Satoa korjaamassa

Olen viime päivinä surullisena ajatellut Norjan äskettäisiä tapahtumia aika paljon. Pahimpien haaskalintujen rynnätessä ajamaan murhenäytelmän varjolla omia poliittisia tavoitteitaan ennen ruumiiden edes kylmettyä kunnolla, olen itse yrittänyt rauhassa miettiä, mikä oikein ajaa ihmisen tällaisiin kammottaviin tekoihin.

Nyt pölyn jo hieman laskeutuessa uskaltaudun käsittelemään asian valossa omia poliittisia (tai pikemminkin epäpoliittisia) tavoitteitani, sillä syitä ei välttämättä tarvitse etsiä kovin kaukaa.

Kun olemme lapsia, vanhempamme (sekä opettajamme) opettavat meille sekä tarkoituksella että tahtomattaan paljon elämästä, maailmasta sekä oikeasta ja väärästä. Lähes kaikkien vanhempien opetussuunnitelmaan kuuluu muun muassa se, että toisia lapsia ja ihmisiä kohtaan ei saa tehdä tiettyjä asioita, kuten lyödä, potkia, varastaa, huijata tai komennella. Me kaikki osaamme jatkaa tuota listaa. Uskon, että myös Anders Behring Breivikin vanhemmat (tai ainakin äiti) ovat opettaneet hänelle näitä asioita lapsena.

Sen sijaan, kun kasvamme isommiksi ja meistä tulee nuoria ja aikuisia, opetukset alkavat muuttua. Meille opetetaan, ettemme saa tehdä monia muitakaan asioita. Ei aina siksi, että niistä olisi muille haittaa, vaan koska joidenkin muiden mielestä sellaisten asioiden tekeminen ei ole hyväksi tekijälle itselleen, jonkun täysin tuntemattoman ihmisen tunteille tai jopa jonkun mielikuvitusolennon mielipiteelle meistä. Meille opetetaan, että tietyissä asioissa emme saa päättää itse, mikä meille itsellemme on hyväksi ja mikä ei. Meille opetetaan, että jos emme tottele näitä rajoituksia, meidät voidaan ottaa kiinni ja omaisuuttamme saatetaan takavarikoida tai meidät voidaan jopa vangita.

Meille myös opetetaan, että kaikki, mitä omistamme ja mitä työllämme ansaitsemme, kuuluu meille, paitsi tietenkin se osuus, joka meiltä otetaan pois käytettäväksi julkisiin palveluihin ja annettavaksi muille; täysin riippumatta siitä käytämmekö tai tarvitsemmeko niitä palveluita tai tunnemmeko edes niitä, joille osa ansioistamme annetaan. Lisäksi meille opetetaan, että ostaessamme mitä tahansa tuolla jäljelle jäävällä omalla omaisuudellamme, osa tuotteen tai palvelun hinnasta otetaan niin ikään tuohon samaan yhteiseen kassaan. Ystävällisesti meille opetetaan, että jos emme halua osallistua yhteiseen kassaan ja yritämme jotenkin estää tai kiertää tuon kolehdin toimitusta osaltamme, niin meidät voidaan ottaa kiinni ja omaisuuttamme saatetaan takavarikoida tai meidät voidaan jopa vangita. Vaihtoehtoisesti meitä vähemmän ystävällisesti neuvotaan muuttamaan muualle, osallistumaan johonkin toiseen yhteiseen kassaan.

Lapsina meille opetettiin, että väkivalta ja varastaminen on väärin, eikä sitä saa tehdä. Nuorina ja aikuisina meille sitten opetetaankin, että väkivalta ja varastaminen on oikein, kunhan se tapahtuu yhteisen hyvän nimissä.

Yhteinen hyvä on kuitenkin perinteisesti rajattu valtioiden - usein kansallisvaltioiden - sisälle. Yhteinen hyvä vallitsee vain valtion kansalaisten kesken, olivat he itse sitä mieltä tai eivät. Yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolelta lähtien varsinkin Euroopan maissa onkin nostatettu kansallistunnetta ja luotu yhteenkuuluvuuden tunnetta eriasteisten nationalismin tulkintojen kautta. Vasta viime aikoina yhteisvastuuta on yritetty ulottaa kunnolla koskemaan muiden maiden kansalaisia, mutta sitäkin lähinnä silloin, kun he pakenevat omasta maastaan. Silti, rajoista välittämättä, me kaikki olemme ihan samanlaisia ihmisiä.

Anders Behring Breivik uskoi toimivansa yhteisen hyvän nimissä. Ei kaikkien ihmisten yhteisen hyvän, vaan Norjan kristityn kansan ja muiden Euroopan kristittyjen kansojen yhteisen hyvän. Vaikka mikään ei poista vastuuta näistä hirmuteoista Breivikiltä itseltään, niin hänen reaktionsa hänen itse tulkitsemaansa yhteiseen hyvään kohdistuvaan uhkaan on luonnollinen seuraus hänen lähes koko ikänsä yhteiskunnalta saamistaan opetuksista.

Meidän kaikkien vanhemmat olivat oikeassa opettaessaan meille, että väkivalta (ja varastaminen, jne.) on väärin. Ei poikkeuksia. Miksi me vanhemmiten luovumme tästä elämää kunnioittavasta ohjenuorasta? 

Anders Behring Breivik teki väärin, siitä ei ole epäilystäkään. Muserrun ajatellessani hänen nuoria uhrejaan ja heidän läheistensä tuskaa. Mikään mahti maailmassa ei korjaa sitä vääryyttä, johon hän syyllistyi.

Mutta myös me kaikki muut teemme väärin, joka ainoa päivä. Me hyväksymme sen - ja monet meistä jopa kannustavat siihen - että toistemme elämää rajoitetaan aiheettomasti, että otamme toisiltamme rahaa antaaksemme sitä johonkin omasta mielestämme tärkeämpään tarkoitukseen, ja että teemme kaiken tämän uhkaamalla toisiamme väkivallalla, lisäryöstämisellä ja vangitsemisella, jos he eivät alistu tahtoomme. Joka päivä me näytämme toisillemme ja koko maailmalle, myös lapsillemme, että toisia saakin lyödä, hakata, varastaa, huijata ja komennella, kunhan jokin mielivaltainen ehto täyttyy.

Se, jos mikä, saa minut surulliseksi. On sinänsä ironista, joskaan ei mitenkään oikeuttavaa, että Breivikin kohteikseen valitsemat sosialidemokraatit ovat tämän periaatteen suurimpia puolestapuhujia. Erityisesti sosialidemokraattien, joita Suomessa edustaa jo mainitsemani Erkki Tuomiojan lisäksi kaikki eduskuntapuolueet näiden väristä välittämättä, mielestä on oikein ottaa yksiltä toisille annettavaksi, rajoittaa muiden valintoja ja uhata kaikkia väkivallalla, elleivät alistu sääntöihin vapaaehtoisesti. Nytkin Tuomioja muiden muassa käyttää Breivikin tekoja perusteluna erinäisille muiden ihmisten valintojen lisärajoituksille.

Silti Breivikin tekojen jälkeen tapahtuman toiseksi (jos kohta hyvin suurella marginaalilla) hirvittävin yksityiskohta oli se, että Utöyan saarella ylipäätään järjestettiin lasten ja nuorten sosialidemokraattinen leiri. Siis jo lapsille opetettiin oikean ja väärän valheellista subjektiivista luonnetta! Se ei enää paljon eroa palestiinalaisten harjoittamasta lasten aivopesusta uskomaan, että Israel on pieni saatana ja Yhdysvallat suuri sellainen, ja joita vastaan on oikein hyökätä. Kuka lähettää lapsensa tuollaiselle leirille?

Meidän kaikkien väkivaltaisen pakkovallan ilmentymä on valtio. Jotkut saattavat väittää, että Breivik hyökkäsi valtiota vastaan, mutta ei hän niin tehnyt. Valtio on ajatus, idea. Sitä ajavat ihmiset tai sen nimissä olevat rakennukset eivät ole valtio, eikä niitä vastaan hyökkääminen tee valtiolle mitään muuta kuin korkeintaan vahvistaa sitä.

Nykyisellä kurssillamme tämä teko oli odotettavissa ja niitä tulee tulemaan lisää. Enkä tarkoita poliittista suuntaa, vaan sitä, että poliittisesta suunnastamme riippumatta hyväksymme yhteisen hyvän nimissä tapahtuvan väkivallan joka päivä toimiessamme itse siten valtion kautta. Riittää, että joku kokee yhteisen hyvän eri tavalla kuin me muut.

Emme voi estää näitä tekoja, ellemme luovu väkivallasta kokonaan. Meidän on luovuttava toistemme kurittamisesta siksi, että he eivät vastaa jotain mielivaltaista mielikuvaamme oikeasta ihmisyydestä, ja toistemme ryöstämisestä siksi, että heillä sattuu menemään paremmin kuin jollain muulla. Meidän on luovuttava valtiosta, joka on työkalumme tämän yhteisen hyvän sorron toteuttamiseen ja opettamiseen.

En pidätä hengitystäni sitä odotellessa. Sen sijaan suren Breivikin uhrien ohella kaikkia valtioiden sodissaan ja sorroissaan aikaansaamia uhreja sekä seuraavienkin hirmutekojen uhreja. Hirmutekojen, jotka olisivat estettävissä, jos vain ihan aikuisten oikeasti ottaisimme opiksemme lapsuutemme opetuksista. Ja teillä, rakkaat sosialidemokraatit, on kätenne näiden uhrien veressä. Nämä tekijät toteuttavat teidän oppejanne. Nukkukaa hyvin.

Kuinka edes kehtaamme opettaa lapsillemme, että väkivalta ja varastaminen on väärin, kun teemme niitä itse joka päivä?

Logiikka on pettämätön

No niin, Uutispäivä Demari julkaisi vihdoin netissäkin artikkelinsa, josta mainitsin aiemmin tänään. Nyt siis päästään tutustumaan Haataisen aatoksiin Hesarin lyhyttä uutista tarkemmin. Jipii.

Tuula Haatainen korostaa, että naisten valitsemisesta näkyville paikoille koituisi yrityselämälle vain hyötyjä.

– Koska suuri osa kuluttajista on naisia, asia on jo yritysten imagonkin kannalta tärkeä.

Kyllähän se totta on, suuri osa eli kutakuinkin puolet kuluttajista on naisia, mikä ei liene yllättävää. Mutta en ymmärrä, miksei olisi yritysten imagon kannalta yhtälailla tärkeää, että siellä suorittavassa eli tuottavassa portaassa olisi myös sukupuolikiintiöt, mikäli ne yritysten hallituksiin katsotaan tarpeellisiksi.

Asiahan ei mene niin, että jos hallituksiin laitetaan kiintiöt, pikkuhiljaa koko yrityksen henkilöstön sukupuolijakauma alkaisi noudattaa hallituksen jakaumaa. On ehkä pieni mahdollisuus, että henkilöstön sukupuolikiintiön seurauksena hallituksen jakauma alkaisi ennenpitkää muistuttaa henkilöstön jakaumaa, sikäli kun hallitukseen edetään yrityksen sisältä. Hyvin teoreettinen tämäkin mahdollisuus kuitenkin on.

Joka tapauksessa, arvoisan ministerin esittämällä logiikalla ei ole mielestäni mahdollista perustella hallituspaikkojen kiintiöitä, ilman että samalla puuttuu henkilöstön kiintiöihin. Ihan toinen kysymys onkin se, kuinka paljon kuluttajia yleensäkään kiinnostaa ketä tuotteita tekevän yhtiön hallituksessa istuu. Luulisi että Suomen oloissa ehkä ainoastaan Jorma Ollilalla voisi olla sen verran julkisuusarvoa, että jotkut ihmiset hänen takiaan ostaisivat Nokian matkapuhelimia ja ehkä Shellin bensiiniäkin. Epäilen kyllä vähän sitäkin.

– Jos yritykset haluavat käyttää kaiken mahdollisen potentiaalin joka heillä on käytössään, he kyllä kääntävät katseensa myös hyvin koulutettujen naisten osaamiseen, Haatainen toteaa.

Hei Tuula, yritykset kyllä osaavat halutessaan käyttää kaiken mahdollisen potentiaalinsa ihan ilman valtion apua. Itseasiassa, haluaisinpa nähdä sen pörssiyhtiön, jonka osakkeenomistajat tietoisesti syrjivät naisia pois hallituspaikoilta. Niin, osakeyhtiöiden hallituksethan valitaan yhtiökokouksissa osakkeenomistajien toimesta. Ehkäpä rouva ministeri haluaisikin vaihtoehtoisesti ostaa ministeriönsä rahoilla kaikkien pörssiyhtiöiden osakkeita sen verran, että pääsisi itse valitsemaan niiden hallitukset?

– Norjan malli on äärimmäisen mielenkiintoinen ja pitää avoimesti tarkastella, onko myös Suomessa tarpeen mennä tällaiseen, Haatainen toteaa.

Haatainen käy syksyllä tutustumassa Norjan malliin.

Jos Norja kerran on niin hieno maa, ehkä ministeri Haatainen voisi harkita jäävänsä tutustumismatkaltaan sinne pysyvästi.

Kiintiöt saatava kaikkialle

Jatketaanpa jälleen kerran kiintiökeskustelua vaikka vain hiljaisuuden rikkomiseksi. Kaiken takana taitaa olla nainen, sillä tälläkin kertaa sellainen provosoi blogaamaan. Vuorossa siis sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen, joka Hesarin mukaan kertoo tämänpäiväisessä Demarissa vaihteeksi näkemyksiään.

Tasa-arvoasioista vastaava ministeri Tuula Haatainen (sd) haluaa lisää naisia yritysten hallituksiin. Haataisen mukaan myös Suomessa voidaan säätää naisten kiintiöpaikoissa lailla.

Norjassa on pidempään ollut laki, joka kannustaa valitsemaan hallituksiin vähintään 40 prosenttia naisia. Tänä vuonna vaatimusta tiukennettiin niin, että yritystä voidaan rangaista miesvaltaisuudesta jopa lopettamisen uhalla.

Oletetaan, että kiintiöt todella otetaan käyttöön. Eikö olisi kuitenkin epätasa-arvoista naisten kesken, jos vain pörssiyhtiöiden hallitukset pääsisivät kiintiöiden autuuden piiriin, sillä valtaosa naisista työskentelee (tai haluaisi työskennellä) aivan muissa tehtävissä, lähempänä käytäntöä ja ihmisiä. He kuitenkin jäisivät vaille kiintiöiden suojaa vain niiden harvojen naisten, jotka ovat kiinnostuneita pörssiyritysten johtamisesta ja joilla on siihen mahdollisuuksia, saadessa nauttia kiintiöiden eduista.

Ilmiselvä ratkaisu tähän epäkohtaan on se, että lailla määrätään kaikkeen mahdolliseen useamman kuin yhden henkilön työllistävään toimintaan vähintään 40% sukupuolikiintiö. Ja Norjan mallin mukaisesti toiminta voitaisiin lopettaa kokonaan, mikäli kiintiö ei täyty. (En tiedä onko Norjassa havaittu, että myös miesten osuus voisi jäädä alle 40 prosentin. Tietenkin myös tällöin toiminnalle on saatava päätös tasa-arvon nimissä.)

Sillä oletuksella, että kiintiöistä ei ole mitään haittaa, en pysty näkemään kertakaikkiaan mitään ongelmaa esittämässäni järjestelyssä. Miksei siis Haatainenkin voisi lähteä ajamaan asiaa? Jos joku Tuulan tuntee, niin voisi vähän ehkä vinkata, en nyt jaksa itse alkaa häiriköimään sähköpostilla.

PS. Laitetaan vielä mukaan päivän testitulos. Are You an Austrian? -testin lyhyessä versiossa sain 95 pistettä sadasta. Ei hassummin. Olen siis melkein itävaltalainen. 😉