Ulkoministeri Erkki Tuomioja kirjoittaa nettikolumnissaan 30.7. muunmuassa sodan traumatisoivasta vaikutuksesta: (Valitettavasti Tuomiojan sivusto ei tue pysyväislinkkejä.)
Kavin viime viikolla nopealla Lahi-idan matkallani myos Haifassa, josta kymmenet tuhannet ihmiset ovat lahteneet etelaan Hizbollahin jo kymmenia kuolonuhreja aiheuttaneita raketti-iskuja pakoon. Kavin myos Haifan suurimmassa sairaalassa, jossa hoidetaan iskussa loukkaantuneita. Haavoittuneiden lisaksi hoitoa ovat tarvinneet myos shokeista traumatisoituneet. Israelin terveydenhuolto on kuitenkin korkeatasoista – tamankin sairaalan palveluksessa on kaksi laaketieteen nobelistia – ja selviytyy haasteistaan patevasti.
Antaumuksella ja patevyydella tehtaviaan hoitavat myos ulkoisesti paljon vaikeammissa oloissa toimivan Gazan suurimman sairaalan laakarit ja henkilokunta, vaikka heidan palkanmaksunsa on ollut keskeytyksissa jo kuukausien ajan. Siella ei tosin hoideta traumatisoituneita, koska koko Gazan vaesto on saanut jo pitkaan elaa erilaisten iskujen pelossa.
Tahtoisinpa kysyä herra ministeriltä, että eivätkö muka sitten israelilaiset ole saaneet jo pitkään elää erilaisten iskujen pelossa? Eikö se ole juurikin Israel, jossa saattaa räjähtää milloin vain, missä vain, mitä vain, ja tietenkin ilman ennakkovaroitusta? Ja eivätkö puolestaan Israelin iskut kuitenkin ole kohdistuneet vain terroristijärjestöjä vastaan, sekä ainoastaan niitä siviilejä vastaan, jotka kyseiset terroristijärjestöt ovat saattaneet vaaraan leiriytymällä heidän lähelleen?
Toisaalla, “sekä Hizbollah että Hamas vannoivat kostavansa Qanan tapahtumat. Hamasin edustaja Mushir al-Masri sanoi, että kaikki keinot ovat nyt sallittuja.” Siis tuota mitä häh? Mitä “keinoja” Hamas ei muka ole vielä käyttänyt? Ilmeisesti itsemurhapommitukset, siviilien ja sotilaiden kaappaamiset ja teloitukset, sekä omien siviilien käyttö ihmiskilpinä eivät vielä ole aivan äärimmäisiä keinoja?
Qanan murhenäytelmä tässä konfliktissa on tietenkin omaa luokkaansa, ja erittäin tuomittava sellainen. Siviilien, ja erityisesti naisten ja lasten, tappaminen ei ole mitenkään hyväksyttävää. Sitäkin tuomittavampaa ja säälittävämpää on siviilien, erityisesti naisten ja lasten, uhraaminen tarkoituksella. Toivon lukijoiden huomaavan, että olen syvästi pahoillani tästä tragediasta enkä sano seuraavaa vain Israelia puolustaakseni – Israelkin on tässä virheisiin syyllistynyt.
Hizbollahin aiempien saavutusten valossa en pitäisi mitenkään epätodennäköisenä sitä, että eräänkin qanalaisen kolmikerroksisen talon (ja/tai sen naapuritalojen) katolle olisi kiivennyt kourallinen kunniakkaita sotureita Katjusha-raketinheittimien kera täysin tietoisina alemmissa kerroksissa majailevista tulevista marttyyreista. Kuten on jo selvää, Hizbollah on muiden vastaavien terroristijärjestöjen tavoin taitava käyttämään länsimediaa hyväkseen, ja kaikki keinot ovat siihen heille sallittuja.
Aivan irrallisena pohdiskeluna heräsin miettimään sitä, että jos reilut kuusikymmentä vuotta sitten oltaisiin oltu näin vainoharhaisia sodan siviiliuhrien suhteen, ja muunmuassa Saksa olisi välttynyt liittoutuneiden pommitusten aiheuttamilta 305000-600000 siviiliuhrilta (joista yksin 35000-135000 Dresdenissä), niin mahtaisimmeko edes olla tässä pohdiskelemassa syntyjä syviä, ja jos kyllä, niin pohdiskelisimmeko ne saksaksi, ja mahtaisimmeko päättää jokaisen kirjoituksen sanoihin Kauan eläköön Führer!