Kaikkihan tuntevat termin curling-vanhemmat, jolla viitataan vanhempiin, jotka lakaisevat kaiken ikävän ja vaikean pois lastensa tieltä, tehden lapsuudesta ja nuoruudesta mahdollisimman helppoa. Erittäin hyvä keino saada uusavuttomia nuoria aikuisia, joilla menee sormi suuhun, kun on aika muuttaa pois kotoa… Jos sieltä äidin helmoista koskaan enää tulee muutettuakaan.
Johnny Munkhammar esitti kirjassaan European Dawn – After the Social Model termin curling-valtio (Curling state), jolla hän viittaa yhteiskunnan taholta harjoitettavaan vastaavaan toimintaan, tosin ei vain lapsia ja nuoria kohtaan, vaan kaikkia kansalaisia koskien. Ja sitähän meidän nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamallimme tekeekin, yrittää hoitaa kaiken kaikkien puolesta niin ettei kenenkään tarvitsisi ottaa vastuuta omasta elämästään.
Aikaisemman kirjoitukseni herättämässä keskustelussa kosketeltiin hieman hyvinvointiyhteiskuntaakin. Sille keskustelulle luonteva jatkosuunta voisi olla yhteiskunnan rooli yleisemminkin. Minun mielestäni yhteiskunnan ei tule olla kansalaistensa curling-vanhemmat. Sen lakaisun voisi ihan suosiolla jättää urheilijoille. Oikeasti, kaikki (curling-vanhempia lukuunottamatta) ovat varmaan samaa mieltä siitä, että moinen vanhemmuus ei ole järkevää. Miksi yhteiskuntaa kohtaan ollaan niin paljon sokeampia?
FYI: Oma ajatukseni valtiosta toimii ehkä enemmän filosofisella tasolla, joten
lähden siitä :).
Itse en ole löytänyt vielä juurikaan uutta yhteiskuntateorioista sitten luettuani Platonin Valtion ( The Republic ). Kontekstit muuttuvat mutta syntyneet ongelmat voidaan aina johtaa joihinkin jo määriteltyihin ongelmiin. Esimerkiksi voidaanko yhteiskunnan moraaliset säännöt ( mitä ne ovat ? ) lukea objektiivisiksi, joita valtio voi valvoa ? Mihin vedetään raja yksilönvapaudessa ? ja niin edelleen.
Esimerkiksi Suomessa nyt kirkon ja valtion suhdetta uudelleenmietittäessä nämä olisivat hyviä keskustelun aiheita.
Lainaan erästä toista herraa:
“If man in the state of nature be so free, as has been said,
if he be absolut lord of his own person and possession, equal to
the greatest, and subject to nobody, why will he part with his
freedom, this empire, and subject himself to the dominion and
control of any other power.”
Näin linjasi John Locke. ( Locke oli näkemykseni mukaan
tosin ennemminkin ajatusten kokoaja ja populisti ). Mihin ihminen
siis tarvitsee yhteiskuntaa ? Suurin yksittäinen syy Locken “Civil of Goverment” teosten pohjalta voidaan määrittää turvallisuuteen. Oli kyseessä sitten, perheen, omaisuuden tai toimeentulon turvaaminen. Samoille linjoille päätyvät myös tutkijat Kristen Hawkes sekä Kim Hill. He tosin ovat luonnontieteilijoitä ja heidän perimmäinen kysymyksensä on “miksi ihmisapinat ( jotka jaetaan metsästäjiin ja keräilijöihin ) jakavat ruokaa keskenään ? Miksi metsästäjä metsästää vain isoja eläimiä ( joka on vaarallisempaa ja paljon epävarmempaa ) vaikka pienien metsästäminen olisi omalle perheelle huomattavasti kannattavampaa ? Mielenkiintoinen ( yhteiskunnallinenkin ? ) filosofointi, jota käsitellään 300 sivun verran kirjassa “Jalouden alkuperä” ( Matt Ridley, Art House 1999 ). “Kauppaa” käydään ruuan,arvostuksen ja turvallisuuden kesken. Vain yksi asia on konkreettinen, joten se hankaloittaa asiaa, aivan kuten meidänkin yhteiskunnassamme.
Nopean vilkaisun mukaan herra Munkhammar kirjoittaa taloudellisen kasvun näkökulmasta. Kirjaa lukematta en mielelläni kommentoi asiaa mutta heitän asiaan muutaman oman näkökulmani. Munkhammarin ajatus on kyllä kieltämättä mielenkiintoinen, mutta johtaako se vain toisiin ongelmiin ?
Itse olen varsin kriittinen “yhteiskunnan kehittämisestä talouden ehdoilla” -ajatusta kohtaan. Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä että yksilöiden vastuuta yhteiskunnasta ja omasta itsestään pitää kasvattaa, mutta pyritäänkö siihen pakottamalla ihmisiä tilanteisiin, jossa heidän on pakko toimia ( vaikka mahdollisuuksia ei välttämättä ole ) vai pyritäänkö siihen sisäisen eheyden kautta, sisäistämällä yhteiskunnan ongelmia ja luomalla motivaatiota tätä kautta. “Oikea” sekoitus lienee molempien osien oikeanlainen suhde. Pelkästään pakottamista en kuitenkaan suosi missään olosuhteissa. Yhteiskunnan on taattava kaikille yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet taloudellisen kasvuun ( ja esim. tuottavaan yrittäjyyteen, tarvittavat matalapalkka-alojen rakenne muutokset ). Tällä hetkellä näin ei ole ja nykyisellä yhteiskuntamallilla moinen ajatusmaailma johtaa helposti USA:n kaltaiseen tilaan, jossa lääkäriin pääsee vain jos on vakuutus. Yhteiskunnan kahtiajako ja syrjäytyminen on jo nykyiselläänkin ajankohtaista Suomessa.
Kuitenkin viime vuosisadan alun kauppaneuvokset, Saksasta ja Ruotsista tulleet liikemiehet loivat pohjan sodanjälkeiselle Suomelle. Nykyisellään kuitenkin suurien yhtiöiden yhteiskuntavastuun katsotaan koostuvan työllistämisestä ( joka taas vaatii tuloksen
tekoa ) kun taas 1900 -luvun alussa paikallisuusliike, kaupungin politiikkaan osallistuminen ja kaupungistaminen oli luonnollista. Niin sanottu hyväntekijöiden rooli oli paljon suurempi. Motiivit varmastikin
olivat samansuuntaiset, mutta mitä tehdään kun kasvamisen mahdollisuuksia ei enää ole ? Mitä jää jäljelle kun on tullut aika suuren työllistäjän muuttaa muualle ? onko olemassa tärkeämpää asiaa
jonka kasvu/säilyminen pitäisi varmistaa ensin ? Ihmisten itsevarmuus ? Motivaatio ? Positiivinen asenne ? Paikkakunnilla saadaan vajeet paikattua. Globalisaation vastavoimaa lokalisaatiota pitää ohjata oikeaan suuntaan.
Ajatus kuullostaa kaikesta huolimatta kiehtovalta. Kuitenkin ihmisten ( ja yritysten ) omien sivistyneisyys ja henkisten ( sekä inhimillisten ) ominaisuuksien sisäistäminen on mielestäni tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Tätä kautta tarkastellessa ajatus
on mielenkiintoinen, kun siihen yhdistää yhtäläiset mahdollisuudet. Siihen
on kuitenkin vielä matkaa.
Mor japp, kylläpäs siinä tuli paljon kommenttia. Täytyy palata tähän myöhemmin, mutta nyt kiireiden keskeltä puutun vain räikeimpään asiavirheeseesi. Kuten aiemmankin ketjun kommenteissa mainitsin, “Amerikkaan on aina hauska verrata, mutta erityisesti niiden vertausten kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä läheskään kaikki, mitä siitä maasta kerrotaan ei pidä lainkaan paikkaansa.”
Kirjoitit että “moinen ajatusmaailma johtaa helposti USA:n kaltaiseen tilaan, jossa lääkäriin pääsee vain jos on vakuutus.” Yhdysvalloissa on neljäkymmentä miljoonaa ihmistä, joilla ei ole yksityistä sairausvakuutusta. Luuletko oikeasti, että nämä ihmiset ovat täysin vailla terveydenhuoltoa ja lääkärin hoitoa? Väärin. Nämä ihmiset ovat julkisen terveydenhuollon varassa, kuten meillä täällä Suomessakin. Ja kuten täälläkin, julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä on tasoero laadussa ja nopeudessa, joskaan USA:ssa julkinenkaan terveydenhuolto ei tarkoita puolen vuosikymmenen jonoja joihinkin leikkauksiin, toisin kuin täällä.
Ero on siis siinä, että siinä missä USA:ssa suurin osa pääsee yksityiseen terveydenhuoltoon vakuutusten ansiosta, Suomessa harvalla on yksityistä vakuutusta, ainakaan työterveydenhuollon lisäksi. Täällä siis suurin osa on sen huonompilaatuisen julkisen terveydenhuollon varassa. Kumpiko malli siis olikaan parempi?
Mikäli asia tarkastellaan pelkästään terveydenhuollon näkökulmasta
on nykyinen terveydenhuollon tila Suomessa hyvin pitkälti
seurausta ikärakenteen luonteesta ja 90-luvulla tapahtuneesta
Lääkärikoulutuksien ( ja kaikenlaisten määrärahojen ) supistamisista. Lisäksi mielestäni kuntasektorin toimintatapoja voidaan ja pitäisi tehostaa todella paljon. Kunta- ja palvelurakenneuudistus on vain alkusoittoa. Itseasiassa sillä alkaa olemaan jo vähän kiire.
Kuitenkin pidän erityisen tärkeänä, että sairaanhoito pidetään julkisena
ja turvataan myös muut hyvinvointi palvelut. Argumentteja löyty runsaasti esim. alla olevasta linkistä, joten en viitsi niitä lähteä erikseen kirjoittamaan. Itse pidän nykyistä järjestelmää todella hyvänä ( se, että palvelun laatu on huonontunut ei riitä mielestäni perusteeksi muuttaa koko järjestelmää, varsinkin kun seurauksista on jo tietoa ). Itse olen joutunut myös käytännön tasolla olemaan kyseisen järjestelmän kanssa tekemisissä ja oma mielipiteeni on että jokin
mättää pahasti, mutta mielestäni ei yksityistäminen ole ratkaisu siihen.
Se johtaa vaan uusiin ongelmiin jatkossa! On kyllä suuri vaara että Suomikin on osittain ajautumassa tällä saralla yhä uusliberalistisempaan suuntaan, sillä hoiva-alan rahoista käydään tulevina vuosina kovaa kilpaa.
Mitäpä jos yksityistettäisiin myös kaikki kirjastot ja poliisit, ehkäpä myös peruskoulut ? Samantien yliopistot. Nehän eivät tuota tällä hetkellä tarpeeksi paljon osaavia lääkäreitä :D. Yksityistetään myös Yle, siellä voidaan sitten olla näyttämättä joitain asioita =).
http://www.globalisaatio.net/download/hyvinvoi.rtf