Kerrankin jonkun kuolemasta oli hyötyä. Tajusin nimittäin vasta kenraali Augusto Pinochetin kuolemaa seuranneen keskustelun yhteydessä uskoneeni näihin päiviin asti siihen punaiseen valheeseen, että Chile oli presidentti Salvador Allenden johdolla demokraattinen ja onnellinen vapaa maa, kunnes CIA:n tukema Pinochet suoritti verisen vallankaappauksen ja perusti maahan sotilasjuntan. Näinhän asia ei tietenkään ollut, vaan Pinochet oli sankari, joka pelasti Chilen orastavan kommunistisen diktatuurin ikeestä.
Allende valittiin vuonna 1970 Chilen presidentiksi huikealla 36 prosentin äänipotilla. Wikipediassakin häntä hehkutetaan “maailman ensimmäiseksi demokraattisesti valitun vasemmistopresidentiksi” (Pinochet-artikkelissa, Allende-artikkelissa hän on vain Latinalaisen Amerikan ensimmäinen…). Heti valtaan noustuaan hän julkaisi tavoiteohjelmansa “Chileläinen tie sosialismiin,” ja koska presidenttikausi oli vain lyhyet kuusi vuotta, hän myös tarttui heti toimeen. Mittavat sosialisointitoimet ja muut reformit käynnistyivät. Näistä seurasi pian “jyrkät pudotukset tuotannossa, kulutustavaroiden puutteet sekä räjähtävä inflaatio.” (NY Times)
Jotain oli tehtävä, ja vuonna 1973 kenraali Pinochet käynnistikin sotilasvallankaappauksen, jonka yhteydessä mm. Allende kuoli. Näin tehdessään hän esti Chilen luisumisen kommunistiseen diktatuuriin. Pinochet toteutti amerikkalaisten ekonomistien avustuksella lukuisia talousuudistuksia (enemmän ja vähemmän onnistuneesti) ja luovutti valtansa vuonna 1990 demokraattisilla vaaleilla.
Kaiken kaikkiaan 17 vuoden diktaattorikauden saldo oli kommunismin estäminen, markkinatalouden ja demokratian perustaminen sekä kolme tuhatta kuollutta. Tietenkin vain nämä kuolleet muistetaan sosialidemokraattisessa mediassa ja Pinochetia pidetään yleisesti julmana diktaattorina, jonka kaudella katosi ihmisiä. Vasemmistodiktaattoreihin verrattuna 3000 uhria on kuitenkin mitättömän pieni määrä, eikä ainoastaan kaikkiin vasemmistodiktaattoreihin yhteensä verrattuna vaan kehen tahansa yksittäiseen verrattuna myös. Mainittakoon vaikka Stalin, Hitler, Pol Pot… Miljoonia ja taas miljoonia kuolleita, ja pääosin syyttömiä, kun taas Pinochetin kolme tuhatta olivat pääosin kommunisteja ja sosialisteja, jotka halusivat ja yrittivät saada Chileen vielä julmempaa kommunistista hallintoa.
Diktatuuri ei ole koskaan tavoiteltava hallintomuoto, mutta tällaisissa tietyissä harvinaisissa tilanteissa se voi olla ainoa järkevä vaihtoehto. Joskus pahaan on vastattava pahalla, tietenkin mieluummin pienemmällä pahalla, niin kuin tässä Chilen tapauksessa. Levätköön Pinochet rauhassa.
Lisää kenraali Pinochetista, Allendesta ja Chilestä voit lukea vaikkapa professori emeritus George Reismanin kirjoituksista General Augusto Pinochet Is Dead ja More on Pinochet and Marxism: The Necessity of Evil Means to Achieve Socialism.
Aina sitä oppii jotain uutta. Se on hyvä. Jatkossa tulen olemaan entistäkin kriittisempi punaisia valheita kohtaan, ja tulen myös tarkastelemaan oman pääni sisältöä, josko siellä vielä olisi muita punaisia jäänteitä hyväksyttyinä mutta unohtuneina.
Voi kun joku tekisi jotain vastaavaa Yhdysvalloissakin.. Niin ja Iranissa ja Pohjois-Koreassa, sekä tietysti Israelissa, Palestiinassa ja Syyriassa. Nuo maat kun saisi pois maailman kartalta olisi täällä aika lailla turvallisempaa. Venäjäkin on hyvää vauhtia nousemassa tuohon samaan kastiin.
Ongelmien ratkaisu on vaan usein kovin vaikeaa. Todelliset syyt jonkun maan ongelmiin puututtaessa on usein hyvin itsekkäitä. Keinoista nopein ja helpoin on sotilaallinen ratkaisutapa. Ei ehkä paras keino, mutta harvoimpa sitä oikeasti kohdemaan parasta ajatellaan..
Ja millähän perusteella sosialistien ja kommunistien murhaaminen on sitten oikeutetunpaa kuin muiden kansalaisten? Kirjoituksestasi paistaa tulkinta, että kommunistit ja sosialistit on ihan oikein tappaa. Tuskin he diktatuuria puolsivat, komminismi ja sosialismi ovat kauniita aatteita, jotka vain eivät käytännössä toimi, kuten historia on osoittanut. Jos maassa tehdään sotilasvallankaappaus, kipeää olisi, jos sitä ei vastutettaisi. Kuka haluaa toivottaa murhamiehet tervetulleiksi kotiinsa? Uskotko itse, että nuo kommunistit ja sosialistit puolsivat “julmaa diktatuuria”? Jos maassa jo tapahtui ihmisoikeusloukkauksia, kidutuksia ja murhia, niin heidän tavoitteensahan olisi jo saavutettu.
“Miljoonia ja taas miljoonia kuolleita, ja pääosin syyttömiä, kun taas Pinochetin kolme tuhatta olivat pääosin kommunisteja ja sosialisteja, jotka halusivat ja yrittivät saada Chileen vielä julmempaa kommunistista hallintoa.”
Ja onko mitään toditeita, että Allenden presidenttiys olisi kääntynyt diktatuuriksi tai että jos näin olisi tapahtunut, se olisi ollut julmempi kuin Pinochetin toteuttama diktatuuri? Onko mitään ideaa tehdä vallankumous, jotta estettäisiin julman diktatuurin synty, jos se johtaa vain toisen henkilön johtaman diktatuurin syntyyn?
Vaikka kuolonuhreja olikin “vain” kolme tuhatta, kidutettuja oli ainakin kolme kertaa tuo määrä ja lisäksi useita ihmisiä katosi ja maassa oli useita vankileirejä. Ja vaikka määrä onkin pienempi kuin tunnetumpien diktaattorien kuolonuhrien määrä, se ei silti tee Pinochetista tippaakaan sen kunniallisempaa valtionmiestä. Montako kuolonuhria Allenden tilille kertyi? Allenden johtama Chile ei sadan prosentin varmuudella olisi kääntynyt diktatuuriksi, eikä varmuudella edes veriseksi sellaiseksi. Voihan olla, että vaalikauden lopussa olisi presidentin vaalit järjestetty normaaliin tapaan. Mutta koska hän oli kommunisti, hänelle ei saanut antaa edes tilaisuutta, Yhdysvaltojen silmissä kommunisti oli yhtä paha sana kuin terroristi nykyään, se ei ollut inhimillinen olento vaan suurin piirtein ilmestyskirjan peto, joka pitää tuhota keinolla millä hyvänsä.
En myöskään luottaisi sokeasti NY Timesin tietoihin Chilen tuolloisesta tilanteesta. Ottaen huomioon tuon ajan tilanteen lehden tiedot voivat hyvinkin olla paisuteltuja, vaikka totuuspohja niillä varmasti onkin.
Jasmina. Ajanpuutteen vuoksi en sen tarkemmin puutu tällä kertaa argumentteihisi, vaan totean vain, että Etelä-Amerikassa on juurikin tällä hetkellä nähtävissä esimerkki siitä, miten Chilelle olisi käynyt, jos Allende olisi saanut jatkaa uudistuksiaan. Sen esimerkin nimi on Hugo Chavez.