Ruotsin päätös luopua asevelvollisuudesta on herättänyt keskustelua muuallakin kuin vain tässä blogissa. Muut puheenvuorot tosin ovat niitä vanhoja samoja ummehtuneita epäratkaisuja, kuten kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr.) valikoiva asevelvollisuus ja MPKK:n kapteeni Jarno Limnéllin yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen. Lyttään tässä lyhyesti huonoimpia muita vaihtoehtoja sekä vasta-argumentteja omalle esitykselleni vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.
1. Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen on huono ratkaisu ja samalla lyhyellä aikavälillä todennäköisin vaihtoehto. Kuten todettua, asevelvollisuus on pakkotyötä ja sellaisenaan moraalisesti kestämätöntä. Se on myös kallis järjestelmä, kun sen piilokulut otetaan huomioon. Lisäksi asevelvollisuus ei ole yleinen, vaan epätasa-arvoisesti kohdistuu miehiin, jotka eivät syystä tai toisesta ole vapautettuja.
2. Valikoiva asevelvollisuus on — sikäli kuin se on mahdollista — vieläkin huonompi järjestelmä. Piilokulut kyllä leikkautuvat, mutta tasa-arvo-ongelma kasvaa entistä suuremmaksi, kun pakkotyön kohdistuminen muuttuu entistä mielivaltaisemmaksi. On toki teoriassa mahdollista, että sattumalta valikoidaan juuri ne henkilöt, jotka olisivat tulleet palvelukseen vapaaehtoisessa järjestelmässä, mutta sitä ei voida mitenkään tietää tai varmistaa, eikä se ole kovin todennäköistä.
3. ”Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseksi tarvitaan laaja reservi, Limnéll selittää.” Tämä on varmaankin totta, mutta laajan reservin luomiseen ja ylläpitoon ei tarvita yleistä asevelvollisuutta. Riittävän korkea maanpuolustustahto, hyvä palkkaus ja mahdollisimman vähäinen (mutta ei olematon tietenkään) haitta rauhan ajan siviilielämälle tuottavat laajan reservin myös vapaaehtoisessa järjestelmässä. Reservin ei muutenkaan tarvitse olla mitään 300-400 tuhannen pään luokkaa, muistaakseni (voin kyllä erehtyäkin, en löytänyt pikaisesti lähdettä) viimeksi muutama viikko sitten entinen PV:n komentaja kenraali Gustav Hägglund totesi, että sopiva koko olisi 150 tuhatta.
4. Parhaat yksilöt voisivat jäädä asepalveluksen ulkopuolelle. (Limnéll käytti tätä argumenttia valikoivaa järjestelmää vastaan, mutta varmasti käyttäisi myös vapaaehtoista järjestelmää vastaan.) Tätä emme voi vapaaehtoisen palveluksen kohdalla tietää, koska se riippuu yksilöiden omista preferensseistä. Varmasti ainakin osa parhaista yksilöistä saataisiin mukaan, mutta on hyvä muistaa, että ne ”parhaat yksilöt,” jotka eivät asepalvelusta suorita, jäävät täysipainoisesti johonkin tuottavampaan aktiviteettiin. Yhteiskunnan vauraus on tärkeä osa toimivaa maanpuolustusta, joten on maanpuolustuksenkin kannalta parempi, että parhaat yksilöt ovat tekemässä työtä, johtamassa yrityksiä ja luomassa lisää vaurautta sen sijaan, että könyävät munat turpeessa laukauksia huudellen.
5. Asevelvollisuudesta luopuminen vaikuttaisi kielteisesti maanpuolustustahtoon. No, tätäkään ei voi kukaan oikeasti tietää, mutta luulen itse, että vaikutus olisi merkityksetön tai jopa päinvastainen. Maanpuolustustahto ei synny siitä, että käymme armeijan, vaan siitä, että täällä on jotain meille rakasta, jonka haluamme pitää turvassa, oli se sitten läheiset, oma talo ja/tai vaikkapa isänmaan arvot. Vapaaehtoisessa järjestelmässä maanpuolustustahto voisi olla jopa korkeampi, koska kukaan ei voisi täysin luottaa siihen, että kyllä muut sen hoitavat, vaikka itse ei viitsisi. Tällöin omat ”itsekkäät” halut ja tarpeet valjastuisivat ”yhteiseen hyvään.”
6. ”Varusmiespalvelu on viimeinen kerta, kun yhteiskunta tarttuu suomalaisiin miehiin ja naisiin ja heitä on mahdollisuus ohjata oikeille urille.” Tämä on tietysti kestosuosikki. Aina kun argumentit yleisen asevelvollisuuden puolesta alkavat loppua kesken, vedotaan kasvatukselliseen näkökulmaan. Mitä, eikö teille riitä ne yhdeksän vuotta oppivelvollisuutta ja niitä usein seuraavat kolme vuotta keskiasteen opinnoissa? Jos eivät riittäneet, niin tuskin se puoli vuotta tai vuosi lisää tilannetta enää parantaa.