Tuoteturvallisuus ja kapitalismi

Erilaisten hyödykkeiden, ja aivan erityisesti elintarvikkeiden ja lääkkeiden, turvallisuus käyttäjilleen on erittäin tärkeä asia. Jopa niin tärkeä, että on aiheellista kyseenalaistaa sen jättäminen byrokraattien ja poliitikkojen vastuulle. Tässä artikkelissa kerron, kuinka vapaa markkinatalous ratkaisisi tämänkin asian paremmin kuin valtiojohtoinen sääntelytalous.

Nykytilanteessa on lukuisia ongelmia. Käyttäjilleen haitalliset tuotteet eivät ensinnäkään pysy poissa myynnistä, ennen kuin jotain ikävää tapahtuu, jonka jälkeen tuote-erä tai koko tuote vedetään hyllyiltä. Tämä on paitsi hirvittävää tuhlausta, myös suorastaan haitallista kuluttajille, joita sääntelyllä yritetään väitetysti suojella. Lääkkeiden kohdalla sääntelyn ongelmat korostuvat, sillä vuosien mittaiset myyntilupaprosessit nostavat kehityskustannukset taivaisiin ja saattavat lopulta estää hyödyllistenkin lääkkeiden käyttöönoton, jos niihin liittyy mitätönkin riski, vaikka esimerkiksi joku terminaalipotilas saattaisi hyvinkin sen riskin haluta ottaa, jos on mahdollisuus parantua.

Yksi merkittävä ongelma on myös sääntelyn väärinkäyttö. Yritykset luonnollisesti pyrkivät edesauttamaan omien tuotteidensa menekkiä keinolla millä hyvänsä, ja monille yrityksille paikallinen tuoteturvallisuusvirasto on maailman paras ystävä. Käytäntö ei ole edes uusi, sillä aikoinaan Ranskan viinintuottajat saivat lobattua pahan kilpailijansa absintin myyntikieltoon väittämällä sen sisältävän hermomyrkkyä. Ajat ovat kuitenkin tässäkin kehittyneet, ja nykyisin ala on varsinkin Yhdysvalloissa suurta bisnestä: esimerkiksi kilpailijan tuotteen saaminen leimatuksi ympäristölle haitalliseksi aiheuttaa koko joukon tyytyväisiä hymähdyksiä vihreiden tuotteiden valmistajien piireissä.

Entäs sitten, jos valtion kontrolli tuoteturvallisuudessa puretaan täysin? Täyttyvätkö markkinat halvoista kiinalaisista tuotteista, jotka ovatkin vähintäänkin puoliksi puhdasta myrkkyä? Vastaus on kapitalismin vastustajien harmiksi kielteinen.

Aloitetaan pienellä ajatusleikillä. Jos minä annan sinulle mehua, jota väitän ihan hyväksi, vaikkakin se on erittäin myrkyllistä, ja sinä kuolet tai ainakin vammaudut sen juotuasi, niin miten käy minulle? Luonnollisesti joudun korvausvelvolliseksi ja pääsen myös kärsimään vapausrangaistusta. Entä jos kauppias myy sinulle tuubin hammastahnaa, joka onkin osaksi syanidia ja bensiiniä, ja kuolet tai vammaudut sen käyttämisen jälkeen? Tuloksen pitäisi tietysti olla aivan sama, kauppias on vastuussa tuotteistaan ja hänen olisi pian kaivettava kuvettaan ja myös löydettävä itsensä kiven sisästä.

Kauppias ei kuitenkaan varmastikaan olisi tyhmä, mistä jo osoittaa hänen asemansakin. Hän tietäisi, että myymällä myrkkyjä oikeina tuotteina hän riskeeraa myrkyttämisestä aiheutuvat seuraamukset. Kuitenkin hän haluaa pitää kauppansa valikoiman monipuolisena, tasokkaana ja hinnaltaan kilpailukykyisenä.

Apuun astuisi vapaa markkinatalous ja joukko yrityksiä, joiden liiketoiminta muodostuisi tuoteturvallisuudesta. Kauppias voisi maksua vastaan saada lausunnon tuotteiden turvallisuudesta, ja isompaa maksua vastaan ehkä myös siirtää osan tai täyden vastuun näille yrityksille tai vakuutusyhtiöille. Luonnollisesti kauppias myös käyttäisi saamiaan tuoteturvasertifikaatteja myös osana markkinointiaan ja viestittäisi asiakkailleen, että juuri hänen kaupastaan kannattaa ostaa.

Mikään ei tietenkään estäisi naapurikauppiasta myymästä ties mitä kiinalaista rihkamaa, ehkä hiukan halvemmalla tai paremmalla katteella kuin tuoteturvallisuudesta kiinni pitävä kauppias, mutta hän ottaisi tietoisen riskin seurauksista, ja myös hänen asiakkaansa ottaisivat tietoisen riskin ostaessaan halpaa ja “hyvää.”

Miten tämä eroaisi sitten nykytilanteesta? Eivätkö tuoteturvavirastot olisi yhä olemassa, vaikkakin yksityisinä? Kyllä, mutta ero on silti merkittävä, sillä yksityisen tuoteturvaviraston ei kannata antaa vääriä lausuntoja poliittisista syistä. Itse asiassa se jopa joutuisi vastuuseen paitsi valheistaan, myös virheistään, mikä taitaa olla utopiaa nykyvirastojen kohdalla.

Lisäksi kuluttajilla säilyisi vapaus valita käyttääkö varmasti turvallisia tuotteita vai ottaako riskin. Nythän me voimme vain olettaa, että kaikki tuotteet ovat turvallisia. Onhan meillä semmoiset hienot verovaroista kustannetut virastotkin, mikä siis voisi mennä vikaan! Taannoin Uudessa-Seelannissa ja Australiassa taisi ainakin hieman horjua usko omiin virastoihin kiinalaisen myrkkyhammastahnan ansiosta, joka myrkytti lukuisia ihmisiä.

Eläköön pääoma!

Tänään on hyvä päivä kunnioittaa niitä yrittäjiä, sijoittajia ja innovaattoreita, jotka ovat riskeeranneet omaisuutensa ja elämänsä oman hyvinvointinsa ja samalla meidän kaikkien hyvinvoinnin eteen. Pääoma ja sen tavoittelu on kautta historian tehnyt maailmasta parempaa paikkaa, luoden vapautta, vaurautta ja elintasoa. Sillä vapaus tarkoittaa tuottoa, ja tuotto tarkoittaa työtä ja hyvinvointia!

Eläköön pääoma!

Wallinilta pari korttia pakasta hukassa

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Wallin täräyttää puolueensa olevan Suomen ainoa liberaalipuolue. Eipä ole tainnut kaveri hetkeen vilkaista virallista puoluerekisteriä, sieltä kun löytyy semmoinenkin kummajainen kuin Liberaalit r.p., joka on Suomen ainoa liberaalipuolue.

On kyllä totta, että Rkp:n valplattformissa [pdf] (kuten puolueen linjassa yleisemminkin) on monia liberaalisia elementtejä, mutta niin on monilla muillakin puolueilla: kokoomuksella on markkinaliberaaleja ominaisuuksia, ja vihreillä sekä muulla vasemmistolla arvoliberaaleja teemoja. Rkp tietysti poikkeaa näistä siten, että sen liberaalit teemat ovat monipuolisempia, mutta vastapainoksi Rkp:lla on myös useita liberalismin vastaisia kohtia listallaan, kielipolitiikka tietenkin ensimmäisenä. Rkp:tä voisi ehkä kutsua jossain määrin liberaaliksi puolueeksi, mutta ei missään tapauksessa liberaalipuolueeksi.

Mutta toisaalta, tietenkin näin liberaalipuolueen ehdokkaana se on imartelevaa, että pitkäaikainen hallituspuolue kokee liberaalipuolueen leiman niin hyvänä, että sitä kannattaa erityisesti painottaa. Siitä ehkä irtoaa pieni ripaus lisää uskottavuutta oikeallekin liberaalipuolueelle.

PS. Pahoitteluni, että viimeaikainen kirjoitteluni on ollut vähäistä. Muutimme viikonloppuna ja asunnossamme on myös remontintapainen päällä, joten aikaa on ollut varsin rajoitetusti. Eikä sekään auttanut, että Internet-palveluntarjoajamme teki oharit liittymämme siirrossa uuteen osoitteeseen lähes kuuden viikon ennakkotilauksesta huolimatta. Kirjoitan kuulumisista myöhemmin lisää, ja jotain viime torstain nuorisovaalipaneelistakin. 🙂

Miksi vapaus on parempi kuin sosialidemokratia

Jos pitää tärkeinä sellaisia arvoja kuin vapautta valita ja lähimmäisen rakastamista niin kuin itseään, niin valinta vapaan yhteiskunnan ja sosialidemokraattisen yhteiskunnan välillä on selvä. Valinnan on silloin oltava vapaa yhteiskunta.

Sosialidemokraattisessa yhteiskunnassa on verrattain suuri julkinen sektori, joka tuottaa maksuttomia tai lähes maksuttomia palveluita kansalaisille. Nämä palvelut kustannetaan yhteisestä verovaroista, ja niitä on laidasta laitaan: mm. terveys-, koulutus-, kirjasto-, turvallisuus- ja sosiaalipalvelut. Verovarojen tarve on siten melkoinen ja palvelut kustannetaankin verrattain kireällä progressiivisella verotuksella. Sillä ei ole merkitystä käyttääkö yksilö julkisia palveluita vai ei, verot on silti maksettava täysimääräisenä. (Tietenkin jokainen yksilö käyttää automaattisesti esimerkiksi turvallisuuspalveluita eli nauttii puolustusvoimien takaamasta rauhasta, jne.)

Vapaassa yhteiskunnassa julkinen sektori on mahdollisimman pieni ja verovaroin kustannetaan vain välttämättömät ja kaikille yhteiset palvelut, kuten esimerkiksi turvallisuussektori, perustulo ja peruskoulutus. Periaatteessa valtaosa palveluista on yksityisen sektorin tuottamia, ja niitä käyttävät ne, jotka niitä kulloinkin tarvitsevat ja niistä maksavat.

Mikään ei kuitenkaan estä vapaassa yhteiskunnassa joukkoa yksilöitä perustamasta jonkinlaista yhteenliittymää tai kollektiivia, jolle he kukin maksavat veroja niin kuin maksaisivat valtiolle sosialidemokraattisessa yhteiskunnassa. Kyseinen yhteenliittymä voi sitten näillä verovaroilla tuottaa yhteenliittymän jäsenille julkisia palveluita, jotka tosin ovat suljettuja niiltä, jotka eivät yhteenliittymään kuulu. (Tietenkin yhteenliittymä voi avata halutessaan palvelunsa myös muille, mikä olisi tosin varsin epätodennäköistä.)

Juuri tästä syystä vapaa yhteiskunta on luonnostaan parempi malli kuin sosialidemokraattinen yhteiskunta, koska siinä yksilö voi valita kuuluuko hän sosialidemokraattiseen yhteisöön vai ei, jos siis vapautta valita pidetään tärkeänä.

Lähimmäisten rakastamiseen tämä liittyy siten, että sosialidemokraattisessa yhteiskunnassa ne, jotka valitsevat sosialidemokraattisen yhteisön mielellään, eivät kuitenkaan anna mahdollisesti toisinajatteleville lähimmäisilleen mahdollisuutta valintaan jäädä sosialidemokratian ulkopuolelle, eli toisin sanoen he pakottavat kaikki mukaan, aiheuttaen näin niille, jotka vapaassa yhteiskunnassa valitsisivat toisin, suoranaista haittaa. Se ei ole rakkautta.

Nyt on siis selvää, miksi vapaa yhteiskunta on luonnostaan parempi kuin sosialidemokraattinen. Mutta asiaa voidaan ajatella myös toisinpäin, miksi sosialidemokratia olisi luonnostaan huonompi kuin vapaa yhteiskunta? Vastaus siihen on erittäin selvä jatkamalla ylläolevan esimerkin ajatusketjua hieman pidemmälle. Se on myös syy sille, miksi sosialidemokraattisen yhteiskunnan kaatuminen on ennen pitkää väistämätöntä.

Lisäys 26.1.: Linkitetäänpä tähän eräs vanha (lähes tarkalleen vuosi sitten julkaistu) blogipostaus, jonka juuri muistin, koska se liittyy aiheeseen läheisesti: Oppitunti sosialidemokratiaan. Onhan se wanha, mutta ah edelleen yhtä loistava. 🙂

Joka toinen amerikkalainen start-up maahanmuuttajan perustama

Philippe Legrain kirjoittaa tutkimuksesta, jonka mukaan puolet nykyisistä start-up-yrityksistä USAssa on maahanmuuttajien perustamia. Joka neljäs viimeisen 15 vuoden aikana perustetuista nykyisistä julkisista osakeyhtiöistä on maahanmuuttajien perustamia. Intel, Yahoo, Google, eBay ja Sun Microsystems kuuluvat myös tähän joukkoon. Maahanmuuttajat ovat siis selkeästi rikkaus ja voimavara, mutta miksiköhän vain Yhdysvalloissa? Sitä sietää miettiä.

Georgiasta kuullaan vielä

Johan Norberg raportoi blogissaan reissustaan Georgiaan ja kirjoittaa mm. seuraavaa:

I mentioned that Georgia is reforming. More than anyone else, actually. According to the Doing Business index 2007, Georgia has moved from place 112 to 37 in just one year – unprecedented in the history of the report.

Georgia has reduced the minimum capital required to start a new business by 90 percent, and the number of days to meet bureaucratic requirements to export from 54 to 13 days. The labour market has been deregulated and social security contributions have been reduced from 31 percent of wages to 20 percent.

At the same time, the number of new businesses has increased by 20 percent and unemployment has fallen by 2 percentage points.

The problem is implementation. The new laws are not always upheld by the local civil servant and policeman. So the priority is improved governance and anti-corruption reform. And, naturally, deregulation that strips the bureaucracy of powers entirely.

For example, the Georgian government recently decided to abolish all tariffs until 2008. Way to go.

Varsin mielenkiintoista siis, ja lupaavaa. Georgia näyttää jopa esimerkkiä meille edistyneemmille maille.

Kiinalaista viisautta

Mises-blogin Plauche siteeraa vanhaa kiinalaista viisautta huomattuaan sen jostain kirjasta. Käännän kyseisen 2100 vuotta sitten eläneen kiinalaisen historioitsijan, Ssu-ma Ch’ienin (n. 145-86 eaa.) tekstikappaleen suomeksi tähän:

Täytyy olla viljelijöitä tuottamassa ruokaa, kaivosmiehiä erottamassa vuorista ja soista niiden rikkaudet, käsityöläisiä näiden jalostamiseen, sekä kauppiaita kaiken tämän välittämiseen. Ei ole tarvetta valtion määräyksille: jokainen ihminen täyttää roolinsa, tehden parhaansa saadakseen sen mitä haluaa. Niin edulliset tuotteet menevät sinne missä niitä kaivataan, ja kalliit tuotteet saavat ihmiset etsimään halvempia. Kun kaikki työskentelevät vapaaehtoisesti omissa ammateissaan, niin aivan kuin vesi virtaa tauotta alamäkeen öin ja päivin, myös hyödykkeet ilmestyvät etsimättä ja ihmiset tuottavat niitä pyytämättä. Selvästi tämä käy yhteen Tien kanssa ja on yhtä luonnon kanssa.

Elämän suuret faktat tunnettiin siis todistetusti jo ainakin yli 2100 vuotta sitten, hyvissä ajoin ennen Adam Smithiä siis. Silti vieläkin ihmiskunta rämpii protektionismin ja totalitarismin soissa. Surullista… Tai ei, enemmänkin häpeällistä.

Kiintiöt saatava kaikkialle

Jatketaanpa jälleen kerran kiintiökeskustelua vaikka vain hiljaisuuden rikkomiseksi. Kaiken takana taitaa olla nainen, sillä tälläkin kertaa sellainen provosoi blogaamaan. Vuorossa siis sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen, joka Hesarin mukaan kertoo tämänpäiväisessä Demarissa vaihteeksi näkemyksiään.

Tasa-arvoasioista vastaava ministeri Tuula Haatainen (sd) haluaa lisää naisia yritysten hallituksiin. Haataisen mukaan myös Suomessa voidaan säätää naisten kiintiöpaikoissa lailla.

Norjassa on pidempään ollut laki, joka kannustaa valitsemaan hallituksiin vähintään 40 prosenttia naisia. Tänä vuonna vaatimusta tiukennettiin niin, että yritystä voidaan rangaista miesvaltaisuudesta jopa lopettamisen uhalla.

Oletetaan, että kiintiöt todella otetaan käyttöön. Eikö olisi kuitenkin epätasa-arvoista naisten kesken, jos vain pörssiyhtiöiden hallitukset pääsisivät kiintiöiden autuuden piiriin, sillä valtaosa naisista työskentelee (tai haluaisi työskennellä) aivan muissa tehtävissä, lähempänä käytäntöä ja ihmisiä. He kuitenkin jäisivät vaille kiintiöiden suojaa vain niiden harvojen naisten, jotka ovat kiinnostuneita pörssiyritysten johtamisesta ja joilla on siihen mahdollisuuksia, saadessa nauttia kiintiöiden eduista.

Ilmiselvä ratkaisu tähän epäkohtaan on se, että lailla määrätään kaikkeen mahdolliseen useamman kuin yhden henkilön työllistävään toimintaan vähintään 40% sukupuolikiintiö. Ja Norjan mallin mukaisesti toiminta voitaisiin lopettaa kokonaan, mikäli kiintiö ei täyty. (En tiedä onko Norjassa havaittu, että myös miesten osuus voisi jäädä alle 40 prosentin. Tietenkin myös tällöin toiminnalle on saatava päätös tasa-arvon nimissä.)

Sillä oletuksella, että kiintiöistä ei ole mitään haittaa, en pysty näkemään kertakaikkiaan mitään ongelmaa esittämässäni järjestelyssä. Miksei siis Haatainenkin voisi lähteä ajamaan asiaa? Jos joku Tuulan tuntee, niin voisi vähän ehkä vinkata, en nyt jaksa itse alkaa häiriköimään sähköpostilla.

PS. Laitetaan vielä mukaan päivän testitulos. Are You an Austrian? -testin lyhyessä versiossa sain 95 pistettä sadasta. Ei hassummin. Olen siis melkein itävaltalainen. 😉

Mielipidekirjoitus: Puoluetuki lakkautettava

Kirjoitin Keskisuomalaisen pääkirjoituksesta 2.5.2006 tuohtuneena seuraavanlaisen mielipidekirjoituksen kyseiseen sanomalehteen. Ilmoitan tässä, mikäli huomaan kirjoitukseni julkaistun jonain päivänä.

Päivitys 04.05.06: Kirjoitus julkaistiin tämän päivän Keskisuomalaisessa nähdäkseni käytännössä muokkaamattomana.

Lain noudattaminen kohtuutonta?

Pääkirjoituksessanne (KSML 2.5.2006) esitätte, että laillisuudestaan huolimatta Kansan Uutisten myöhästyneen lehdistötukihakemuksen käsittelemättä jättäminen olisi kohtuutonta. Täytyy sanoa, että kummeksun päättelyänne ja sen perusteluita suuresti. Ovatko puolueet lain yläpuolella? Parantaako kansan oikeustajua, jos puolueiden virheitä katsotaan räikeästi läpi sormien, samalla kun lapsenraiskaajat päästetään lievillä tuomioilla, talousrikolliset vielä vähemmällä, mutta ylinopeussakkonsa unohtanut kansalainen istuu tuomion täysimääräisenä kiven sisässä?

Yllytte vieläpä toteamaan, että nykyinen lehdistötuki (ja puoluetuki) on tasa-arvoistava järjestelmä, ja pelkästään jo siksi kannatettava. Näin asia ei kuitenkaan ole. Sidottuna kansanedustajien määrään puolueille kohdistuvat tuet syrjivät voimakkaasti pieniä marginaalipuolueita ja lujittavat vanhojen suurempien puolueiden asemaa. Pienillä puolueilla ei täten ole juurikaan mahdollisuuksia saada ääntään “kuuluviin mahdollisimman tasaveroisesti eri foorumeilla.” Vai eivätkö marginaalimielipiteet mielestänne kuulu toimivaan ja rehelliseen kansanvaltaan? Ylimääräisestä vaalipuoluetuesta ei varmaan tarvitse edes mainita tässä yhteydessä…

Tasa-arvoisessa järjestelmässä jokaiselle rekisteröidylle puolueelle kansanedustajien määrästä (tai niiden puutteesta) riippumatta myönnettäisiin samansuuruinen puoluetuki. Samoin valitsijayhdistykset olisivat oikeutettuja vaalitukeen puolueiden ohella. Tämä tietysti kannustaisi ryhtymään puolue- ja vaalibisnekseen pelkästään ansaitsemistarkoituksessa. Toinen tasa-arvoinen vaihtoehto olisi lakkauttaa puolue-, lehdistö- ja vaalituet kokonaan. Itse olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.

Pasi Matilainen
Työläinen, opiskelija, Jyväskylä

Vasemmistoliitto ja minä

Onpas taas kirjoitteluväli päässyt venähtämään… No, paikataan sitä pienellä poliittisella pohdiskelulla. Kun nyt Suvi-Anne Siimes repäisi ja irtisanoutui Vasemmistoliiton linjauksista eroamalla puheenjohtajan paikalta näkemyserojen vuoksi, niin siellä olisi paikka vapaana. Vaikka olenkin varsin tyytyväinen nykyiseen työpaikkaani, ei liene haitaksi miettiä miltä tuo paikka maistuisi henkilökohtaisesti. Semminkin kun aina joku muistaa muistuttaa poliittisesta historiastani vasemmiston tienoilla.

Nykyisinhän en siis juurikaan tule toimeen kyseisen puolueen linjausten kanssa, varmasti vielä vähemmän kuin Suvi-Anne. Jotta minusta siis voisi edes tulla vassujen puheenjohtaja, niin puoluekokousedustajien ei tulisi aivan ymmärtää mistä ovat äänestämässä. Tämä on aika etäinen mahdollisuus, joten varmaan lienee parempi jättää ilmoittautumatta ehdokkaaksi kisaan.

Ajatusleikkinä aihe on silti hauska. Entä jos jostain ihmeen kumman syystä minut valittaisiinkin tälle pääkallonpaikalle? Sehän tarkoittaisi, että jostakin käsittämättömästä syystä saisin tarpeeksi kannatusta ehkä jopa luotsatakseni puolueen täysin uusille vesille. Suomeen nimittäin tarvittaisiin uusi puolue, mutta sellaisen perustaminen on vaivalloista ja uuden puolueen tulevaisuus on aina epävarma, todennäköisimmin parin vaalikauden jälkeen kannatuskortit (5000kpl) pitäisi kerätä uudelleen.. Jotenka olemassaolevan, joskin kannatustaan menettävän, puolueen kaappaaminen omiin tarkoituksiin voisi olla jopa helpompaa kuin uuden puolueen nostaminen samalle tasolle, kuin missä Vas.liiton kannatus tällä hetkellä on.

Ensimmäisenä toimena puolueen nimi menisi vaihtoon. Olen koittanut miettiä sopivia nimiä, mutta esimerkiksi Vapauspuolue kuulostaa aika kliseiseltä ja luo – ainakin itselläni – ihan vääränlaisia konnotaatioita. Mutta kutsuttakoon sitä silti Vapauspuolueeksi ainakin työnimenä, sillä vapaudesta siinä olisi juurikin kyse. Puolueen säännöt menisivät vaihtoon tietysti myös. Tällä tavallahan sitä tulisi tietysti heti menetettyä ne vähäisetkin kannattajat, mutta massiivinen mainoskampanja voisi auttaa uusien hankkimisessa.

Vasemmistoliiton raunioille perustetun uuden Vapauspuolueen päämääränä – ideologiana – olisi vapauttaa maa ideologioiden ikeestä. Se ajaisi reaalimaailmaan perustuvaa politiikkaa ilman minkäänvärisiä silmälaseja, sen paremmin sinisiä kuin punaisiakaan, puhumattakaan vihreistä. Varmaan osittain samansuuntaista kuin mitä Liberaalipuolue ajaisi, jos siitä poppoosta olisi mihinkään. Kantavana teemana olisivat perusoikeudet: yksilönvapaudet, sopimuksenvapaus, uskonnon- ja omantunnonvapaus, vapaus, vapaus, vapaus ja vapaus… Siis ihan perustuslakitavaraa periaatteessa, ilman erityislakien luomia rajoituksia sille ja tälle. Tietenkin homma pitäisi hoitaa realismin rajoissa, ei ole mitään järkeä esimerkiksi täysin luopua asevelvollisuudesta ennenkuin puolustus on muuten taattu, tai sille ei olisi enää tarvetta (sellaista utopiaa tuskin tulee…).

Siihen loppui kirjoitusinspiraatio tällä erää. 🙂 Ehkä tuosta kuitenkin sai jotain ideaa mitä hain takaa, siis että Suomen politiikalle kaipaisi vähän uutta linjaa. Vähän ruotsalaisten taloustieteilijöiden Johan Norbergin ja Johnny Munkhammarin (ja muiden) linjoilla vaikkapa.