Kirjallisuutta

Tänään täytyi käydä tullissa, sillä kirjatilauksen kokonaissumma, postituskulut mukaanlukien, olivat 194,60$. Paketti piti avata ja sisältö esittää. Lopuksi virkailijat laskivat veroja ja tulleja lähemmäs kymmenen minuutin ajan, kunnes totesivat, ettei tästä nyt tarvitsekaan mitään maksaa… Olisin voinut kyllä sen heille kertoa itsekin, jos olisivat kysyneet. 🙂

Tässä osa paketin sisällöstä…

eol.jpg

[via Mises Store]

4 thoughts on “Kirjallisuutta”

  1. Noiden One Lessoneiden lisäksi paketissa oli kaverille Rothbardin Austrian Perspective on the History of Economic Thought ja The History of Economic Thought: From Marx to Hayek sekä itselleni Aristoteles -t-paita. 🙂 Varmaan nuo kirjatkin tulee joskus lainattua kaverilta itselle luettavaksi.

    Kolme noista EOLeista tuli itselle, kaksi muuta kahdelle kaverille. Toi on sen verran lyhyt ja hyvinkirjoitettu opus, että sitä on mukava lainata kavereille luettavaksi, ja saatanpa jonkun lahjoittaakin.

    Seuraavalla kerralla on kyllä viimein tilattava myös se Human Action eikä vain meinattava.

  2. On ollut itselläkin tarkoituksena saada aikaan tilaus samaisesta puljusta, mutta noi toimituskulut on aina lyöneet vastaan sen verran, että on jäänyt puheeksi.

    Käsittämättömällä säkällä bongasin Rothbardin “What has the government…” -läpyskän yhdestä divarista. En kyllä meinannut aluksi uskoa silmiäni. 😀

  3. Santtu, totta, Mises Storen toimituskulut ovat kieltämättä kovan puoleiset jos vertaa vaikkapa jenkki-Amazoniin. Tässäkin tilauksessa ne olivat 70,60$ eli lähemmäs 40%… Onneksi kirjat olivat halpoja. 🙂

    Vertasin kyllä ennen tilausta Amazoniin ja ottaen huomioon, ettei sieltä saanut alennuksia, niin loppusumma oli enää pari dollaria Amazonin hyväksi, joten päätin tukea Mises Storen pakkaushenkilökuntaa sillä summalla, heh.

Leave a Reply

Your email address will not be published.