Vaaliuudistuksesta

Näitä mielipidekirjoituksiahan alkaa näköjään nyt pukkaamaan, tosin lähinnä taitaa tulla tartuttua “kynään” jonkun muun kirjoittaessa ensin tarpeeksi kommentteja herättävästi. Tällä kertaa sen kunnian vei itse Keskisuomalaisen päätoimittaja. Päivitys 7.12.: Lehti julkaisi kirjoitukseni tänään, kieltämättä hieman paremmin otsikoituna, mutta muuten muokkaamattomana.

Continue reading Vaaliuudistuksesta

Mielipidekirjoitus: Puoluetuki lakkautettava

Kirjoitin Keskisuomalaisen pääkirjoituksesta 2.5.2006 tuohtuneena seuraavanlaisen mielipidekirjoituksen kyseiseen sanomalehteen. Ilmoitan tässä, mikäli huomaan kirjoitukseni julkaistun jonain päivänä.

Päivitys 04.05.06: Kirjoitus julkaistiin tämän päivän Keskisuomalaisessa nähdäkseni käytännössä muokkaamattomana.

Lain noudattaminen kohtuutonta?

Pääkirjoituksessanne (KSML 2.5.2006) esitätte, että laillisuudestaan huolimatta Kansan Uutisten myöhästyneen lehdistötukihakemuksen käsittelemättä jättäminen olisi kohtuutonta. Täytyy sanoa, että kummeksun päättelyänne ja sen perusteluita suuresti. Ovatko puolueet lain yläpuolella? Parantaako kansan oikeustajua, jos puolueiden virheitä katsotaan räikeästi läpi sormien, samalla kun lapsenraiskaajat päästetään lievillä tuomioilla, talousrikolliset vielä vähemmällä, mutta ylinopeussakkonsa unohtanut kansalainen istuu tuomion täysimääräisenä kiven sisässä?

Yllytte vieläpä toteamaan, että nykyinen lehdistötuki (ja puoluetuki) on tasa-arvoistava järjestelmä, ja pelkästään jo siksi kannatettava. Näin asia ei kuitenkaan ole. Sidottuna kansanedustajien määrään puolueille kohdistuvat tuet syrjivät voimakkaasti pieniä marginaalipuolueita ja lujittavat vanhojen suurempien puolueiden asemaa. Pienillä puolueilla ei täten ole juurikaan mahdollisuuksia saada ääntään “kuuluviin mahdollisimman tasaveroisesti eri foorumeilla.” Vai eivätkö marginaalimielipiteet mielestänne kuulu toimivaan ja rehelliseen kansanvaltaan? Ylimääräisestä vaalipuoluetuesta ei varmaan tarvitse edes mainita tässä yhteydessä…

Tasa-arvoisessa järjestelmässä jokaiselle rekisteröidylle puolueelle kansanedustajien määrästä (tai niiden puutteesta) riippumatta myönnettäisiin samansuuruinen puoluetuki. Samoin valitsijayhdistykset olisivat oikeutettuja vaalitukeen puolueiden ohella. Tämä tietysti kannustaisi ryhtymään puolue- ja vaalibisnekseen pelkästään ansaitsemistarkoituksessa. Toinen tasa-arvoinen vaihtoehto olisi lakkauttaa puolue-, lehdistö- ja vaalituet kokonaan. Itse olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.

Pasi Matilainen
Työläinen, opiskelija, Jyväskylä

Hyviä uutisia puoluerintamalta

Jos minun nykyisin pitäisi jotain puoluetta kannattaa, se olisi todennäköisesti Kokoomus, vaikka en kyllä heidänkään kanssaan pysty täysin samaistumaan. On kuitenkin mukava huomata, kuinka tämä puoluevaihtoehdoista itseäni lähinnä oleva pärjää gallupeissa.

Toissapäivänähän julkaistu puolueiden kannatuskysely nosti Kokoomuksen jo toiseksi suurimmaksi puolueeksi:

Tiistaina julkistettu kysely on tehty neljän suurimman puolueen toimeksiannosta. Sen mukaan Sdp:n kannatus oli huhtikuussa 25,1, kokoomuksen 22,7 ja keskustan 22,1 prosenttia. Vihreä liitto näyttää kirineen tasoihin vasemmistoliiton kanssa, eli molempien kannatus olisi 8,7 prosenttia.

Eilen illalle tulokselle saatiin jatkoa MTV3:n julkaiseman tiedon mukaan, puolueiden sisäiseen käyttöön tarkoitetusta luottamuksellisesta gallupista:

Kokoomus on noussut puoluekentän kärkeen suurimpien puolueiden tilaamassa imagotutkimuksessa. Luottamuksellinen tutkimus on tarkoitettu puolueiden sisäiseen käyttöön.

Sdp:n houkuttelevuus on puolestaan vähentynyt, ja puolueen imagoa rasittaa ylimielisyys, kertoo MTV3:n uutisten haltuunsa saama tutkimus. Sdp:n ja keskustan johtoa pidetään myös aiempaa taitamattomampana.

Näyttää siis hyvältä, porvarillinen kansa alkaa ehkä äänestääkin porvarillisesti. Vielä kun saisi hiukan enemmän omaan suuntaan… Mutta alas, sellaisia kunnollisia poliittisia vaihtoehtoja ei taida olla.

Vasemmistoliitto ja minä

Onpas taas kirjoitteluväli päässyt venähtämään… No, paikataan sitä pienellä poliittisella pohdiskelulla. Kun nyt Suvi-Anne Siimes repäisi ja irtisanoutui Vasemmistoliiton linjauksista eroamalla puheenjohtajan paikalta näkemyserojen vuoksi, niin siellä olisi paikka vapaana. Vaikka olenkin varsin tyytyväinen nykyiseen työpaikkaani, ei liene haitaksi miettiä miltä tuo paikka maistuisi henkilökohtaisesti. Semminkin kun aina joku muistaa muistuttaa poliittisesta historiastani vasemmiston tienoilla.

Nykyisinhän en siis juurikaan tule toimeen kyseisen puolueen linjausten kanssa, varmasti vielä vähemmän kuin Suvi-Anne. Jotta minusta siis voisi edes tulla vassujen puheenjohtaja, niin puoluekokousedustajien ei tulisi aivan ymmärtää mistä ovat äänestämässä. Tämä on aika etäinen mahdollisuus, joten varmaan lienee parempi jättää ilmoittautumatta ehdokkaaksi kisaan.

Ajatusleikkinä aihe on silti hauska. Entä jos jostain ihmeen kumman syystä minut valittaisiinkin tälle pääkallonpaikalle? Sehän tarkoittaisi, että jostakin käsittämättömästä syystä saisin tarpeeksi kannatusta ehkä jopa luotsatakseni puolueen täysin uusille vesille. Suomeen nimittäin tarvittaisiin uusi puolue, mutta sellaisen perustaminen on vaivalloista ja uuden puolueen tulevaisuus on aina epävarma, todennäköisimmin parin vaalikauden jälkeen kannatuskortit (5000kpl) pitäisi kerätä uudelleen.. Jotenka olemassaolevan, joskin kannatustaan menettävän, puolueen kaappaaminen omiin tarkoituksiin voisi olla jopa helpompaa kuin uuden puolueen nostaminen samalle tasolle, kuin missä Vas.liiton kannatus tällä hetkellä on.

Ensimmäisenä toimena puolueen nimi menisi vaihtoon. Olen koittanut miettiä sopivia nimiä, mutta esimerkiksi Vapauspuolue kuulostaa aika kliseiseltä ja luo – ainakin itselläni – ihan vääränlaisia konnotaatioita. Mutta kutsuttakoon sitä silti Vapauspuolueeksi ainakin työnimenä, sillä vapaudesta siinä olisi juurikin kyse. Puolueen säännöt menisivät vaihtoon tietysti myös. Tällä tavallahan sitä tulisi tietysti heti menetettyä ne vähäisetkin kannattajat, mutta massiivinen mainoskampanja voisi auttaa uusien hankkimisessa.

Vasemmistoliiton raunioille perustetun uuden Vapauspuolueen päämääränä – ideologiana – olisi vapauttaa maa ideologioiden ikeestä. Se ajaisi reaalimaailmaan perustuvaa politiikkaa ilman minkäänvärisiä silmälaseja, sen paremmin sinisiä kuin punaisiakaan, puhumattakaan vihreistä. Varmaan osittain samansuuntaista kuin mitä Liberaalipuolue ajaisi, jos siitä poppoosta olisi mihinkään. Kantavana teemana olisivat perusoikeudet: yksilönvapaudet, sopimuksenvapaus, uskonnon- ja omantunnonvapaus, vapaus, vapaus, vapaus ja vapaus… Siis ihan perustuslakitavaraa periaatteessa, ilman erityislakien luomia rajoituksia sille ja tälle. Tietenkin homma pitäisi hoitaa realismin rajoissa, ei ole mitään järkeä esimerkiksi täysin luopua asevelvollisuudesta ennenkuin puolustus on muuten taattu, tai sille ei olisi enää tarvetta (sellaista utopiaa tuskin tulee…).

Siihen loppui kirjoitusinspiraatio tällä erää. 🙂 Ehkä tuosta kuitenkin sai jotain ideaa mitä hain takaa, siis että Suomen politiikalle kaipaisi vähän uutta linjaa. Vähän ruotsalaisten taloustieteilijöiden Johan Norbergin ja Johnny Munkhammarin (ja muiden) linjoilla vaikkapa.

Suomen poliittinen tulevaisuus

Nyt kun presidentinvaaleissa kärsitty pettymys on enimmäkseen nielty, lienee aiheellista kääntää katse tulevaisuuteen, sikäli kun meikäläisen politiikan ymmärtämyksellä niin voi edes tehdä.

Seuraavaksi meillä on kuitenkin edessä eduskuntavaalit. Niissä jokainen puolue tekee omaa kampanjaansa, satunnaisia paikallisia vaaliliittoja lukuunottamatta. Presidentinvaalit kuitenkin todistivat lopullisesti, että kepu ei petä, joten odotan toiveikkaana toivottavasti hyvät kampanjat tekevien Kokoomuksen ja Keskustan ek-vaalien jälkeistä yhteistyötä. Demareilla (tai vasemmistolla yleensä) ei ole mitään oikeutta päättää, ketkä saavat tehdä yhteistyötä ja ketkä eivät.

Sen jälkeen ennen seuraavia, vuoden 2012 presidentinvaaleja, näemme tietenkin vielä toisetkin ek-vaalit ja kunnallisvaalitkin, mutta mennään kuitenkin presidentinvaaleihin suoraan. Kuka seuraa Halosta vuodesta 2012 eteenpäin? Tietenkin kuusi vuotta on pitkä aika, mutta uskaltaisin melkein silti tehdä veikkauksen: porvareille ei ehdi kehittyä varteenotettavaa ehdokasta (siihen ei nähdäkseni ole Vanhasesta eikä Kataisesta, eikä Niinistökään enää lähde ehdolle), joten SDP tulee taas ja Eero Heinäluoma korjaa potin.

Ja jos näin käy, eikä presidentin toimikausi lyhene, niin tuskinpa nyt 50-vuotias Heinäluoma yhden toimikauden mieheksi jää, jolloin voidaan ennustaa SDP:lle vuodesta 2006 eteenpäin ainakin vielä 18 vuoden presidentinpallia. Tästä siis nähdään että näissä vaaleissa ratkaistiin loppujen lopuksi aika paljon.

Tietysti näiden vuosien aikana maailma voi muuttua niin paljon, ettei SDP:n hegemonian jatkaminen käytännön syistä käy enää mahdolliseksi. Vaikka olisikin mieluisaa, että näihin muutoksiin osattaisiin varautua ennakolta – mihin vasemmistolainen stagnaatiopolitiikka ei kykene – niin kuulunee demokratian luonteeseen, ettei ennakoivaa politiikkaa kertakaikkiaan osata ja/tai kyetä tekemään, vaan eletään aina tilanteen mukaan. Harmi.