Pekkarisen Mauri (kepu) on vaihteeksi avannut sanaisan arkkunsa. Olen hänestä kirjoittanut ennenkin, mutta menköön vielä kerran. Tällä kertaa Mauri haluaa valtion ottavan lisää velkaa (US) ja uskoo sen olevan jopa kannattavaa! Käydäänpäs Usarin juttu läpi juurta jaksain.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mielestä Suomen talouskasvu saattaa hidastua vielä ennakoitua enemmän.
- Voi hyvinkin käydä niin, että kuusi prosenttia miinusta bruttokansantuotteessa ei riitä vaan menemme lähelle vuoden 1991 ennätystä, seitsemää prosenttia, Pekkarinen arvioi Turun Sanomissa.
No shit, Sherlock! Talouskasvun hidastuminen on tosin hieman vähättelevä ilmaisu tilanteessa, joka saattaa vielä kulminoitua maailman taloushistorian pisimpänä ja syvimpänä lamana tai laajimpana hyperinflaationa.
Elinkeinoministeri olisi valmis nostamaan Suomen velkaantumisasteen 68 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä on yli viime laman tason. […]
- Nyt kannattaa ottaa riski ja velkaantua vähän enemmän, jotta estämme massatyöttömyyden. Suomi ei voi päästää sukellusta syvenemään, koska sen seurauksena reaalitalous alkaa murentua ja seuraa mittaamattomasti inhimillistä kärsimystä.
Pekkarinen sentään myöntää, että velkaantuminen on riski, kertomatta kuitenkaan mitä tapahtuu, jos riskit realisoituvat.
Velkaantuminen velkaantumisen aiheuttamien haittojen korjaamiseksi voi todellakin olla riski tai ihan muuten vain tyhmää. (Tuleeko kenellekään mieleen pikavippikierre?) Pahimmillaan — ja jopa varsin todennäköisesti — meillä on verrattain pian käsissämme sekä massatyöttömyys että historian suurin julkisen sektorin velka (niin, myös kunnat velkaantuvat). Tästä seuraa vähintään kaksin tai kolmin verroin mittaamattomasti inhimillistä kärsimystä.
Pekkarisen mukaan taantuma iskee Suomeen kovemmin kuin moneen muuhun, koska Suomessa tehdään kännyköitä, risteilijöitä ja muita kulutus- ja investointihyödykkeitä.
- Niiden menekki perustuu vahvaan kasvuun, Pekkarinen selvittää.
Pekkarinen haluaa sanoa, että Suomessa tehdään paljon korkeamman jalostusasteen tai pidemmän tuotantoketjun tuotteita. Tämä on toki itävaltalaisen koulukunnan täysin ennustama seuraus velkakuplaan perustuvan nousukauden aikana. Liian halvat korot ja liian löysät lainahanat kannustavat tuotantoketjujen pidentämiseen.
Suomessa ongelmaa pahentaa se, että jatkuvasti lisääntyvällä byrokratialla on haitattu lyhyemmän tuotantoketjun yrittäjyyttä, jossa katteet ovat pienemmät. Lisäksi tuotantoketjun piteneminen vie osaavaa työvoimaa sekä korottaa palkkatasoa, mikä entisestään heikentää näiden yritysten asemaa. Suurille yrityksillehän nämä eivät ole merkittäviä ongelmia, vaan tuovat kilpailuetua pienempiin ja uusiin yrityksiin nähden.
Pitkän tuotantoketjun hyödykkeiden ylisuuri menekki ei siis perustu vahvaan talouskasvuun sinänsä vaan velkavetoiseen talousjärjestelmään ylipäätään. Toki menekki vetää vain talouskasvuvaiheen aikana ja väistämättä sitä seuraava laskukausi paljastaa tehdyt virheinvestoinnit, kuten nyt on käynyt ja edelleen tulee käymään.
Lisävelkaantumisella ja kuplan puhaltamisella uudelleen (jota EKP ja Fed yrittävät kovasti tehdä) virheinvestointien ongelmia ei korjata, vaan niitä yritetään siirtää tulevaisuuteen, kuten viimeksi vuonna 2001 tehtiin. Vuosituhannen alun lähinnä yhdysvaltalaisen elvytyksen seuraukset tuntuvat nyt moninverroin, ja jos nykyinen suuremman kuplan puhkeaminen onnistutaan katkaisemaan, niin seuraava rysähdys 5-7 vuoden päästä tulee olemaan vieläkin suurempi.
Silloin sitä Pekkarisen himoitsemaa valtionvelkaa ei makseta pois reilustikaan korotetuilla veroilla, vaan sitä otetaan jälleen lisää. Mutta se ei kyllä enää sitten ole Pekkarisen itsensä ongelma.
Oikeaa politiikkaa nyt ja viimeisen vuoden aikana olisi jo ollut se, että kuplan annetaan puhjeta vapaasti, sekä valtion menojen ja verojen leikkaaminen reilusti. Talous olisi laskenut nopeasti, mutta siitä olisi myös noustu nopeasti, kun virheinvestoinnit olisi likvidoitu ja saatu parempaan käyttöön.
Nyt edessämme voi olla menetetty vuosikymmen, kun poliitikoilla ei riitä pallit tehdä mitään oikeasti hyödyllistä, vaan turvaudutaan vain velanottoon (eli ongelman pahentamiseen) ja vaikeiden ratkaisujen tekemisen jättämiseen seuraavalle hallitukselle.