Eurostatin vertailun mukaan Suomessa asuminen on EU:n kalleimmasta päästä, raportoi Hesari.
“Aletaan olla sillä rajalla, että tavallisella palkansaajalla ei ole enää varaa asua pääkaupunkiseudulla. Nyt pitäisi pohtia kysymystä ihmisten toimeentulosta”, Asuntosäätiön toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen huomauttaa.
Tutkimuspäällikkö Pekka Pajakkala VTT:stä arvioi, että suurin syy Suomen kalleuteen on pula tonttimaasta ja ongelmat kaavoituksessa.
“Tonttien hintakehitys pitäisi saada kuriin”, Pajakkala painottaa.
Vaikka Pajakkala painottaakin tonttien hintakehitystä, tulee hän maininneeksi myös mielestäni tärkeimmän asuntojen hintojen nousuun johtaneen syyn eli ongelmat kaavoituksessa. En lähde veikkaamaan mitä Pajakkala sillä tarkoittaa, mutta ainakin se on selvää, että kaavoituksesta päättävillä kuntien valtuutetuilla sekä virkamiehillä on kaavoitusasioissa usein oma lehmä ojassa: omien asuntojen arvoa ei haluta laskea lisäämällä asuinalueiden asuntotarjontaa merkittävästi.
Jotta päättäjien asuntojen arvot säilyisivät tai jopa mielellään nousisivat, pidetään asuntorakentaminen kaavoituksella tiukasti kurissa. Arvostetuille alueille ei juuri rakenneta lisää, varsinkaan kerrostaloja, ja muutenkin uusia rakennuksia ripotellaan sinne tänne. Ainoastaan uusille asuinalueille, joilla kenenkään omistusedut eivät ole uhattuna, rakennetaan vähänkään massiivisemmin. Suomi on ehkä maailman vähiten korruptoitunut maa, mutta tämä on ehdottomasti eräänlaista piilokorruptiota, kun päättäjät hakevat omaa taloudellista etuaan poliittisilla päätöksillä muiden kustannuksella.
Ratkaisu asuntojen hintojen nousuun ei ole asuntojen eikä tonttien hinta- tai vuokrasäännöstely, mikä aiheuttaisi puolestaan lisää ongelmia ja sääntöjen systemaattista kiertämistä, kuten Helsingin hitas-asuntojen kohdalla on selvästi nähty. Sen sijaan kaavoittamista tulee vapauttaa reilusti. Oikeastaan kunnille voisi rakentamisen suhteen jättää vain ohjaus- ja valvontatyyppisiä tehtäviä, jotta alueiden yleisilmeet olisivat kutakuinkin yhteensopivia ja rakennukset luonnollisesti rakennusmääräysten mukaisia.
Minun ojassa oleva lehmäni: olemme juuri ostaneet kerrostalo-osakkeen. Mikäli asuntomme arvo kuitenkin laskisi nimenomaan kaavoittamisen vapauttamisen seurauksena, en olisi asiasta kovin pahoillani, vaikka rahanmenetys tietenkin varmasti harmittaisi.
Ongelma ei ratkeaisi, vaikka kaikki kunnanvaltuutetut asuisivat vuokralla: äänestäjätkin omistavat asuntoja. Jos valtuutettu ajaa asiaa, jonka äänestäjät voivat suoraan yhdistää oman omaisuutensa arvon laskemiseen, ääniä tulee vähemmän.
Jotkut optimistit osaavat ottaa asuntonsa arvon laskun siten, että eihän se haittaa, jos samaan aikaan myös mahdollisen tulevan asunnon arvo laskee (jos esim. perheenlisäyksen vuoksi suunnittelee muuttavansa seuraavaksi isompaan asuntoon). Toiset taas pohtivat suoraviivaisemmin asuntolainansa euromäärän suhdetta asunnon arvoon – olisi varmasti hauskaa, jos asunnon arvo laskisi samaa vauhtia kuin asuntolainaa on lyhennetty.
Timo, aivan, siksi en sitä ehdottanutkaan. 🙂 Tietysti vaatimukset kaavoituksen kiristämisen puolesta kasvaisivat välittömästi sen vapauttamisen jälkeen, mutta siinä vaan pitäisi olla tiukkana, että pidemmän aikavälin hyödyt potkivat sisään. Muutama poliittinen urahan siinä tuhoutuisi, mutta sehän ei haittaisi, jos toimikausilla olisi muutenkin katto.