Työväen asiaa nuorten kustannuksella

Aikamme merkityksellisimpiä työmarkkinaongelmia on 1990-luvun alun laman jälkeen pysyvästi korkeaksi jäänyt nuorisotyöttömyys. Se on omiaan poikimaan syrjäytyneisyyttä, muita sosiaalisia ongelmia, tottumattomuutta työelämän vaatimuksiin ja jopa pysyvää riippuvuutta sosiaalivaltiosta. Nämä nuorisotyöttömyyden ongelmat vain pahenevat ajan myötä, kun huoltosuhde muutenkin heikkenee. Nuorten työllisyyden parantamisen luulisi olevan ay-liikkeen asialistalla, mutta päinvastoin ay-liike näyttää tavoitteillaan pahentavan ongelmaa.

Vaikka 15-64-vuotiaiden työttömyys on hieman yli puolittunut lama-ajan lähes 17 prosentista vajaaseen 8 prosenttiin, 15-24-vuotiaiden työttömyys on jäänyt 20 prosentin vaiheille lama-ajan huipusta laskettuaan. Nuorten työttömyyden kehitys on siis jäänyt jälkeen yleisestä työttömyyden kehityksestä. Nuorten osuus työttömistä suhteessa nuorten osuuteen työvoimasta on jopa tasaisesti kasvanut laman jälkeen. Nykyisin nuoria on työttömänä 2,5 kertaisesti heidän osuuteensa työvoimasta nähden. (Lähde: Tilastokeskus.)

Nuorten työllistymisen vaikeuteen on lukuisia syitä, mutta voimme havaita tietyt tekijät selvästi keskeisimmiksi. Nuorillahan on tyypillisesti vähän tai ei lainkaan työkokemusta, jolloin heidän keskimääräinen tuottavuutensa on väistämättä kokeneempia työntekijöitä alhaisempi. Tällöin kaikki, mikä laskee nuorten palkkaamisen kannattavuutta, vaikuttaa heikentävästi heidän työllistymiseensä.

Laman jälkeisenä taloudellisen kasvun aikana yleissitovien työehtosopimusten vähimmäispalkat ovat nousseet yleisen palkkatason mukana. Samalla valtio on kasvattanut voimakkaasti menojaan, joita on rahoitettu muun muassa korotetuilla työllistämisen sivukuluilla. Lisäksi työmarkkinoita koskevaa sääntelyä on lisätty. Esimerkiksi yt-laki koskee nykyisin yhä pienempiä yrityksiä, mikä lisää työllistämisen riskejä ja tekee siitä kalliimpaa.

Nämä kolme tekijää ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että nuorten työllistämisen kannattavuus on merkittävästi heikentynyt ja että nuorten työttömyys ei ole pystynyt pysymään yleisen työttömyyden kehityksen tahdissa. Sen sijaan varsinkin nuorten keskuudessa ovat lisääntyneet vuokra- ja pätkätyöt sekä muut epäsovinnaiset työsuhdemuodot. Jopa korkeasti koulutettujen nuorten keskuudessa erilaiset palkattomat harjoittelut ja tukien varassa kituuttaminen ovat yleistyneet. Myös opiskeluaikojen pidentymisen voi osittain katsoa johtuvan opiskelijoiden epävarmuudesta tulevan työllistymisen suhteen. Näitä nuoria voisikin hyvällä syyllä kutsua työn orjiksi.

Ironisesti nämä tekijät eivät välttämättä ole työttömille nuorille itselleen niitä tärkeimpiä asioita. Esimerkiksi vähimmäispalkkaa pienempi alkupalkka voisi monelle olla käypä, sillä nuorena menot eivät vielä ole suuret ja saatu työkokemus auttaa myöhemmin ansioiden korottamisessa.

Mainituille kolmelle tekijälle on yhteistä myös se, että ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän ammattiyhdistysliikkeen tontilla. Nuorten työllisyyttä parantaakseen ay-liike voisi halutessaan ottaa ajettavakseen työehtosopimusten vähimmäispalkkojen joustavuuden tai poistamisen, työllistämisen sivukulujen alentamisen ja sekä yleissitovuuden, yleisen työmarkkinoiden sääntelyn että yt-menettelyiden keventämisen.

Sen sijaan ay-liike näyttää sortuvan lyhytnäköiseen ahneuteen. Vaikka pitkällä tähtäimellä on varmasti kaikille selvää, että nuorten parempi työllistyminen olisi eduksi koko yhteiskunnalle, niin lyhyellä aikavälillä voi ay-liikkeen kannalta ilmeisempää olla, että nuorten parempi pääsy työmarkkinoille lisäisi työn tarjontaa ja siten heikentäisi ay-liikkeen mahdollisuuksia vaatia parempia etuja nykyiselle jäsenistölleen. Katsaus ay-liikkeen nykyisiin tavoitteisiin vahvistaa tämän tulkinnan todennäköisyyttä.

Jos näin on, ay-liikkeestä onkin tullut konservatiivinen, olemassaolevien rakenteiden säilyttämiseen ja status quon ylläpitämiseen tähtäävä voima. Kaukana ovat ne ajat, jolloin ay-liike oli oikeasti edistyksellinen ollen vahvasti mukana luomassa monia koko työväestön asemaa parantaneita uudistuksia. Tosin niinä aikoina ay-liike olikin lähestulkoon vallankumouksellinen vastavoima tilanteessa, jossa yläluokka ja pääoma jakoivat makuuhuoneen kruunun kanssa. Nykyisinhän valtion kanssa naimisissa on nimenomaan ay-liike, jonka ylimmistä johtotehtävistä käydään pyöröoven kautta hallitukseen ministeriksi.

Kun etuoikeudet ennen vanhaan olivat yläluokalla ja heidän yrityksillään – ja jossain määrin ovat toki vieläkin, esimerkiksi pankeilla – niin nykyisin etuoikeuksista nauttii ammattiyhdistysliike. Järjestäytyneen ay-liikkeen asettamista samalla viivalle järjestäytymättömien työntekijöiden kanssa – eli käytännössä mm. yleissitovuuden ja lakko-oikeuden poistamista – ei ole nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä realistista odottaa, vaikka se olisikin tehokkain ja yksinkertaisin keino joustavoittaa työmarkkinoita ja siten parantaa myös nuorten työllisyyttä.

Jos ja kun poliittisen prosessin kautta ei ole löydettävissä ratkaisuja asiaan, voisimmeko viedä markkinatalouden suoraan sen vastustajien luokse? Ehkä ratkaisu olisikin perustaa uusi ammattiyhdistys, joka auttaisi jäseniään, mutta ei ideologisesti tavoittelisi etuoikeuksia eikä sellaisia käyttäisi, vaan päinvastoin ajaisi niiden kumoamista sekä muita työmarkkinoita oikeasti kehittäviä tavoitteita. Sitten kysymys olisikin enää uuden ja vanhan ay-liikkeen markkinaosuuksista.

* * *

Kirjoitus on alunperin julkaistu vappublogina ajatuspaja Liberan blogissa 1.5.2013.

Kiireellinen To Do -lista

Kirjoitin blogissani syyskuussa 2009, että lama ei ole vielä ohi, vaan pahin on vielä edessä. Kuinka ollakaan, lama ei ole vieläkään ohi ja pahin on edelleen edessä.

Poliitikot ovat ostaneet vippaskonsteilla jatkuvasti lisää aikaa tuossa kirjoituksessani mainitsemien kriisin todellisten syiden ratkaisemisen sijasta ja näin tehdessään ovat pahentaneet tulevaa, väistämätöntä korjausliikettä. Kuplan ei ole annettu puhjeta, vaan siihen on puhallettu yhä lisää kuumaa ilmaa, kuten olenkin ennustanut.

Lopullinen ratkaisu alkaa kuitenkin häämöttää. Euroopan tuoreimmat poliittiset käänteet - siis Ranskan ja Kreikan vaalit - todennäköisesti antavat vauhtia eurobondihaaveille, siis tuolle vihoviimeiselle vippaskonstille, jonka jälkeen oljenkorsia ei enää ole, vaan kupla pääsee vihdoinkin tyhjentymään. Silloin kolme vuotta sitten maalaamani kuvat massatyöttömyydestä ja asuntojen hintojen romahtamisesta ovat todellisuutta, kun vuosikymmenien saatossa velkaantumalla tehty pääoman syöminen ja tuhoaminen paljastuvat koko kauheudessaan.

Vaikka en usko poliittisiin ratkaisuihin, enkä varsinkaan suomalaiseen valtaa pitävään poliitikkokaartiin, heillä olisi vielä nyt mittaamattoman arvokas paikka yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Kansainväliset sopimukset todennäköisesti ovat poliittista realiteettia, jota emme voi paeta, mutta jotain erittäin hyödyllistä voisimme kotimaassa ihan omin voimin tehdä.

Seuraavilla toimilla emme voi tulossa olevaa massatyöttömyyttä ja yleistä köyhtymistä kokonaan välttää, mutta niitä voidaan lieventää ja lyhentää merkittävästi, jos toimet toteutetaan ajoissa - eli nyt. (En tosin pidättele hengitystäni.)

1. Työehtosopimusten yleissitovuuden lakkauttaminen

Yleissitovat työehtosopimukset eivät paranna työllisyyttä, vaan parantavat työllisten työehtoja työtaistelutoimenpiteiden uhalla. Tämän voinevat kaikki myöntää. Käytännön seuraus tästä on se, että työn teettäminen on kalliimpaa ja riskipitoisempaa, jolloin yrittäjillä on varaa työllistää vähemmän. Yleissitovien työehtosopimusten vallitessa työttömyys on suurempaa kuin ilman yleissitovuutta. Yleissitovuuden lakkauttaminen ei tarkoita kaikkien työehtosopimusten tai edes ammattiyhdistysten neuvottelemien työehtosopimusten katoamista, vaan ainoastaan työntekijöiden ja työnantajien valinnan- ja neuvotteluvaran sekä työmarkkinoiden joustavuuden lisääntymistä ja sitä kautta työllisyyden paranemista.

2. Yhteistoimintamenettelyn lakkauttaminen

Myös raskaan yt-menettelyn edellyttäminen lisää työttömyyttä, sillä se tekee palkkaamisesta suuren riskin. Koska yt:t ovat pitkät ja raskaat, yritysten ongelmat kasautuvat ennenkuin niihin ryhdytään. Fire at will vähentäisi työllistämisen riskejä ja joustavoittaisi yritysten toimintamahdollisuuksia, kummankin seurauksen johtaessa työllistymismahdollisuuksien lisääntymiseen.

3. Työnantajamaksujen poistaminen yksityishenkilöiltä ja yksityisyrittäjiltä

Miksi yrittää paikata ongelmaa jollain hassulla kotitalousvähennyksellä, kun voi poistaa itse ongelman? Jopa pienimuotoinen työllistäminen on luvattoman kallista: työntekijän käteen jäävä ansio on suhteettoman pieni työnantajan maksamiin kokonaiskustannuksiin, jolloin pienemmät hommat kannattaa ennemmin tehdä itse, teettää pimeästi tai jättää tekemättä. Suuresta määrästä pieniä hommia kertyy suuret määrät työtä.

4. Yrittäjyyden esteiden poistaminen

Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen on Suomessa kansainvälisesti tarkastellen melko helppoa, on edessä silti melkoinen pykäläviidakko, tarpeettomista riskeistä puhumattakaan. Yrittäjyyteen kannustavista ja heitä haikailevista poliitikkojen korupuheista olisi siirryttävä tekoihin ja muun muassa lopetettava yrittäjien pakolliset eläkevakuutukset, yritykseen takaisin sijoitettujen voittojen verotus, yritystuet ja starttirahat, aiemmin epäonnistuneiden yrittäjien rankaiseminen ja muut eläväisen yrittäjäkulttuurin esteet.

* * *

Ja niin edelleen. Tarkkaavainen lukija varmasti löytää punaisen langan mainituista toimista ja pystyy jatkamaan listaa itse.

Valtion näkökulmasta osa mainituista ja vastaavista toimista ovat tietenkin kustannuksia, kun esimerkiksi vero- ja maksutulot vähenevät. Samalla ne ovat kuitenkin säästöä yksityiselle sektorille eli mahdollisuus investoida ja luoda lisää työpaikkoja, kuluttamisesta puhumattakaan.

Toki valtion olisi aiheellista karsia myös kulujaan vähentyneiden tulojensa (vaikka ne eivät lopulta vähentyisikään) kattamiseksi. Hyviä aloituskohteita olisivat muun muassa maataloustukien lopettaminen, TE-toimistojen lopettaminen, kuntien valtionosuuksien (ja samalla kuntien lakisääteisten tehtävien) lopettaminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan lopettaminen ja niin edelleen.

Ehdottamani toimet ja säästöt ovat rankkoja, joten en usko niiden toteutumiseen ennenkuin on liian myöhäistä. Ne ovat myös välttämättömiä, joten ne tulevat myös toteutumaan, mutta vasta kun on liian myöhäistä. Jyrki ja Jutta eivät muuten tule olemaan suosittuja lapsille annettavia nimiä tulevaisuudessa.

Verotuksen hinta

"Veroaste (kokonaisveroaste) on yleisimmin käytetty verotuksen tason mittari eri maissa. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen." -- Veronmaksajien keskusliitto

Tämän määritelmän mukainen veroaste ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Esimerkiksi Suomen veroaste oli 43,1% viime vuonna, mikä ei ole lähellekään sitä määrää, minkä verran valtio (ja kunnat, mutta luen ne tässä kirjoituksessa valtion osiksi) todellisuudessa verottaa. Todellisen veroasteen laskeminen onkin sitten pari astetta työläämpää, mutta tässä kirjoituksessa esitän suuntaa antavan arvion siitä.

Kuinka paljon valtio kaiken kaikkiaan kerääkään veroja ja veroluonteisia maksuja siitä, että työntekijä tekee töitä ja ostaa antaisemillaan rahoilla tuotteita? Verokertymän purkaminen on itse asiassa yksinkertaisempaa aloittaa tuotantoprosessin alkupäästä.

Olen täältä löytyvään Google-taulukkoon (HTML-versio) laskenut geneerisen mielikuvitustuotteen (Gemitu) verokertymän aina raaka-ainetuottajasta lähtien, kuluttajan ostoskassiin saakka. Koska tuotteen valmistuksen jokaisessa vaiheessa kertyy muun muassa työhön liittyviä veroja ja yhteisöveroja, lopulliseen tuotteen myyntihintaan sisältyykin itse asiassa paljon enemmän veroja kuin pelkkä arvonlisävero. Gemitun hinnassa erilaisia veroja on melkein 43%, mikä pitää suuntaa antavasti paikkansa tavallisten tuotteiden kohdalla, paitsi ettei laskelmani ota huomioon kaikkia veroja, kuten erilaisia valmisteveroja. Tuotteiden keskimääräinen verorasitus on siis todellisuudessa vähintään 43%.

Jotta kuluttaja voi ostaa jonkin tuotteen, hänen on ensin ansaittava palkkaa tai muuta tuloa. Olettaen, että kuluttaja on jyväskyläläinen kirkkoon kuulumaton henkilö, jonka bruttopalkka on 2000 €/kk, hänen tuloveroprosenttinsa on 17. Tällöin hänen nettopalkkansa on 65% siitä summasta, jonka hänen työnantajansa maksaa palkkana, veroina ja sivukuluina hänen palkkaamisestaan. (Ks. Yrittäjät.fi:n Palkkalaskuri) Jotta kuluttajalle jäisi käteen Gemitun hinta 78,25 €, hänen työnantajansa on maksettava yhteensä 120,38 €.

Summa on naurettavan suuri siihen nähden, että Gemitun valmistaminen ja yrittäjien myyntikatteet yhteensä eli tuotteen täysin veroton hinta on 45,00 €. Kaiken kaikkiaan Gemitun valmistamisesta ja ostamisesta ostamiseen tarvittavat ansiot huomioiden valtio siis kerää veroja yhteensä 75,38 € eli noin 63% kuluttajan työnantajan maksamasta rahasta.

Jos verotusta ei olisi lainkaan, kuluttajan ostovoima olisi 1,5 - 2,7-kertainen nykyiseen nähden! Ja tämä on siis alaraja, todellinen veroaste on nykyisin vieläkin suurempi, kun kaikki erilaiset verot otetaan huomioon. Ostovoimakerroin riippuisi siitä, missä suhteessa säästyneet työnteon verot jakautuisivat työnantajan ja työntekijän kesken. Jos työnantaja pudottaisi palkan nykyisen nettopalkan tasolle, ostovoima olisi 1,5-kertainen, jos taas työnantaja maksaisi jo nykyisin maksamansa summan kokonaan työntekijälle palkkana, ostovoima olisi 2,7-kertainen.

Tällä kasvaneella ostovoimalla kuluttaja olisi verotuksen puuttuessa vapaa omien tarpeidensa, mieltymystensä ja harkintansa hankkimaan esimerkiksi niitä palveluita, joilla verotuksen tarpeellisuutta perustellaan.

Verotuksen poistamisella olisi lisäksi työllisyyttä voimakkaasti kehittävä vaikutus, sillä työnteettämisestä tulisi todellisen veroasteen poistumisen verran kannattavampaa. Jos kirvesmies nykyisin haluaa ostaa perheelleen sadalla eurolla ruokaa, hänen palkkaajansa on maksettava yhteensä noin 150 euroa, josta noin 50 euroa menee veroihin ja sivukuluihin. Ilman veroja saman ruokamäärän saisi noin 50 eurolla, jolloin kirvesmies voisi myydä työtään tuolla samalla 50 eurolla. Hänen palkkaamisensa olisi siis sata euroa halvempaa eli samalla rahalla saisi kolme kirvesmiestä, joista jokainen pystyisi ostamaan perheelleen saman verran ruokaa kuin mihin aiemmin vain yksi pystyi.

Lyhyesti sanottuna: Verotus nimenomaan luo juuri sitä työttömyyttä ja köyhyyttä, joilla sen tarpeellisuutta perustellaan. Verotus luo itseäänruokkivan kehän, joka synnyttää lisää työttömyyttä ja köyhyyttä ja sitä kautta tarvetta verottaa lisää, ja kun ei enää voida verottaa lisää, otetaan velkaa niin paljon ja kauan kuin mahdollista...

Rikolliset Ruotsin ministerit

Eräitä ministereitä Ruotsin uudesta porvarihallituksesta on ryöpytetty viime päivinä kovalla kädellä niinkin suurista rikoksista kuin maksamattomista tv-lupamaksuista ja pimeästi palkatuista lapsenvahdeista. No, kauppaministeri Borelius kieltämättä syyllistyi pahempaankin veronkiertoon pitämällä perheensä kesäasunnon jerseyläisen yhtiön nimissä. Mutta mitä tulee noihin muihin “rikoksiin,” niin kylläpä on hakemalla haettu taas jauhettavaa.

Ruotsin verotus on maailman kärkeä kovuudessaan, siitä huolimatta että se on lieventynyt jonkun verran viime aikoina. Joten ajatellaanpa lapsenvahdin palkkaamista. Jos haluat Ruotsissa maksaa lapsenvahdille tehdystä työstä esimerkiksi tuhat kruunua nettona (reilut sata euroa), omia bruttotulojasi joudut käyttämään 6013 kruunua (noin 650 euroa)1. Tai sitten voit maksaa tuhat kruunua pimeästi ja käyttää viisi tuhatta säästynyttä kruunua vaikkapa lapsenvahdin palkkaamiseen useammin.

Tietysti tuossa skenaariossa valtiolta jää viisi tuhatta kruunua verotuloja saamatta. Mutta vaihtoehtoisesti lapsenvahdilta jää viisi tuhatta kruunua tuloja saamatta ja siten automaattisesti viisi tuhatta vähemmän kuluttamatta. Puhumattakaan siitä mitä lapsenvahtipalvelua ostava tekee sillä aikaa kun lapsenvahti on työssään: todennäköisesti kuluttaa rahaa johonkin muuhun, kuten esimerkiksi ravintolaan tai teatteriin. Onko sitten yksityinen kulutus parempi kuin julkinen tai kenties toisinpäin?

Ruotsissa neljä viidestä verokruunusta palautuu takaisin maksajalleen tukien ja palveluiden muodossa2. Käytännössä tämä johtuu siitä, että valtaosa veronmaksajista kuuluu myös verotuloista hyötyvään joukkoon, eli käyttävät julkista terveydenhuoltoa, saavat veronalaisia työttömyyskorvauksia sekä toimeentulo- ja muita tukia, jne. Yksi verokruunu viidestä menee tulonsiirtoihin ja byrokratiaan. Eli suoraviivaisesti voitaisiin tulkita, että mikäli oletetaan ihmisten osaavan ostaa terveyspalveluja yms. ilman valtion apua (eli sitä että valtio “tietää” kansalaisiaan paremmin kuinka paljon terveyspalveluja ihmiset tarvitsevat kulloinkin), niin Ruotsin verotuksessa on 80% turhaa ilmaa.

Mikäli verotus siis olisi oikeudenmukaisempi ja julkinen sektori tehokkaampi, niin ehkäpä lapsenvahdeillekaan ei tarvitsisi maksaa pimeästi. Sikäli kun valtio verojen muodossa näin ryöstää kansalaisiaan, niin en pidä kovin vakavana pimeiden lapsenvahtien käyttöä. Muutoinkin kotitalouksien palvelukulutusta tulisi pikemminkin rohkaista kuin ehkäistä, ainakin jos oikeasti halutaan vähentää työttömyyttä. Johan Norberg kirjoittikin taannoin aiheesta osuvasti blogissaan: Mitä ministereiden olisi pitänyt sanoa

TV-luvasta puolestaan olen pitkään aikonut kirjoittaa erillisen kirjoituksen, mutta pistetään nyt tähän samaan syssyyn. Maailmallakin naureskellaan yleisesti moiselle päättömälle verolle. Siis oikeasti, vuosittainen lupamaksu televisiovastaanottimen (tai sellaiseen rinnastettavan välineen) omistamisesta?!

Tv-maksu.fi: “Televisiomaksut kerätään valtion televisio- ja radiorahastoon ja niillä katetaan lähes 90 prosenttia Yleisradio Oy:n toiminnan kustannuksista.”

Näin siis meillä Suomessa. Käytännössähän tämä tarkoittaa nykymaailman termein sitä, että Yleisradio Oy on maksullinen tv- ja radioyhtiö, mutta sen palveluista on pakko maksaa, vaikkei niitä käyttäisikään. Siis asia olisi sama, jos kaikille TV:n omistajille määrättäisiin pakolliseksi esimerkiksi Canal+ -kanavan tilaaminen, vaikka mitään kiinnostavaa ohjelmaa sieltä ei tulisikaan.

TV-maksu on niin deedeeärrää kuin olla voi. Jos se olisi edes oikeasti tarkoitettu tv-maksuksi, sen tulot käytettäisiin tv:n käytön ja katselun haittojen kustannusten kattamiseen, kuten esimerkiksi alkoholiveron tulot käytetään vastaavasti. Jos siis televisioista voitaisiin edes osoittaa mitään konkreettisia haittoja käyttäjilleen tai ympäristölle. (No, ongelmajätettä ne kait ovat elinkaarensa päässä.) Mutta ei, se on vain YLE-maksukanavien pakollinen maksu.

Yleisradio Oy tulisi yksityistää ja pakollinen tv-maksu poistaa. Yleisradio Oy voisi sitten aivan vapaasti hankkia tulonsa rehellisesti oikealla tilausmaksulla tai vaikkapa mainostuloin. Tv-maksun maksamatta jättäminen ei ole mielestäni suuri rikos sekään, mitä useampi siitä kieltäytyy, niin sitä nopeammin siitä päästään eroon. Jos meillä olisi TV, en ole aivan varma viitsisinkö maksaa itsekään. Mutta onneksi nörtti pärjää läppärillä ja DVD-asemalla. 🙂

1. Vuoden 2001 tilasto, lähde: Johnny Munkhammar: European Dawn – After the social model. Stockholm, Timbro, 2005. (alkuperäinen lähde: Nils Karlson: Dignity and the Burden of the Welfare State. Stockholm, Ratioinstitutet, 2004)
2. Lähde hetkellisesti hukassa, todennäköisesti sama kirja kuin yllä, mutta en juuri nyt löydä oikeaa kohtaa. Täydennän myöhemmin.