Lähetin äsken Keskisuomalaiseen oheisen mielipidekirjoituksen vastineena Jenny Lindborgin tänään julkaistuun kirjoitukseen Feminismiä työelämään. Aiemmasta oppineena varmistin tällä kertaa mm. sen, että vastineeni on lyhyempi kuin alkuperäinen kirjoitus, tässä tapauksessa allekirjoitukset huomioiden yli sadalla kirjaimella. Ehkäpä sitä ei leikata niin paljon, jos se satuttaisiin vaikka julkaisemaan.
Tasa-arvoa työelämään
Keskisuomalaisen 7.3. mielipidepalstalla Jenny Lindborg kaipaa feminismiä työelämään ja avaa pelin vanhalla “naisen euro” -kliseellä. Luku Jennyllä on sentään päivittynyt kahdeksastakymmenestä 83 senttiin. Mutta jos sukupuolten välisiä palkkaeroja voidaan vertailla riippumatta toimialasta, niin on aivan yhtä perusteltua ottaa mukaan työaikatilastot.
Koska miehet tekevät keskimäärin pidempää työpäivää, naisen eurosta tuleekin yllättäen 107 senttiä ja miehen eurosta vastaavasti 93 senttiä. Puhumattakaan siitä, että miehet käyttävät keskimäärin suuremman osan elämästään työssä, koska kuolevat naisia aiemmin.
Tilastokikkailulla asiat saadaan kuitenkin näyttämään miltä tahansa, mutta vaikka tilastot kertovatkin ihmisistä, ihmiset eivät ole pelkkiä tilastomerkintöjä tai pelkkiä sukupuolia. Sukupuolten sisällä onkin enemmän vaihtelua kuin niiden välillä. Sekin viestii siitä, että ihmiset ovat keskenään erilaisia.
Tasa-arvoa ei saavuteta sillä, että tilastoissa näkyvät palkkaerot tasataan keinotekoisesti. Todellinen tasa-arvo lähtee siitä, että ihmiset nähdään yksilöinä eikä jonkun ryhmän, kuten sukupuolensa, edustajina. Siten tasa-arvoista on se, että muunmuassa palkka ja työsuhteen muut ehdot ovat kunkin työntekijän ja työnantajan välinen yksityinen asia. Toisethan kun saattavat suosia suurempaa palkkaa, kun taas toiset voivat pitää tärkeämpänä muita etuja, kuten laajempaa työterveydenhuoltoa.
Työelämässäkin tulee korostaa yksilönvapauksia ja erityisesti sopimusvapautta. Siten saamme työelämäänkin paremmin tasa-arvoiset mahdollisuudet kuin sukupuolten tilastollisella vastakkainasettelulla.