Vaalimainos #5

Tällä kertaa vuorossa vaalimainos-sarjassa on minun ja Jonin yhteinen juliste, joita tulemme ripustamaan Jyväskylän mainoskehikoihin tänään ja huomenna. Allaolevaa kuvaa klikkaamalla voit ladata julisteesta täysikokoisen PDF-version, jonka koko on noin yksi megatavu. Halutessaan julisteen voi tulostaa A4-arkeille ja levittää muuallekin, esimerkiksi oman talon postiluukkuihin ja ehkä pariin naapuritaloonkin. 😉

Lisäys: Jos aiot jakaa mainosta omaan kerrostaloosi tai muualle, lähetäthän minulle sähköpostia asiasta etukäteen. Näin varmistan, ettei samoihin taloihin vahingossa jaeta kahdesti tai useammin, sillä se vain ärsyttäisi asukkaita ja olisi huonoa mainosta. Lisäksi siinä menisi paperia hukkaan.

Jakelimme muuten maanantai-iltana Jonin kanssa mainosjulisteet Jyväskylän keskustan ja lähiympäristön mainostelineisiin. Mainoksemme näyttää useimmissa telineissä olevan väärässä paikassa (mainosten pitäisi olla numerojärjestyksessä), koska Keskusta oli asettanut oman julisteensa meidän paikallemme. Meidän julisteemmehan pitäisi olla Keskustan ja SDP:n välissä, Keskustan juliste oli kuitenkin useimmiten heti SDP:n julisteen vieressä ilman tyhjää väliä. Emme viitsineet kuitenkaan alkaa siirtelemään Keskustan mainoksia, joten otimme käyttöön Kepun oikean paikan itsellemme. Mutta mistä lie moinen säännönmukainen virhe? Yrittääköhän Keskustakin vaivihkaa esiintyä ainoana liberaalipuolueena? 😉

Vaalijuliste Liberaalit

Leave a Reply

Your email address will not be published.