Eettisemmän yrittäjyyden puolesta

Yrittäjän voitontavoittelu, varsinkin onnistunut sellainen, on yksi kauneimpia asioita maailmassa synnytyssalien ulkopuolella. On mahtavaa seurata, kun joku jaksaa vielä yrittää, kasvaa ja tehdä voittoakin yhteiskunnan nykyisin yrittäjän tielle asettamista esteistä huolimatta. Vielä mahtavampaa olisi tehdä sitä itse.

Ja kiitos siitä seisoo missä? Voittoa tavoitellessaan yritykset työllistävät ihmisiä ja tuottavat heille tarpeellisia hyödykkeitä ja palveluita. Siitä vastineeksi päivääkään oikeaa työtä saati yrittäjyyttä kokemattomat poliitikot ja blogistit huutelevat puskista, että työnantajat riistävät työntekijöitä ja nettoavat heillä. Työllistämisessä ja tuottamisessa ei ole vikaa, mutta voittoa siitä ei ilmeisesti saisi saada.

Yksi harvoista järkevistä kohdista Suomen lainsäädännössä on osakeyhtiölain 5 §, Toiminnan tarkoitus: "Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin." 

Toki on kyseenalaista, tarvitsisiko tällaista itsestäänselvyyttä lakiin kirjata lainkaan, mutta kuvitellaanpa, että tämän sijaan laki sanktioiden uhalla määräisi yhtiöiden toiminnan tarkoitukseksi ihmisten työllistämisen ja palveluiden ja/tai hyödykkeiden tuottamisen, riippumatta yhtiöjärjestyksestä. Lisäksi verotuksella vietäisiin kaikki voitot pois, jos niitä ei työntekijöille jaettaisi. Olisivatko vasemmiston huutelijat sitten tyytyväisiä?

Huutelijat unohtavat (tai eivät vaan ymmärrä...), että sillä voitollakin on tarkoituksensa. Totta, yritykset eivät ole mitään ilman työntekijöitään ja tuotantoaan, mutta ne eivät myöskään ole mitään ilman mahdollisuutta voittoon.

Ilman voittoa yrittäjyydestä tulee korkeintaan harrastustoimintaa ja sen riskit huomioiden moni yrittäjä valitsisi mieluummin palkkatyön, jota sitten riittäisikin entistä harvemmalle, kun yrittäjiä ja yrityksiä olisi vähemmän.

Mutta voitto merkitsee muutakin kuin yrittäjän motivaatiota. Se merkitsee hyvinvoinnin kasvua, resurssien säästämistä ja ekologisuutta.

Jos yrityksen tehtävä olisi ainoastaan työllistää ja tuottaa, niin toiminnan järkevyydellä tai tehokkuudella ei ole sille mitään merkitystä. Vaikka yhden hilavitkuttimen päivässä voisi valmistaa Pentti yksinäänkin käyttäen vain kourallisen verran raaka-aineita, niin tällaiselle yritykselle olisi ihan sama tai jopa parempikin pistää saman yhden päivittäisen hilavitkuttimen valmistukseen myös Salli, Antero ja Kukka-Emily sekä moninverroin raaka-aineita.

Tästä seuraa se, että yhteiskunta menettää sen kaiken muun, mitä Salli, Antero ja Kukka-Emily olisivat voineet tuottaa, jos he eivät olisi tärvänneet aikaansa siihen yhteen hilavitkuttimeen. Lisäksi se hilavitkutin olisi heikkolaatuinen, koska yrityksen tehtävän ollessa työllistää se ei välitä siitä, tehdäänkö työ hyvin eli ei, joten koko poppoo voi aivan hyvin keskittyä työpaikalla kaikkeen muuhun kuin siihen hilavitkuttimeen. Ja tietenkin se hilavitkutin olisi niin kallis, ettei siihen olisi monella varaa, kun työvoimakustannukset olisivat (vähintään) nelinkertaiset ja raaka-ainekustannukset ties mitä. Puhumattakaan tietenkään niistä ylimääräisistä raaka-aineista, jotka olisi hyvin voitu käyttää johonkin muuhun tai jopa jättää sinne vaaran uumeniin luontoa turmelematta.

Jotta yritys voisi tuottaa vuottoa, sen on tehtävä asiat paremmin kuin kilpailijoidensa. Sen on kulutettava vähemmän työvoimaa ja vähemmän raaka-aineita tuottaakseen enemmän tuotteita ja palveluita. Kilpailussa sen on koko ajan kehitettävä toimintaansa tai osaavammat kilpailijat ottavat sen paikan. Tällöin tuotteet sekä palvelut halpenevat jatkuvasti ja työvoimaa sekä raaka-aineita jää enemmän muuhun käyttöön.

Ajan kuluessa tämä kehitys johtaa jopa siihen, että entistä vähemmän työtä tarvitsee enää tehdä ja silti tuotanto on aina vain suurempi. Kaipaako joku muka 12 tunnin työpäiviä, jotka eivät länsimaissakaan ole aivan muinaishistoriaa? Ei kaipaa! Eikö joku muka toivottaisi tervetulleeksi neljän tunnin työpäivää tai työviikkoa? Ne ovat tulossa! Mutta eivät vasemmistolaisen puskista huutelun ja riistäjäksi syyttelyn kautta, vaan vain ja ainoastaan yrittäjien ja yritysten voiton tavoittelun kautta.

Siitä olen sen sijaan huutelijoiden kanssa samaa mieltä, että voittoa ei saisi tavoitella keinolla millä hyvänsä. Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että on väärin käyttää pakkoa, väkivaltaa tai väkivallan uhkaa voittoa eli siinä tapauksessa ehdottomasti ryöstösaalista tavoitellakseen. Joidenkin suurten yritysten tai suurpääoman harjoittama lainsäädännön ja yhteiskunnan rakenteiden lobbaaminen mieleisekseen on juuri sitä, valtiovallan pakkovallan ja väkivaltamonopolin hyväksikäyttöä omaksi edukseen. Se ei kuitenkaan lopu syyttelemällä kaikkia yrittäjiä tai työnantajia riistäjiksi, vaan yksinkertaisesti ottamalla valtiolta pois sen vallan, jota jotkut suuryritykset (ja eräät muutkin tahot) käyttävät hyväkseen.

EU:n maataloustuet kasvussa

Kirjoitin aiemmin, että maataloustuet saatetaan julkaista Suomessakin. Ja kun katsoo uusimpia tilastoja EU:n maataloustuista, julkaisupaine mielestäni vain kasvaa.

FarmSubsidy.org nimittäin raportoi, että EU käytti erilaisiin maataloustukiaisiin (Common Agricultural Policy, CAP) yhteensä 48,5 miljardia euroa vuonna 2005, eli 46,3% koko EU:n budjetista. Kasvua edellisvuoteen oli 11,2%. Jos tahti jatkuu samana, jo ensi vuonna maataloustukiin menee yli puolet EU:n vuotuisista menoista.

Eniten EU rahoitti muuten Ranskan (20,7%), Saksan (13,5%), Espanjan (13,3%) ja Italian (11,4%) maataloutta. Neljä suurinta saivat siis 58,9% koko potista, kun EU-maita on kaikkiaan 25. Ovathan ne myös pinta-alaltaan suurimmat, mutta toisaalta luulisi esimerkiksi Espanjassa olevan kovinkin suotuisat viljelyolosuhteet esimerkiksi Suomeen nähden. Tukikohteiden moninaisuudesta kertoo mm. se, että vuosina 2000-2005 tanskalaisia vankiloita tuettiin yhteensä 2,7 miljoonalla eurolla. Niiden ilmeisesti kannattaa pitää hieman peltoja…

Huikeiden maataloustukiaisten seurauksena me maksamme ruoasta kalliimpaa hintaa. Tietysti meillä on siihen varaa, mutta halvempi ruoka tietysti vapauttaisi varoja muuhun käyttöön. Enemmän kuitenkin kärsivät maailman köyhät, joiden niskaan me vientitukien vauhdittamana kaadamme oman ylituotantomme ja viemme siten elinkeinon lukuisilta köyhien maiden maanviljelijöiltä. Tämän seurauksena köyhät köyhtyvät ja tulevat riippuvaisiksi sekä meidän ylituotannostamme että meidän antamastamme kehitysavusta, jolla sitä maahantuotua ruokaa voi sitten ostaa.