Hallitukselle kenkää

Nyt kun eduskunnan uudistaminen saatiin alta pois, on aika siirtyä hallitukseen. Mielestäni poliittinen hallitus voitaisiin pistää viralta ja käyttää valtiovallan toimeenpanevana elimenä (eli eduskunnan/lainsäätäjien työkaluna) puhdasta asiantuntijahallitusta talouselämän tapaan. Toisin sanoen, jos Suomi olisi yhtiö, voisi eduskunta olla sen yhtiökokous ja hallitus sen hallitus (heh).

Tästä olisi useita selkeitä etuja. Ensinnäkin, hallitus olisi selkeästi vastuussa vain ja ainoastaan eduskunnalle ja sitä kautta kansalle. Huonosta johtajuudesta seuraisi siten nykyistä helpommin kengänkuvioita takapuoleen, myös yksittäisille hallituksen jäsenille. Hallituksella ei olisi automaattista enemmistö eduskunnassa eikä epäpätevillä hallituksen jäsenillä joutavia selkääntaputtelijoita. Vaalien tuloksen ei tarvitse välttämättä vaikuttaa hallituksen koostumukseen, sillä hallituksen tehtävä on toteuttaa eduskunnan tahto jälkimmäisen koostumuksesta riippumatta. Hallituksen jäsenten toimikausia ei välttämättä tarvitsisi määritellä, joskin hallituksen puheenjohtajan vaihto lienee välillä paikallaan, ettei käy göranperssoneita tai tonyblaireja.

Toisekseen, hallituksen jäsenet voisivat keskittyä oikeasti tehtäviensä hoitoon eikä oman asemansa ja ideologioidensa pönkittämiseen. Esimerkiksi sellaisilla henkilöillä kuin Tuula Haatainen, Tanja Saarela (ent. Karpela, os. Vienonen) ja Erkki Tuomioja ei olisi mitään asiaa päästä pätemään hallitukseen. Hallituksen jäsenillä on varmasti tähdellisempääkin tekemistä kuin kehittää leukalihaksiaan julkisuudessa.

Kolmanneksi sillä voisi olla tervehdyttävä vaikutus myös eduskunnan työhön, kun minkään ryhmittymän ei tarvitsisi nöyristellä ja tinkiä periaatteistaan vain siksi, että oman ryhmän kavereita on hallituksessa. Eduskuntaan olisi myös mahdollista saada aitoa keskustelua sen sijaan, että hallituspuolueet sanelevat ja oppositio vikisee milloin mistäkin. Nykyisinhän hallitus on liian helposti myös lakiasäätävä elin, kun hallituspuolueiden enemmistön turvin eduskunta toimii hallituksen lakiesitysten kumileimasimena.

Ja sitten miettimään minkä valtakuntamme politiikan epäkohdan korjaisin seuraavaksi… Presidentin? Heh heh…

Leave a Reply

Your email address will not be published.