Jyväskylän paikallisliikenteestä

Keskisuomalainen julkaisi tänään muokkaamattomana eilen kirjoittamani mielipidekirjoituksen Jyväskylän paikallisliikenteen kehittämisestä. Kirjoitus löytyy myös alta. Tämä on myös ensimmäinen kirjoitukseni Keski-Suomen liberaalien puheenjohtajana. Aiemmin yleisönosastolla ovat aiheesta kirjoittaneet Maarit Salo ja Heli Suominen.

Jyväskylän paikallisliikenteen kehittäminen

Maarit Salo (Ksml 3.12.2007) antoi ymmärtää, että Jyväskylän paikallisbussien hinnat ovat “näinkin alhaalla” kiitos kaupungin maksaman tuen. Käytännössä kuitenkin kaupunki edellyttää tukeaan vastaan tiettyä palvelutasoa, oli sille perusteita eli ei, mikä on omiaan nostamaan kustannuksia ja siten hintoja. Ei esimerkiksi ole lainkaan harvinaista päästä nauttimaan yksityiskyydistä suuressa bussissa, varsinkaan kesällä. Siitä on se ympäristönäkökulmakin kaukana.

Markkinavetoinen kilpailu useiden toimijoiden kesken (ei siis kaupungin myöntämään monopoliin johtava kilpailutus) on ratkaisu, jolla paikallisliikenteen palvelutaso ja lippujen hinnat saadaan kohdalleen, kysyntää vastaavalle tasolle. Kaupungin tulee siis myöntää liikennelupa jokaiselle henkilöliikenneasetuksen edellytykset täyttävälle hakijalle ja pidättäytyä suoraan tukemasta mitään yhtiötä ja esittämästä yhtiöille mitään vaatimuksia. Erityisryhmien hinnanalennukset voidaan silti säilyttää esimerkiksi palveluseteliratkaisulla, jossa maksetaan kiinteä tuki minkä tahansa liikennöitsijän normaalihintaisesta sarjalipusta.

On aivan sama hoitaako liikennettä yksityinen yritys vai kunta itse, jos jälkimmäinen määrää monopolin ja palvelutason. Sen mallin nimi on suunnitelmatalous, minkä jo itsessään pitäisi kertoa aivan tarpeeksi. Se ei kuulu enää tälle vuosituhannelle.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Keski-Suomen Liberaalit
Jyväskylä

2 thoughts on “Jyväskylän paikallisliikenteestä”

Leave a Reply

Your email address will not be published.