimerkki, touhu sai jatkua ja kehittyä kymmeniä vuosia, ennen kuin siitä viimein alettiin kohista. Läpinäkyvyys ei voi perustua edes opposition valvontaan, sillä poliitikkojen selänraaputusvuorot toimivat meillä todistetusti hyvin.
Ainoaksi realistiseksi vaihtoehdoksi korruption kitkentään jää siis päättäjien vallan karsiminen. Jos heillä ei ole jotain tiettyä valtaoikeutta, he eivät voi sitä myöskään käyttää väärin. Hyvin yksinkertaista. Sattumalta meidän libertaarien mielestä päättäjien vallan karsimisella saataisiin muitakin etuja, kuten toimivampi ja joustavampi talous, korkeampi elintaso, kestävä kehitys ja laajempi oikeudenmukaisuus, vain muutamia mainitakseni.
Vallan karsiminen ei tietysti sekään ole päättäjien edun mukaista, joten tällainenkaan myönteinen kehitys tuskin heidän kauttansa tapahtuu. Itse asiassa, voimmeko odottaa poliittisen järjestelmän tuottavan mitään todellista myönteistä kehitystä? Aika hiljaista. Taitaa trendi olla päinvastainen.