Keskisuomalainen julkaisi tänään muutama päivä sitten lähettämäni kolumnin mielipidekirjoitussivullaan. Kirjoitus löytyy myös Ksml:n keskustelupalstalta sekä arkistoituna täydellisenä tähän alle. Otsikkoa ja kappalejakoa on lehdessä muutettu, ja juttua on myös lyhennetty jonkin verran. Muuten muutokset eivät haittaa, paitsi viimeisen kappaleen poisjättäminen oli ikävä ratkaisu.
Päivittäin uutisoidaan uusista laeista, joita eduskunnassa valmistellaan tai joista päätetään. On sääntöä, ohjetta, rajoitusta, ehtoa, lupamenettelyä, tiukennusta entisiin, ja tietysti poikkeuksia edellämainittuihin, puhumattakaan poikkeusten poikkeuksista. Joku asia kielletään ja toista tyydytään verottamaan. Käytännössä lähes jokainen uusi laki jollain tapaa rajoittaa kansalaisten elämää tai on uusi tapa holhota kansalaisia.
Sitä mukaa kun sääntöviidakko laajenee ja sen luoma byrokratia moninkertaistuu, kasvaa myös kansalaisten turhautuneisuus yhteiskuntaa kohtaan. Melkein koko kansa on kyllä saatu jonkinlaisten tukiaisten saajiksi, ja siten yhteiskunnasta riippuvaisiksi, kunhan yksi jos toinenkin lomake on oikein täytetty ja ehdot kaikinpuolin täyttyvät. Olosuhteiden muutoksista on kuitenkin tullut tuskaa, koska siitä voi seurata koko paperisodan käyminen uudelleen.
Miksi meille sitten on luotu tällainen mielivaltaiselta tuntuva järjestelmä? Siihen on useita syitä, joskin ne kaikki liittyvät kansanedustajiin itseensä. Lupauksia on annettu, ja eturyhmille on saatava rahaa ja tukea, kunhan ne saadaan jostain muualta irrotettua. Ja jos muuta säädettävää ei ole, jokin laki on säädettävä pelkästään sen vuoksi, että sen voi säätää. Kansanedustajan on tunnettava itsensä tarpeelliseksi ja saatava itsensä näyttämään tuotteliaalta tuomalla säätelyn sinne missä sitä ei tarvita. Muuten ei heru palstatilaakaan, jos ei mitään tee.
Pohjimmainen syy sille on kuitenkin se, että kansanedustajilla ei ole käytännössä mitään vastuuta tekemisistään. Jos ajetaan läpi laki, joka on selkeästi virheellinen – mainittakoon esimerkiksi uusi tekijänoikeuslaki – niin siitä ei silti joudu yksikään kansanedustaja vastuuseen, saati sitten koko eduskunta. Mikään ei ole lainsäätäjille kiellettyä paitsi sodan aloittaminen, siitä sentään voisi saada sotarikossyytteet aikaan.
Ja kun vastuuta ei ole, niin ei ole myöskään päätä eikä häntää. Siksi politiikka etääntyy koko ajan kansalaisten arjesta. Siksi nukkuvien puolue on suurin puolue. Siksi nuoret eivät äänestä. Koska poliitikoista on muodostunut pelkästään taakka meille kaikille, eikä oma ääni sitä enää muuta. Tähän täytyy tulla muutos ennen kuin on liian myöhäistä.
Turhaa lakiviidakkoa on karsittava reilulla kädellä. Yhteiskunnan ei tarvitse päättää ihmisten puolesta niin monista asioista kuin se nykyisin tekee. Ihmiset osaavat tehdä päätöksiä itsekin, holhous jätettäköön yksin pienten lasten vanhempien huoleksi. Samoin sosiaaliturvajärjestelmää on uudistettava yksinkertaisemman perustulomallin suuntaan.
Mutta ennen kaikkea eduskuntaa on muutettava. Kansanedustajien toimikausille on saatava kahden perättäisen kauden katto ja neljän kauden kokonaisraja, jotta jokaisella poliitikolla koittaa eduskunnan jälkeen paluu arkeen. Jotta jokainen poliitikko joutuu elämään siinä todellisuudessa, jonka tekemillään päätöksillä luo.
Lisäksi vaalitapa kaipaa remonttia. Suuria puolueita ja tunnettuja ehdokkaita suosivasta suhteellisesta vaalitavasta on luovuttava siirtoäänivaalin hyväksi. On myös järjestettävä sitovia kansanäänestyksiä tärkeistä asioista, jos yhteinen päätös on tarpeen.
Kun yhteiskunta puuttuu kansalaisten elämään mahdollisimman vähän ja jokainen tekee oman elämänsä päätökset kantaen niistä myös vastuun, alkavat myös yhteisten asioiden hoitaminen ja äänestäminen varmasti kiinnostaa enemmän.
Pasi Matilainen
Kansanedustajaehdokas (lib., sit.)
Jyväskylä