Ohjeita aloittelevalle salaliittoteoreetikolle

Esipuhe

Internet on ainakin toistaiseksi siitä erinomainen asia, että siellä kaikenlainen keskustelu ja tiedonlevitys on mahdollista ja hyvin vapaata ilman kontrollia, vaikka rajoituspyrkimykset käyvätkin kuumina useissa maissa, Suomi mukaanlukien. Vapaalla tiedonlevityksellä on myös haittapuolensa.

Kun suuri osa väestöstä on aiheesta tai aiheetta oppinut luottamaan kaikenlaiseen tiedonvälitykseen ja uutisointiin, on terve epäilys kaikkea kirjoitettua kohtaan aiheellista vähäisempää, ja siksi monenlainen väärä tai vääristelty tieto uppoaa joihinkin Internetin käyttäjiin kuin häkä. Erityisesti suosiotaan kasvattavat lukuisat salaliittoteoriat. Tämän vuoksi seuraavassa on lyhyt opas aloitteleville salaliittoteoreetikoille ja muista asiasta kiinnostuneille.

On lienee paikallaan korostaa, etten tällä kirjoituksella halua suinkaan tukea vapaan tiedonvälityksen rajoittamista Internetissä tai muuallakaan. Päinvastoin, kannatan täysin rajoittamatonta tiedonvälitystä, kuten vanhat lukijani hyvin tietävät. Sen sijaan tarkoitukseni on auttaa ihmisiä kehittämään kriittisyyttään, skeptisyyttään ja aivan tervettä, maalaisjärkeen perustuvaa epäilystä erilaisten villien salaliittoteorioiden esittäjiä ja muun hämärän tiedon levittäjiä kohtaan.

Salaliittoteoriat pähkinänkuoressa

Lähes kaikki salaliittoteoriat käsittelevät jollain tavoin vallanpitäjien (tai “todellisten” vallanpitäjien, salaisen eliitin ja maailmanhallituksen) juonia tavallisia ihmisiä kohtaan. Tämä on nähdäkseni merkki sinänsä aivan aiheellisesta epäluulosta vallankäyttäjiä kohtaan, mutta jos epäluulo ja siitä purkautuva toiminta suuntautuu salaliittoteorioiden kehittämiseen ja levittämiseen, niin kaikki tuo voimavara valuu hukkaan.

Yleensä salaliittoteorioissa on siis taustalla jokin pahantahtoinen vallankäyttäjä tai sellaisten ryhmittymä, jonka tarkoitus on edistää jotain ilkeää päämääräänsä toteuttamalla jokin epämiellyttävä tai väkivaltainen teko yleisöltä salassa.

Yleisimpiä salaliittoteorioiden väitettyjä päämääriä ovat muun muassa ihmisten ajatusten kontrollointi, väestönkasvun kontrollointi, eliitin rahan ja vallan lisääminen, huomion harhauttaminen jostakin tärkeästä aiheesta, maailmanhallituksen ja uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) luominen, jonkin julkisen teon (hyökkäys, sota, tms.) oikeuttaminen ja niin edelleen.

Yleisimpiä salaliittoteorioiden väitettyjä tekoja ovat muun muassa salamurhat, false flag -operaatiot (esim. 9/11), haitallisten kemikaalien ja säteilyn levittäminen väestön keskuuteen (esim. chemtrails, rokotteet, betaflares) ja erilaiset julkiset huijaukset (esim. ilmastonmuutos).

Tyypillisesti salaliittoteoriat nivoutuvat yhteen toisiinsa ainakin syyllisten (salainen maailmanhallitus tai muu vastaava eliitti) ja mahdollisesti myös päämäärien osalta. Lisäksi ne ovat yleensä kaiken kritiikin yläpuolella ja kaikki aiheellisetkin vasta-argumentit tulkitaan lähestulkoon automaattisesti eliitin levittämäksi disinformaatioksi ja kriitikko eliitin sätkynukeksi.

Kaikki ei ole salaliittoa mikä siltä näyttää

Kuten olen yrittänyt aiemminkin, joidenkin lukijoiden mielestä epäonnistuneesti, tuoda ilmi, mielestäni tietynlaisia tapahtumia tulkitaan aivan liian herkästi salaliittoteorioiksi. On täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että useilla toisistaan täysin riippumattomilla, jopa eri toimialoilla toimivlla, toimijoilla on saatavilla omaa etua keskenään samankaltaisten ja jopa yhtenevien keinojen käyttämisestä. Tällöin on helppo kuvitella, että toimijat ovat keskenään salaliitossa tai jonkun salaliiton ohjauksessa, vaikka näin ei mitenkään välttämättä todellisuudessa ole.

Jos esimerkiksi asian X (oli X sitten totta tai ei) käyttäminen markkinoinnissa ja julkisen sääntelyn lobbaamisessa on hyödyksi toimijoille A, B ja C, niin jokaisen toimijan kannattaa oma-aloitteisesti käyttää asiaa X hyväkseen. Koska tällainen oman edun tavoittelu ei edellytä salaliittoa, ei ole syytä olettaa, että sellainen on olemassa. Usein on toki mahdollista, että toimijat tai osa toimijoista harjoittavat täysin julkisesti keskenään yhteistyötä asian X tiimoilta, mutta sekään ei ole määritelmällisesti salaliitto.

Yksi esimerkki tällaisesta on ihmisen väitetysti aiheuttama ilmastonmuutos (AGW, AGCC tai AGCD), jota jotkut ilmastoskeptikoiksi yleisti luettavat henkilöt pitävät maailmanlaajuisena salaliittona eliitin vallan pönkittämiseksi ja kansan kyykyttämiseksi, jossa ovat mukamas mukana niin YK, maailman hallitukset, Bilderberg-ryhmä, Rooman klubi, Margaret Thatcher, monikansalliset suuryritykset, ympäristöjärjestöt ja niin edelleen.

Vaikka jollakin tai joillakin toimijoista voikin olla esimerkiksi global governance -tyyppisiä (YK) motiiveja oman ilmastohypettämisensä taustalla, se ei silti tarkoita jättimäistä globaalia salaliittoa, sillä jokaisella erillisellä toimijalla voi olla ja onkin omat erilliset syynsä olla mukana luomassa AGW-kuvaa. Esimerkiksi poliitikot lisäävät sillä vaikutusvaltaansa, byrokraatit kasvattavat ohjelmiaan, tiedemiehet saavat lisää rahoitusta, ympäristöjärjestöt kasvavat ja kasvattavat vaikutusvaltaansa, suuryhtiöt (öljy- ja energiayhtiöt mukaanlukien) kasvattavat voittojaan, jne. Kaikilla toimijoilla on oma syynsä ajaa samaa asiaa, joten niiden ei tarvitse olla salaliitossa keskenään, vaikka yhteistyötä saattavat tehdä ja monesti tekevätkin - usein täysin julkisesti.

Salaliittojen ylitsepääsemätön kompastuskivi

Yksikään salaliitto ei pääse yli samasta ongelmasta, joka kohtaa kaikkia vapailla markkinoilla toimivia kartelleja: jokaiselle salaliiton (tai kartellin) yksittäiselle jäsenelle on kannattavampaa pettää salaliitto (tai kartelli), vaikka salaliiton (tai kartellin) jäsenten kokonaishyödyn kannalta olisi parasta, että kaikki pysyisivät kuuliaisesti mukana. Kysymys on siis vangin dilemmasta. Ongelma ainoastaan pahenee salaliiton (tai kartellin) kannalta sitä mukaa, mitä suuremmaksi sen jäsenten määrä kasvaa. Toisin sanoen, todennäköisyys sille, että joku tai jotkut salaliiton jäsenistä pettää salaliiton kasvaa sekä jäsenmäärän että ajan funktiona lähestyen yhtä.

Jos siis puhutaan globaaleista, tuhansien ja taas tuhansien ihmisten tiedossa olevista salaliitoista, jotka ovat toimineet jopa kymmeniä vuosia, niin on jo aika epätodennäköistä, ettei kukaan jäsenistä olisi tullut kaapista todisteiden kera.

Älä usko kaikkea mitä jossain lukee

Aina toisinaan kuitenkin näkee väitettyjen salaliittojen jäsenten tai muiden asiasta mukamas hyvin tietävien paljastuksia salaliitoista. Esimerkiksi äskettäin netissä kiersi nimettömän puolalaisen lentokonemekaanikon kertomus oudoista putkista jonkun lentokoneen viemärijärjestelmän yhteydessä. Tämä oli muka todiste chemtrails-salaliittoteorian (lentokoneiden jättämien tiivistymisjuovien mukana/sijasta levitettävistä väestöön vaikuttavista kemikaaleista) puolesta, mutta kuka tahansahan voi kirjoittaa sellaisen tekstin!

Se, että asia kerrotaan jossain tiedotusvälineessä - televisiossa, sanomalehdessä, internetissä... - ei tee siitä vielä totta. On erittäin tärkeää noudattaa lähdekritiikkiä kaikkien tiedotusvälineiden suhteen, mutta ehkä erityisesti internetin suhteen. Sekä netin että perinteisten medioiden kohdalla on hyvä kiinnittää huomiota sekä kirjoittajan että kyseisen median/sivuston sidonnaisuuksiin: konservatiivisen median niin netissä kuin paperillakin voi odottaa julkaisevan vähintäänkin puolitotuuksia uudistusmielisistä ja samoin hörhömedian voi odottaa julkaisevan hörhöyksiä. Mikään tiedotusväline ei ole poliittisesti tai aatteellisesti sitoutumaton, sillä niitä kaikkia on tekemässä poliittisesti ja aatteellisesti sitoutuneita ihmisiä.

Salaliittojen näkeminen kaikkialla myrkyttää mielesi

Salaliittoteoretisointi voi olla mukava ja mielenkiintoinen harrastus. Erityisesti salaliittoteoreetikkojen seuraaminen ja heidän kanssaan väittely voi olla toisinaan varsin viihdyttävää. Siksi kannattaa olla erityisen varovainen salaliittoteorioihin uskomisen kanssa. Vaikka on periaatteessa ihan mahdollista, että jotkut salaliittoteoriat (JFK?) ovat ainakin osittain aiheellisiakin, jo ensimmäistenkin salaliittoteorioiden kritiikitön hyväksyntä - saati levittäminen totuutena - on merkittävä mielenterveydellinen riski.

Jos otat salaliittoteoriat osaksi maailmankuvaasi, alat ajan myötä nähdä niitä kaikkialla. Vuosikausia ja vuosikymmeniä salaliittoteorioihin maailmankuvansa perustaneet ihmiset ovat jo siinä pisteessä, että juuri mikään ei enää ole ihmisten normaalia, itsekästä toimintaa, vaan lähes kaiken ympärillä - ja varsinkin maailmalla ja politiikassa - tapahtuvan taustalla on jonkinlainen salaliitto ja pahansuopa eliitti. Erityisesti tietenkin salaliittoteoreetikolle itselleen tapahtuvat ikävät asiat ovat aina jonkun salaliiton syytä eivätkä milloinkaan salaliittoteoreetikon itsensä syytä.

Tällainen maailmankuva voi vain haitata ihmisen pyrkimyksiä oman ja läheistensä elämän parantamiseen. Ratkaisujen etsimisen sijaan tällaisen maailmankuvan omaava henkilö keskittyy etsimään syyllisiä tai syntipukkeja ja syyttämään heitä kaikesta pahasta ja vaatimaan heitä ja muita korjaamaan asiat.

Eikö salaliittoja sitten muka ole lainkaan?

Olisi typerää väittää, ettei salaliittoja olisi ollut, olisi nykyään ja tulisi jatkossa olemaan lainkaan. On selvää, että ihmisluonteeseen kuuluu oman edun tavoittelu, ja jos se tuntuu onnistuvan parhaiten juonittelemalla muiden kanssa toisten selän takana, niin silloin niin myös tehdään.

On kuitenkin muistettava, että ihmiset ovat aina omasta näkökulmastaan rationaalisia olentoja eivätkä ryhdy hankkeisiin, joiden subjektiiviset riskit ja haitat ovat suuremmat kuin niiden subjektiiviset hyödyt. Vastaavasti he ryhtyvät hankkeisiin, joiden subjektiiviset hyödyt ovat niiden subjektiivisia riskejä ja haittoja suuremmat. Tämä havainto yhdistettynä aiemmin esiteltyyn salaliittojen kompastuskiveen tuottaa sen johtopäätöksen, että useimmat todelliset salaliitot ovat verrattain pienen piirin juttuja ja sellaisinakin verrattain lyhytikäisiä. Ne alkavat, kun niiden osallistujat kokevat hyötyvänsä salaliitosta enemmän kuin kiinnijäämisestä olisi haittaa ja päättyvät, kun joku tai jotkut osallistujista kokevat salaliiton muuttuneen itselleen epäedulliseksi tai salaliiton paljastamisen itselleen edulliseksi.

Näin ollen esimerkiksi varsin lyhytaikainen ja pienen piirin salahanke John F. Kennedyn raivaamisesta pois tieltä saattaa vaikuttaa jossain määrin uskottavalta, kun taas vuosikymmenien mittaiset ja välttämättä tuhansia ihmisiä käsittävät salahankkeet esimerkiksi ilmastohuijauksesta tai lentokoneiden kemikaalijuovista vaikuttavat erittäin epäuskottavilta.

Loppusanat

Riippumatta siitä kuinka uskottavalta jokin salaliittoteoria vaikuttaa, on hyvä suhtautua siihen terveen skeptisellä mielenkiinnolla, mutta jättää suosiolla ottamatta sitä millään tavoin oman toimintansa pohjaksi. Salaliittoteorioista ja varsinkin -teoreetikoista voi oppia kaikenlaista, mutta ilman konkreettisia todisteita on mieletöntä ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Ilman todisteita salaliittoteoriat ovat kuriositeetti eivätkä mitään muuta.

Epäluulo vallanpitäjiä kohtaan toki kannattaa säilyttää, varsinkin jos he eivät kerro kaikkea. Ja milloinkas he olisivat kertoneet? Demokratiassa ei kuitenkaan pitäisi olla mitään syytä pimittää mitään tietoa koko lystin maksajilta eli tavallisilta kansalaisilta...

Sen sijaan todellisen maailman haasteisiin kannattaa paneutua todellisen maailman keinoilla. On lukuisia poliittisia aiheita, joihin eräät tahot yhdistävät varsin villejäkin salaliittoteorioita, kuten jo pariin kertaan mainittu AGW sekä nykyisin erityisesti rahatalous. Sen sijaan, että syyttelisi niiden tiimoilta vihreää YK-eliittiä maailmanhallituksen haikailusta tai juutalaisia pankkiirisukuja New World Orderin luomispyrkimyksistä, kannattaa mieluummin pureutua näiden ongelmien todellisiin kiistakysymyksiin.

Lisäksi kannattaa muistaa, että jos taivaalla näkyy jotain erikoista, niin se erikoisuus voi johtua ihan vaan siitä, että kyseinen ilmiö on harvinainen, etkä vain ole sitä ennen sattunut näkemään.

Loppuun heitän lähinnä huumorimielessä erään villin salaliittoteorian, joka ehkä ansaitsee ajatuksen tai kaksi, mutta ei varmaankaan enempää: Entäpä jos kaikki nykyisin netissä leviävät salaliittoteoriat ovatkin NWO-eliitin itsensä liikkeelle laskemia epäluuloisten kansalaisten harhauttamiseksi todellisista salahankkeista? :-)

Joitakin oleellisimpia uuden Puheenvuoron puutteita

- Bloggaajan omat kommentit ovat vaalean sinisellä eli samalla värillä kuin kommenttien linkit. Näin ollen linkit eivät erotu bloggaajan tai puheenvuorolaisen kommenteista muuten kuin heiluttamalla hiirtä niiden päällä. Linkkien korostaminen esim. b- tai u-tageilla ei myöskään toimi. Korjausehdotus: linkin tai tekstin väri vaihtoon ja/tai linkkeihin alleviivaus.

- Puheenvuoro-uudistusta edeltävät artikkelit ovat menettäneet kappalejakonsa eli kaikki teksti on yhteen pötköön. Näin ollen tekstejä on erittäin ikävää lukea. Kappalejako on kuitenkin tallessa muokkaustilassa, joten korjausehdotus: ylläpito palauttakoon kappalejaon ohjelmallisesti. Ei ole vaikeaa.

- Uuden ulkoasun teksti on liian tiivistä, mikä tekee siitä paikoitellen vaikealukuista hyvin näkevillekin. Korjausehdotus: fontti vaihtoon.

- Kommentointi on säikeistetty siten, että kommentteihin voi vastata suoraan. Vastaus tulee heti vastauksen kohteena olevan kommentin perään, paitsi jos uusi kommentti on jo kolmannella tasolla, jonka jälkeen kommenttiketju toimii perinteisesti. Varsinkin pitkissä ja aktiivisissa keskusteluissa kommenttien ja keskustelun seuraaminen on lähestulkoon mahdotonta uusien kommenttien putkahdellessa milloin mihinkin väliin ja niiden ollessa erittäin huonosti korostettuja. Korjausehdotus: vanha, yksisäikeinen kommenttipalsta takaisin.

- Kommenttien jakautuminen usealle sivulle 300 kommentin rajan ylittyessä on varmasti serveriteknisesti perusteltua, mutta siinäkin on kehitettävää. Esimerkiksi sähköposti-ilmoitukset uusista kommenteista eivät sisällä toimivaa linkkiä, jos uusi kommentti on toisella tai sitä myöhemmällä kommenttisivulla, vaan linkki osoittaa aina ensimmäiselle sivulle. Korjausehdotus: linkki osoittamaan oikeaan kommenttisivuun tai kaikki kommentit yhdelle sivulle. Lisäongelma: jos kommenttien sivutus säilyy, kommenttilinkit menevät potentiaalisesti rikki käyttäjien lisätessä uusia kommentteja aiemmille sivuille. Tällöin sivurajan lähellä olevat kommentit vaihtavat sivua.

- Kommenttien suoralinkit eivät ole näkyvillä vaan sellainen pitää tehdä aina sitä tarvitessa itse. Korjausehdotus: kommenttilinkit näkyviin johonkin, esim kommentin järjestysnumeroon, jonka voisi myös palauttaa.

Amerikka-kortti

Jos sait nettikeskustelussa juuri linkin tälle sivulle, on todennäköistä, että yritit käyttää Amerikan Yhdysvaltoja eli nk. Amerikka-korttia vasta-argumenttina liberalismille, libertarismille tai kapitalismille. Godwinin lakia mukaillen todennäköisyys sille, että verkossa käytävän liberalismi-, libertarismi- tai kapitalismikeskustelun pitkittyessä joku käyttää Yhdysvaltoja vasta-argumenttina lähenee arvoa 1. Kanssakeskustelijasi lähetti sinulle tämän linkin siinä toivossa, että ottaisit opiksesi. Muussa tapauksessa saatat juuri olla häviämässä väittelynne.

usa-card.png

Lyhyesti sanottuna, Amerikan Yhdysvallat, USA tai tuttavallisesti Amerikka ei ole esimerkki liberaalista, libertaristisesta tai kapitalistisesta yhteiskunnasta. Tämän tosiasian eli faktan voi havaita muun muassa seuraavista yksityiskohdista, jos kohta monista muistakin. Jatkossa liberaaliin, libertaristiseen tai kapitalistiseen yhteiskuntaan viitataan lyhyesti vapaana yhteiskuntana.

  • Yhdysvalloissa on käytössä fiat-raha sekä keskuspankki The Federal Reserve (Fed), joka mm. säätelee korkomarkkinoita. Vapaassa yhteiskunnassa ihmiset saavat itse päättää mitä hyväksyvät rahaksi ja korot määräytyvät vapaasti markkinoilla kulloisenkin säästöasteen mukaisesti. Jos taloudessa ei ole vapaata rahaa tai vapaita korkoja, kyseessä ei ole ilmaisun missään mielekkäässä merkityksessä vapaa markkinatalous, minkä tahansa laidan poliitikkojen muunlaisesta retoriikasta huolimatta. (Lisätietoja.)
  • Yhdysvalloissa liittovaltio omistaa leijonanosan talouden asuntolainoista. Vuoden 2008 talouskriisin seurauksena USA:ssa kansallistettiin (kuulostaako kapitalistiselta sanalta?) jo ennestäänkin puolivaltiolliset asuntolainoittajat Freddie Mac ja Fannie Mae, joiden salkuissa oli merkittävä osa amerikkalaisten asuntolainoista. Vapaassa yhteiskunnassa valtio ei puutu millään tavoin asuntomarkkinoihin.
  • Liittovaltion Medicare- ja Medicaid-ohjelmien yms. puitteissa lähes jokainen kansalainen on pakollisen sairausvakuutuksen piirissä. Vapaassa yhteiskunnassa valtio ei puutu kansalaisten yksityisasioihin, kuten heidän terveydenhuoltovalintoihinsa.
  • Yhdysvalloilla on sotilastukikohtia ja -joukkoja yli 150 maassa, kuten Irakissa, Afganistanissa, Japanissa ja Saksassa. Kaikkiaan ulkomailla palvelee yli 369 tuhatta sotilasta. Vapaa yhteiskunta ei välttämättä edes ylläpidä lainkaan vakinaista armeijaa (aktiivisessa palveluksessa on jopa 1,5 miljoonaa yhdysvaltalaissotilasta), saati että se harjoittaisi hyökkäyssotia tai imperialismia.
  • Yhdysvallat ei ole vapaa markkinatalous. The Heritage Foundationin ja The Wall Street Journalin viimeisimmän taloudellisen vapauden indeksin (The 2010 Index of Economic Freedom) mukaan Yhdysvallat on maailman kahdeksanneksi vapain talous ja ansaitsee arvosanan ”enimmäkseen vapaa” (mostly free). Edes listan pitkäaikainen kärkimaa Hong Kong ei ole kuitenkaan puhtaasti vapaa markkinatalous, sillä indeksi ei esimerkiksi laske keskuspankkijärjestelmää vapauden vastaiseksi. (Suomi on sijalla 17, heti Viron perässä.)

Riittikö? Listaa toki saatetaan kehittää ajan myötä (ehdotuksia otetaan vastaan!), jos ei nyt riittänytkään. Toivottavasti kuitenkin opit jotain siitä, mitä liberaalit ja libertaarit tarkoittavat vapaalla yhteiskunnalla tai vapaalla markkinataloudella.

Ilmastoa ja libertarismia radiossa maanantaina

Kävin joulukuussa nauhoittamassa Kalle Haatasen kanssa keskustelun ilmastonmuutoksesta ja libertarismista, joka tulee ulos maanantaina klo 12:15 YLE Radio 1:ltä. Katso ohjelman kuvaus tästä.

Pitkä viive nauhoituksen ja ensiesityksen välillä on toki aiheuttanut sen, että ohjelmassa ja sen kuvauksessa tulee esille virheellistä tietoa, sillä kuten tarkimmat lukijat ovat saattaneetkin havaita, en enää ole Liberaalit ry:n hallituksen jäsen erottuani yhdistyksestä 20.7.2010 poliittisen ideologiani kehittymisen myötä.

PÄIVITYS: Ohjelman voi nyt kuunnella YLE Areenassa tai ladata MP3-formaatissa.

Lähtisitkö kanssani teelle?

Sunnuntain Hesarissa kerrottiin (linkki, vaatii tunnukset), että Suomeenkin on syntymässä teekutsuliike, yhdysvaltalaisen samannimisen liikkeen jalanjäljillä mutta ei aivan samanlaisena:

Verkosta löytyy vastaperustettu Suomen teekutsut -niminen liike, joka määrittelee olevansa ”poliittisesti sitoutumaton, järjestäytymätön vapaa kansalaisliike, jonka osallistujien yhteinen päämäärä on vähentää valtion sekaantumista ihmisten elämään”. Runsaasta sadasta Facebook-kannattajasta useimmat ovat yksilönvapauksia kannattavia libertaareja, eivät suinkaan äärikonservatiiveja, sanoo ryhmään kuuluva Jari Lammi. ”Jos valtiota huudetaan avuksi jokaisessa pikkuasiassa, siitä seuraa, että valtiosta tulee autoritaarinen hirviö”, Lammi sanoo. Hän kuuluu kokoomukseen, mutta on pettynyt puolueensa politiikkaan. Lammi kutsuu Kreikka-talkoita ”sosialismiksi”.

En ehkä itse olisi liittänyt teekutsuliikkeeseen sanaa libertarismi, sillä minun nähdäkseni teekutsut on toisaalta laajempi, toisaalta suppeampi käsite. Painopiste teekutsulaisilla on valtion ja yksilöiden keskinäisessä roolituksessa (vähemmän valtiota, enemmän yksilöä, sinänsä kyllä asiassa kuin asiassa) ilman erityistä ideologiaa, kun taas libertaarit johtavat ideaaliyhteiskunnan toimintaperiaatteet ideologisesti luonnonoikeuksien käsitteestä.

Joka tapauksessa toivotan tällaisen liikkeen tervetulleeksi, ja minut voi ehdottomasti laskea liikkeen ”osallistujaksi”. Jos joku järjestää konkreettiset teekutsut eli mielenosoituksen aiheen tiimoilta, niin olen niin siellä, vaikka en mikään mielenosoittajatyyppi muuten olekaan! Lisätietoja teekutsuista netissä ja Facebookissa.

***

Tänään on jälleen Liberaalimafia Helsingissä, poikkeuksellisesti keskiviikkona ja poikkeuksellisesti Punavuoren Ahvenessa. Aika on perinteinen klo 18:00. Poikkeuksellista on myös se, että tällä kertaa minäkin aion hilata itseni paikalle täältä maalta. Nähdään siis siellä! Lisätietoja tästäkin Facebookissa.

Kohti kaunista, kukoistavaa kommunismia

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka paheksuvat poliittista takinkääntämistä. Kysehän on vain tilanteessa, jossa ihminen huomaa olleensa väärässä jossain asiassa ja muuttaa mielipidettään uusien tietojensa valossa. Näinhän juuri tulee tehdäkin, eikä epätoivoisesti takertua vanhoihin käsityksiinsä ja yrittää tulkita uusia todisteita niiden kannalta parhain päin. Olen viime aikoina ollut verrattain hiljainen blogissa, sillä olen alkanut oivaltaa jotain ja nyt tänään on lopultakin todettava, että minun on jälleen kerran käännettävä takkiani.

Käännöksen suunta saattaa olla monelle blogini lukijalle hieman yllättävä, sillä se tapahtuu usein parjaamieni Hannu Raineston, Markus Räsäsen ja muiden vastaavien suurten ajattelijoiden (Marx, Lenin, jne.) suuntaan. Kommunismi nimittäin todellakin on vastaus ja marksilainen dialektiikka kertoo erittäin tarkalleen kuinka sinne päästään! Pahoitteluni muuten Hannulle ja Markukselle siitä, etten ole aiemmin täysin ymmärtänyt heidän ajatuksiaan.

Koska kuitenkin olen ikuinen vastarannan kiiski, en voi täysin varauksetta hyväksyä esimerkiksi edellä mainittujen blogistitovereiden näkemyksiä siitä, mitä seuraavaksi on tehtävä, jotta pääsemme kohti kommunistista ihanneyhteiskuntaa. Opettaahan nimittäin dialektiikka meille sen, että yhteiskunta- ja talousjärjestelmien vääjäämätön kehitys kohti kommunismia kulkee vallankumousten kautta yhdestä järjestelmästä seuraavaan ja että viimeinen järjestelmä ennen kommunismia on kapitalismi.

Tovereiden analyysin ongelma onkin se, että emme ole vielä nähneet puhdasta kapitalismia, joten emme voi vielä realistisesti pyrkiä kohti kommunismiakaan. Paradoksaalisesti meidän kommunistien onkin ensin pyrittävä saamaan aikaan puhtaasti kapitalistinen yhteiskunta, jotta dialektiikan ennustama kehityskulku voi toteutua!

On nimittäin jokaisen kommunistinkin rehellisyyden nimissä myönnettävä, että nykyinen yhteiskunta ei ole puhtaasti kapitalistinen eli esimerkkinä tavaroiden, ihmisten ja pääomien liikkuvuus ei ole täysin vapaata, monista muista kapitalismin piirteistä puhumattakaan, eikä myöskään ole vielä koskaan historian aikana ollut. Tällöin pyrkimykset nykytilanteesta suoraan kohti kommunismia ovat tuomittuja epäonnistumaan, elleivät ne sisällä puhdasta, todellista kapitalismia välivaiheena.

No, se siitä, tällä kertaa ehdin käsitellä aihetta vain lyhyesti. Mutta odottakaahan vain, jatkossa blogissa on luvassa häpeämätöntä kommunismin ylistystä, kunhan ehdin seuraavan kerran taas kirjoittaa. Kotona on kesken keittiöremontti, joten se vie aikaa melkolailla. Jääkaapin, muiden keittiökalusteiden ja juoksevan veden puutteessa olen muuten näin kevään tullen huomannut, että kuravesi on vallan mainiota juotavaa. Suosittelen muillekin!

Virtuaalipolitiikkaa: e-Venäjä hyökkäsi e-Suomeen kaksi tuntia sitten!

Aiemminkin mainostamassani (lue: Virtuaalipolitiikkaa) eRepublik-pelissä on nyt tosi kyseessä: Venäjä on hyökännyt Suomen Ouluun! Liity peliin tästä linkistä ja valmistaudu isänmaan puolustukseen! Peli on englanninkielinen, mutta eSuomen sanomalehdet ja pelikeskustelut ovat toki suomeksi. Peliin liittyy suomenkielinen wiki, josta löytyy myös lyhyet ohjeet alkuun. Pelin alussa tulevan ohjevideon voi jättää välistä perehtymällä noihin ohjeisiin.

Mitali Suomelle? Ei, vaan mitali Peetulle!

Usarin otsikko Peetu teki sen: Mitali Suomelle! menee niin metsään kuin mennä voi. Ei Suomi voittanut mitään mitalia, vaan Peetu Piiroinen voitti. Ihan itse. Kaikki kunnia ja onnittelut siitä hänelle! On toki mukavaa tuntea mielihyvää siitä, että kanssani samaan ryhmään — tässä tapauksessa suomalaisiin — kuuluva henkilö pärjää tuolla tasolla, ja tunnen sitä toki itsekin, ja se varmasti kehittää ryhmäidentiteettiä ja niin edelleen. Mutta siltikään me emme voittaneet, vaan hän voitti (tai siis tuli toiseksi).

Lainaan tähän eilisestä blogistani Olympiamenestyksen puute on pelkkää plussaa (minkä puutteen Peetu meni sitten heti katkaisemaan!) pätkän nimimerkin Silurus kommentista, joka kyllä kannattaa lukea kokonaankin:

Toinen koulukunta saattaa katsoa urheilua siksi, että filosofisesti nämä vihaavat hyvää (muissa). Heille tärkeintä urheilussa on nöyryytys ja täydellinen tuho. Väittäisin, että tälle ryhmälle oleellisin asia on kollektivismin eri tasot, joista kansallistunne merkitsee ansaitsematonta ylpeyttä edustajan välityksellä. Tämä ei missään nimessä ole rauhaa rakentava ideologia, ei maiden välillä, eikä vaikkapa jalkapallojoukkueiden kannattajien välillä.

Loistavat urheilusuoritukset ovat loistavia urheilusuorituksia, teki ne kuka tahansa. Ihmisenä — joita me kaikki tosiaan olemme, kansallisuudesta riippumatta — on hyvä olla hyvillään kaikista omista ja muiden huippusuorituksista, sillä ne ovat osoituksia siitä, että ihmiset voivat ja saavat osata ja pärjätä ja yltää ja kehittyä ja niin edelleen. Toisin sanoen, huippusuoritukset osoittavat, että ihmiset voivat ja saavat tehdä huippusuorituksia. Tähän paikkaan kehäpäätelmä mielestäni jopa sopii. :) Lainaan lisää Silurusta:

Olen kyllä sitä mieltä, että urheilu on kannattavaa yksilölle ja että urheilun katsominen ja esikuvien arvostaminen, jopa jonkinlainen ’sankareiden palvonta’ on terveellistä. Kyse on siitä, mitä urheilu todellisuudessa on verrattuna vaikkapa lintujen bongaukseen (joka epäilemättä on myös jossain määrin virkistävää ja hyödyllistä, mutta paljon rajatummassa kontekstissa). Urheilu edustaa ja sisältää tavoitteiden saavuttamista. Urheilutapahtuma visualisoi lyhyessä ajassa abstraktin oppitunnin elämästä itsestään; urheilu nostaa jalustalle, siis arvostaa, erinomaisuutta, laadukkuutta, eikä ainoastaan suhteellista ”paremmuutta”. Menestyäkseen urheilussa on tehtävä pitkän aikavälin suunnitelmia ja *investointeja* (ei siis uhrauksia). Siksi urheilu on urheilua harrastavalle hyödyllistä.

Suuret urheilukilpailut todellakin edistävät maailmanrauhaa — se tapahtuu sen abstraktion kautta, että kilpailijoilla ja katsojilla on yhteiset arvot, jotka ovat nimenomaan menestyksen, suuruuden ja loistavuuden arvostaminen ja ihmisen näkeminen sankarillisena ja kyvykkäänä elämään. Nekin ihmiset, jotka arvostavat keskinkertaisuutta — siis suorastaan vihaavat keskinkertaista paremmin menestyviä ihmisiä lähipiirissään, todennäköisesti silti arvostavat urheilua, koska se antaa heille toivon pilkahduksen siitä, että ehkä ihmisellä silti on mahdollisuus ja kyky menestyä.

Virtuaalipolitiikkaa

Politiikkablogien kirjoittajia ja lukijoita saattaa ainakin kuriositeettina kiinnostaa selaimella pelattava nettipeli, jonka keskiössä on pelaajien omaehtoinen politiikka. Pelin nimi on eRepublik, jota olen muutaman päivän ajan kokeillut. Löysin pelin googlaamalla liberaaleja, jolloin erääksi hakutuloksesi tuli pelin virtuaali-Suomen jäsenmäärältään suurin puolue, ”Liberaali edistyspuolue”.

No, pelissä itsessään ei ole liberalismista puhettakaan, sillä peli on hyvin valtiokeskeinen. Pelaajat tekevät töitä, omistavat yrityksiä, harjoittelevat sotilastaitoja, äänestävät, perustavat puolueita ja sanomalehtiä ja niin edelleen. Vaaleissa valituksi tullut parlamentti (siis joukko pelaajia) säätää lakeja ja äänestää tietyistä valtiollisista toimenpiteistä kuten veroista ja puolustusliitoista. Pelaajista vaaleilla valittu presidentti omaa melko suuret valtaoikeudet, esimerkiksi presidentti yksin voi aloittaa sodan.

Käsittääkseni peliin kuuluu paljon elementtejä, jotka tapahtuvat irrallaan varsinaisesta pelistä. Esimerkiksi suhteita muihin maihin ylläpitävät suurlähettiläät, joiden toiminta on tiedonkeruuta ja -raportointia sekä keskustelua kohdemaiden edustajien kanssa. Oman valtion suuntaa pohditaan hyvin pitkälle pelaajien ylläpitämissä sanomalehdissä sekä pelin keskustelufoorumilla. Puolueilla on omat ohjelmansa ja tavoitteensa, jotka tosin valitettavasti formaalisti rajoittuvat bruttokansantuotteen, väestömäärän (eli pelaajamäärän) ja maan hallitsemien alueiden kehitykseen, epämuodollisesti toki muuhunkin.

Pelin konsepti on mielenkiintoinen, kun pelaajilla on niin vapaat kädet ulkopelillisten elementtien suhteen, vaikka varsinaiset pelitoiminnot ovatkin melko suoraviivaisia. Pienelläkin pelin sanomalehtien selaamisella tulee selväksi, että poliittiset väittelyt ovat varsin kovia pelin sisällä, vaikka aiheet vain sivuavatkin todellisen maailman politiikkaa, pelin oma politiikka on tietysti tärkeintä.

Jos haluat kokeilla peliä, käytä tätä linkkiä. Tällöin saan pelissä viisi kultarahaa jokaisesta uudesta pelaajasta, joka yltää pelissä tasolle kuusi asti, hehe. Tavallista suuremman uuden pelaajamäärän ilmaantumista peliin kutsutaan käsittääkseni baby boomiksi (uudet pelaajat ovat leikillisesti aluksi vauvoja), syntyyköhän tästä artikkelista Usari-baby boom? Peli on englanninkielinen, mutta eSuomen sanomalehdet ja pelikeskustelut toki suomeksi. Peliin liittyy suomenkielinen wiki, josta löytyy myös lyhyet ohjeet alkuun. Pelin alussa tulevan ohjevideon voi jättää välistä perehtymällä noihin ohjeisiin.