Lyhyt katsaus blogistaniin

Maailmassa on nyt yli viisikymmentä miljoonaa blogia. Se on huikea luku. Jos blogeja olisi vain yksi per naama, joka 130:s ihminen olisi blogaaja, eli n. 0,77% maailman väestöstä. Todellisuudessa tietysti monet blogaajat pitävät yllä useampaa blogia. Itsellänikin niitä on viisi, joista tosin kahdessa ei ole ollut elämää piiiiitkään aikaan, kolmatta olen myymässä ja neljäs on vain rajatun lukijakunnan saavutettavissa.

Blogaajien joukkoon sankkaan on nyt liittynyt myös yksi vallan korkea-arvoinen henkilö, nimittäin Iranin suuri presidentti Mahmoud Ahmadinejad. Tervetuloa hänellekin blogistaniin! (Englanniksi blogia pääsee lukemaan, kun klikkaa presidentin kuvan alla olevaa pientä USA:n ja Englannin lippujen yhdistelmää etäisesti muistuttavaa pikselikasaa.) Hänen ensimmäinen blogauksensa on kohtuuttoman pitkä, mutta sitäkin enemmän täynnä sitä itseään. Jei! 🙂 (Fox Newsin mielestä koko homma on tosin vain julkisuusstuntti. Kuinka kehtaavatkin epäillä suurta presidenttiä, hyi.) [Via: Done with Mirrors]

Kotimaan kamaralla puolestaan yksi blogaaja erottautuu joukosta ylitse muiden, sillä Pinserin Riitta on julistautunut “bloggaajien omaksi ehdokkaaksi eduskuntaan.” Tämän yllättävän käänteen ennustin jo toukokuussa, mutta kyseistä röyhkeyden määrää en osannut millään tavoin arvata. Ei olisi varmaan tarvetta lisätä, että vaikka viisine blogeineni itseäni blogaajana pidänkin, Pinserin Riitta ei tule olemaan ainakaan minun ehdokkaani. Väite on sikäli todistettu vääräksi. Toivottavasti Riitan kampanjaan tulee kuulumaan joitain oikeitakin asioita (tai “tärkeitä asioita”, kuten Pinserissä sanotaan), ettei tässä nyt ihan tarvitse ryhtyä blogaajan ominaisuudessa myötähäpeämään.

Odotellessa iskua Teheraniin

Make no mistake about it. The current war in Gaza and Lebanon is between Iran and Israel. It may appear to be between Israel on one side and Hamas and Hezbollah on the other, with Syria as a covert belligerent. This is a shallow perspective. Hamas is aided by Iran, and Hezbollah and Syria are the fingers of Iran’s right hand—just as they were in the terrorist violence leading up to war.

Näin alustaa emeritusprofessori R.J. Rummel blogissaan tiivistelmäänsä iranilaislähtöisten Boroumandin muslimisiskosten Ladanin ja Royan historiallisesta Irania koskevasta tutkimuksesta. Rummelin tiivistelmäkin on kohtuupitkä, joten otetaan tähän parit pääpointit. (Käännökset omiani.)

Rummelin mukaan sisarukset tuovat esiin mm.

  • islamismin marxist-leninistiset sekä fasistiset taustat,
  • näistä johtuvan islamismin totalitaristisen luonteen,
  • että islamismi ja sen terrorismi ovat selkeästi eri asia kuin islam, ja
  • että Iran on islamismin ja siihen liittyvän terrorismin kotipesä.

Rummel summaa, että strateginen nuoli osoittaa Iraniin. Hänen mukaansa tämä tarkoittaa, että demokratioiden ei tule antaa tämän islamistisen terroristiryhmittymän johtajan saada käsiinsä ydinaseita, mikä ei ole konditionaali, vaan ehdottomuus terrorisminvastaiselle sodalle ja länsimaiden turvallisuudelle.

Mikäli löysää aikaa löytyy vartin verran, kannattaa Rummelin tiivistelmä käydä lukemassa. Hyviä perusteita sille, miksi Yhdysvaltain (ja Israelin) tulisi seuraavaksi hyökätä Iraniin ja tehdä selvää sen teokraattisesta hallinnosta, sekä antaa Iranin demokraattisen opposition ottaa valta kansalle.

Nimimerkki Callimachus (joka on varmaankin viittaus tähän Callimachukseen) puolestaan pohtii olemmeko parhaillaan myöhemmästä historiallisesta näkökulmasta keskellä kolmatta vai jopa neljättä maailmansotaa. Entinen Yhdysvaltain senaatin puhemies Newt Gingrichän sanoo suoraan kolmannen maailmansodan olevan käynnissä.

Tämä pohdiskelu perustuu sille, että kaikki entisetkin sodat ja maailmansodat on nimetty pääasiassa niiden päättymisen jälkeen historioitsijoiden toimesta. Callimachuksen esimerkki on Satavuotinen sota: Nobody back in 1337 came home from work, clicked on CNN, and said, “Oh, no, the Hundred Years War has begun.”

Ehkä onkin niin, että myöhemmät historioitsijat kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä pitävät nykyisiä tapahtumia muunmuassa juurikin Gazassa ja Hizbollah-landiassa osana suurempaa maailmansotaa, jossa vastapuolina ovat “Länsi” ja islamismi (vaan ei suinkaan välttämättä islam). Itse en ota tässä kantaa siihen, kuinka mones maailmansota se olisikaan.