“Kielletään, kielletään, kielletään,
jotta joskus luomme toisenlaisen maan,
jotta kieltäisimme kaiken, haittaisimme ystävää,
ehkä kaukana se on, mut toivo jää.”— Minä itse, Pertti Reposta mukaillen
Tällä kertaa olemme kieltämässä makeispakkauksen kansikuvaa. Kaikki joukolla mukaan kieltämään!
Kuluttajavirasto ja vähemmistövaltuutettu haluavat kieltää suukkorasian kansikuvan
Legendaarinen suklaaherkku. Viranomaiset ovat päätymässä ilmeisesti siihen, että Brunbergin suukkorasian kannessa vuosikymmenet ollut kuva ei ole sovelias.
Kuluttajavirasto ja vähemmistövaltuutettu ovat puuttuneet porvoolaisen Brunberg-makeistehtaan ykköstuotteen Suukko-makeisrasian kansikuvaan, jossa esiintyy kaksi tanssivaa tummaihoista hahmoa, mies ja nainen. Viranomaiset pitävät kuvaa sopimattomana ja haluavat kieltää sen käytön.
Samanlainen kohtalo uhkaa Fazeria, jonka lakritsipatukan kääreessä on musta kasvoja kuvaava punahuulinen päähahmo.
Brunbergin toimitusjohtaja Tom Brunberg on käynyt Kuluttajavirastossa kuultavana. Hän sanoo olevansa asiasta hämmästynyt ja myös jonkin verran ärtynyt.
– Sieltä tullee kohtapuoliin päätös, joka lienee kuvan kannalta kielteinen. Huonolta näyttää, Brunberg sanoo.
Tiettävästi aloite kuva-aiheisiin puuttumiseksi on tullut Suomen ulkopuolelta.
Jep, kyllä mustat ihmiset pitää saada pois mainoksista ja pakkausten kansista.
Aivan. Pois silmistä, pois mielestä.