Äänestäjän vastuu tekemisistään

Kun Vihreät ehdottivat äänestysiän laskemista 16 vuoteen, Ben Zyskowicz tyrmäsi ajatuksen todeten, että vasta 18-vuotiaana "henkilö on täysi-ikäinen ja vastuussa tekemisistään". Totta, lain mukaan täysi-ikäisyys (useimmilta osin) koittaa 18-vuotiaana, mutta kun ajatellaan esimerkiksi puheena olevaa äänestämistä, niin koittaako vastuu tekemisistään vielä silloinkaan? Milloin äänestäjä onkaan vastuussa tekemisistään?

No, ei tietenkään milloinkaan, kun ajatellaan henkilökohtaista vastuuta. Äänestäjä ei millään tavoin joudu maksamaan, vaikka äänestäisi kuinka tyhmästi tai vaikka äänestyksen valtuuttamat poliitikot tekisivät kuinka tyhmiä päätöksiä. Edes Saksan kansallissosialistista puoluetta vuoden 1932 marraskuussa äänestäneet saksalaiset eivät joutuneet henkilökohtaiseen vastuuseen äänensä antamisesta, vaikka kyseessä lienee kiistatta seurauksiltaan historian kallein vaalitulos, niin rahassa kuin ihmishengissäkin mitattuna. Myöskin Euroopan ja Suomen nykyisiä päättäjiä äänestäneet pääsevät henkilökohtaisen vastuun osalta kuin koira veräjästä, vaikka historia tulee heidänkin aikaansaannoksensa valitettavan hyvin muistamaan.

Kollektiivisesti vastuuta toki joudutaan kantamaan poliitikkojen tekosista, äänestettiin sitten voittajia, häviäjiä tai ei ollenkaan. Esimerkiksi ammoin Saksassa edellä mainittujen vaalien aikaan 5-10-vuotiaat pojat kantoivat kollektiivista vastuuta vuosikymmen myöhemmin pakotettuina tappamaan ja kuolemaan, lukemattomien muiden "vastuunkantajien" ohella toki. Samalla tavoin meidän lapsemme ja lapsenlapsemmekin pääsevät aikanaan kantamaan vastuuta meidän poliitikkojemme tekosista, toivottavasti eivät kuitenkaan yhtä hirvittävällä tavalla.

Jos vastuun kantamisen täytyisi olla edellytys äänioikeudelle, niin kollektiivisen vastuun näkökulmasta vielä syntymättömien ja hedelmöittämättömienkin lasten tulisi saada äänestää. Zyskowicz tuskin kuitenkaan ajatteli kollektiivista vastuuta vaan tarkoitti pikemminkin tuota henkilökohtaista vastuuta. Siinä mielessä poliitikkojenkaan ei pitäisi saada äänestää, hehän sitä vastuuta kantavat vielä vähemmän kuin tavalliset kansalaiset, jotka viime kädessä maksavat kaiken entisten poliitikkojen viettäessä leppoisaa elämää jossain täysin turhissa mutta hyvin tuottavissa palkkioviroissa. Se toki on myönnettävä, että Aatu sentään aikoinaan lopulta kantoi vastuunsa, joskin hyvin pelkurimaisella tavalla.

Entäpä jos tehtäisiin niin, että vaalien lopputulokset saisivat jatkossa koskea vain niissä äänestäneitä? Äänestäneethän äänestämällä ilmoittavat kannattavansa vaalien lopputulosta, äänestivät sitten itse voittajia tai häviäjiä. Äänestämättä jättäneet eivät moista valtuutusta anna, joten ei kai heidän ole oikein joutua vaalituloksista kärsimään, puhuttiin sitten aikuisista, joilla oli parempaakin tekemistä kuin lähteä uurnalle, tai nykyisistä lapsista saati tulevista lapsista, joille ei siihen edes anneta mahdollisuutta?

"Mikä meitä vaivaa?"

Aina kun Suomessa joku tekee jotain kamalaa, kuten tuhopolttaa perheensä, työntää jonkun junan alle tai ammuskelee koulussa, jonkun unohdetun kiven alta ryömii esiin joukko kolumnisteja, toimittajia ja yleisönosastokirjoittelijoita, jotka itsesyytöksessä ja -säälissä rypien kysyvät "mikä meitä suomalaisia vaivaa, miksi me teemme tällaista?" Jos jotain kamalaa tapahtuu maailmalla, kysytään "mikä meitä ihmisiä vaivaa, miksi me teemme tällaista?" Samaan hengenvetoon nämä kollektivismin hävyttömät airueet vaativat yhä uusia turvaverkkoja, yhä enemmän valvontaa ja ennen kaikkea yhä enemmän yhteisvastuuta, jotta "me emme enää tekisi mitään tällaista".

Mitä yhteistä vaikkapa minulla, sinulla, Jenni Tammisella ja Timo Harakalla on? Toki, me olemme kaikki ihmisiä, me kaikki puhumme suomea, meillä kaikilla on Suomen kansalaisuus (tosin sinusta en tiedä), meidän kaikkien on hengitettävä, juotava ja syötävä elääksemme... Me kaikki kuulumme mielivaltaiseen määrään erilaisia ryhmiä, aina noista ihmisyydestä ja suomalaisuudesta lähtien. Ehkä olemme kaikki myös savuttomia, en tiedä. Jos joku ei-tupakoitsija tekee jotain kamalaa, kysymmekö "mikä meitä savuttomia vaivaa?" vai koskeeko yhteisvastuu vain ryhmiä, jotka muodostuvat niistä ominaisuuksista, joita ei voi itse valita?

Yhteisten asioiden lisäksi on yhtä mielivaltainen määrä erilaisia ryhmiä, joihin me kaikki emme kuulu. Esimerkiksi minä ja Timo olemme miehiä, kun taas Jenni on nainen, sinusta en taaskaan tiedä. Jos joku suomalainen mies tekee jotain kamalaa, onko minun ja Timon kysyttävä "mikä meitä miehiä vaivaa?" Jennin joutuessa valitsemaan vaihtoehtojen "mikä meitä suomalaisia vaivaa?" tai "mikä teitä miehiä vaivaa?" välillä, tai käytettävä jopa molempia?

On selvää, että tiettyjen ryhmien (kuten kansalaisuus ja ihmisyys) jäsenille yritetään vierittää yhteisvastuuta toistensa teoista ja usein myös sitä kautta perustella omaa poliittista agendaa, mikä se sitten kulloinkin on. Hyvin epäselväksi kuitenkin jää se, että mistä se yhteisvastuu oikein tulee? Miksi suomalaiset missään tapauksessa olisivat vastuussa toistensa teoista? Me emme ole yhteismieli. Me emme voi tuntea toistemme ajatuksia. Me emme voi määrätä toistemme tekemisiä, eihän meillä ole oikeutta siihen sen paremmin suomalaisina kuin ihmisinäkään. Joten mistä yhteisvastuu?

Me olemme yksilöitä. Meillä on ehkä yhteinen kieli ja sama kansalaisuus, mutta me jokainen olemme yksilöitä. Yksilöt vastaavat teoistaan ja tekemättä jättämisistään ihan itse. Jos joku tekee jotain kamalaa, vastuussa on yksin hän, ei kukaan muu. Ei hänen vanhempansa, ei hänen puolisonsa tai rakastettunsa, eivät hänen lapsensa, ei hänen sisaruksensa, ei hänen ystävänsä, ei hänen naapurinsa, ei hänen kotikuntansa väki, eikä myöskään kukaan toisella puolella Suomea tai maailmaa asuva täysin tuntematon ihminen. Vaikka me kaikki yhdessä pyytäisimme ja vaatisimme yhtä henkilöä tai vaikka useampaakin tekemään jotain kamalaa, me emme olisi vastuussa, vaan ainoastaan se, joka tekee.

Vastuu voisi siirtyä meille muille ainoastaan silloin, kun me vain uhkailemalla ja pakottamalla saisimme tekijän tekemään tekonsa. Pakotimmeko me suomalaiset esimerkiksi Auvisen ja Saaren tekoihinsa? Pakotimmeko me ihmiset Breivikin tekoihinsa? Uhkailimmeko edes?

Yhteisvastuu on valhetta. Voimme olla vastuussa ainoastaan omista teoistamme, vain siitä, ettemme itse tee kenellekään muulle pahaa. Voimme näyttää tästä esimerkkiä ja voimme pyytää, suostutella ja valistaa muita olematta tekemään kenellekään muulle pahaa. Vaikka emme näin tekisi tai yrityksemme epäonnistuisivat, emme silti voi olla vastuussa muiden teoista.

Korostamalla yhteisvastuuta yksilön vastuun sijasta mahdolliset pahantekijät saavat ainoastaan huonon, kannustavan signaalit - ehkä hekään eivät ole yksin vastuussa omista teoistaan, vaan voivat vierittää syyn ikävälle lapsuudelle, koulukiusaajille, ahdasmieliselle uskontoa pakkotyrkyttäneelle mummolle tai ihan vaan kaikille "ahdistavan" tai "ikävän" ilmapiirin luomisesta. Ehkäpä te yhteisvastuun korostajat sittenkin voitte syyttää itseänne.

Yksilön oman vastuun korostaminen olisi hedelmällisempää paitsi mahdollisten pahantekijöiden kohdalla, myös yhteiskunnassa ja politiikassa yleisemminkin. Omat huonot ratkaisut, kuten yletön syöminen, tuhoisa ryyppääminen tai kovien huumeiden nappailu, olisivat omia huonoja ratkaisuja, eivätkä niiden jäljet olisi suinkaan muiden verovaroilla kustannettavia. Yhteiskuntarauhankin kannalta voisi olla elähdyttävää, ettei muita pakotettaisi maksamaan, saati sitten syyllistettäisi, yksien virheistä.

Sama pätee muuten toisinkin päin. Jos suomalainen urheilija voittaa maailmalla tai jos suomalainen keksijä innovoi maailmalla menestyvän tuotteen, niin emme "me" silti ole parhaita - myös ansio kuuluu yksilöille, siinä missä vastuukin.

Savolaiset ovat oikeassa

Sananvapautta vastaan hyökkäävät poliitikot, kolumnistit ja bloggarit ovat jälleen aktivoituneet. Heidän lempiaivopierunsa on tyypillisesti se, että sananvapaus on toki todella tärkeä, mutta että sananvapauteen liittyy aina vastuu. Tällä perustellaan sitä, että ihan kaikkea ei saisikaan sanoa, vaikka sana onkin vapaa, ja jos sitten sanookin jotain tähän kategoriaan kuuluvaa, niin sakkojen lisäksi voi häkki heilahtaa.

Kuten kaikki tietävät, Savossa asiat ovat toisin. Siellä vastuu siirtyy kuulijalle, ainakin siis ehdan savolaisen huastellessa. Vaikka tämä asia todetaankin useimmiten enemmän tai vähemmän huumorimielessä, niin silti se näyttää tekevän Savosta likipitäen ainoan paikan koko mualimassa, jossa asia ymmärretään oikein.

Mutta otetaanpas hieman pakkia ja palataan perusasioihin. Meillä kaikilla on aivot ajattelemiseen; äänihuulet, kieli, keuhkot, henkitorvi, hampaat ja huulet, jotka osallistuvat äänen ja puheen tuottamiseen; korvat sisäosineen kuulohavaintojen tekemiseen; sekä sormet, joista on suunnaton apu kirjoittamisessa, puhumattakaan koko joukosta muita ruumiinosia, joilla voimme tehdä yhtä jos toistakin.

Voinemme myös melkoisella varmuudella todeta, että jokainen meistä omistaa yksinoikeudella oman kehonsa kaikkine sen osineen, eikä näin ollen kukaan omista kenenkään muun kehon mitään osaa. Eikö niin? Minun ei tarvinne kertoa, mitä eriävän mielipiteen jättäminen tähän asiaan käytännössä tarkoittaisi.

Aivomme ovat meille täysin yksityiset. Niiden tilaa ja sisältöä ei voi kukaan muu havainnoida. Ajattelunvapaus on siis väistämättä aina täysi, koska vaikka ajatusrikokset lisättäisiinkin rikoslakiin, rikollisia ajatuksia ei voitaisi koskaan löytää ennen kuin aivojen omistaja pistää ajatuksensa täytäntöön. Toisin sanoen, koska omistamme aivomme, voimme tehdä niillä mitä ikinä haluammekin. Tietynlaisten ajatusten kieltäminen tai tietynlaisten ajatusten pakottaminen loukkaisivat omistusoikeuttamme omiin aivoihimme, vaikka tällaisen kiellon tai pakon toimeenpano ja valvonta olisivatkin mahdottomia.

Kuten edellä todettua, myös ääni- ja kirjoituselimemme ovat meidän jokaisen loukkaamatonta yksityisomaisuutta. Voimme siis tehdä niillä mitä ikinä haluammekin eli sanoa, laulaa, huutaa, kuiskata sekä kirjoittaa ja piirtää mitä ikinä mieleen juolahtaakin. Sananvapaus, tiedättehän. Tietynlaisen puheen tai kirjoituksen kieltäminen (tai pakottaminen) loukkaisi omistusoikeuttamme näihin oman kehomme osiin.

Omaa kehoamme koskeva omistusoikeus kohtaa rajansa siinä, että vaikka voimme tehdä kehollamme mitä ikinä haluammekin, niin emme voi tehdä sellaisia asioita, jotka loukkaavat jonkun toisen samaa oikeutta. Emme siis voi nyrkillämme lyödä toista ihmistä, koska se loukkaisi tuon toisen ihmisen omistusoikeutta hänen kehoonsa. Itseämme toki voimme lyödä, jos siltä tuntuu.

Puheen ja kirjoituksen kohdalla ristiriita tulee vastaan korvissa ja silmissä. Se, että omistamme korvamme ja silmämme, tarkoittaa oikeuttamme päättää muun muassa siitä, mitä kuuntelemme, mitä luemme, mitä emme kuuntele ja mitä emme lue. Sananvapauden rajoittaminen loukkaisi myös oikeuttamme kuulla ja lukea noita kiellettyjä asioita. Toisaalta, jos henkilö A puhuu jotain, mitä henkilö B ei halua kuunnella, ristiriita on valmis. Molemmilla on yhtä suuri omistusoikeus puhe- ja kuuloelimiinsä, joten itsensä omistamisen oikeudesta ratkaisua riitaan ei voi juontaa. Tällöin avuksi on otettava muut omistusoikeudet. Esimerkiksi jos B omistaa tilan, jossa A puhuu, hän voi pyytää A:ta lopettamaan tai poistumaan. Jos taas tilan omistaja on A, hän voi pyytää B:tä jatkamaan kuuntelemista, tukkimaan korvansa tai poistumaan. Jos tilan omistaa C, hän voi pyytää haluamaansa osapuolta tai heitä molempia poistumaan.

Kirjoitusten ja piirrosten kohdalla asia on toki vielä yksinkertaisempi. Jos B ei pidä A:n tuotoksista, hän voi kääntää sivua, vaihtaa nettisaittia tai tv-kanavaa, tai ihan vain ummistaa silmänsä. Jos taas C omistaa sanomalehden, hän ja vain hän päättää mitä sen sivuilla julkaistaan, eikä A:lla tai B:llä ole mitään oikeutta saada kirjoituksiaan julkaistua siinä lehdessä. Sananvapaus ei sisällä oikeutta saada sanomaansa julki muiden omistamissa medioissa.

Entä jos A kertoo B:lle, että C on tyhmä ja että tyhmät ihmiset pitäisi hakata, ja B tästä innostuneena menee ja hakkaa C:n? Onko A:lla tällöin sen paljon puhuttu sananvapauteen liittyvä vastuu puheestaan ja onko A osasyyllinen B:n tekoon?

Ei ole. Edellä esitetyn mukaisesti tässä tilanteessa A käyttää omistusoikeuttaan puhe-elimiinsä ja B käyttää omistusoikeuttaan kuuloelimiinsä. Kun viesti saavuttaa B:n itseomistamat aivot, kaikki mitä tapahtuu sen jälkeen, on vain ja ainoastaan B:n käsissä. Hän voi päättää, että A on itse tyhmä kun moisia puhuu, eikä tyhmiä muuten saa hakata. Hän voi siis päättää olla luottamatta A:han. Toisaalta, hän voi ottaa A:n viestin vakavasti ja vieläpä uskoa hänen älyttömän väitteensä hakkaamisesta. Kolmanneksi, hän on jo aiemmin saattanut päättää hakata B:n omien syidensä vuoksi.

Jos B sitten hakkaa C:n, se on ensinnäkin hänen oma päätöksensä ja toisekseen hänen ja vain hänen oma tekonsa. Kukaan muu ei voi olla siitä teosta vastuussa kuin B, ei edes vaikka voisimme jotenkin osoittaa, että kimmoke tekoon tuli A:n puheista eikä B:n omista aiemmista ajatuksista, mitä emme tietenkään voi tehdä, koska B:n aivojen sisältöön emme pääse käsiksi.

Mitä yhteiskunta siis voi tehdä A:lle, joka ilmiselvästi pyrkii yllyttämään ihmisiä hakkaamaan toisia ihmisiä? Ei mitään. Emme voi koskaan etukäteen tietää, ottaako kukaan A:ta vakavasti, emmekä jälkikäteen voi varmasti tietää, johtuiko jonkun muun teko A:n puheesta. Ja vaikka voisimmekin, vastuu on silti vain ja ainoastaan tekijän. Ajankohtaisesti verraten, ei sen paremmin lutkamainen pukeutuminen kuin lutkamainen puhekaan oikeuta raiskaukseen. Vastuu on aina vain ja ainoastaan tekijän.

Yksilöinä voimme kuitenkin tehdä jotain jokaiselle "A":lle, jos nämä heittäytyvät tuollaiseen naurettavaan käyttäytymiseen. Voimme kertoa jokaiselle A:n kuulijalle, että A on väärässä, pyrkien siten vähentämään A:n mahdollista onnistumista. Ja koska A on naurettava väittäessään, että ihmisiä saa hakata, voimme myös ihan vain nauraa A:lle. Toki itse suosittelen perusteltua keskustelua A:n argumenttien virheistä, mutta joskus nauraminen on ihan hyvä vaihtoehto.