Ansiosidonnaisen laajentaminen kaikille olisi myrkkyä ay-liikkeelle

Sitran Debatissa viisi asiantuntijaa ehdottivat tänään, että ansiosidonnainen työttömyysturva ulotettaisiin kaikille suomalaisille yhtäläisin ehdoin. Asiasta uutisoi mm. Iltalehti.

Kuten tiedämme, ansiosidonnainen maksetaan muutenkin suurelta osin työttömyysvakuutusrahastosta, johon osallistuvat kaikki palkansaajat työttömyysvakuutusmaksun muodossa. Työttömyyskassoista tulee vain joidenkin prosenttien osuus ansiosidonnaisista, mutta silti nykyisin ansiosidonnaista saavat vain työttömyyskassojen eli ammattiliittojen sekä YTK:n jäsenet.

Kaikkien palkansaajien kustantaman ansiosidonnaisen sitominen työttömyyskassojen jäsenyyteen on ilmiselvä vääryys, jonka taustalla on pelkästään ammattiliittojen halu lisätä jäsenmääriään, mihin hulluuteen lainsäätäjät on aikoinaan saatu mukaan.

Asiantuntijoiden ehdotukselle on siis selvät perustelut, mutta mitä ammattiliitoille tapahtuisi, jos ehdotus menisi läpi?

Yhdellä sanalla sanoen huonosti. Kiitos joulukuussa tehdyn kyselytutkimuksen, tiedämme nyt että 53 % ammattiliittoon kuuluvista eroaisi ammattiliiton jäsenyydestä, jos se ei takaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Keskimääräistä useammin ammattiliitosta eroaisivat naiset, alle 50-vuotiaat sekä työttömät työnhakijat. Tutkimuksen toteutti On-Time Research Solutions Oy.

Ammattiliitoilla on tietenkin miljardien eurojen omaisuudet sekä laaja verovapaus, joten niiden jäsenmäärän puolittuminen ei varmaankaan heti romahduttaisi niiden taloutta, mutta se olisi hyvä ensimmäinen askel niiden vaikutusvallan vähentämiseksi.

Työväen asiaa nuorten kustannuksella

Aikamme merkityksellisimpiä työmarkkinaongelmia on 1990-luvun alun laman jälkeen pysyvästi korkeaksi jäänyt nuorisotyöttömyys. Se on omiaan poikimaan syrjäytyneisyyttä, muita sosiaalisia ongelmia, tottumattomuutta työelämän vaatimuksiin ja jopa pysyvää riippuvuutta sosiaalivaltiosta. Nämä nuorisotyöttömyyden ongelmat vain pahenevat ajan myötä, kun huoltosuhde muutenkin heikkenee. Nuorten työllisyyden parantamisen luulisi olevan ay-liikkeen asialistalla, mutta päinvastoin ay-liike näyttää tavoitteillaan pahentavan ongelmaa.

Vaikka 15-64-vuotiaiden työttömyys on hieman yli puolittunut lama-ajan lähes 17 prosentista vajaaseen 8 prosenttiin, 15-24-vuotiaiden työttömyys on jäänyt 20 prosentin vaiheille lama-ajan huipusta laskettuaan. Nuorten työttömyyden kehitys on siis jäänyt jälkeen yleisestä työttömyyden kehityksestä. Nuorten osuus työttömistä suhteessa nuorten osuuteen työvoimasta on jopa tasaisesti kasvanut laman jälkeen. Nykyisin nuoria on työttömänä 2,5 kertaisesti heidän osuuteensa työvoimasta nähden. (Lähde: Tilastokeskus.)

Nuorten työllistymisen vaikeuteen on lukuisia syitä, mutta voimme havaita tietyt tekijät selvästi keskeisimmiksi. Nuorillahan on tyypillisesti vähän tai ei lainkaan työkokemusta, jolloin heidän keskimääräinen tuottavuutensa on väistämättä kokeneempia työntekijöitä alhaisempi. Tällöin kaikki, mikä laskee nuorten palkkaamisen kannattavuutta, vaikuttaa heikentävästi heidän työllistymiseensä.

Laman jälkeisenä taloudellisen kasvun aikana yleissitovien työehtosopimusten vähimmäispalkat ovat nousseet yleisen palkkatason mukana. Samalla valtio on kasvattanut voimakkaasti menojaan, joita on rahoitettu muun muassa korotetuilla työllistämisen sivukuluilla. Lisäksi työmarkkinoita koskevaa sääntelyä on lisätty. Esimerkiksi yt-laki koskee nykyisin yhä pienempiä yrityksiä, mikä lisää työllistämisen riskejä ja tekee siitä kalliimpaa.

Nämä kolme tekijää ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että nuorten työllistämisen kannattavuus on merkittävästi heikentynyt ja että nuorten työttömyys ei ole pystynyt pysymään yleisen työttömyyden kehityksen tahdissa. Sen sijaan varsinkin nuorten keskuudessa ovat lisääntyneet vuokra- ja pätkätyöt sekä muut epäsovinnaiset työsuhdemuodot. Jopa korkeasti koulutettujen nuorten keskuudessa erilaiset palkattomat harjoittelut ja tukien varassa kituuttaminen ovat yleistyneet. Myös opiskeluaikojen pidentymisen voi osittain katsoa johtuvan opiskelijoiden epävarmuudesta tulevan työllistymisen suhteen. Näitä nuoria voisikin hyvällä syyllä kutsua työn orjiksi.

Ironisesti nämä tekijät eivät välttämättä ole työttömille nuorille itselleen niitä tärkeimpiä asioita. Esimerkiksi vähimmäispalkkaa pienempi alkupalkka voisi monelle olla käypä, sillä nuorena menot eivät vielä ole suuret ja saatu työkokemus auttaa myöhemmin ansioiden korottamisessa.

Mainituille kolmelle tekijälle on yhteistä myös se, että ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän ammattiyhdistysliikkeen tontilla. Nuorten työllisyyttä parantaakseen ay-liike voisi halutessaan ottaa ajettavakseen työehtosopimusten vähimmäispalkkojen joustavuuden tai poistamisen, työllistämisen sivukulujen alentamisen ja sekä yleissitovuuden, yleisen työmarkkinoiden sääntelyn että yt-menettelyiden keventämisen.

Sen sijaan ay-liike näyttää sortuvan lyhytnäköiseen ahneuteen. Vaikka pitkällä tähtäimellä on varmasti kaikille selvää, että nuorten parempi työllistyminen olisi eduksi koko yhteiskunnalle, niin lyhyellä aikavälillä voi ay-liikkeen kannalta ilmeisempää olla, että nuorten parempi pääsy työmarkkinoille lisäisi työn tarjontaa ja siten heikentäisi ay-liikkeen mahdollisuuksia vaatia parempia etuja nykyiselle jäsenistölleen. Katsaus ay-liikkeen nykyisiin tavoitteisiin vahvistaa tämän tulkinnan todennäköisyyttä.

Jos näin on, ay-liikkeestä onkin tullut konservatiivinen, olemassaolevien rakenteiden säilyttämiseen ja status quon ylläpitämiseen tähtäävä voima. Kaukana ovat ne ajat, jolloin ay-liike oli oikeasti edistyksellinen ollen vahvasti mukana luomassa monia koko työväestön asemaa parantaneita uudistuksia. Tosin niinä aikoina ay-liike olikin lähestulkoon vallankumouksellinen vastavoima tilanteessa, jossa yläluokka ja pääoma jakoivat makuuhuoneen kruunun kanssa. Nykyisinhän valtion kanssa naimisissa on nimenomaan ay-liike, jonka ylimmistä johtotehtävistä käydään pyöröoven kautta hallitukseen ministeriksi.

Kun etuoikeudet ennen vanhaan olivat yläluokalla ja heidän yrityksillään – ja jossain määrin ovat toki vieläkin, esimerkiksi pankeilla – niin nykyisin etuoikeuksista nauttii ammattiyhdistysliike. Järjestäytyneen ay-liikkeen asettamista samalla viivalle järjestäytymättömien työntekijöiden kanssa – eli käytännössä mm. yleissitovuuden ja lakko-oikeuden poistamista – ei ole nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä realistista odottaa, vaikka se olisikin tehokkain ja yksinkertaisin keino joustavoittaa työmarkkinoita ja siten parantaa myös nuorten työllisyyttä.

Jos ja kun poliittisen prosessin kautta ei ole löydettävissä ratkaisuja asiaan, voisimmeko viedä markkinatalouden suoraan sen vastustajien luokse? Ehkä ratkaisu olisikin perustaa uusi ammattiyhdistys, joka auttaisi jäseniään, mutta ei ideologisesti tavoittelisi etuoikeuksia eikä sellaisia käyttäisi, vaan päinvastoin ajaisi niiden kumoamista sekä muita työmarkkinoita oikeasti kehittäviä tavoitteita. Sitten kysymys olisikin enää uuden ja vanhan ay-liikkeen markkinaosuuksista.

* * *

Kirjoitus on alunperin julkaistu vappublogina ajatuspaja Liberan blogissa 1.5.2013.

Rikolliset Ruotsin yrittäjät

Kuten tiedämme, ay-liikkeellä on Ruotsissa paljon valtaa, paljolti sosialidemokraattien pitkän dynastian seurauksena. Demareiden ja ammattiliittojen suhde on ollut symbioottinen: liitot tukevat demareita rahallisesti ja vaalikampanjoissa lisäksi mittavalla työmäärällä (ammattiliittojen jäsenillä on oikeus tehdä tietty määrä vaalityötä omalla työajallaan, eli palkka juoksee vaikka työntekijä tekee ihan jotain muuta kuin töitä), ja vastineeksi demarit ovat ajaneet läpi ay-liikkeelle suosiollisia lakimuutoksia, kuten edellä mainittu oikeus vaalityöhön työajalla ja vielä merkittävämmin oikeuden yleisten työehtosopimusten tekemiseen.

Ruotsissahan esimerkiksi ei tunneta käsitettä minimipalkka, mikä ensituntumalta kuulostaa hienolta. Todellisuus on kuitenkin se, että koska ay-liikkeellä on todellinen valta maan päällä, voivat liitot yleisillä työehtosopimuksilla käytännössä määritellä sallitun palkkatason. Tästä maksaa nyt göteborgilainen salaattibaariyrittäjä Sofia Appelgren, joskin hieman erikoisesta syystä. [Via Scandinavian Finance]

Suuri ongelma Appelgrenin Wild’n Fresh -salaattibaarissa on se, että omistaja ei ole liittynyt ravintola-alan ammattiliiton yleiseen työehtosopimukseen, vaan yrityksen muutama työntekijä saa sitä palkkaa ja niitä etuja, joista Appelgren on sopinut työntekijöiden itsensä kanssa. Koska Appelgren ei suostunut ammattiliiton “pyynnöistä” huolimatta liittymään yleiseen sopimukseen, asetti ammattiliitto yrityksen saartoon. Niinpä kymmenen neliömetrin salaattibaarin edustalle kerääntyy joka päivä jo ennen avaamisaikaa kymmeniä liiton jäseniä osoittamaan mieltään ja kertomaan ohikulkijoille kuinka paha riistäjäkapitalistisika Sofia Appelgren on.

Mitään merkitystä ei tietenkään ole sillä, että Wild’n Freshin työntekijät saavat yleistä sopimusta parempaa palkkaa, parempia etuja (mm. kattavammat vakuutukset) sekä lyhyemmät työajat, ilman mitään ylitöitä. Eikä silläkään ole väliä, että kun Sofia Appelgren harkitsi yleiseen sopimukseen liittymistä ja kysyi mielipidettä työntekijöiltään, nämä itse sanoivat etteivät halua yrityksen liittyvän yleiseen sopimukseen, koska tällöin heidän palkkansa ja etunsa heikkenisivät.

Sillä varmaankin on merkitystä, että koska yritys ei kuulu yleisen sopimuksen piiriin, ei myöskään ammattiliitto saa rahaa yrityksen työntekijöistä. Ja sekin vaikuttanee, että jos yksi yritys onnistuu pysymään ammattiliittojen talutusnuorista erossa, muutkin yrittäjät voivat sitä harkita. Toivottavasti Sofia jaksaa taistella tuulimyllyjä vastaan. Ainakin täältä lähtee hänelle yksi kappale joulukortteja kannustukseksi. (Sofian osoite löytyy The Localin yllä linkitetyn haastattelun kommenteista.)

Toisena uutisena kuitenkin kerrotaan, että Ruotsin ay-liike on lähdössä sotaan porvarihallitusta vastaan. Saa nähdä miten tuossa käy, mutta toivottavasti ainakin em. taistelu käy ammattiliitoille kalliiksi.